Liittyminen Ovelan laumaan: Roihu (suoritettu)

((Täällä siis pelataan liittymispeli. Tilanteen alkuasetelma on seuraavanlainen; Roihu on spotattu lauman rajoilta keväällä, tarkemman rajapaikan saat itse päättää. Kauempaa sen huomasivat yksi nuori uros ja aikuinen narttu, jotka ulvomalla hälyttivät paikalle Ovelan.

Ovela on kookas, arpinen ja ontuu selvästi oikeaa etujalkaansa. Se vaikuttaa kuitenkin omanarvontuntoiselta ja vahvalta. Turkki pörhössä ja häntä ylhäällä se jää seisomaan kauemmaksi, selvästi eleiltään mahtailevana ja uhkaavana. Se ei kuitenkaan vaikuta olevan tappoaikeissa, ei ainakaan nyt. Hahmosi saa tehdä aloitteen.

Tässä siis alkutilanne, siitä vain vuoroa kirjustelemaan!))

Hieman varovaisesti nuorehko naarassusi tarkkaili aluetta erään joen lähettyviltä. Se seisoi Ovelan lauman alueilla, kuten oli tehnyt monta kertaa aikaisemminkin kevään aikana. Roihu oli jo nähnyt lauman johtajan hieman kauempaa, mutta mahdollisesta yhteenotosta säikähtäneenä hävinnyt paikalta kuin tuuli.

Lempeät tuulet pörröttivät naaraan turkkia ja toivat sen kuonoon vieraita hajuja. Varomattomuus kostautui pian, sillä ennen kuin Roihu oli ehtinyt edes huomaamaan, kaksi laumalaista olivat jo kutsuneet heidän johtajansa paikalle. Korvat luimussa ja pää hieman alhaalla naaras jäi seisomaan paikalleen ja vältteli uroksen ja nartun katseita. Joki liplatteli iloisesti naaraan takana muutaman metrin päässä ja melkein pilkkasi Roihua, joka oli niin helposti jäänyt kiinni. Kuinka tiukka tämä lauma olikaan reviiristään?

Ovela tarkkaili narttua kauempaa. Se tuijotti suoraan kohti ja sen niskakarvat olivat niin koholla, että sen hartiat ja pää vaikuttivat vielä tavallistakin suuremmilta. Ja se vaati jo jotain. Johtajan takana aikuinen narttu ja nuorehko uros pälyilivät tulokasta uteliaina. Nuori uros kurkotteli eteenpäin ja nuuhki ilmaa saadakseen selville tulijan sukupuolen.

Narttu. Ovelan silmissä välähti, ja se nuolaisi huuliaan. Pienellä katseella se käski kahta sutta pysymään kaukana tulijasta. Ovela itse lähti kohti. Se ei lähestynyt kierrellen eikä kaarrellen, vaan suoraan edestä, jäykin ontuvin askelin. Päästyään tarpeeksi lähelle uros pysähtyi ja kohotti päätään korkeammalle: "Kuka sinä olet? Mitä sinä teet täällä?" se kysyi. Keltaisten silmien pistävä katse suorastaan porautui vieraan suden otsaan. No, ainakin narttu oli vielä hengissä, eivätkä kauempana seivovat laumalaiset vaikuttaneet hyökkääviltä. Lähinnä pohjattoman uteliailta.

Ovela oli ilmiselvästi vanhempi uros, ja se oli jo arpinen ja vuosien koulima. Ei missään mielessä heikon oloinen. Juuri sellainen, jota ei olisi halunnut vastaansa, ihan jo pelkästään koonkin vuoksi. Ja tällä oli ilmeisesti vielä kokemustakin.

Roihu ei ollut koskaan ymmärtänyt, kuinka suuri lauman johtaja todellisuudessa oli. Naaras laski päätään hieman enemmän alas ja vältteli parhaansa mukaan katsekontaktia korvat edelleen kevyesti luimussa. Roihu koki tilanteen uhkaavaksi vahvan uroksen tullessa suoraan kohti, mutta alistuneen näköisenä hän silti seisoi paikoillaan ja odotti, mitä alfa päättäisi tehdä.

