Liekin voi puhaltaa sammuksiin, mutta se voi silti leimahtaa uudelleen - Loppu

((Tänne siis vain Calarma Vainun kanssa))

Veren tahrima turkki ei ollut lämmittänyt yhtään. Haavat vuotivat. Pää oli sekaisin.
Ovelan laumalaisen, Liekin laita ei ollut mitä parhain. Se oli kävellyt pitkään pesäluolia kohti, taistelun jäljiltä yhä heikkona. Lopulta harmaaruskeaturkkinen oli lysähtänyt maahan, ja nukahtanut siihen.
Liekki alkoi heräillä kylmän yön jäljiltä kevätaamuun. Sekunnin murto-osan se ihmetteli, missä oli, mutta muisti pian kivunkin palatessa eilispäivän tapahtumat: Se oli saanut jälleen uuden vihollisen, ja jo toista kertaa elämänsä aikana tullut nöyryytetyksi. Mutta niin oli vastassa olijakin, olihan Liekki murtanut siltä sentään jalan.

Siinä siis narttu makasi verisenä ja kylmissään, mutta sen sisällä roihusi ja koston lippu liehui. Narttu toteuttaisi suunnitelmansa tappaa Kuurankukan. Eikä se susi ollut ainut tappolistalla, vaan mukana olivat myös Yösumu sekä Tuisku.
Sokerina pohjalla narttu toteuttaisi vuosia kyteneen kostonhimonsa aiheuttajan: Karhun, joka vei siltä siskonsa, ja samalla sijaisemon.
Miksi minä.. Olen niin… Heikko? Kykenemätön mihinkään? narttu ajatteli katkerana, Loisto kuoli minun takiani. Nyt menetin kunniani samasta syystä. Liekki luetteli mielessään, ja näki silmiensä edessä kaikki vihollisensa, siinä järjestyksessä, kuin halusi ne tappaa. Sinä ja sinä, Liekki murisi mielessään nähdessään Kuurankukan ja Yösumun kasvot, Sitten se Tuiskun paskiainen, ja… Narttu ei tiennyt, miksi karhua nimittää, eikä aihe ollut mitenkään mieluisa, joten se tyytyi vain manaamaan ja kiroamaan kaikkea vihaansa ulos. "Teille minä ennustan rankaa ja pitkäkestoista verisadetta!” se mutisi äkäisenä.

Mutta kaiken katkeruuden ja itseinhon seasta pilkisti myös se, että Liekki halusi puhua jollekulle. Varsinkin menneisyydestään, se oli varmaa, sillä ei edes Liekki voinut pitää kaikkea sisällään niin monia vuosia.
Narttu korjasi asentoaan, ja katseli vatsallaan ylös pilviin. Hukan mielessä oli ehkä pientä kateutta, kun se näki joidenkin lintujen kaartavan yläpuoleltaan, selvästi kosiskellen. Kierojen silmien katse muuttui vielä umpikierommaksi, virne kipusi nartun kasvoille sen ajatellessaan koston hetkiä. Se suunnitteli jo nyt raakoja tapoja repiä kappaleiksi vastustajansa, arvaamatta, että ne olivat lyöttäytyneet yhteen.
Muutenhan heidät olisi voinut nujertaa helposti yksitellen.

((Tästä se lähtee (; ))

Vainu tallusteli hieman apeana saalistusmailla kohden rajoja. Liekkiä ei ollut näkynyt moneen päivään ja narttu alkoi pelkäämään jo pahinta. Kuolemaa. Hiljakseen narttu kierteli saalistumaan pintaa pää maassa kiinni, kun se huomasi tuoreen ja vanhan veren vahvan ja imelän hajun. Se värähti tunnistaessaan myös sen kantajan.

Vainun askellus oli ripeytynyt ja kuono maassa tuo etsi ystäväänsä, jota muut eivät olleet jostain syystä etsineet. Narttu tuijotti hetken kuluttua Liekin menoa epäuskoisena. "Liekki, sinäkö se olet?" Vainu sanoi epävarmana korvat niskassa ja häntä alhaalla, vaikka olikin toista ylemmässä arvossa.

