Liittyminen Ovelan laumaan - Tuska (suoritettu)

((Elikkäs tänne sitten vain Tuska pelaajineen. Ajankohta on lähes keskiyö. Pakkasta on aivan liikaa, mutta yö on tyyni. Lunta ei sada, ei tuule ja taivaskin on täynnä tähtiä. Kuu on lähes täysi. Paikka on eteläinen raja järven eteläpuolella. Tuska ei ainakaan vielä ole nähnyt yhtään sutta, mutta haistaa kyllä ainakin kaksi.))

Taivaalla oli lähes täysikuu ja tähdet hehkuivat kirkaina. Tuska ei nähnyt ketään itseään lähellä, mutta kyllä se jotain haistoi, nimittäin kahden suden porukan. Vielä kerran kun Tuska haisteli se hastoi lisää susia.
Lauma Tuska ajatteli ja tallusteli eteenpäin.
Sen oli sitäpaitsi pyrittävä nyt johonkin laumaan, jotta se pääsisi eroon tästä katalasta yksinolemisesta, suoraan sanoen se oli turhauttavaa. Tuska ei meinaisi rehvastella, eihän varmaankaan mihinkään laumaan otettaisi minkäänlaisia "mä oon kunkku, niinku ihQuu" tyypejä.

Ulkona oli reilusti pakkasta, mutta Tuskalla ei ollut nälkä, se oli nimmittäin onnistunut saamaan kokonaisen peuran ja syönyt sitä nyt pari viikkoa. Oli sillä laumaan jotain annettavaa, metsästyksentaidoin yms.

Nyt sudet olivat lähempänä, Tuska tunsi sen.

[[Anteeksi viivytys. Kuten poissaoloissa totesin, olin sairaana. Homma jatkuu edelleen, eli pelaaminen voi olla vähän hidasta. Tässä nyt kuitenkin vuoroa kehiin]]

Pakkasyön tähtitaivas valaisi hankea niin yksinäisen kulkijan kuin laumankin edessä. Se, mikä nyt oli matkalla kohti Tuskaa, oli kai jo laskettaviksi laumaksi. Vaikkei se ollutkaan kuin osa Ovelan koko laumaa, oli se kuitenkin huomattava määrä susia; yksi aikuinen uros, kaksi aikuista narttua ja kolme nuorta sutta. Kookas uros näytti johtavan ryhmää. Se askelsi ontuen paksulla hangella, katsoen koko ajan tiiviisti eteenpäin. Kukkuloiden näköesteestä huolimatta se haistoi tulokkaan. Sen laumassa alkoi olla hyvin täyttä, eikä uros olisi hevillä ottamassa uusia susia ruokittavakseen. Varsinkaan nöin talven kynnyksellä. Sen laumassa oli jo asiansa osaavia ja taitavia metsästäjiä, ja ensi kevääseen mennessä nämä nuoretkin laskettaisiin jo aikuisiksi. Saalistuksilla ne juoksivat mukana jo alkukesästä, mutta siitä huolimatta ne olivat olleet vielä kovin pentumaisia. Nyt niiden katseessa asui jo jotain kypsempää. Ne eivät riekkuneet lumessa kuin keskenkasvuiset, vaan kulkivat harkiten ja johtajansa eleitä seuraillen. Kenties kypsin kolmikosta oli lähes lumenvalkea nuori uros, jonka vaalea turkki lainehti juoksun aiheuttamasta viimasta. Se oli vähän erillään muusta ryhmästä ja saapuikin ensimmäisenä sellaiselle kukkulalle, josta Tuskan saattoi nähdä.

Nuori uros pysähtyi saman tien. Se jäi seisomaan kukkulan laelle jännittyneenä ja häntä pystyssä. Kun se tajusi, että vieras susi oli lauman reviirin sisäpuolella, se ei jäänyt odottamaan. Se ampaisi matkaan niin, että lumi pöllysi, ja syöksyi tunkeilijaa kohti.

