Jälleen kohtaaminen - loppu

((-Mex- & Turre ;) ))

Surma kuljeskeli järven rannalla toivoen löytävänsä seuraa, sitä tuskin tulisi, sillä päivä oli vaihtunut jo yöksi. Oli aivan pimeää. Tähdet kyllä näkyivät kirkkaasti. Oli aivan tyyntä ja pakkanenkin oli kirstynyt. Kaikesta huolimatta Surma oli saapunut järven rannalle päämäärättömän kuljskelun tuloksena ja se päätti jäädä siihen vähäksi aikaa.Surma istahti alas. Se ei ollut vieläkään löytänyt mitään yöpymis paikkaa ja ensimmäisen yön hän oli viettänyt suuren kiven luona, mutta sinnekkin oli vielä melkoisesti matkaa. Mitäpä tässä kiirehtimään. Yö oli oikein hieno.

Yhtäkkiä Surma haistoi toisen suden. Jotenkin tuo haju oli tuttu, mutta Surma ei muistanut kenen se oli. Se vilkuili ympärilleen nähdäkseen tulijan, mutta pimeys haittasi paljon. Se nousi seisomaan ja lähti hitaasti kulkemaan hajun suuntaan. Pian se hahmottikin jonkun pienen matkan päässä. Mutta hän ei pystynyt sanomaan kuka se oli. ''Kuka siellä?'' Surma kysäisi melko itsevarmasti ja jäi odottamaan.

Turre jolla oli tapana kuljeseklla öisin oli haistanut Surman jo kaukaa ja kulkenut tuota kohti. Surman kysyessä tulijaa turre naruahti tuttuun tapaansa " Turre täällä vain " Se sanoi ja asteli pimeydestä kuun valon valaisemana toisen näköetäisyyteen.

Turre heilalutti häntäänsä iloiseti " Hauska tavata Surma " Turre totesi heilauttaen toisen kerra nhäntäänsä. Ilma oli viileä ja tähdet tuikkivat taivaalla. Aamu auringon nousuun oli vielä tovi aikaa. Ja Turre oli pysähtynyt järven rantaan tervehtimään Surmaa jonka oli kerran aikaisemmin tavannut.

Viime tapaamisella kaksikko lisäksi Karhunkaatajan liittyivät samaan jouneen tuhotaksene HAukan lauma.

Surma rentoutui, kun tunnisti tutun suden. ''Mukava tavata taas.'' Se sanoi ja heilautti sekin häntäänsä. ''Mikäs saa sinut kulkemaan täällä päin näin myöhään?'' Se kysyi. Miten toinen sattuikin tulemaan juuri nyt, kun Surma kaipasi seuraa?
Surma vilkaisi ympärilleen. Ketään ei näkynyt, eikä hän haistanut mitään.

Surma mietti heidän suunnitelmaa. Mitenköhän se eteni? Se ei luultavasti ollut edennyt mihinkään, niin vähän aikaa oli vasta mennyt kun he olivat viimeksi tavanneet. ''En ole vielä tavannut ketään laumatonta, enkä ole siten päässyt toteuttamaan suunnitelmaamme.'' Se sanoi hyvin hiljaa, ettei kukaan kuulisi.

Turre hailautti häntäänsä ja tyrkkäsi toista kuonollaan ollekaseen ystävällinen. " Parhaillani olen etsimässä Haukkaa. Suunnitelma eteenee omaa tahtiaan turhia sitä on suurta meteliä nostaa. " Turre sanoi rauhallisesti ja tuttuun alfamaiseen tyyliinsä. Se ei ollut käskyttäjä sorttia eikä milläänä tavalla halunnut nähdä kenekään alistuvan itselleen. Sille riitti että se saisi laumattomien alueen takaisin niilel joille se kuuluu.

" Öisin on rauhallista liikkua kun muut nukkuvat saalistus porukkaa lukuun ottamatta. Sillöin tällöin saatta nähdä laumojen saalistava täälläkin päin. " turre lausahti katsahtaen kuuta. " kuu valaisee mukavasti pimeitä öitä. " se totesi kuin vaihtaen puheen aihetta suunnitelmasta. Turhia siitä jatkuvasti puhui se etenee omalla tahdillaan ja turha hätiköinti saattaisi olal kohtalokasta.