Nartun oli vaikea erottaa veren leuhkan seasta jotakin paljon tärkeämpää tuoksua; Sen suden tuoksua, joka merkitsi sille enemmänkin kuin vihollista. Liekki oli onnistunut tutustumaan yhteen suteen positiivisesti, ja sen suden nimi oli Vainu.

Liekki käänsi päänsä taivaalta, ja alkoi heiluttaa häntäänsä korvat luimussa. Se siirteli jalkansa lähemmäs kylkiä ja painoi päänsä alas voidakseen tehdä jonkinmoisen alistumisen "Kyllä. Minähän se, Vainu!" se haukahti iloisena. Ruskeaturkki nousi vaivalloisesti ylös, ja haparoi tiensä ystävänsä luo. "Kuinka löysit minut? Tai-" Liekin oli todella vaikea olla tunteellinen, koska se piti yleensä kaiken kiven kovan ulkokuoren alla. Mutta nyt se ei osannut pukea sanoiksi ajatuksiaan, vaan ne velloivat sen mielessä. Välititkö sinä todella...Minusta? Etsitkö oikeasti...Kaipasitko...Olitko...Huolissasi? Kuitenkin hukan katse kertoi enemmän kuin tuhat sanaa, ja nyt se todella tarvitsisi henkistä että fyysistä tukea.
"Et tiedäkään, miten tarvitsin sinua..." Narttu sai sanottua ja sen hymy muuttui tuskaiseksi. Se vajosi ystävänsä jalkojen juureen mutta yritti nousta uudelleen ylös- tuloksetta. Liekin keho oli kylmästä kankea, ja se oli menettänyt paljon verta. Koska toinen varmasti ihmettelisi, mitä oli tapahtunut, Liekki kuiskasi juuri ja juuri vain yhden sanan. "Tunkeilija..."

Vainu tuijotti hetken sanattomana ystäväänsä, kunnes siirtyi lähemmäksi koettaen nuolla toisen haavoja, kun toinen sitten lysähti sen jalkoihin. Narttu tuijotti taas äimistyneenä Liekkiä, kunnes päätti toistaa yrityksensä putsata toisen haavoja. Ne olivat tärkeämmät, kuin itse verestä likainen turkki.

"Vaikka tunnenkin sinut hyvin, olisin luullut sinun kutsuvan apua. Kyllä, tiedän sinun olevan ylpeä, mutta ei ole pelkuruutta pyytää apua, jos sitä tarvitsee." Narttu sanoi katsoen ystäväänsä. Mikäli Liekki oli antanut sen putsata haavojaan, tuo jatkaisi alkaen siirtyä haavojen ympäristöön, jottei lika siirtyisi sieltä haavoihin.

Hetken putsattuaan Vainu sortui vingahtamaan. "Olin todella huolissani ja peloissani sinun takiasi! Ole kiltti, älä tee tätä toiste!" Narttu sanoi värisevällä äänellä Liekille, eikä kyennyt jatkamaan ihan heti toisen putsaamista.