// Ei se mitään :) Nyt taidan olla itse hieman alitajuinen, sillä en oikein ymmärtänyt kaikkea, no mutta kai sitä tässä jotainkin syntyy, mutta niin, päästäämpäs kohta itse vuorooni..., oli muuten hauska rupatella, mutta... vuorostani tulee lyhyt, koska en ole oikein parhaalla roolamispäällä. Yritän kuitenkin... //

Tuska näki edessän jotain, toisen suden, Tuska ei pitänyt sitä hyvin ystävällisenmielisenä, joten asetti korvansa luimuun ja perääntyi muutaman askeleen, se oli tullut rajan yli. Tuska voisi perääntyä takaisin toiselle puolelle, mutta se ei kestäisi talvea yksin, liian vähän ruokaa, liian vähän juttuseuraa, liian kylmä, liian ..., liian... ja tietysti yksinäistä!

Kun susi oli pysähtynyt, Tuska katsoi sitä ja mietti hetken.
Taitaa olla alfa, Tuska totesi.
"Hyvää varhaista aamua!" Tuska toivotti sudelle ja poisti korvansa luimusta, mutta kyllä se ne takaisinkin voisi vielä laittaa.
"Anteeksi, kun tunkeuduin reviirillesi, mutta talvi on tulossa..., mutta sehän on minun ongelmani, ei sinun", Tuska sanoi. -"Kuitenkin... Tuska lisäsi.

Oli tosiaan pieni ihme, että kookas nuori uros pysähtyi, sillä hetken aikaa se näytti olevan käymässä kimppuun. Ilmeisesti toisen alistuvat eleet kuitenkin rauhoittivat sitä sen verran, ettei se heti käynyt kiinni. Se kyllä luimisteli ja pörhisteli turkkiaan kuin suurempikin herra, antaen valkoisien hampaidensa välkkyä huulien takaa.

Kun toinen susi sitten tervehti, kuin oltaisiin oikein ystäviä, ja sen jälkeen pahoitteli tunkeutumistaan reviirille, meni nuori susi niin hämilleen, että se unohti jopa murista. Hetken aikaa se tuijotti tulokasta kuin hullua, kunnes sai sanaisen arkkunsa auki: "Minun reviirini? Voi kyllä sinulla nyt on edessäsi väärä mies." nuori uros totesi ja sen katseeseen asettui hetkeksi lempeämpi sävy: "Minä olen Lousku, johtajan tyttärenpoika. Mutta on johtajakin tulossa. Joten sinun sietäisi luikkia tiehesi, ennen kuin hän näkee sinut. Enpä usko hänen suhtautuvan sinuun ollenkaan suopeasti. Laumassa on aika täyttä nyt. Liittymässähän sinä taidat olla vai?" uros kysyi ja kurotteli päätään hiukan tulokkaan suuntaan. Se yritti tavoittaa tuon ominaistuoksua, että muistaisi sen sitten jälkikäteen. Mikäli satuttaisiin törmäilemään rajoilla useamminkin.

"Taidan olla isompi hömppä, kuin kukaan muu, no tuoppas terveisiä sitten johtajalle, että ihan uskalsin puhua" Tuska sanoi ja tassutteli sen näköisenä pois, että olisi lähtenyt, mutta tosiasiassa se tassutteli niin kauas, ettei sitä enää nähtäisi.
"Heippa vaan!" Tuska huusi, kun oli juossut pienen mäen ylös se asettui nyt väijyksiin kukkulan taakse.
Ei Tuska kiero halunnut olla, se halusi tulla juuri silloin, kuin se johtajakin tulisi, se olisi parempi aikakohta, kuin se että seisoskelisi uroksen vieressä, takaapäin se näyttäisi varmasti hölmöltä, kuin murhamotiivi olisi tullut. Ei Tuska ketään halunnut tappaa.

Lousku katseli hiukan kummissaan, kun vieras susi näytti ottavan kerrasta vaarin ja kipitti tiehensä. Ehkäpä ajatus johtajan kohtaamisesta oli sille liikaa. Noh, parempi tämä nyt kuitenkin oli, kuin joutua ärisemään ja repimään karvatuppoja toisesta viestin perillesaamiseksi. Jokin vieraan nopeassa poistumisessa kuitenkin häiritsi Louskua, eikä se kääntänyt katsettaan siitä paikasta, missä viimeksi vieraan oli nähnyt. Ei edes silloin, kun johtaja ja muut ilmestyivät kukkuloiden takaa. Ne pääsivät nopeasti Louskun rinnalle ja pysähtyivät siihen. Toinen aikuisista nartuista siirtyi heti nuuhkimaan Tuskan jälkiä ja lähti seuraamaan niitä yhden nuoren nartun kanssa. Ne saavuttaisivat Tuskan piilopaikan pian.

