Siro unelma <3 (( Jatkopeli; sabusisko ja Siro HUOM!! K-15 ))

Ruoste oli jolkottanut pois Vallan lauman reviiriltä. Se mietti pitäisiköhän sen jo lähteä Haukan maille, mutta kaipa se voisi yön yli täälläkin oleskella. Uros katsoi taakseen seurasiko Siro perässä.


Taivas alkoi tummeta ja Ruoste alkoi läähättää kevyesti. Pian se huomasi tummia pilviä, sade oli tulossa.


(( Eli Ruoste ja Siro ovat saapuneet vapaalle maalle))

Siro läähätti Ruosteen perässä. Siro hymyili kun Ruoste katsahti taakseen, kauniit maisemat ja tummat pilvet eivät oikein sopineet yhteen. '' Tänään on tulossa myrsky, vai?'' Siro pysäytti ruosteen ja katsoi häntä silmiin. '' Parasta mennä sateen suojaan, eikö?'' Siro tiesi paikan, johon he voisivat mennä sateelta suojaan. Niinpä Siro otti ohjat käsiinsä ja johdatti Ruosteen lähistöllä olevaan luolaan suojaan. '' Oletko kunnossa?'' Siro kysyi huolestuneena.


(( Menen viikoksi leirille joten en pääse lupukseen. ): Eli, hyvää uutta vuotta! ^^ ))

Ruostekatsoi taivaalle ja nyökkäsi vaisusti.

" Mennään vain...Siro " Se vastasi tyynenä ja katsahti naaraaseen. Toinen taisi olla hyvin potentiaalinen. Hmmm, no sateelta suojaan. Uros haisteli olisiko lähistöllä muita. Toisia ei kuitenkaan näkynyt,kuulunut tai uros ei niitä haistanut.


Voisi olla että naaras olisi vanhempi kuin Ruoste, tai ainakin se siltä vaikutti.

(( Sori kun vastausta ei ole tullu... ^^'))
Siro katsahti Ruostetta, ja pysähtyi. '' Vai tiedätkö sinä jonkun paikan jonne voisimme mennä?'' Siro virnisti.
Oli alkanut tihkuttamaan vettä. '' Tiedätkös, minä oikeastaan pidän sateesta'' Siro naurahti ja alkoi hyppimään
ympäriinsä iloisena. Siro vastasi Ruosteen hymyyn iloisesti, hän nautti Ruosteen seurasta. '' Hrrh, täällä on kylmä! ''

Siro ja Ruoste olivat jolkottaneet jo pitkän aikaa juttelen niitä näitä, kunnes pysähtyivät lepäämään.
Pimeä hiipi laaksoon nopeasti, mutta yö oli pitkä. Sirolla oli ollut hauskaa ja mukavaa Ruosteen seurassa.

Uros seuraili naarasta, eikä sanonut vastaan. Siro sai nyt ohjakset ja Ruoste vain seurasi toista.

" Tänne voisi kaivaa tilapäisen pesän...Tarvitsemme unta " uros sanoi ja hailautti häntäänsä. Pian sen tassut kaivoivat maata ja maa lensi kun vahva uros kaivoi. Pieniä ja suuria kiviä tielle tuli, mutta ne uros raivasi tieltään.

Hetken kuluttua kolo oli tarpeeksi syvä ja suojaisa. Molemmat hukat mahtuisivat sisään ja Ruoste haki vielä hieman heinää ja havuja pehmukkeeksi. Nyt kaksikolla olisi pesä, jossa viettää lepohetki.


" Kelpaako tämä Siro ? " Ruskoturkki kysyi höristäen korviaan. Molemmat voisivat nukkua samassa kolossa, mutta jos nartulla olisi kiima voisi tilanne ehkä olla eri.

Siro katsoi koloa silmät suurina. '' Tämä on mahtava! olet kovin taitava kolojen kaivaja'' Siro hihitteli.
Siro kömpi pesään ja haukotteli. Pesä oli kovin lämmin ja pehmeä, Siro nautti pesässä olemista.
Pian Ruostekkin makoili Siron vieressä, ihanan pehmeänä. Siro katseli Ruostetta hymyillen, mutta samalla tarkkaillen, oliko Ruosteessa sitä jotakin, mitä Siro oli jo kauan aikaa etsinyt. '' Minä pidän sinusta'' Siro vakuutti.
Siro heilautti häntäänsä Ruosteen hännän päälle.

Lopulta koitti aamu. Aurinko herätti Siron, mutta Ruoste nukkui vielä. Siro katsoi ruostetta, joka nukkui tyytyväisenä.
Pian Siro hätkähti, sillä hän näki punaista vertä heinällä. ''Voih...'' Siro huokaisi.
Hän yritti pestä pesää verestä, jota häneltä nyt tuli. Hän pelkäsi, että oliko Ruoste hirveä hurmuri, vai hitaasti etevä herras mies. Hän tiesi, että Ruoste heräisi pian, joten hän ei tiennyt mitä tehdä.