"Niinhän se on.." Se totesi toisen sanoihin suunnitelmasta. Hän oli miettinyt suunnitelmaa ja sitä, kulkisiko tieto varmasti perille asti. Jos tulisi muutoksia suunnitelmiin tai muut tarvitsisivat apua... Miten hän oli alkanut ajatella pehmeitä. Kyllähän nuo kaksi taatusti pärjäisivät. He olivat samassa suunnitelmassa mukana, pitihän niistä sen takia olla huolissaan. Se keksi mielessään syyn. Tai, ei Surma tiennyt pystyisivätkö nuo kaksi olemaan sen ystäviä. Sillä kun niitä ei ikinä ollut kuin pari.
Se päätti, ettei miettisi sunnitelmaa tai mitään "ylimääräistä" nyt, joten se karisti ajatukset mielestään. Ja onnistukin siinä ihan hyvin.
Surma kuunteli Turren puheita. "Niimpä.." Sekin katsahti kuuhun. "Tuota.. Oletko asunut kauankin täällä? Ja oletko viihtynyt?" Se kysyi ja katsoi Turreen.

" Kauan ja kauan. Tulin viime kevään puolilla välin. Silloin tämä laumattomien alue oli lähes tyhjä minun lisäkseni taisi olla kaksi muuta kulkiaa. Nykyäänhän aluella on lähemmäksi kymmentä kulkijaa. Olen viihtynyt yllättävän hyvin verrattuna edellisiin olosuhteisiin. Alfan paikalta laumattomaksi kulkijaksi oli aika esimerkillinen kokemus näin vanhalle hukalle. " Turre sanoi ja naurahti

Ohjelma numerossa oli haukan etsiminen ja hukkien puolle saanti Turrella ei ollut tapana panikoida saati miettiä ja murehtia onnistuivatko ne. Tosin Turrelle saattaisi tämä vallan vaihdos olla viimeisiä. Tastelun tullen hukka herra saattaisi saada siipeensä. Mutta Turre ei moista murehtinyt se eli tätä hetkeä ja jatkaisi samaa tyyliään lopuunkin.

" Entä itse? Mistä olet tänne tullut ?"

Turre oli ollut siis jo jonkin aikaa.. Ja laumattomien määräkin oli näköjään kasvanut suhteellisen nopeasti.
"Minä tulen etelästä. Itse olen syntynyt laumattomana, joten tämä elämä on jo tuttua. Olen kylläkin ollut laumassa varsin korkealla, taistelin alfan paikasta. Isäni jätti sen veljelleni ja minä haastoin hänet, hän voitti ja minä lähdin." Se kertoi elämästään lyhyesti. Ei se mikään salaisuus ollut. Sitäpaitsi, jos hän ei kertoisi itsestän mitään, he eivät ikinä tulisi tuntemaan toisiaan kunnolla. Oltiinhan sitä sentään samaan jamaan sotkeuduttu, joten miksei sitä saman puolulaiseen tutustuisi paremmin?

Niinpä niin Turrella ja Surmalla näytti olevan jonkin laista yhteen sopivuutta.
" Minä olin ennen tänne tuloani keksikokoisen lauman alfa. Mutta rajakiistoista ja tunkeilijast tuli suuri vihollinen joten otimme useasti yhteen kunens käskin laumani naaraat ja pennut pakenemaan turviin. ja uroksineen jäimme puollustamaan reviiriä mutta minä jäin ala kynteen nuoren alfan takia ja ajauduin virtaa pitkin tänne. Tosin en siis tiedä missä laumani on nyt onko edes hengissä enää. 2 Turre totesi ei senkään menneisyys mikään salaisuus ollut.

Turren mielestä Surma oli varsin viehkeä tapaus. Harvemmin turre oli tavannut noinkin avonaisia hukkia.

Surma istui alas ja katsoi kuuta. Todellakin juuri sopiva sää ei tuullut eikä ollut pakkastakaan kovin paljoa. Oli mukavana hiljaista. "Täällä on aika paljonkin helpompi elää, kuin siellä missä synnyin. Täällä on talvellakin edes jonkin verran ruokaa. Saimme silloin suunnitelman aloittamis päivänä Kaatajan kanssa kaadettua hirven. Siellä mistä alun alkaen tulen, talvella ei löytynyt mitään syötävää, ei edes hiiriä tai jäniksiä... Sen takia liityimme siihen laumaan silloin."Se sanoi ajatuksiaan ääneen.