Oli melkein huojentavaa kuulla uroksen puhuvan sillä se saattoi kieliä vain siitä, ettei Roihua heti häädettäisi reviiriltä. Ehkä hänellä olisi sittenkin pieni mahdollisuus päästä tämän uroksen laumaan.
"Olen Roihu", naaras aloitti ja kohotti hieman päätään, mutta katsoi silti alfan ohi hänen takanaan seisoviin kahteen suteen ja jatkoi: "Haluaisin päästä laumasi jäseneksi."
Korvat painautuneina niskaa vasten Roihu jäi odottamaan uroksen reaktiota. Hän tiesi, että mikäli nuo kolme päättäisivät häätää hänet, hänellä ei olisi mitään toivoa päästä takaisin tai selvitä hengissä enää kovin kauaa.

Ovela murahti ja seisoi edelleen hievahtamatta. Se mittaili narttua katseellaan ja siristi silmiään, astuen sitten parilla askelella ihan vastatusten. Se ojensi päänsä ja nuuhki nartun turkkia, kiersi sen taakse nuuhkimaan häntääkin ja kulki sitten taas toista kautta takaisin eteen. Narttu näytti ihan hyväkuntoiselta, eikä se osoittanut millään tavalla eleillään uhkaavansa Ovelaa. Ovela piti sen tavasta hyväksyä heikkoutensa vahvemman edessä. Ovela vihasi uhmakkaita typeryksiä, eikä epäröinyt repiä niiden kurkkuja auki, jos ne päättivät luulla liikoja itsestään ja käydä hyökkääviksi.

Hetken kierreltyään uros vetäytyi taas parin askelen päähän: "Sinulla ei ole muita mukanasi?" uros kysyi ja tähyili nartun ohi, nuuhkien tutkivasti ilmaa. Ilmeisesti se halusi selvittää, oliko tulijoita muitakin. Suurempi ryhmä nartun takana olisi voitu laskea uhaksi, mutta yksin se ainakin näillä näkymin näytti olevan...hyvä. Se sopi Ovelan suunnitelmiin.

Kauempana narttu ja nuori uros tarkkailivat tilannetta valppaina. Johtaja ei repinyt narttua riekaleiksi. Koska johtaja ehdottomasti oli valmis repimään riekaleiksi valloittajat ja rajarikkurit, narttu oli varmaan toisella asialla.

Roihu siirsi hieman päätään pois päin uroksen astuessa lähemmäs ja haistellessa narttua. Se ei kuitenkaan siirtynyt minnekään, vaan seisoi hievahtamatta paikoillaan ja katseli maata tassujensa vieressä hiljaa. Kevyet äänet kertoivat uroksen kävelevän Roihun ympäri ja naaras tiesi, että alfa mittaili häntä katseellaan. Mietti, olisiko hänestä laumaan ollenkaan.

Ovelan jälleen esittäessä kysymyksen Roihu mietti hetken, mitä vastaisi. "Olen yksin", se vastasi huuliaan hivenen hermostuneena nuolaisten. Siitä todellakin oli pitkä aika kun Roihu oli viimeksi tavannut toisen suden, ellei laskettu mukaan niitä kertoja, jolloin hän oli nähnyt vilauksilta Ovelan laumalaisia heidän reviirillään.

Narttu ei enää kokenut tilannetta yhtä uhkaavaksi kuin hetki sitten, mutta ei silti kohottanut päätään tai katsonut Ovelaan suoraan. Se ei kuitenkaan enää uskonut joutuvansa karkotetuksi tältä alueelta, sillä uros käyttäytyi hyvin rauhallisesti eivätkä kaksi muutakaan sutta kauempana vaikuttaneet uhkaavilta. Ehkä tilanne päättyisikin loppujen lopuksi hyvin Roihun kannalta.

Tilanne tosiaan vaikutti positiiviselta. Se oli narttu, se oli hyväkuntoinen ja nuori, ja se oli yksin. Ovela oli etsinyt laumaansa uusia jäseniä, ja tämä narttu vaikutti sellaiselta josta voisi olla hyötyä laumalle. Olisi ollut tueha kysyä, osasiko se metsästää, sillä se oli elänyt laumattomana. Totta kai se osasi metsästää. Ovela ei haistanut siinä Viiman lauman hajuja, eikä havainnut siinä mitään muitakaan hajuja kuin nartun ominaistuoksun. Niinpä se aikansa mietittyään kääntyi ja lähti astelemaan poispäin. Kaksi laumalaista juoksivat sen ohi katsomaan tulokasta, joka kaikesta päätellen oli juuri liitetty heidän laumaansa. Ainakaan Ovela ei ajanut sitä pois.