Narttu hämmentyi aavistuksen Vainun nuollessa sen haavoja, ja toisen sanoista vielä enemmän. Se luimisti korvansa aivan kiinni niskaan, ja tökkäisi lohduttavasti kuonollaan Vainun rintaa. "En voi luvata sitä sinulle, mutta ensi kerralla kerron sinulle ensin..." se sanoi vaisusti jatkaen hellyydenosoituksia. Se ei ihan uskonut sitä, etteikö olisi pelkuruutta kutsua muuta laumaa: Yösumu oli vähän aivopessyt Liekkiä härnätessään lauman kutsumisesta, ja Liekin luonnekin oli sen verran ylpeä, ettei se ihan heti kutsuisi apua. "Olet kai oikeassa.. " se totesi lopettaen hetkeksi kuonolla tökkimisen ja nuolaisi huuliaan, "..Mutta minulla on vielä paljon veritöitä edessäni- Mutta älä huoli, ei minua niin helposti hengiltä saa" Vainu ei varmastikaan pitänyt uutisesta, mutta kosto oli ollut Liekin elämäntarkoitus jo pentuvaiheesta asti. Laaksoontulemisen jälkeen narttu oli saanut listalleen vielä lajitovereitakin, joten ehei, narttu ei luvannut ettei tekisi enää vastaavaa.
"Olen todella pahoillani, mutta minun täytyy riistää vielä monen henki ennen kuin saan rauhan." Sen ääni oli surullinen, ja ruskeaturkki nuolaisi vielä pari kertaa huuliaan ennen kuin alkoi huterasti nousta ylös.

"Nyt on kuitenkin tärkeämpää miettiä nykyhetkeä...Tiedätkö mitään hyvää suojapaikkaa? Mieluummin kaukana pesäluolista.." Narttu sanoi matalasti, ja kohotti katseensa Rajojen suuntaan. "..Ja etenkin rajoista"

Vainu puhdisteli Liekin haavoja apean hiljaisena toisen vastauksien johdosta ja näytti päälepäin olevansa tyytymätön toisen vastaukseen. Miksei Liekki voi unohtaa niitä hupakoita? En tahtoisi menettää ystävääni, narttu ajatteli surullisena.

Toisen noustessa lopetti Vainu haavojen putsaamisen ja jäi itse paikoilleen miettimään. Se tiesi yhden kolon, jota pitäisi kyllä suurentaa, ennen kuin sinne voisi asettautua, mutta ei kertonut siitä vielä Liekille.

"Liekki, entä jos sinä kuolet ensikerralla? Mitä minä teen, jos sinä kuolet?" Narttu uteli värisevällä äänellä, sillä ei ollut saanut koottua itseään tarpeeksi kysymystään varten.

Se oli tullut hakemaan Liekkiä jo tälläkin kertaa. Kuolema, joka tuntui olevan Liekille vielä tuntematon käsite- ainakin sen itsensä kohdalla.
Niin, mitä jos Liekki kuolisi? Nyt narttu tajusi. Joku todella kaipaisi sitä. Liekki tuijotti hetken tyhjyyteen, sillä sen oli vaikeaa ymmärtää mitään tälläistä pitkän ajan jälkeen...

"Mi-Minä en kuole. En sellaisten paskiaisten hampaista. Ta-Takaan sen!" nartun ääni värisi. Mitä jos todella kuolisin? se ajatteli. Se yritti vakuutaa ystäväänsä eloonjäämisestään, mutta itselleen vakuuttaminen ei ollut ihan niin yksinkertaista.
Kuitenkin ruskeaturkki tökkäisi kuonolaan Nahkaa. "Minä tulen takaisin. Haluan välillä elää muuten kuin tappamalla, tätä on kestänyt liian kauan. Ja pian..." Liekki painoi päänsä, "Voin tehdä sen laumani puolesta, heh...Ja siten kuolla jonkun toisen puolesta..."
Liekki saisi taistella paljon voidakseen oikeasti aloittaa uuden alun elämälleen. Mutta riskejä narttu ei olut tajunnut.

"Heillä ei ole elämää. Minulla on! He ansaitsevat kuolla ja minä ansaitsen kostoni" rusketurkki sanoi irvistäen muistolle, jossa se oli joutunut luovuttamaan.

Vainu tuijotti Liekkiä pelokkaana ja apeana. Narttu ei ollut vakuuttunut toisen sanoista pätkääkään, eikä ollut hetkauttanutkaan tätä lainkaan omalta kannaltaan. Vainu koki tärkeämmäksi saada Liekin pää kääntymään, kuin näyttää tuolle luola.