Se mietti myös mitäköhän sen veli teki tällä hetkellä. Luultavasti nukkuisi mukavassa pesäkolossa laumansa kanssa. Ajatus sai Surman menettämään melkein malttinsa. Hänkin olisi voinut olla siinä paikassa, jos olisi voittanut silloin. Mutta hävitty mikä hävitty. Ei tämäkään hullumpaa elämää ollut. Surmallakin olisi vielä jonakin päivänä perhe jota suojella. Tällä hetkellä se ei voinut kuin toivoa oikein ankaraa talvea veljelleenkin. Ajatus sai sen hymyilemään ja unohtamaan aikasemmat ajatukset siitä. Oli kieltämättä kieroa toivoa omalle veljelle sellaista, mutta Surma oli Surma.

" En ole täällä nähnyt muuta kuin tämän yhden talven, mutta luulen että vaikeampiakin on tulossa. " Turre totesi ja heilautti häntäänsä. ilma oli tyyni kuin meri. Kuun loisteess aTurren turkki näytti kultaisen mustatlta.

" Mikään ei estä sinua olemasta täällä onnellinen, ja toivon sitä todella elet " Turre totesi tajuamatta edes itse mitä ajatteli

"Totta. Minulle tämä talvi ei ole ollut vielä edes kovin ankara." Se vastasi. Kuu teki pitkät varjot heidän taakseen.

Surma katsoi kysyvästi Turreen viimeisen lauseen jälkeen. MItä hän tarkkaan ottaen tarkoitti sillä? Olihan hän onnellinen. Pari asiaa vain puuttui mitä Surma halusi elämältä, mutta hän oli silti nyttenkin onnellinen. Vai voisiko hän olla onnellisempikin? Vaikeaksi meni näinkin yksinkertainen asia. Koko tilanne oli sinänsä melko vieras Surmalle. Joku oli sille ystävällinen. Tämä laakso oli tosiaan mielenkiintoinen ja mukava paikka. Täällä Surmaakin oli tähän mennessä kohdeltu ystävällisesti.

Surmasta tuntui että tänään ei ollut sen paras päivä. Ensin se ei ollut edes tunnistanut liittolaista ja sen jälkeen se ei ymmärtänyt mitä toinen tarkoitti. Siitä tuntui kertakaikkiaan typerältä.

-Turre huomasi ettei toinen aivan ymmärtänyt mitä uros tarkoitti. Hymyn häivähdys nousi Turren kasvoille " Tarkoitin sillä että täällä sinä itse saat päättä mitä teet elämälläsi ja sitä kautta kykenet olemana onnellinen juuri sillä tavalla mitä itse haluat. " Turre totesi tarkentaakseen toteamustaan.

Kuun kajon tuodessa Turren turkkiin kultaisia vivahteita näytti uros huomattavasti hoikemmalta mitä se todellisuudessa, kaikin puolin hyvä kuntoinen ja komeakin otus näytti harvinaisen omaperäiseltä kulkialta. Turre menneisyydestään huolimatta aikoi elää nyky hetkeä eikä haikaillut perheensä perään. Se tiesi omalla tavallaan että perhe oli jossain elossa, se riitti Turrelle. Se myös tiesi että ei tulisi näkemään entistä ppuolisoaan enää milloinkaan saati sitten pentujaan.

Turrella oli uusie elämä laaksossa ja se aikoisi viimeisetkin vuotensa elää onnellisena. Onnellisena se ei kuitenkaan kykenisi elämään ennenkuin Haukan suunnitelma oli kaadettu. Siihen ei välttämättä menisi enää kovinkaan kauaa.

Vihdoin Surma ymmärsi mitä toinen tarkoitti. Täällä tosiaan ei ollut ketään, joka määräisi miten hänen täytyisi elää. Se oli hyvä puoli se. Se nyökkäsi merkiksi, että oli ymmärtänyt.

