Nahka ((Suoritettu))

((Viima on ei-kenenkään jälijttämässä karibujen olinpaikkaa, kunnes tuntee vieraan suden, Nahkan, olevan läsnä))

Musta turkki vilahteli puiden lomista. Hiirenkorvat olivat puhjenneet vehreiksi lehdiksi. Karibut saattoivat olla saapuneet laakson eteläiseen kolkkaan ja Viima oli menossa varmistamaan asiaa. Jos karibut laiduntaisivat jo laaksossa, alfa kokoaisi metsästysryhmän. Viima nuuhki ilmaa ja yritti saada tuulenvireistä karibujen tuoksua epäoivoisesti kiinni. Nälkä oli suurimmillaan aina näin kesän alussa.

Narttu nuuhki ahkerammin ilmaa ja samoili sokeasti kuononsa mukaan, kunnes yhtäkkiä tuntemattoman suden haju pysäytti Viiman. Se ei ollut omasta laumasta eikä Ovelan laumasta. Ilmeisesti siis laumaton ja uroskin vielä hajusta päätellen. Viima jäi seisomaan aloilleen ja alkoi pälyilemään ympärilleen. Näköhvaintoa hän ei vielä uroksesta saanut.

Nahka, tuo epäselvän värikuvioinnin ja tummat, hieman sinertävät silmät omaavan suden askellus ei ollut juoksua, saati sitten rentoa. Se tuntui olevan hyvin jäykkää, kuin jokin olisi pidätellyt urosta sisäisesti. Nyt uros asteli erään puun vierestä ja samalle hetkellä tuuli toi sen nenään uuden tuoksun, hajun tai saaliin. Haju osoittautui kuitenkin tuoksuksi nartusta, joka oli varmaankin seisahtunut. Iso musta möykky oli kuitenkin lähes viiden metrin päässä ja vasta hetkeä myöhemmin Nahka ymmärsi sen olevan susi.

Nahkan seisoma asento oli terävä ja hieman kärkäs, vaikkei se sitä tahtonut. Sen korvat ilmaisivat silti alistumista, se oli kokenut kovia entisessä laumassaan ja pelkäsi olemuksestaan huolimatta itseään isompia susia. Se ei uskaltautunut sanomaan mitään vaan veti itsensä tuppisuuksi. Jos se olisi sanonut jotain, tuo tumma susi olisi varmasti hyökännyt. Varmuuden vuoksi uros vielä nuolaisi huuliaan, ettei suututtaisi kärkkäällä ja terävällä olemuksellaan Viimaa.

¤Tarkoititko ei-kenenkään-maalla? En kehdannut mainita asiaa, kun en ollut varma.¤

((Juu, siis ei-kenenkään-maalla x'D))

Ja silloin uros lukittui Viiman näkökenttään. Narttu jäi tuijottamaan sutta kirkkaankeltaisella, pistävällä katseellaan roikottaen hieman päätä alhaalla. Hetken vallitsi hiljaisuus, kunnes Viima rikkoi sen pienellä tutkivalla urahduksella. Jokin tuossa uroksessa oli miellyttävää nartun mielestä. Miellyttävä haju ehkäpä. Mustaturkki otti muutaman hitaan askeleen kohti Nahkaa ja jäi taas seisomaan ja tuijottamaan. Nyt katse oli utelias ja kysyvä. Narttu oli selvästi kiinnostunut tuosta vieraasta uroksesta.

Nahkan silmät olivat suunnattuna hieman ohi Viimasta, ettei vaikuttaisi uhkaavalta. Sen olemus oli hieman alistuva, mutta silti kärkäs ja terävä, josta oli tullut sille pettämätön vihan ja suuttumuksen sisäänsä sulkeva kilpi. Nahkan sinertävät silmät siirtyivät maahan Viiman jalkoihin. Se oli odottanut toisen hyökkäävän siltä seisomalta, kuten sen entisessä laumassa oli käynyt aina, kun joku isompi huomasi sen. Itse se ei ollut kuin kerran aloittanut tappelun, mutta huonoin loppu tuloksin. "Öh... En kai ole tiellä?" Nahka päätti vihdoin rikkoa hiljaisuuden kysymyksellä, hieman epävarmalla äänellä ja lähes heti Nahka meni kyyrympään ja alistuneemmaksi, muttei paljoa. No olihan sekin tapa aloittaa keskustelu traumoja potevan suden kanssa, mutta siltä löytyi kyllä taistelu taitojakin ja voimaa jonkin verran. Miksei löytyisi, jos sen koko elämä perustui tappeluihin ja häviöihin mahtui kyllä voittojakin.

Kaksi vuotiaaksi kokenut uros ei ollut varma tästä edessä olevasta nartusta, sillä ei ollut tavannut siskonsa tai äitinsä lisäksi muita narttuja, mutta luotti silti hieman umpeutuneeseen viiden metrin välimatkaan, joka oli aika pitkä matka loppujen lopuksi.

