Liittyminen laumaan: Akka - Liitetty

Haukka ei ollut tälläkertaa tutkimassa reviirinsä rajoja. Se oli niiden ulkopuolella silkasta rauhoittumisen halusta. Muutamat päivät olivat ottaneet suunnattomasti alfan voimille pelkän sähläyksenkin takia. Saalista ei ollut ollut paljoakaan, eikä Haukka voinut moittoa ketään asiasta. Enemmänkin syynä oli huono saalistusaika, talvi.

Talvi on pahainen, typerä vuodenaika, jollaista Haukka ei vain kyennyt sietämään. Talvi oli kylmä, talvi oli luminen ja talvi oli kaamea. Kuitenkin talvi oli myös mielenkiintoinen ja jännä vuodenaika. Ei kuitenkaan juuri sillä hetkellä.

Kaataja jolkotteli tasaista tahtia eteenpäin, tietäen reviirien rajojen lähestyvän jatkuvasti. Susi oli jo valmiina ulvomaan, kutsuakseen alfansa luokseen, mutta päätti odottaa, että kaksikko olisi jo rajalla. Puuskainen tuuli kumminkin muutti uroksen suunnitelmat hetkessä. Alfa oli lähellä, tuuli kantoi Haukan tuoksua. Hetkeäkään epäröimättä Kaataja ulvahti lyhyesti, ilmoittaen, että tulisi Haukan luokse. Uros lähti jäljittämään alfaansa, vilkaisten taakseen. Akka oli mukana, kuten susi oli toivonutkin.

Kaataja kulki halki lumihangen, kunnes viimein näki Haukan edessään. Susi laski häntäänsä alemmas, heilutteli sitä puolelta toiselle, lähestyessään kunnioitettua alfaansa. Uros mietti hetken, mitä sanoisi. Huuliaan lipaisten, korvat luimuun kääntyneinä Kaataja aloitti;
"Arvon Haukka, toin esitteille ystäväni Akan. Hän haluaisi kovasti laumaasi, joten lupasin tuoda hänet puheillesi" Kaataja sanoi rauhallisella äänellä, katsellen Haukkaa odottavasti. Uros vilkaisi taakseen, Akkaan, kuin antaakseen nartulle puheenvuoron. Susi ei oikein tiennyt, miten sen olisi kuulunut käyttäytyä alfansa edessä. Haukka ei sietänyt turhaa nöyristelyä, muttei Kaataja halunnut näyttää niskuroivaltakaan. Kompromissina susi laski vielä hiukan häntäänsä, heilutellen sitä puolelta toiselle rauhallisessa tahdissa. Kaataja ei paljon muuta voinut Akan eteen tehdä. Ellei Haukka sitten haluaisi suuren suden takausta Akalle tai muuta vastaavaa. Niinpä Kaataja jäi odottelemaan tilanteen kehittymistä.

Akka pysytteli Kaatajan taka-alalla, kunnes Kaataja oli puhellut alfalle, ja katsonut taakseen Akkaa kohti. Silloin Akka otti muutaman askeleen isoilla tassuillaan eteenpäin, ja pysähtyi Kaatajan vierelle. Se seisoi siinä rennosti, korvat hitusen takaviistossa ja häntä alhaalla. Akka ei rupeaisi turhanpäin pokkuroimaan, mutta halusi osoittaa, että ei missään mielessä ollut edes oletettavissa uhkaksi. Narttu oli kääntänyt päätään aavistuksen sivuun Haukasta, ja katseli nyt tätä alfaa tarkkaavaisesti, varjostaen katsettaan silmäripsillään. " Tervehdys, arvon Haukka" Narttu tervehti. " Kuten Kaataja totesi, haluaisin tavoitella paikkaa tässä laumassa. Olen kuullut laumastanne pelkkää hyvää." Akka oli kertonut asiansa suorasti ja lyhyesti, jääden nyt odottamaan Haukan reaktiota. Akka toivoi, ettei ollut vaikuttanut epäkohteliaalta.
Sen tuleva alfa ehdokas oli ainakin hyväkuntoisen näköinen, narttu huomasi. Se pisti myös merkille Haukan normaalia pyöreämmät silmät...liekö uros saanut nimensä niistä johtuin? Mahtoikohan uros olla haukkamainen muutoinkin, kuin vain silmiltään?
Silloin nartun loukkaantuneeseen jalkaan iski vihlova kipu. Taival tänne oli verryttänyt Akan jäykät lihakset, eivätkä ne enää ollet jäykät ja arat. Vaan tämä haava jalassa...se ei ollut pitänyt moisesta rasituksesta yhtään. Ne olivat Kaatajan kanssa tulleet reipasta jolkotusta, mutta eivät niin reipasta kuin olisivat voineet...ainakin Akasta hivenen tuntui siltä, ja sen teki mieli mulkaista Kaatajaa syyttävästi..mutta se ei tehnyt niin. Narttu epäili, että uroshukka oli tarkoituksella hieman hidastanut askeleitaan, ettei Akan jalka rasittuisi enempää kuin oli pakko.
Akkaa harmitti koko jalka! Voi että miten harmittikin. Ja sitä alkoi harmittaa sekin, että se oli ykskaks yllättäen mennyt sillätavoin lempeästi töytäisemään Kaatajaa...mikä sen hassuun sudenkalloon oikein oli iskenyt? Ja mitä tuo harmaja uroshukka sitten mahtoikaan Akan käytöksestä ajatella?!
Mutta vaikka nartun jalkaan koski, ja sen mielessä myllersi, se ei suostunut näyttämään kumpaakaan tilaa ulospäin. Ei edes sen vertaa, että olisi purrut hammasta kivun yltyessä. Se vain pysytteli rauhallisena aloillaan, ja odotteli, mitä alfan taholta tuleman piti.