"Sinä et tee mitään laumasi puolesta! Ajattelet vain itseäsi, kostoasi ja jotain pirun elämää!" Vainu ärähti olemuksensa muuttaneena Liekille. "Minulla on elämä, sinulla on elämä, miksei siis heilläkin ole elämä? Olisiko sinusta oikein tappaa minut, mikäli se vain liittyisi johonkin kostoon?" Vainun ääni oli alusta loppuun asti varma ja päättäväinen, mutta sen jälkeen tuo sortui lysähtämään makuulle.

Tärisevä ruumis pidätellystä surusta ja pienoisesta suuttumuksesta ystäväänsä kohtaan kieli välittämisestä ja pelosta toisen kohtaloa kohtaan.

Liekki seisoi ja kuunteli Vainun sanat sulkien kuin tuskasta silmänsä hetkeksi, ja avatessaan ne Vainu oli jo romahtanut. Liekki istui ja kohottautui lähemmäs. "Onko totta, että et tahdo että minulle tapahtuu mitään, että oikeasti välität?" Liekki kysyi hiljaa, mutta ennen kuin toinen ehtisi vastata, se itse henkäisisi syvään, ja sanoisi "Jos niin on, en hankkiudu tahallani taisteluun. Aika saa näyttää, tulevatko he. Mutta en tee mitään ennen kuin on pakko" Liekki sanoi haparoiden tiensä lähemmäs ystäväänsä ja tökkien tätä kuonolla. "Kaikki hyvin Vainu..."

((Lyhyt :/))

¤Sie puhut vuorotellen Nahkasta ja vuoroin Vainusta roolissasi?¤

Vainu oli ummistanut silmänsä ja puristanut ne tiiviisti yhteen surusta, jota ei tahtonut näyttää Liekille. Onnekseen ystävä tuntui ymmärtävän oman parhaansa, mikäli aikoi pitää ystävyyden kurissa. Muuten Vainu olisi saattanut hylätäkin Liekin tämän itsekkyyden takia.

Toisen tökkiessä Vainua avasi hukka varovasti silmiään ja siirsi katseensa Liekkiin. "Kiitos!" narttu vastasi hiljaa.

Hetken ajan Vainu kokosi itseään ja nousi sitten ylös. "Näytän sinulle sen luolan, vaikkakin joudun kaivamaan sitä hieman suuremmaksi," narttu totesi sitten ystävällisesti ja lähti hitaasti astelemaan epämääräisesti kolon suuntaan. Liekki ei näyttänyt kykeneväiseltä liikkumaan nopeasti, joten Vainu liikkuisi tuon tahtiin.

((ai anteeksi, on varmaan mennyt ajatus sekaisin 'Viima opettaa'-pelin takia -_-'))

Liekki hymyili suden hymyään Vainulle ja seurasi tätä vieressä, mutta vähän kompuroiden. "Hyvä, en nimittäin voi mennä näin pesäluolille" se sanoi rauhallisesti. Veren haju saattaisi huolestuttaa ja kiinnostaa liian monia susia- ja etenkään sitä koppavaa Hetkeä Liekki ei haluaisi nähdä tässä mielen- ja ruumiintilassa.

((Sry lyhyys, ajatus hukassa...Jatketaanko peliä sinne luolalle asti? Minulle käy kaikki))

¤Jatketaan vain sinne luolalle, jonka jälkeen Vainu jää vahtiin¤

Vainu ei enää puhunut, vaan jatkoi matkaansa vaiteliaana ja apeana. Liekki oli sen ainoa tosi ystävä laumassa, vaikka nartulla olikin lähes koko muu lauma ystäväpiirissään. Liekillä ei tuntunut menevän mikään putkeen ja Vainu ihmetteli miksi. Toisella oli toki jääräpäinen luonne, mutta jos asia siitä johtui, oli riita syntynyt jostain tärkästä. Jos kyseessä todella oli rajarikkuri, ei Liekki ollut uskaltanut ylpeyttään kutsua apua.