Susi kallisti hieman päätään ja jatkoi tuijottamistaan. Uros näytti Viimasta aivan maanrakoon poljetulta ja reppanalta. Hän hätkähti hieman jopa omaa vaistoaan, joka kutsui ensimmäistä kertaa leikkiin ja herätti emomaisen huolehtivan piirteen. Viima lähestyi hitaasti urosta kohti sanomatta sanaakaan, mutta pysähtyi kuitenkin metrin päähän. Alfa kurkotteli kuonoaan kohti vierasta urosta ja yritti saada lisää hajuja tuosta mielenkiintoisesta sudesta.

"Et suinkaan ole tiellä." Viima viimein vastasi ja rohkaistui lähestyä haistelemaan urosta lähietäisyydeltä. Se kierteli ja nuuhki häntä heiluen. Sitten se kummallinen asia tapahtui ikään kuin luonnostaan. Viima heitti etutassut maahan ja viuhtoi hännällään kutsuen urosta pieneen hippaleikkiin.

Nahka meni yhä epävarmemmaksi tilanteesta Viiman tullessa vain lähemmäksi, mutta sen terävän kärskäs olemus ei sallinut kuin hännän ja korvien näyttää pelkoa suhkot selvästi. Nahka ei ollut varma luottaako Viimaan vai ei. Se päätti painautua hieman matalemmaksi ja nuolaista huuliaan, josko toinen ei hyökkäisisikään.

Viiman seuraava liike yllätti nuoren Nahkan täysin. Se nousi selkä suoraksi ja pää hieman matalemmalla. Tämän leikin se muisti äidin suojelu ajoilta, ennen raateluja sisarustensa kanssa, mutta se oli sitten jäänyt. Syy oli tyhmän lauman alfan. Edellisessä siis. Nahka ei tiennyt vastatakko vaiko paeta paikalta ja sen olemus muuttui hieman epävarmaksi, toinen korva sivulla, toinen miltei edessä ja häntä matalana. Lopulta Nahka päätti "testata" Viimaa, sillä tunsi voivansa yhä paeta, jos tahtoisi. Se kyyristyi hieman tottumattomasti, sillä ei ollut pitkiin aikoin, lähes puoleentoista vuoteen saanut tehdä niin ilman kärsimystä. Hipan hyväksymis asennon jälkeen se yritti osua tassullaan Viiman johonkin osaan hieman tottumattomin liikkein ja lähteä härnäävin(tässä tapauksessa hieman pelokkaana pakoon yrittävän pennun) näköisenä. Tämä ei vielä saanut sitä kunnolla rentoutumaan, oikeastaan ei laisinkaan.

¤Oli pieni reissu, josta en edes tiennyt¤

((Eipä tuo mitään, itsekin olin tuossa kipeänä muutaman päivän, kun iski kesäflunssa ^^'))

Viima jäi ihmettelemään uroksen reagointia. Hän olisi niin kovasti tahtonut rynnistää hetken uuden tulokkaan kanssa, näitä leikin iloisia tunteita kun tuli enää niin harvoin. Vastuu ja stressi punoi vahvaa liekaansa nartun ympärillä, varsinkin nyt, kun lauman jäsenmäärä oli laskussa. Nyt kuitenkin Viima tunsi vapautuneensa tämän miellyttävän uroksen seurassa.

Alfa katsoi hetken Nahkaan, kunnes tämä vastasi leikkiin. Viima innostui ja hypähti pari loikkaa melkein paikallaan. Korvat olivat liimautuneet niskaan ja kuono oli leveässä virneessä. Villi katse kajasti nartun silmistä ja hän suorastaan riemastui uroksen vastauksesta. Viima tökkäsi kuonollaan nopeasti Nahkaa kaulalle ja loikkasi taaemmas, sitten hän löi taas etutassut maahan ja viuhtoi häntäänsä korkealla. Alfa totisesti oli hullaantunut hetkessä kesän suloisesta lämmöstä ja miellyttävästä seurasta.

Nahka värähti samalla hetkellä, kun Viima koski siihen ja sen korvat painautuivat pelokkaasti kiinni niskaan. Kuitenkin Nahkan huomatessa, ettei mitään sen pahempaa tapahtunut se rentoutui hieman ja löi itsekin etutassut, tosin hyvin kömpelösti ja selvästi pelokkaan oloisesti maahan ja heilutti häntäänsä nopeasti ja koitti sitten pienellä eteen tulo liikkeellä tökätä Viimaa johonkin, mutta yritti olla osumatta kaulaan. Lapa alue oli uroksesta parempi. Jos Nahka osuisi, se loikkaisi taaksepäin ja venyttäisi etutassut eteen jatkaen haastetta, kömpelösti yhä. Nahka ei ollut tottunut tähän ja se pelkäsi edellisen laumansa takia.