Narttu murisi asemansa osoittaakseen. Se näytti olevan selvästi sukua johtajaurokselle, sillä se oli myös iso ja roteva. Ei millään tavalla isänsä kaltainen, mutta joka tapauksessa huomattavan raskasrakenteinen nartuksi. Nuorempi uros olikin hontelompi tapaus, eikä se käyttäytynyt ollenkaan niin mahtailevasti kuin narttu. Narttu, joka aikansa toista nuuhkittuaan päätti ilmeisesti tehdä jotain, murahti: "Seuraa, niin vien sinut kotimetsälle. Tapaat lauman."

Ilmeisesti Roihu oli kelpuutettu laumaan, omegantapaiseksi näin alkuun, mutta kuitenkin. Siitä olisi hyvä lähteä.

Yhtäkkiä uros kääntyi pois ja lähti kulkemaan kauemmas. Varovaisesti Roihu otti muutaman askeleen alfan perään, mutta pysähtyi äkisti kahden muun laumalaisen tullessa paikalle. Selvästi alistuneena se seisoi aloillaan ja antoi kahden muun nuuhkia itseään. Kookkaan naaraan muristessa Roihu käänsi päätää pois päin ja nuolaisi jälleen huuliaan. Se alistuisi asemaansa omegana eikä yrittäisi uhitella kenellekään, vaikka se tuntuikin hieman epämiellyttävältä. Lauma tuoma turvallisuus oli kuitenkin tällä hetkellä Roihun kannalta tärkeämpää kuin oma asema siinä.

Mitään vastaamatta Roihu lähti seuraamaan muita laumalaisia. Se kulki viimeisenä ja edelleen hieman varovasti, pää matalana ja häntä alhaalla. Hänet oli kuitenkin hyväksytty laumaan ja se oli tärkeintä tällä hetkellä.

Ovela pysytteli etäällä ja omissa oloissaan koko matkan. Se ei näyttänyt olevan järin kiinnostunut nartusta nyt, kun se oli todettu vaarattomaksi ja otettu laumaan. Kookas narttu taas kulki häntä pystyssä ja mulkoili välillä Roihua, aivan kuin olisi tieten tahtoen yrittänyt saada sitä kiinni silmiin katsomisesta. Välillä se murisikin, jos toinen hänen mielestään eksyi liian lähelle. Nuorehko uros taas vaan loikki, nuuhki narttua, ja loikki taas. Se oli varmaan vuoden, enintään puolitoista, eikä vielä jaksanut kiinnostua aikuisten kummasta meiningistä. Vanhempi narttu murisi sillekin tosin välistä, ja hontelo uros pysytteli vähän aikaa taas rauhallisena ja hypeksimättä.

Reviiri tosiaan oli aika metsäistä, sillä maasto alkoi metsittyä melko nopeasti järven jälkeen. Hetken päästä kuljettiin jo tiheässä puustossa. Metsä oli tiheää ja maa oli täyttynyt havuista ja varvuista sekä kosteista sammalmättäistä. Kun oltiin kuljettu metsässä jo hyvä tovi, lahoavan puuaineksen tuoksun sekaan alkoi sekoittua toisenlaista tuoksua. Susia. Kokonainen lauma susia. Puusto harveni juuri sen verran, että edessä olevaa saattoi kutsua, hiukan mielikuvitusta käyttäen, aukeaksi. Sen toisessa päässä oli kaatunut vanha kuusi, ja kuusen alla sen juurien repimä onkalo, jota ahkerat tassut olivat kaivaneet syvemmäksi. Paikalla näytti olevan saapuneiden lisäksi yksi aikuinen narttu ja yksi nuori, vaalea narttu. Ne saapuivat tervehtimään laumalaisia, kiehnäsivät hetken Ovelan ympärillä ja tulivat sitten Roihua kohti.

"Tämä on Roihu." kookas narttu Roihun vierellä totesi ja haukotteli: "Ovela otti sen laumaan."