¤Prkl! Pitkä peliviesti katosi, kun tämä käski kirjautumaan sisään -.- Tässä lyhyt tiivistelmä:¤

Haukka haistoi kaksi sutta ennen kuin Kaataja kutsui. Alfa hymähti ja unohti oman tressaantuneisuutensa, kääntyi ääniä kohti ja läksi tallustamaan vastaan. Pian alfa jo näkikin kaksi sutta, laumalaisensa ja tulevan laumalaisensa. Uros seisahtui ja arvioi Akkaa jo ennen Kaatajan sanoja.

"Toki voit tulla laumaan. Saanen samalla udella, että tahdotko Kaatajan metsästysryhmään mukaan?" Haukka sanoi. Se ei todellakaan ymmärtänyt käsitettä omega, moni vain luuli niin.

/ Minä kirjoitan nyt tässä kohtaa...Silkillä ei varmaankaan olisi muuta roolattavaa, kuin että Kaataja seistä tökötti paikoillaan...;) /

Akka hölmistyi. Narttu oli jo näyttämäisilläänkin siltä, mutta sai lopulta hillittyä itsensä, ja vain toinen tumma kulmatäplä hivenen nykäisi.
" Tämähän on erinomaista! " Se sanoi ystävällisesti Haukalle. Sitten se kääntyi katsomaan Kaatajaa kohti. " Minä haluaisin oikein miellläni Kaatajan metsästysryhmään mukaan,.. jos sellainen vain suinkin on mahdollista? " Se lausahti, ja siirsi nyt rauhallisesti katseensa takaisin alfaan.
" Metsästysryhmä on minulle juuri oikea paikka, sen osaan kaikkein parhaiten." Akka sanoi Haukkaa katsellen. Nyt narttu oli hetkisen hiljaa, ja huokaisi sitten tassuaan nostaen; " Tarvitsisin kuitenkin hetkisen lepoa niin fyysisestä puuhasta kuin metsästys...olen ennallani taas viikon, korkeintaan parin kuluttua, sillä tämä haava ei ole paha, eikä juuri vaivaa minua...mutta sen täytyisi saada parantua rauhassa."
No niin, nyt Akka oli sanonut sen. Nartun oli tehnyt mieli pimittää koko asia, mutta järki voitti, ja se ymmärsi, ettei sen kannattanut tehdä niin.

Haukka ei ollut edes havainnut toisen jalan olevan vioittunut ennen kuin toinen näytti sitä. Osasipa toinen hyvin peitellä vammaansa, taikka sitten se ei ollut niin kipeä, kuin näytti. Haukka ei kuitenkaan tahtonut riskeerata mitään ja siksi se päätti antaa toiselle pesäkolon ja lepopaikan. Kaatajan alfa suuntasi kunnioittavan ja kiitollisen katseen.

"Minä voin tarjota sinulle suojan pesiltä ja varmasti päivän saaliista riittää sinullekin osasi. Sitten kun olet terve, voit taas vuorostasi ottaa osaa saalistukseen." Haukka nyökäytti päätään lopuksi ja käänsi katseensa Kaatajaan odottaen tuon hyväksyntää ja keiltämistä. Toinen tiesi Akan tilanteen paremmin kuin alfa itse.

