Liittyminen Ovelan laumaan: Kulta & Harha (Suoritettu)

(Aika on elokuu, paikkana on laumattomien rajamaat etelässä. Ovela on ollut muutaman vuoden takaisin pentunsa Varman kanssa tarkistamassa reviiriä, kun kaksikko spottaa Harhan ja Kullan. Ajankohta on myöhäinen päivä, ja aurinko on jo melko alhaalla. Valoa on kuitenkin vielä runsahasti.)

Ovelan ensimmäinen ajatus oli, että hänen mailleen oli eksynyt toinen, tuntematon lauma. Ilmeisesti tuo suurehko harmaaturkkinen uros oli sen lauman alfa, mitä Ovela nyt nuoremman, ilmeisesti nartun, käytäksestä ymmärsi. Huuliaan lipoen uros oli seuraillut jo hetken aikaa kaksikon etenemistä, kunnes nämä ilmiselväsyi alkoivat rikkoa Ovelan rajaa. Tässä vaiheessa vanha uros ei enää saattanut jäädä odottamaan, vaan se ulvahti merkin kauempana partioivalle Varmalle, tuliluontoiselle narttupennulleen, ja astui esille korkeasta heinikosta. Uros oli silmiinpistävän suuri jokaisella mahdollisella mittapuulla, ja sen toinen etujalka oli vääntynyt. Huolimatta vaivastaan ja ontumisestaan uros näytti erittäin hyvinvoivalta, ja sen suurella, leveällä kuonolla risteili arpia. Niitä ei kuitenkaan ollut suunnattomasti, mikä kieli joko rauhallisesta elämästä tai hyvistä taistelutaidoista. Itsevarma uros ainakin oli, sillä se oli ilmiselvästi pysäyttämässä rajaansa rikkoneen kaksikon yksin, vaikka mukana oleva vanha uros vaikutti Ovelankin silmiin vahvalta ja taitavalta. Vanha alfa pani merkille uroksen elämänkokemuksesta kertovat piirteet, ja punnitsi suhtautumistaan tähän tulokkaaseen. Jos he alkaisivat taistella, Ovelalla voisi ensimmäistä kertaa aikoihin olla oikeasti vastusta. Mutta taisteluun uros toki ryhtyisi, jos tämä tulokas olisi valloitusaikeissa paikanpäällä. Ovela luotti itseensä ja laumaansa, ja se tiedosti myös sen, että oli tavallista sutta välkympi. Sen luonteenpiirteen avulla hän oli useammin kuin kerran voittanut itselleen epäsuotuisaksi käyneet taistelut.

Päästyään tarpeeksi lähelle kaksikkoa Ovela nosti niskakarvansa pystyyn ja paljasti hampaansa. Se tuli edelleen kohti ontuen, muttei vaikuttanut ainakaan vielä olevan hyökkäysaikeissa. Reviirinsä rajat se kuitenkin tunsi, ja antoi rajarikkureiden tietää sen.

Koko aamupäivän Harha oli kulkenut Ovelan lauman reviirin rajojen läheisyydessä tyttärensä Kulta varjonaan, aikeinaan pian ylittää raja ja etsiä käpäliinsä itse Ovela, lauman kiistaton johtaja, josta Harha oli kuullut yhtä sun toista. Enimmäkseen hyvää.

Hetki sitten harmahtava, kookas susiuros jälkikasvunsa kanssa oli ylittänyt rajan ja edennyt jo hyvän matkaa lauman alueella. Harha tiesi, että he olisivat ennen kaikkea rikkoneet reviirin rajan ja lisäksi he olisivat tunkeilijoita. Sen tiesi paremmin kuin hyvin myös Kulta, joka asteli isänsä vanavedessä katsellen ympärilleen. Hän soi isälleen täyden luottamuksensa tässä asiassa, eikä pelännyt lainkaan. Kulta pystyi pitämään huolen nahastaan ja sen varmasti tiesi Harhakin. Uros oli ylpeä tyttärensä nopeasta kehityksestä, mutta tiesi sen, että Kulta oli vielä varsin heppoinen vastus uroksia vastaan taistelussa. Tosin harvoin naaraat urokset päihittivät, mutta mahdollistakin se oli. Ei ollenkaan mahdotonta.
Kaksikko nopeutti hieman kulkuvauhtiaan, koska Harha oli haistanut muiden susien tuoksun. Harmaaturkki ei ollut varma kenet he kohtaisivat, mutta hän toivoi että se joku voisi viedä heidät johtajansa luo. Uros ei tahtonut kohdata ketään muuta sen alempiarvoisempaa kuin itsensä Ovelan.