"Mikä se oli?" kookas paikallesaapunut uros kysyi. Se oli lähes kaksi kertaa isompi, kuin nuori uros ja elämänkokemus paistoi sen silmistä ja arpisista kasvoista. Se roikotti toista etujalkaansa ilmassa. Ketara näytti olevan hyvin vino ja varmasti hiukan kivulias pitkiä matkoja taittaessa.

"Aikuinen laumaton. Olen aika varma, että se oli uros. Se pakeni tuonne päin kun käskin sen häipyä." Lousku selitti ja käänsi katseensa jäljittävään aikuiseen narttuun ja tämän nuoreen seuraneitoon: "En tiedä, menikö se kauaksi. Tuntui luovuttavan, ennen kuin edes yritti mitään."

Tuska kuuli, kun sudet lähestyivät, nyt varmasti Louskalla olisi seuraa, joten syytä olisi varautua, jos ne vaikka kimppuun kävisivät. Tuska käveli muutaman askeleen eteenpäin ja näki sudet.
"Hyvää huomenta," Tuska sanoi susille.
"Laumassa on taitaa olla täyttä..., mutta pyrkisin siihen?" Tuska sanoi. -"Mikä avuksi, löytyisikö täältä mitään vaatimuksia?" Tuska sanoi ja yritti olla pirteä.
"Talvi on tulossa" Tuska sanoi.
"Ja anteeksi, olen reevirillänne, voin tästä kyllä häipyäkkin..., joten heippa!" Tuska sanoi nopeasti ja oli livistämäisillään. -"Mutta en lähde" Tuska lisäsi.

Tuska ei vielä luimistellut, vaikka olisi halunnut, pirteä ja ystävällinen olemus oli parempi kuin, vihaan sua, jee oot tyhmä.

Oletettavasti mikään ele tuskin olisi voinut pelastaa tilannetta enää sen jälkeen, kun Tuska ilmestyi kuin tyhjästä kahden laumalaisen eteen. Aikuinen narttu riuhtaisi päänsä ylös lumihangesta ja veti välittömästi hampaansa irveen, tuskin edes kuuntelematta Tuskan sanoja. Sen seuralainen, nuorempi narttu, matki välittömästi kokeneempaa ja veti sekin korvansa luimuun ja paljasti hampaansa. Kaksikon vanhempi puolisko näytti olevan myös huomattavan kookas, joten taistelussa se olisi ikävä susi saada niskaansa.

"Kuka sinä olet?" narttu murisi ja hypähti kohti Tuskaa uhkaillakseen sen kauemmaksi. Susi oli päässyt yllättämään kaksikon, ja narttu halusi pitää huolen siitä, ettei sen nuorelle seuralaiselle tapahtunut mitään ikävää. Lauman nuoriin oli käytetty valtavasti energiaa ja niiden ei parennut antaa loukkaantua vakavasti nyt, kun ne viimein olivat kasvaneet lähes aikuisiksi.

Lousku ja muut kuulivat yllättäen alkaneen rähinän ja lähtivät nekin juoksemaan paikalle laumalaistensa avuksi. Ilmeisesti vieras susi oli tosiaan ollut odottamassa jossakin lähistöllä, aivan kuten Lousku oli tuumannutkin.

Nyt Tuskakin luimisti korvansa, mutta ei vielä irvistynyt hampaitaan. Nyt se oli avuton, ei se mitenkään pärjäisi, eikä haluaisi.
"Tuska" Tuska sanoi ja katsoi susia vuorottellen.
Se päästi suustaan pientä ja matalaa murinaa. Eivät sudet varmastikkaan pitäneet, kun yht`äkkiä vain hyppää susi tielle, varmasti säikähteneet, mutteivat näyttäneet siltä. Varmoja ne kuitenkin olivat.
En pidä tästä ollenkaan, Tuska ajatteli.