Luntakin alkoi hiljalleen sataa. Surman ei pitäisi miettiä menneitä niin paljon. Tästä päivästä alkaisi uusi elämä. Sen se päätti. Se katsoi taivaalle ja sieltä Turreen. Toinen vaikutti viisaalta ja luotettavalta hukalta. Se hymyili suden hymyään toiselle.

Kuun valo teki Surman turkista vaaleamman näköisen mitä se todellisuudessa olikaan. Se maastoutuisi hyvin lumeen, jos vain tahtoisi.

Turre heilautti häntäänsä tyynenä. Turre nyt oli vain Turre. Leppoisa, rauhallinen ja rehellisyyttä rakasta uros. Elämältään hukka halusi vielä näidenkin vuosien jlkeen, kumppanin jokna rinnalla se voisi elää loppuelämänsä jakaa kaiken laiset ajatukset ja hoitaa yhdessä pentuja. Vaikka Turre olikin uros se rakasti pentuja enemmän kuin suinkaan kykeni.

Pennut tekivät uroskesta erillaisen kuin yleensä, nytkin sillä oli suojattinaan Roiske jonka hengen se oli pelastanut ja ottanut tuon vielä pojakseen. Oli hassua ajatella että näinkin massiivinen uros hukka tekisi laumatotmista vielä joskus tyytväisiä. Olihan operaatio vielä suurinpiirtein toteutusta vaille, mutta Turre tekisi minkä pystyisi ei siksi että halusi valtaa ja kunniaa vaan siksi että kykenisi tuomaan rauhan tulevaisuudessa perheelleen.

" Onko sinulla pentuja jossian päin maailmaa " turre kysi hetken hiljaisuuden päästä.

Kysymys oli yllättänyt Surman. "Ei ole." Se vastasi lyhyesti. "Minä kyllä hoidin laumassa olleita pentuja aika paljon." Se lisäsi. Oli se ennenkin ollut pentujen kanssa tekemisissä. Veikeitä otuksia.
"Sinulla taisi olla poika?" Se kysyi.

" Niinhän laumassa taitaa joutua. " Se totesi tyynenä. " Onhan minulal kolmekin pentua jossian ties missä päin maailmaa. Ja sitten Roiske joka tuli saareen melko huonovointisena ja nyt hän on minulle kuin oma poika. Tilannetta on vaikea selittää mutta hän tarvitsee vanhenpaa. " Turre sanoi se jätti asian tavallaan eksken vain sen takia että ROiske saisi itse kertoa jos haluaisi.

Turre heilautti häntäänsä leovottomasti. " oletko koksaan haaveillut perheestä " Turre kysyi " pahoittelen tyhmiä kysymksiäni 2 Turre virnsiti peinesti.

Surma kuunteli kun toinen kertoi pennuistaan.
"Ei se mitään." Surma sanoi toisen pahoitellessa kysymyksiään. "Sitä haaveilee vähän kaikesta. Mutta tottapuhuen perhe on asia, josta haaveilen eniten." Se sanoi rehellisesti.
Vaikka Surma osasi olla malttamaton ja välillä äkkipikainen, osasi se silti käsitellä pentujakin. Se kyllä saisi ne takaisn ruotuun, mikäli tarve sitä vaatisi. Siitä olisi päällisin puolin vaikea arvata, että tuollainenkin susi kuten Surma haaveili perheestä ja pennuista. Mutta kukapa nyt ei sellaista haluaisi...

`Hassua, tuo neito haaveilee perheestä kuten minäkin `Turre ajatteli hymyillen toiselle. " Kukapa ei tosiaan perheesetä haaveilisi. Vaikak uros olenkin myös minun haaveenani on perhe. Vaikak minulla menneisyydessä sellianen onkin. Tarkoitan vain sitä että täällä ollessani tahdon vain elää onnellisena. ja se oma perhe olisi mukava. " turre snaoi se nomaan rauhalliseen tyyliinsä.

turre huvitti kovasti se että Surma halusi perheen. Mutta mikä siinä nyt niin ihmeellistä oli. Jokainen narttu haluaisi varmasti perheen jossian vaiheessa. Toisin kuin muut urokset Turre on entistäkin enemmän isämäinen ja elämän haluinen vaikak iäkäs onkin.