Roihu huomasi toisen naaraan katsovan hänen suuntaansa välillä ja piti huolen siitä, ettei vahingossakaan katsonut narttuun päin. Varsin pian hän oppi myös pysymään tietyn välimatkan päässä nartusta, jotta sillä ei varmasti olisi ainuttakaan syytä murista enää Roihulle.
Nuorempi uros ei sen sijaan häirinnyt Roihua ollenkaan eikä hän kiinnittänyt huomiota sen loikkimiseen heidän ympärillään.

Maasto vaihtui nopeaksi vaikeakulkuisemmaksi, mutta susille se ei näyttänyt tuottavan ongelmia. Roihu kohotti välillä uteliaana päätään katsellen ympärilleen ja haistellen metsän erilaisia hajuja. Hän haistoi ruokaa, jäniksen, mutta asteli silti tasaisesti muiden perässä kohti määränpäätä.
Pian Roihu haistoi toisia susia ja hän laski jälleen päätään hieman. Paikalla näytti kuitenkin olevan vain kaksi muuta narttua, mutta siitäkin huolimatta Roihu vaikutti selvästi alistuneelta ja nuolaisi muutaman kerran huuliaan. Se ei katsonut suoraan kahteen naaraaseen, jotka tulivat sen luo ja haistelivat hetken Roihun turkkia. Nartut eivät kuitenkaan vaikuttaneet uhkaavilta, vaikka tekivätkin selväksi, että olivat arvoasteikolla Roihun yläpuolella.

Nuoremmat sudet nuuhkivat Roihun nopeasti ja alkoivat sitten kisailla keskenään pesäkolon edustalla. Kaksi vanhempaa narttua, saattaja ja se luolalla odottanut, jäivät tosin Roihun luo pidemmäksi aikaa.

"Oletko sinä ollut ennen laumassa?"
"Oletko täkäläisiä?"
"Onko sinulla ollut pentuja?"
"Kai sinä osaat metsästää metsässä?"
"Karibut saapuvat pian. Osaatko ajaa?"

Kysymyksiä tuntui satelevan sitä mukaa, mitä enemmän nartut pääsivät Roihusta selville. Raskasrakenteisempi saattaja oli ilmiselvästi dominoivampi, ja teki koko ajan joka eleellään ja äänellään selväksi, että on korkealla arvossa. Toinen naaras oli lempeämpi, ja sen hallitsevat signaalit olivat paljon hienovaraisempia. Se vaan seisoi jykevämmin ja tuijotti. Sen hallitseminen oli määrätietoista, mutta salakavalaa. Ilmeisesti se oli myös ylempänä arvossa kuin roteva saattaja, joka alistui sille vastentahtoisen oloisena saatuaan osakseen matalaa murinaa.

"Suo anteeksi sisarelleni, hänellä ei ole käytöstapoja." rauhallinen narttu totesi ja roteva narttu luikki vahtimaan nuoria. Se loi taakseen vielä muutamia katseita, ilmiselvästi pahoillaan siitä, ettei saanut jäädä tilanteeseen mahtailemaan.
"Minä olen Vaiti." rauhallinen narttu totesi ja nosti leukaansa: "Minä olen betan kumppani. Tavallaan."

Roihu hieman yllättyi sitä kyselytulvaa, joka ansaksi hän pian jäi. Edelleen alistuneen oloisena hän kuitenkin vastaili kysymykseen niin hyvin kuin ehti ennen seuraavaa kysymystä. Hän oli elänyt aiemmin vain pienessä, sekavassa joukossa laumattomien alueella; pentuja hänellä ei ole koskaan ollutkaan; metsästämisestä metsässä ja karibujen ajamisesta nartulla ei ollut kovin paljon kokemuksia, mutta hän uskoi silti pärjäävänsä.

Kookkaan nartun poistuessa paikalta Roihu vilkaisi pikaisesti rauhallisemman oloista naarasta. Hän oli kuvitellut aikaisemman nartun olevan hyvin korkealla arvoasteikolla ja yllättyi nyt, kuinka tämä toinen rauhallisesti ohjasi uhmailijan pois tilanteesta. Tosin pahoillaan Roihu ei ollut, sillä hän tunsi olonsa epämukavaksi tuon toisen nartun pistävän tuijotuksen alla.

"Joko sinulla on ollut pentuja?" Roihu kysyi ystävällisesti ja mietti samalla, millainen se beta mahtoi olla. Vaiti ainakin oli voittanut Roihun puolelleen rauhallisuudellaan.