Tuska perääntyi muutaman askeleen, välttäen yhteenottoja, se oli vähiten, mitä se juuri nyt halusi.

"Tuska. Mielenkiintoinen on nimi kaverilla." nuori narttu murisi vanhemman takaa. Se astui tämän rinnalle huomattuaan, että kauempaa oli tulossa apujoukkoja; Lousku, johtaja ja muut olisivat täällä hyvin pian: "Onko sinulla tapana aiheuttaa paljonkin eripuraa vai mistä tökerö nimesi on peräisin?"
"Tuskaa sinä tuletkin tuntemaan, ellet painu tiehesi nyt!" aikuinen narttu ärisi. Se mulkaisi nuorempaa narttua kylmästi; turhan provosoinnin sijaan niiden olisi vaan parasta ajaa tämä tunkeilija tiehensä niin nopeasti, kuin mahdollista. Turha taistelu ja suunsoittaminen ei palvelisi kenenkään tarkoituksia. Kuin korostaakseen tätä vanhempi narttu astui askelen kohti Tuskaa, nyt selkeästi hyökkäyksaikeissa: "Häivy, tai sinulla on pian muitakin ongelmia kuin talven viimat!"

"Mistä tiedän..., se on vain nimeni, ei siinä varmaan niin isoa vikaa voi olla?" Tuska sanoi ja murisee. -"Jos on, niin voit kutsua minua vaikka tökeröksi, jos mielesi niin tekee" Tuska sanoi ivallisesti.
Tuska vilkaisi, kun muut tulivat. Jos se ei nyt lähtisi, olisi sillä todellakin muita ongelmia, kuin talven viimat. Tuska perääntyi taas muutaman askeleen ja kääntyi sitten, yhä korvat luimussa, nyt sen murina vain koveni, se vilkaisi taakseen. Käänyttyään se lähti ravaamaan kahden sadan metrin päähän ja pysähtyi.

Kookas narttu ja nuorempi olivat syöksymässä perään, kun johtajan ääni keskeytti niiden aikeet: "Antakaa sen mennä. Turha haaskata energiaa ajamalla sitä ollenkaan enempää, kuin pakko."
"Mutta se voi palata takaisin!" nuori narttu totesi. Sen eleistä näki, että se olisi mieluusti hiukan irrotellut ajamalla toista takaa. Toinen nuori narttu katseli sekin kaipaavasti ja lihakset jännittyneinä vieraan suden perään. Johtajan sana oli kuitenkin laki, ja johtaja tuntui edelleen olevan sitä mieltä, että oli parempi jäädä tähän: "Ei se palaa, jos me olemme tässä. Pidetään rajaa silmällä vähän aikaa ja vahditaan, ettei se saa päähänsä rikkoa rajaa uudestaan. Varma, millä asialla se oli?" vanha uros mulkoili vielä hetken vieraan kaukana häämöttävää hahmoa, kunnes siirsi huomionsa kookkaaseen, aikuiseen narttuun. Varmaksi haukuttu narttu luimisti korviaan: "Puhui liittymisestä. Jos minulta kysytään, se oli täällä hakemassa saalista."
"Paljon mahdollista." vanha uros totesi. Oli se sitten ollut hakemassa saalista tai liittymässä, se oli nyt tuolla. Niin kauan, kuin se pysyisikin siellä, siitä ei olisi heille haittaa.

Eivät sudet sittenkään onneksi lähteneet perään, hyvä niin, Tuska tuumali. -Kun tuo... tuo... alfa pysäytti, Tuska jatkoi ajatuksissaan.
Tuska oli kuullut susien puheet, nuorimman nartun, joka haluaisi vain paimentaa..., siis ajaa takaa. Ei mukavaa. Nyt se olisi melkeinpä turvassa, oli ohittanut jo rajan, nyt se pyrkisi taas takaisin.

Tuska astui varovasti muutaman askeleen eteenpäin, kunnes se oli taas rajan sisäpuolelle, sillä ei ollut mitään aikeita hyökätä, tai jos olisi pakko, niin kyllä se senkin tekisi.