// Tungen taas tähän väliin? //

Kaataja seisoskeli paikallaan, mahdollisimman huomaamattomana. Susi seurasi ystävänsä ja alfansa sananvaihtoa, seuraili molempien eleitä ja muodosti omaa käsitystään tilanteesta. Haukka yllätti Kaatajan positiivisesti, alfa hyväksyi Akan saman tien laumaansa. Toisaalta, Akka oli hyväkuntoisen näköinen, voimakkaan oloinen narttu. Varmasti Akasta siis olisi hyötyä laumalle. Akan sanoessa, että tulisi mielellään metsästysryhmään, susi heilutti häntäänsä hyväksyvästi. Vielä ei Kaataja kumminkaan mitään sanonut, sillä alfalla saattoi yhä olla sanottavaa. Kun Haukka sitten käänsi katseensa urokseen, susi päätti ilmaista mielipiteensä.
"Otan mielelläni sinut metsästysryhmään, tiedän taitosi noin suurinpiirtein. Paranna tassusi rauhassa, eniten sinusta on silloin hyötyä metsällä, kun olet kunnossa", Kaataja jutusteli, katsoen lopuksi taas alfaansa. Haukka pääti kaikesta, Kaataja vain ehdotteli. Ei sen puoleen, uros ei ymmärtänyt, mitä hyötyä loukkaantuneesta sudesta olisi metsästämässä. Loukkaantumisriski olisi suuri, ja täysin turha. Tähänkin asti oli saatu ruokaa, miksei siis jatkossakin. Ja kun Akan tassu tervehtyisi, olisi yksi terve susi lisää metsästämässä.

"Kiitos" Sanoi Akka alfalle nöyrästi.
" En suurin surminkaan tahdo vain maata ja olla taakkana...joten, jos laumassa on pentuja, niin voin toipilasaikanani vahtia niitä oikein mielelläni...?" Narttu jatkoi.
Oli aivan totta, että Akasta ei olisi vain köllöttämään luolassa kipeän tassunsa kanssa, vaan se tarvitsisi jotain tekemistä. Pentujen hoivaaminen olisi juuri sopivaa...se tunsi itsensä niin hyvin, että jollei sillä olisi pesällä tekemistä, se lähtisi kuin lähtisikin etsimään sitä kauempaa, ja sillä voisi olla ikävät seuraukset paranemisen kannalta.
Sitten Akka kääntyi Kaatajaa kohti.
" Odotan jo innolla, että pääsen sinun kanssasi metsästämään. Mutta se siis vielä odottakoon hieman."Vaalea narttu sanoi Kaatajalle lämpimään sävyyn, ja heilautti loukkaantunutta jalkaansa sanojensa painoksi.
Akka tunsi, että se oli tehnyt aivan oikean päätöksen tähän laumaan liittymisen suhteen...asiat menivät aivan oikein.
Nyt nrattu jäi katselemaan kumpaakin urosta, ja odotti, josko jommalla kummalla olisi vielä jotain sanottavaa.

Haukka katsoi Akkaa hyväksyvästi ja samoin Kaatajaa. Oiva pari, Haukka ajatteli ennen kuin ehti estää sitä ja olisi helahtanut punaiseksi, jos olisi voinut. Kuitenkin alfa hillitsi halunsa näyttää ajatuksensa ääneen ja kääntyi. "Kaataja voi varmaan etsiä sinulle sopivan sopin?" Haukka uteli aloittaessaan astelluksen pesäkoloille.

Uros lähti seuraamaan alfaansa, tallustellen tyytyväisenä hangessa eteenpäin. Akan liittyminen laumaan oli käynyt kitkattomasti, Haukka oli hyväksynyt nartun helposti. Kieltämättä Kaataja oli helpottunut, sillä nyt susi tiesi, että edes yhden ystävän asiat olivat kohdallaan. Ja sitä paitsi, lähellä oleilevaa ystävää oli helpompi auttaa, kuin sellaista, jota joutui metsästämään pitkin maita ja mantuja, ennen kuin edes tiesi, oliko toisella kaikki hyvin. Nyt susi voisi tyytyväisenä nauttia laumaelämästään entistä enemmän, sillä jatkuvasti lauma alkoi tuntumaan enemmän perheeltä.
"Tietenkin voin", susi vastasi nopeasti, kun Haukka kyseli, voisiko Kaataja etsiä Akalle sopivan sopin pesiltä. Tietenkin uros tekisi sen, ja varsin mielellään, olihan alfa sitä pyytänyt, ja kyseessä oli kumminkin Akka. Totta kai susi auttaisi ystäväänsä, aina ja ikuisesti.

Kaataja tallusti eteenpäin hiukkasen kömpelöllä tavallaan, mutta minkäs sille voi, kun on suuren kokoinen. Kaikkea ei voi saada, Kaataja oli vahva mutta se taas verotti ketteryyttä pahasti. Ei sen puoleen, miksi kaikkien edes pitäisi liikkua sulavan kauniisti? Tarvittiin kömpelömpiäkin, jotta sulavuus vain näyttäisi kauniimmalta. Uros vilkaisi alfaansa, miettien. Olikohan Haukalla vielä sanottavaa, vai oliko tämä tässä? Toisaalta susi ei kyennyt uskomaan hyvää tuuriaan, että liittyminen oli jo ohi ja näin hyvin päättynyt, kenties Kaataja yhä odotti, että Haukka lisäisi jonkin "mutta" alkuisen ehdon tähän.

// Tämä taisi olla tässä, vai? //

// Juup. Eikö tämä ole tällä selvä. //