Viima tunsi Nahkan kuonon tökkäisyn lavassaan. Ilme suorastaan säteili, kun uros ryhtyi mukaan leikkiin. Viima intoutui enemmän ja puski kuonollaan uroksen niskaa. Sitten hän kiepsahti ympäri ja pyrähti pienen juoksun kauemmas. Alfa hypähti taas ympäri ja heitti koko etupään maahan. Pieni vingahduksia ja ulvahduksiakin kajahteli ilmassa nartun ollessa riemuissaan. Ja kukapa tiesi, vaikka Viiman kiintymys nahkaan yltyisi ja tästä tulisi alfapuoliso. Innoissaan häntää huiskuttaen mustaturkki jäi odottamaan, lähtisikö Nahka seuraamaan häntä.

Nahkan ilme oli yhä epävarma, mutta se luotti jo jonkin verran siihen, ettei Viima loikkaisisi sen niskaan. Se oli varma, että tämä oli tavallinen hippaleikki. Sotku turkki värähti toisen osuessa jälleen kaulaan, mutta sekin päätti jo käyttää ääntä. Lähtiessään sivuloikin ja hieman taakseloikinkin Viiman perään, tuo unahteli murahteli leikkisästi. Sen rentouduttua jonkin verran, sen liikkeetkin alkoivat näyttämään enemmän tai vähemmän sellaisilta, kuin niiden piti olla. Viiman lähelle tultuaan yritti osua taas lavan tai niskan alueelle kuonollaan ja sitten kääntyä ja hypätä pieni hyppy ja kääntyä haastamaan.

Viima innostui uroksen liittyessä leikintiimellykseen. Alfa innostui entisestään, kun Nahkan kuono töksähti pariin otteeseen tätä kaulalle. Turvemöykyt lennähtelivät pienissä kaarissa, kun mustaturkki loikahteli ympäriinsä häntä heiluen. Sitten hän yhtäkkiä pystähtyi ja jäi tuijottamaan Nahkaa keltaisilla silmillään.
"Tahtoisitko liittyä laumaani?" Viima sanoi hetken kuluttua ja tuijotti yhä Nahkaa. Viima totisesti tahtoi uroksen laumaansa. Tämä uros oli aivan muuta luokkaa, kuin muutamat muut kovapäiset, mutta hyvät saalistajat. Nahkalla olisi aivan erityinen paikka Viiman laumassa.

Nahkan olemus valpastui saman tien, kun leikki loppui. Sen silmistä kuulsi selvää pelkoa hyökkäyksen kanssa, mutta kun sitä ei tullut se laski päätään varmuuden vuoksi. Entisessä laumassaan se oli saanut nöyristelystäkin turpaansa, mutta tiesi, ettei Viima ainakaan nyt aikonut sitä hakata. Sen ajatukset saivat oikein kunnon ristiriitaisen käännöksen Viiman kysymyksestä. Uros veti korvansa taakse ja laski häntäänsä. "En ymmärrä. Miksi pyydät minua omaan laumaasi? Eihän se ole... No hakkaaja porukkaa?" Uroksen ääni värisi ja se oli hyvin epävarma. Se pelkäsi uutta laumaa, eikä ollut varma kuinka suhtautua asiaan. Entiset kokemukset painoivat sen mielessä ja niistä oli tullut sen elämän kauhu jokaisella hetkellä. "Katsos, kun... Entinen laumani no. Ei ollut järin mukava." Uros selitti hiljaa Viimalle ja madaltui huomaamattaan.

Narttu kallisti päätään kysyvästi ja tuijotti toista yhtä edelleen, mutta nyt hämmentyneenä. Eikö uros tahtoisikaan Viiman laumaan? Vai mitä se epäröi? Viima melkein vinkaisi anovasti, mutta asteli sitten Nahkan luo ja hipaisi kirsullaan tämän kaulusta ikään kuin kutsuen mukaansa.
"Minä olen alfa, jos et muista. En sallisi sitä sinulle." Viima heilautteli häntäänsä ja kääntyi lähteäkseen kohti laumansa pesäpaikkoja. Hän kuitenkin vilkaisi vielä taakseen. "Laumani on perheeni. Ja perheessä ei suvaita eripuraisuutta tai toisten laiminlyöntiä. Me pyrimme selviämään yhdessä. Siksi olemme lauma."

Mustaturkkinen heilautti häntäänsä kutsuvasti ja loikki puiden lomiin. Se vielä ulvahti Nahkalle, että tämä oli tervetullut laumaan. Eteenkin Viiman, itse alfan, suojiin.

((Tättärää, voit vielä vastailla tähän jos tahdot. Nahka saa päättää, pujahtaako se Viiman perään ja tulee laumalaiseksi. ^^))

Nahka epäröi hyvinkin pitkältä tuntuvan tovin, mutta päätti luottaa Viimaan ja tämän sanoihin. Hiljaa se lähti seuraamaan Viimaa, mutta vilkuili koko ajan taakseen ja ympärilleen, kuitenkin terävän ja kärkkään näköisenä. Kuitenkin siitä huomasi epävarmuutta ja laimin lyöntiin kohdistavia asioita, jos oikein tarkkaan katsoi.

¤Lyhyestippä nyt vastasin. Koulu kiireitä...¤