Lauman sudet seurasivat vieraan suden liikkeitä, ja sen lähestyessä taas rajaa ne alkoivat elehtiä uhkaavasti; pörhistivät turkkinsa, nostivat häntänsä pystyyn ja murisivat. Kookas alfa otti muutaman askelen vierasta kohti ja paljasti kaikki, hiukan jo iän kellertämät hampaansa. Se tuijotti rajarikkuria tiiviisti ja lähestyi hyvin hitain, uhkaavin askelin. Kahden suden välillä oli vielä hyvin matkaa, mutta vaikutti uhkaavasti siltä, ettei pitkäkään matka enää pian pelastaisi Tuskaa takaa-ajolta.

Muut sudet johtajansa takana eivät liikkuneet Tuskaa kohti, mutta ne olivat selvästi valmiit ryntäämään kimppuun, jos saisivat siihen syyn. Kookkaat aikuiset nartut luimistelivat korviaan ja syvä murina kumpusi niiden kurkusta taukoamattomana.

Tuska ei haluaisi pahalla mennä lauman reviirille joten lähti sitten jolkuttelemaan reviirin ulkopuolelle, voisihan se yrittää olla talven yksinään. Tuskalla olisi ehkä hieman tiukat paikat, mutta..., jos se ei kerran laumaan pääsisi niin kyllä se lähteäkkin voisi, mutta juuri tällehetkellä sitä ei pahemmin huvittanut, se käänsi päänsä ja katsoi alfaa se murisi matalasti, sekä oli paljastanut hampaansa, joten ei kiitos. Tuska lähti vielä kauemmaksi ja jäi siihen kohtaan, se oli kuitenkin jo mennyt reviirin ohi.

Tulokas pakeni taas. Ovela alkoi olla epävarma siitä, mitä se oli täällä tekemässä. Mikäli se olisi yrittänyt reviirille saalistamaan, se tuskin yrittäisi takaisin lauman luokse kerta toisensa jälkeen. Jopa sen jälkeen, kun se oli torjuttu. Ovela lakkasi murisemasta ja laski niskakarvansa alas. Nartut sen takana murisivat vielä, mutta johtaja kääntyi katsomaan niitä ja väläytti hampaitaan. Muut sudet vaikenivat saman tien ja jäivät odottamaan seuraavaa siirtoa.

Ovela käänsi taas katseensa kauemmaksi juosseeseen Tuskaan. Tällä kertaa se ei kuitenkaan tuijottanut sutta uhkaavasti vaan uteliaasti. Hitaasti tuuhea, harmaa häntä heilahti muutaman kerran. Dominoiva se oli edelleen ja oletettavasti odotti toisen osoittavan alemmuutensa alistumalla. Mutta ainakaan se ei vaikuttanut enää hyökkäävältä. Tuskan itsepintainen käytös ja sisukkuus oli tehnyt vanhaan, kokeneeseen alfaan pienen vaikutuksen.

Tuska pysähtyi jälleen ja heilautti häntäänsä sen jälkeen kun Ovela oli niin tehnyt. Nyt Tuska päätti astua muutaman askeleen eteenpäin ja näytti alistumisen merkkejä Ovelalalle.
"Niin haluaisin kokeilla onneani ja yrittää liittyä laumaanne" Tuska sanoi.

Tuska lopetti alistumisen merkit ja istahti sitten lumihankeen, nyt sudet voisivat tehdä sille mitä lystäisivät. Aivan sama se oli Tuskalle.

Ovela oli ollut oikeassa. Kookas uros tallusti hetken tutkailun jälkeen jäykästi lähemmäksi ja kurottautui nuuhkimaan Tuskaa. Se tunnisti toisen urokseksi, eikä haistanut siinä muiden laumojen tai susien hajuja. Kierreltyään urosta vähän kauempaa ympäri alfa lopulta pysähtyi sen viereen ja laski vähän päätään: "Vai niin. Minkä ikäinen sinä olet ja osaatko saalistaa hyvin?"