Ruoste heräsi maiskutellen. Uni oli maistunut herralle, joten hukkanen venytteli tyytyväisenä. Uros oli juuri kääntymässä Siroa kohti, kunnes tunsi nenässään tuoksun. Kitkerä tuoksu aiheutti uroksessa ristiriitaisia tunteita.

Ruosteen olisi tehnyt mieli paritella naaraan kanssa, mutta Siro oli vielä ehkä liian ujo siihen.

" Anteeksi...!" Ruoste sanoi ja juoksi ulos. Se läähätti ja istui paikallaan. Mitä se olisi tehnyt ?

Hemmetti !! Tyhmä kirsu, älä haistele Hukka mietti pääkopassaan ja pudisteli päätään. Vai oli alkanut neidolla juoksut, nyt piti rauhoittua. Ei Ruoste voisi kiimaisena toisen perässä läähättää. Olisi tehtävä päätös; joko kestää ja kysyä nartulta itseltään, tai uros voisi lähteä lätkimään. Jälkimmäinen vaihtoehto houkutteli ja uros olikin jo lähdössä, mutta se olisi varmaankin liian epäkohteliasta. Lumi narskahteli hukan tassujen alla kun se jolkotteli ympyrää ja mietti.

Pian se lähti kävelemään hitaasti kololle, mutta pysähtyi viiden metrin päähän.

Siro katsoi Ruostetta epävarmasti, mutta oli rohkea ja ei pelännyt. '' Olen pahoillani...'' Siro pyyteli anteeksi.
'' Minä voin kyllä lähteä jos aiheutan liikaa vaivaa...'' Häntä masensi ajatuskin lähteä, sillä hän oli viihtynyt Ruosteen seurassa. Sirolla oli myös ristiriitoja, hän tahtoi jäädä Ruosteen luokse, mutta ei ollut varma oliko valmis jo paritteluun, mutta toisaalta hän oli joskus tahtonutkin sitä.
Siro huokaisi. Hän ei tosiaankaan tiennyt mitä nyt tehdä, sillä jos hän lähtisi, ei hänellä olisi mitään. Ei mitään.
'' Minä tosiaan haluan jäädä luoksesi, Ruoste!'' Siro tunnusti.

Ruoste höristi korviaan ja katsoi Siroon.

" Minäkään en halua että lähdet...Mutta en halua että ahdistut." Uros sanoi ja käänsi päänsä pois päin. Olihan se uros, joten kiima vaikutti siihen erillailla kuin narttuun. Mutta jos toinen ei tahtoisi paritella, pystyisi hukka myös odottamaan...Vaikka se olisi vaikeaa.

Ruoste otti askelia kohti naarasta ja nuolaisi tätä. Samassa sen nenään tunki taas tämä levoton haju ja uros alkoi nostella etutassujaan. Silti se yritti malttaa mielensä, koska päätöksen tekisi narttu.

Olenko valmis?! kysymykset pyörivät Siron päässä. Sen Siro tiesi, että häntä ei ahdistanut, sillä hän luotti Ruosteeseen.
'' Hyvä on... Hyvä on, kyllä minä olen valmis!'' Siro sanoi. Jos Siro saa pentuja, hän olisi valmis kantamaan vastuun niistä. Pentujahan minä olen aina halunnut! Siro ajatteli hymyillen. Samassa hänelle tuli mieleen siskonsa Nuppu.
Kyyneleet vierivät Siron poskilta maahan, entä jos pennuille käy samoin kuin Nupulle? Siro pelkäsi.
Siro ravisti päätään, ja seisoi vahvana. Hän ei saanut ajatella menneitä enään.
'' Eh... Älä välitä. Ei tässä mitään hätää ole. Olen kyllä valmis kantamaan vastuun.'' Hän sanoi ylväänä.

Uors hymähti ja katsoi Siroon. Se nuolaisi kyyneeleen ja asteli naaraan taakse. Ruoste alkoi hypistellä etutassuillaan naaraan selälle.

Aikaa toki kuui aika kauan...Noin tunti. Ruoste nautti jokaisesta minuutista. Pian uroksen erektio upposi nartun sisään ja uros alkoi kiihdyttää vauhtiaan. Aina vähänvälein uros katsoi ettei Siroa ahdistanut tai kaduttanut.

Ruoste läähätti kiimaisena ja lisäsi vain vauhtia. pian uros kaatso naaraan hellästi maahan selälleen ja jatkoi parittamista.

" Hieman vahtelua..." Se sanoi, nuolaisi huuliaan ja alkoi nuolla naarasta. Mutta silti paritus jatkui. Nyt Ruoste oli täydessä menossa ja täysillä mukana. Hetki kului vielä ja pian uros hidasti vauhtiaan ja hetki kesti siinnäkin että uros irtosi irtosi naaraasta.

Ruskoturkki läähätti ja nuoli itseään. Tämä oli ollut ensikerta, mutta uros oli nauttinut silti.