Vainu oli ollut sen verran ajatuksissaan ettei havainnut etsimäänsä kuoppaa ajoissa, vaan humpsahti sinne etutassut edellä niin, että kaula taipui jännästi, ettei se osuisi kumpareeseen ja peruutti sieltä nopeasti. Vaivaantuneena tuo aloitti pesäluolan leventämisen suuaukon kohdalta vahvoin ottein puhumatta vieläkään mitään Liekille.

Liekki horjahteli ja huohotti Vainun perässä. Pian se hahmotti jo jonkinmoisen kolon, ilmeisesti ennen Vainua. "Varo!" se haukahti, mutta liian myöhään.
Vainun alkaessa kaivaa koloa Liekki meni syrjemmäs apeana siitä, ettei siitä ollut mitään hyötyä. Narttu luimisteli tilanteesta huolimatta korviaan merkiksi, että olisi auttanut mielellään ellei olisi siinä tilassa.

Liekki meni maakuullen kiroten hiljaa kipujaan ja alkoi putsaamaan haavojaan. Ne tervehtyisivät varmasti pian, koska kaikki muut paitsi hartioiden haava olivat vain pintahaavoja. Hartiassa oleva iso repeämä vuoti vielä vähän verta, ja vasta jonkin ajan kuluttua vuoto tyrehtyi.
Narttua vähän huimasi sen kaiken menettämänsä veren takia, ja harti-haavaa se ei yltänyt putsaamaan.

Vainu oli ehtinyt alkuvaiheessa putsaamaan Liekin hartioissa olevaa haavaa, sillä muut olivat näyttäneet hyvinkin puhtailta ja oli totta, että nartun varoitus tuli vain sekunnin parin liian myöhään.

Pitkään joutui Liekki makoilemaan paikoillaan ja katsomaan sivusta, kun Vainu vähitellen meni syvemmälle aukkoon ja työnsi multia vähän väliä pois takatassuillaan. Tunnin jälkeen Vainu hilautui pois tunnelista kuono ja tassut mullasta mustina.

"Anteeksi kesto. Oli todella paljon kiviä." Vainu sanoi pahoittelevasti ja jo hieman pirteämpänä. Kaivamisen aikana narttu oli ehtinyt miettiä tapahtumia ja välillä se oli pysähtynyt miettimään pidemmäksi aikaa huomaamattaan. Kiviä ei oikeastaan edes ollut ollut paljoakaan, muutama hieman isompi vain.

Vähitelllen Liekki oli laskenut päänsä etutassujensa päälle ja torkkunut. Se havahtui Vainun sanoihin ja nousi hitaasti ylös. "Hyvä, ja...Kiitos Vainu" se sanoi häntäänsä heilutellen korvat niskassa.

Liekki astui varovasti lähemmäs suurennettua koloa, ja loi nopean kiitollisen katseen Vainuun ennen kuin loikahti pesään.
Pesästä kuului taas hiljainen "Hitto! Ju**nkauta näitä haavoja" ja narttu oli asettunut pesän reunustalle nojaten seinämään.

Vainu katseli toisen perään, mutta toisen kadottua asettautui narttu makuulle heinikkoon. Se ei aikonut jättää ystäväänsä haavoittuneena yksin vaan seurasi tuota läheltä.

Vainu laski päänsä ristittyjen etutassujen varaan ja huokaisi. Miksi kaikki piti tehdä vaikeimmain kautta. Miksei kosto voinut olla vaikkapa kiven heitto puroon?, narttu mietti päätään pudistellen, vaikkei se sille kyllä näyttänytkään.

¤Olisikos tämä tässä?¤

((Juu. Kiitos pelistä! :D))

Liekki sulki silmänsä vähitellen. Se kuuli kuinka Vainu tuli perässä ja nukahti. Uni olikin nyt se, mitä hukka tavritsi...Lepoa, ruokaa ja lepoa.
Vaan ei Liekki tiennyt joutuvansa taistoon jo seuraavana iltana...