Turren mielestä Surma olisi oivallinen emo pennuille vaikak onkin luonteeltaan hieman äkkipikainen. Jokaisella emolla on omat tapansa kasvattaa pentunsa kuten uroksillakin toiset eivät välittäneet lainkaan pentujen olemassa olosta, kun taas toiset olivat mitä enemmän mielllään mukana. ja turre kuului jälkinmäiseen.

Surma hymyili takaisin Turrelle. "Niinpä."
Surma ei ollut tavannut yhtään urosta, joka haluaisi perhettä noin kovasti. Saati sitten osallistua aktiivisesti kasvatukseen. Kuka tahansa ei ottaisi jonkun toisen pentua laumattomana ''taakakseen.'' Miten sen nyt kukanenkin määrittelisi. Laumattomana elänyt Surma tiesi, että väillä tulisi aikoja, milloin omankin ruuan saanti oli niukilla. Ja kun oli toinenkin suu ruokittavana, silloin olisi vielä vaikeampaa. Onneksi tämä talvi ei ollut ollut ankara, vielä ainakaan tähän mennessä.

Turre nyökytteli Surmalle.

" Mikäli sinulla ei ole talveksi olinpaikkaa, Roiskeen ja minun luolallani on tilaa sinulle " Turre totesi ystävällisenä. Se totta tosiaan piti Surmasta. Surma oli mukavan oloinen ja joksnekin erillainen kuin muut hukat.

Turre uskoi että Roiskeella ei ollut mitään sitä vastaan että pesässä oleskelisi talven yli Surma. Tokikaan Turre ei pakkoittaisi toista tulemaan se oli Turrelle suuri kunnia jos toinen tulisi.

( ajatus katkeilee )

Surma katsoi yllättyneenä Turrea. se ehdotti että se voisi tulla asumaan sen luokse talveksi. Surmalla ei tosiaan ollut vielä kunnollista paikkaa, missä viettää yönsä. Sillä oli se pienehkö kivi joka antoi suojaa vain vähän. Ajatus kunnon tuulen suojasta tosiaan houkutti. "Jos siitä ei olisi haittaa..." Se sanoi.
Miten toinen halusi tällaisen suden nurkkiinsa roikkumaan? Olihan se hyvä asia, että toinen pyysi asumaan mutta eikö siitä olisi kuitenkin paljon vaivaa toiselle?

Surma hätkähti omia ajatuksiaan. Milloin se oli alkanut välittää mitä sen toimet tai valinnat aiheuttivat toisille. Vai kuuluivatko nämä ajatukset vain tälle mukavalle sudelle, ei muille? Surma ei tiennyt. Tämä oli uutta ja vierasta.

Turre astahti kohti Surmaa pökätäkseen tuota kuonollaan. " Ei tietenkään ole. Yhdessä me selviämme oitis talven yli. " Turre sanoi heialuttaen häntäänsä.

Suunnitelma HAukka olisi tavallaan koitoksella, jos Haukka siais selville että _turre vietti talven kahden hukan kanssa jotka eivät olleet liittyneet Haukan laumaan , saattaisi se herättä ähieman kysymyksiä. Mutta Turre ei moista jaksanut pitkään mietiskellä. Surma oli sillä jo nyt tärkeä vaikka ei mitään suurenpaa ollut tapahtunutkaan.

Turre ei luottanut kovinkaan moneen täysin mutta kykeni nyt luottamaan Surmaa nsen verran että voi asua tuon neitosen kanssa talven yli. Roiskeelle asiasta täytyi ilmoittaa myös pikimmiten ettei tulisi yllätyksenä. Tosin turre luuli että toisella tuskin olisi mitään sitä vastaan, olihan pesäkolo alkujaan Turren.

" Pesämme ei ole mikään suuri mutta hyvin siellä viettää yönsä ja pahimmat pakkas päivät. " turre sanoi ja asettui maahan makaamaan, se olisi kyllä valmis lähtemään kohti pesää ja kertoen Surmalla missä pesä sijaitsi.l

Surma ilahtui silmnnähden siitä, että se sai yöpyä Turren luona. Se heilutti häntäänsä ja katsoi Turrea kiitollisena. "Tämä laakso on aivan ihmeellinen. Miten minun kohdalleni sattuukin niin ystävällisiä susia." Se sanoi. Se oli asunut täällä todella vähän aikaa, mutta silti kaikkea mielenkiintoista oli jo sattunut ja ihmellisen mukavia susia tavannut.