" Oletko kunnossa ?" Ruoste kysyi ja nuolaisi narttua. Toivottavasti se ei ollut satuttanut toista.

''Olen'' Siro vastasi hymyillen. Hänkin nautti parituksesta.
Ihana kokemus siitä jäi. Siro nuolaisi Ruostetta, ja kävi makuulleen. Sirolla oli hyvä mieli
eikä hän katunut ajatusta ollenkaan. Siro henkäisi ja lähti kävelemään varovasti kohti pientä metsää.
'' Mentäisiinkö yhdessä etsimään ruokaa? Minulla on kova nälkä.'' Siro puuskutti.
Vaikkakin Siron jalat olivat tällä hetkellä heikot, hän tahtoi päästä kävelemään ja hengittämään raitista ilmaa.
Ruoste seurasi perässä, ja saalisti komeasti monta jänistä. Siro sai vain muutaman pikku linnun ja kaksi jänistä.
'' Kuule Ruoste, en muista oletko jo kertonut mutta, oletko laumaton vai kuulutko jo johonkin laumaan?''
Sirolla kävi mielessä että hän tarvitsisi päästä laumaan, jotta voisi huolehtia pennuista.

Ruoste nyökkäsi ja katsoi naarasta kysymyksen jälkeen.

" Voi kyllä. Haukka varmaankin voisi ottaa sinut laumaansa, olen itsekkin siinnä " Ruoste sanoi iloisesti ja sen kieli roikkuin ulkona.

Uros voisi kutsua alfansa milloin vain paikalle, ja saattaisi olla että Haukka ottaisi naaraan mukaan riveihinsä.

(( anteeksi lyhyys, mutta inspis on jossain hevon-kuusessa -.- ))

Siron silmät kirkastuivat ilosta. Jos näin tosiaan olisi, että Haukka ottaisi Siron laumaansa, olisi Siron unelmat totta.
''Hauska kuulla! Eh, tämähän on mahtavaa! Pennutkin saisivat kasvaa isossa laumassa. Eikö?'' Siro iloitsi.
Siro nuolaisi Ruosteen kuonoa ja hymyili. Siroa väsytti kovin, joten hän meni pienille päivä unille.
Ruoste seurasi perässä ja siinä he nyt lepäsivät yhdessä pienessä pesässään.
Siro ei saanut silti toivoa liikoja, sillä sehän ei olisi varmaa, että pääsisikö hän edes Haukan laumaan.
Toivoa oli silti.

Ruoste makasi naaraan vieressä ja mietti. Hyväksyisikö Haukka naaraan ja tulevat pennut ? Toivoa oli, mutta aina kaikki ei mennyt niin kuin suunnitellaan.


Uros nousi ylös ja lähti kävelemään ulos varovasti, ettei Siro heräisi. Se katsoi eteensä ja tuuli ulvoi sen korvissa. Kaunis maisema lumisena ja kylmänä. Ruoste muisteli menneitään.

Vielä kerran se uppoutui mieleensä. Surma... Nyt tein mitä käskit...Rakastuin toiseen. Anteeksi Se ajatteli ja kävi istumaan. Se rakasti Siroa ja ei tahtonut jättää toista yksin. Silti Surma kävi aina joskus mielessä, mutta olihan tuo valkea Surma naaras uroksen ensirakkaus. Nyt kuitenkin se oli löytänyt lopullisen päätöksen: Siron ja pennut.

Siro oli noussut pesästä ja tullut Ruosteen vierelle istumaan. '' Onpa kaunista...' Siro huokaisi.
Se katsoi Ruostetta ja nuolaisi huuliaan. '' Mikäs sinut tänne toi tähän aikaan?'' Siro hymyili Ruosteelle.
Lunta satoi kauniisti taivaalta, joka valaisi pimeää yötä.

Siro haki lumen alta törröttäviä heiniä pesälle, jonka jälkeen hän meni Ruosteen kanssa kuutamo kävelylle.
''Onpa kaunis kuutamo.'' Siro huokaisi. He istuivat suuren kallion päällä, kuutamon valossa.
Siro ei tiennyt mitä odottaa tulevalta, mutta hän tahtoi olla Ruosteen kanssa ainakin siihen saakka, jolloin pennut syntyisivät.
Siro nojasi Ruosteeseen, ja sulki silmänsä. '' Voisin olla tässä ainiaan...'' Siro kertoi.

Ruoste nojasi valkoiseen naaraaseen ja uroksen hengitys muuttui höyryksi pakkasessa. Nyt sillä oli kaikki mitä se tarvitsi. Kumppani ja lauma ja vielä pentujakin on tulossa.


Tasanko kimalsi lumisena ja valkoisena kahden suden edessä kauniina. Muutama tähti oli taivaalla kun se alkoi pimetä. Kaunis pilvi ajelehti taivaalla hukkien yllä.


" Pidän sinusta Siro..." Uros huokaisi syvään ja nuolaisi huuliaan. Sen korvat kääntyivät kohti valkoturkkista Siroa.