"Kyllä." Vaiti totesi ja kääntyi katsomaan luolalla leikkiviä nuoria susia: "Nuo kolme ovat viimevuotinen pentueeni. Ovelalla, isälläni, ei ole enää puolisoa. Äitimme kuoli kaksi vuotta sitten karibumetsällä, ja minä ja Usva, beta siis, saimme lisääntymisvastuun. Emme me tavallaan ole kumppaneita, mutta minä kyllä pidän Usvasta paljon." Vaiti selitti. Se kääntyi taas katsomaan Roihua korvat pystyssä sojottaen ja muutenkin itsevarmana: "Mitä sinä olet tehnyt, jollet ole ollut laumassa? Olet jo aikuinen." Vaiti päätteli. Sen vaalea tuuhea häntä lepäsi sivulla kun se istui. "Eikö elo laumattomana ole hyvin raskasta? Sinun täytyy olla vahva, kun olet selvinnyt. Vaikka metsästitkin ryhmässä."

Tarkemmin katsottuna, vaikka toinen narttu ruumiinrakenteeltaan muistuttikin Ovelaa, muistutti tämä narttu Ovelaa silmistään. Lisäksi sen itsevarmassa ja vakavan asiallisessa käytöksessä oli jotain samaa. Se oli kiistatta lauman ylin narttu, ja vain sukulaisuussuhde lauman alfaan kai esti sitä olemasta alfa itsekin.

Kuunnellessaan Vaitin selvitystä Roihu katsahti varovasti Ovelaan päin. Jopa hyvän välimatkan päästä alfa oli vaikuttava näky ja vaistomaisesti narttu luimisti hieman korviaan. Hän käänsi katseensa pois ennen kuin Ovela ehti huomaamaan mitään ja kuunteli tarkkaavaisesti loppuun mitä Vaitilla oli sanottavaa. Roihu huomasi rentoutuvansa ja uskalsi istahtaa alas. Se mittaili myös Vaitia katseellaan, mutta varoi katsomasta silmiin.
"Olen metsästänyt muiden laumattomien kanssa aina välillä", Roihu aloitti. "Välillä olen ollut yksin ja välillä olen liittynyt sekalaiseen joukkoon hetkeksi. Mutta raskasta se on ollut", hän hymähti hieman. Talvet olivat koetelleet Roihua ja oli oikeastaan pienoinen ihme, että narttu oli edelleen hengissä ja hyvinvoiva. Sitkeästi se oli kuitenkin taistellut tiensä tähän pisteeseen.

"Kuinka suuri laumanne on?" Narttu kysyi. Se oli nähnyt rajalta muutamia susia, mutta ei ollut varma olivatko ne kaikki laumalaisia vai laumattomia, kuten hänkin oli ollut. Roihu kuitenkin oletti, että Ovelan kaltaisella sudella oli jo laaja reviiri ja sitä puolustamassa monta sutta.

"Meitä on nyt kahdeksan, kun sinut lasketaan. Ovela, Usva, minä ja sisareni ja kolme pentuani, sekä sinä. On hyvä, että tulit. Reviiri on iso, ja on vaikea pitää sitä hallussa. Minä odotan pentuja, ja laumamme kasvaa toivottavasti loppukesästä niillä." Vaiti totesi ja säteili hetken hyvin tyytyväisenä, kuten kuka tahansa äiti lapsiensa syntyä odotellessaan. "Ovela etsii laumaamme lisää jäseniä, siksi sinutkin varmaan hyväksyttiin. Olet hyvin tervetullut." Vaiti totesi kiertelemättä. Sille ei ollut mikään ongelma myöntää, että lauma oli tyytyväinen saatuaan silmäparin lisää.

Kauempana makoileva Ovela silmäili välistä tyttärensä ja Roihun suuntaan, mutta vain hyvin pieniä hetkiä kerrallaan. Se ei halunnut vaikuttaa nyt uhkaavalta, eikä tosin siltäkään että se olisi kovinkin kiinnostunut uudesta laumalaisestaan. Olihan se, se oli pakko myöntää. Tuo oli kuitenkin nyt osa laumaa. Mutta ei ollut johtajan arvolle sopivaa hakea huomiota alemmilta. Niinpä Ovela tyytyi sivustakatsojan rooliinsa. Sille oli kuitenkin harvinaisen selvää, että ensi keväänä se ehkä viimein saisi saattaa alulle omat pentunsa. Viimein, se olisi taas isä, ja voisi seurata pentujensa kasvamista ylpeänä ja tyytyväisenä.