Ovelan laumassa ei ollut pukaa susista, mutta toisaalta sinne saattaisi ehkä mahtua yksi halukas. Ainakin toinen oli osoittanut olevansa itsepintainen ja sitkeä. Alistuvakin, kun tilanne sitä vaati.

Kun Ovela oli kurottautunut haistamaan Tuskaa, hän ei melkeinpä välittänyt mitään. Tuska istui vain paikoillaan.
"Kohta neljä ja saalistaa osaan hyvin, mutta viimeksi vuosi sitten saalistin laumassa..." Tuska vastasi ja muisteli, kun saalisti laumassa, se oli paljon helponpaa kuin yksin.
Jospa se nyt... Tuska ajatteli, mutta jätti ajatuksensa kesken, kun muisteli, että kun pitäisi tassuja "pystyssä" se tuottaisi vain huonoa onnea, tai niin ainakin äitimuori oli opettanut.

Tuska nousi nyt seisomaan ja ravisteli päätään, siihen oli tippunut vähän lunta, sekä katsoi jälleen Ovelaan päin, mutta käänsi päänsä sitten.

Vai neljä. Uros oli siis parhaassa iässään. Ovelan laumassa oli useita nuoria susia, ja nelivuotias uros voisi olla melko terve lisä. Monet nuoret halusivat jossain vaiheessa jatkaa matkaansa toiseen laumaan tai perustaa omansa. Aikuisempaan ikään ehtineet etsivät usein lopullista laumaa.

"Vai niin." Ovela vastasi ja vetäytyi nuuhkimasta Tuskaa. Se kiersi tätä taas ympäri ja punnitsi tekoaan. Se voisi kylläa jaa uroksen poiskin... mutta sitten se mahdollisesti liittyisi Viimalle. Olihan se sisukas, ellei muuta. Vielä hetken mietittyään uros lopulta perääntyi kauemmaksi. Se vilkaisi mukanaan tulleita narttuja. Nämä odottivat sen päätöstä, valmiina häätämään toisen pois, mikäli uros vastaisi kieltävästi.

"Yksi pari saalistavia silmiä ei koskaan liene liikaa." uros lopulta totesi ja ravisteli turkkiaan. Se katseli Tuskaa vielä hetken, ja käänsi sille sitten selkänsä. Välittömästi joukon mukana kulkenut nuori narttu loikki tekemään tuttavuutta Tuskan kanssa. Se tuntui olevan melkoisen ailahtelevaa sakkia: "Hei!"

Tuska vilkuili Ovelaa odottavasti ja heilautti häntäänsä kun kuuli sitten myöntävän vastauksen. Tuska pursui iloa ja heiluttelikin rennosti häntäänsä. Pieni tuulenvire kävi Tuskan turkissa hiljattaen, muuta hiipi piaan pois.
"Kiitos" Tuska sanoi ja katsoi Ovelaa alistuvasti.

Piakkoin Tuskan luokse jolkutti nuori narttu, joka nähtävästi haluaisi tutustua Tuskaan. Tuska otti nartun mielellään vastaan. Tuska vastasi nuoren tervehdykseen.
Hmm... hei! Tuska mumisi.

Nuori narttu näytti olevan innoissaan saatuaan toisen huomion osakseen. Se heilautti häntäänsä, hypähti pari kertaa uroksen ympäri ja lähti sitten jolkottamaan Ovelan ja aikuisten nartttujen perään: "Tule sinäkin. Me viemme sinut pesille." narttu totesi hyppelynsä lomasta. Kookkaampi ja tummempi kahdesta nartusta, Varma, näykkäisi ilmaa nuoren nartun kuonon edessä: "Lakkaa riehumasta!"

Narttu alistui heti ja Varman jätettyä sen rauhaan se kulki huomattavasti eleettömämmin. Aina välillä se kuitenkin muisti varmistaa, että Tuska seurasi. Se oli tyytyväinen ja utelias nyt, kun lauma oli saanut uuden jäsenen. Kenties se voisi joskus tutustua tähän vähän paremminkin.

((Eiköhän tämä liittyminen ollut tässä. Kiitos kovasti, ja siitä vain pelailemaan Ovelan lauman alueille!))