Se nousi seisomaan ja ravisteli turkkiaan tuuheammaksi ja istui takaisin alas. Se olisi valmis lähtemään Turren pesälle heti kun toinen niin ilmoittaisi.

Turre naurahti " On täällä paljon sellaisiakin susia jotka eivät ole mukavia. " turre sanoi heilauttaen hätnäänsä n osuten sitten seisomaan.
" mennäänkö katsomaan onko Roiske pesällä, olisi ilo esitellä teidät toisillenne. " Turre sanoi ja se olisi valmis kertomaan Roiskeesta lisää mikäli Surma haluaisi.

Vaikak Roiske ei ollut turren oma poika hän välitti siitä yhtä paljon, vaikkeivat ole vielä kauaakaan saman katon alla olleet. Ei sen puoleet ettei Turre välittäisi Surmasta, ei se ketä tahansa hukkaa luokseen pyytänyt asumaan. Surmassa oli jotain erityistä, se oli erillainen kuin muut. Ehkäpä vanha Turrekin alkoi läämmetä tulevaisuudelle ja haaveilla kunnollla perheestään. Oliko mahdollinen puoliso ehdokas Surma vai kenties joku muu?

Kysymksiä olisi paljon joihin vastukset tulisivat vani odottamalla. Ilma oli mukavan leuto ja yö oli mitä pimein. tähden ja kuu valaisivat kauniisti koko laakson ja kaksikko olisi oitis pesäluollalla, joka sijaitsi vähän matkan päästä rannasta, pusikoiden lomasta alkoi pienimutoista metsikkö joka tosin oli kitukaisvuinen. kitukasvuisuudesta huolimatta parin isonkin puun elämän kerta on tullut nähtyä tässä laaksossa. Turren pesä kolo sijaitsi vanhan puun juurikoissa. Se oli tovin kaivanut itselleen luolaa juuristojen alle ja nyt sillä oli o iva tilaisuus laajentaa sitä. Kun lumi sulaisi ja maa pehmenisi saisi turre laajentaa koloaan, ehkä Roiskeen Surman tai tulevan jälkipolven takia. Siihenkään ei olltu vastausta saatavilla.
" tuolla se on ei niin kodikas mutta kelpaa minulle. " turre lausahti ja tiehytti askeliaan ja seisahtui puun juurelle tietenkin herrasmies mäinen hukka antoi Surman mennä sisään ensin. Kun surma olisi mennyt Turre astelisi pian perässä suu aukko oli melko ahdas mutta kolossa itsetän suurempikin kokoinen hukak kykeni seisomaan suorana ilman että pää kolisisi kattoon.

luolassa ei ollut sen suuremmin mitään onkaloita se oli yksi iso kolo johon tuulikaan ei päässyt helposti ja harvemmin ohikulkiatkaan eksyivät tunkemaan kuonooan koloon. Turre asettui pesä koloon makamaan " ei tämä mikään lukaali ole, mutta toivottavasti viihdyt. " turre sanoi ja kaivoi kätköstään hirven lihaa " maistuuko neidolle " Se kysyi ja ojensi toiselle lihanpalaansa.

Surma lähti seuraamaan Turrea, joka lähti pesäkololleen päin. Se kulki vaitonaisena koko matkan seuraillen mihin suuntaan he olivat menossa.

He saapuivat pian puun juurelle. Se asteli ensin melko ahtaasta suuaukosta, mutta kun päästiin peremmälle, kolossa oli hyvin tilaa. "Onhan täällä kodikasta." Se sanoi. Pesä oli todellakin mukava ja ennenkaikkea se oli suojaava. Turre oli todellakin erikoinen tapaus, ei voinut muuta sanoa!

Surma olisi voinut katsoa silmät pyöreänä ja suu ammollaan, kun toinen tarjosi vielä lihaa sille. Tämä oli jotakin outoa. Ei hän voinut vain tulla ja syödä toisten ruuat. Se tyytyi vain katsomaan toista mykistyneenä.