Lauman pienuus loppujen lopuksi hieman yllätti Roihun, mutta hän oli vaikuttunut siitä, kuinka hyvin lauma oli kuitenkin onnistunut pitämään itsellään näin suuren reviirin. Hän oli hyvillään päästyään laumaan ja aikoi tehdä oman osansa, jotta Ovelan lauma saattoi pitää nykyisen reviirinsä ja kenties jopa laajentaa sitä myöhemmin uusien susien liittyessä mukaan.
"Ja minä olen hyvin iloinen, että Ovela hyväksyi minut", Roihu vastasi totuudenmukaisesti. Hän olisi halunnut kuulla enemmän muista laumalaisista ja etenkin Ovelasta. Oliko uros todella niin karu kuin näytti? Ainakin hän vaikutti olevan hyvä johtaja. Roihu ei kuitenkaan uskaltanut ottaa askeltakaan alfaansa kohti, sillä hän ei tiennyt, kuinka suopeasti alfa suhtautuisi häneen näin pian. Niinpä hän istui paikoillaan ja osoitti jälleen seuraavan kysymyksensä Vaitille.
"Olen huomannut toisen lauman järven toisella puolella. Keitä he ovat?"

"He ovat Viiman lauma..." Vaiti totesi ja luimisti korviaan: "Yleensä me emme tapaa kuin syksyisin, jolloin karibut lähtevät vaeltamaan takaisin eteläiseen solaan ja pois laaksosta. Mutta joskus he loikkaavat rajamme puolelle, varsinkin juuri etelässä. Johtaja yrittää puolustaa rajaa aktiivisesti, mutta Viima ja hänen betansa ovat röyhkeitä..." Vaiti mutisi. Se kyhnytti hetken korvantaustaansa ja nousi sitten: "Minä lähden nuorien kanssa metsälle. Niiden pitää harjoitella metsästystä ahkerasti, jotta ne voivat osallistua tämän vuoden karibujahtiin. Olen iloinen siitä, että liityit." Vaiti totesi vielä ennen kuin kääntyi ja haukahti pennuilleen: "Hoi! Lähdetään metsälle!"

Nuorukaisiin tuli entistä enemmän eloa, ja ne syöksyivät Vaitin ja Roihun ohitse metsään. Vaiti seurasi perässä, jättäen Roihun aukealle Ovelan ja Varman kanssa. Varma pysytteli etäällä ja teroitti kynsiään puunkaarnaan, Ovela loikoili isolla kivellään ja näytti uppoutuneen ajatuksiinsa. Joita varmasti oli paljon. Metsästyskausi oli alkamassa, ja karibut houkuttelivat paikalle yksinäisiäkin susia. Ovela oli pitänyt tätä reviiriä jo monta vuotta, eikä aikonut luopua siitä tänäkään vuonna.

Viiman ja Ovelan laumojen välit eivät selvästikään olleet ruusuiset, mutta mitäpä muuta olisikaan voinut odottaa susilaumoilta, jotka taistelivat hengissä selviytymisestä samoilla alueilla.
"Selvä", Roihu totesi kun Vaiti ilmoitti lähtevänsä nuorten kanssa metsälle. Roihu nousi seisomaan ja katseli hetken aikaa, kuinka vauhdikkaat sudenalut syöksyivät hänen ohitseen metsään. Narttu olikin jo unohtanut, kuinka mukavaa oli elää muiden samankaltaisten kanssa.

Roihu tunsi olonsa hieman epävarmaksi vielä kahden niin aukroriteettia uhkuvan laumalaisen läsnäollessa, vaikka kumpikaan ei näyttänyt liiemmin kiinnittävän huomiota häneen. Narttu kuitenkin päätti, että olisi parempi käydä hieman tutkimassa lähimaastoa vielä kun oli valoisaa - ja aina parempi, jos hän löytäisi jotain syötävää.
Niinpä katsahdettuaan vielä kahteen muuhun suteen Roihu kääntyi ja katosi metsän suojiin kaikki aistit valppaina pienten saaliseläinten varalle.