Yllättäen Harha pysähtyi äkkinäisesti ja tähtäsi ruskeiden silmiensä katseen vähän matkan päähän eteensä. Samoin teki myös Kulta, joka tosin aluksi katsoi isäänsä kysyen ja hiukan ihmetellen. Pian senkin pieneen päähän iskeytyi ajatus siitä, että he olivat saaneet seuraa. Vaaleanruskean nartun kurkusta kuului hiljaista, matalaa murinaa, mutta sen katkaisi nopeasti isän merkitsevä katse.
Kun Ovela astui lähemmäs nostaen niskakarvansa pystyyn ja väläyttäen valkean hammasrivinsä esille, ei Harha reagoinut juuri mitenkään tähän. Uroksella ei ollut mitään aikomusta alkaa taistelemaan lauman johtajan kanssa, Harha yksinkertaisesti ei keskustellut asioista niin. Uros ei ollut aivan varma oliko tuo juuri Ovela, mutta melko vahva aavistus hänellä silti siitä oli.

"Iltapäivää", Harha murahti ja piti ruskeiden silmien katseensa yhä Ovelassa.

"Iltapäivää." Ovela vastasi ja pysähtyi. Se tuijotti Harhaa ja sen vierellä seisovaa kultaa pää matalalle painettuna ja karvat edelleen pystyssä. Se ei aikoisi ottaa pilkkaa eikä alentavaa käytöstä keneltäkään, tältä urokselta varsinkaan. Voisi vielä pentele luulla, että tällä olisi joku mahdollisuus syrjäyttää Ovela. Ja mahdollisuuksiahan ei olisi. Ovela aikoi tehdä sen selväksi myös tulijoille.

Vastassa oleva uros ei vastannut Ovelan murinaan murinalla, muttei myöskään alistumalla. Niinpä Ovela ei ainakaan vielä laskenut niskakarvojaan. Suupielensä se kuitenkin päästi hampaiden edelle, ja tuijotti nyt kaksikkoa hiljaa ja valppaana. Kauemmas sen taakse ilmestyi susinartuksi suhteellisen suuri susi, joka jäi kuitenkin hyvän matkan päähän. Kuten Kultakin, tämäkin narttu kunnioitti ja luotti isäänsä aivan yhtä paljon.

"Iltapäiväkävelynne on ikävästi ylittänyt minun rajani. Joko kuonossanne on vikaa, tai olette täällä jostakin syystä." Ovela totesi. Se ei suuremmin kaunistellut asiaa, eikä antanut varaa minkäänlaisiin väärinkäsityksiin. Tunkeilijat olivat tunkeilijoita, ja mikäli niillä ei olisi syytä tunkeilulleen, ne häädettäisiin armotta.

Kullan korvat taipuivat uteliaina eteenpäin, kun Ovela, äsken hampaitaan väläytellyt, vanhahko urossusi vastasi Harhan tervehdykseen. Naaras oli ehkä odottanut jotakin muuta kuin melkeinpä ystävällistäkin vastausta, mutta ilmeisesti toinen oli tajunnut, etteivät he aikoneet olla uhkaksi. Mikä oli vain hyvä naaraan mielestä. Kulta tappeli kyllä jos oli pakko, mutta se ei tehnyt sitä aina mielellään. Ovelan luo tullut naarassusi vaikutti melko hyväkuntoiselta ja kokeneelta, sekä oli myös melko kookaskin, joten tuon kanssa Kulta ei tahtonut kilpasille. Kulta myös uskoi, että isä osasi pelata tämän pelin heidän hyödykseen tavalla tai toisella.

Harha, joka oli kuunnellut tarkkaan jokaisen sanan, jonka Ovela oli sanonut, katsoi alfaurosta ehkä hiukan silmiinkin pistävästi, mutta ei lainkaan uhkaavasti. Oli uroksen oma tapa säilyttää hyvä katsekontakti, kun oli jonkun kanssa tekemisissä. Varsinkin jonkun tärkeän, kuten Ovelan. Harmaa uros heilautti häntäänsä laiskasti pari kertaa ja otti sitten pari askelta lähemmäs olematta kuitenkaan uhkaavan oloinen.
"Olemme täällä vain kunniakkaissa aikeissa, Ovela hyvä", Harha puhui karhealla, mutta luotettavalla äänensävyllä ja olemuksesta saattoi havaita hetken tarkasteluaan jopa pienenlaisen nöyryyden elkeen. Sitä uros aikoikin olla, koska ensivaikutelma oli tärkeä. Nöyrä, mutta vakuuttava, sekä luotettavan oloinen, sitä piti olla.

"Aikeemme on pyytää lupaa liittyä laumaanne", Harha sitten jatkoi tyynen rauhallisesti.

Ovela oli nyt hetken aivan hiljaa. Se oli kenties odottanut hiukan toisenlaista vastausta. Vanhan uroksen liittymisaikeet tulivat sille melkeinpä täytenä yllätyksenä, sillä se oli jo ehtinyt tehdä omat päätelmänsä uroksen menneisyydestä. Se ei kuitenkaan antanut tämän hämmästyksen näkyä päällepäin. Harhan astuessa eteenpäin Ovela nosti oman päänsä, ja tuijotti nyt Harhaa suoraan silmiin täydessä mitassaan.

"Kiintoisaa." Ovela totesi. Se huomasi Harhan hännänheilutuksen ja asiallisen, pidätetyn nöyryyden, eikä katsonut enää asiakseen elehtiä vihamielisesti. Sen sijaan se höristi korviaan eteenpäin melkeinpä uteliaasti, ja kun se puhui, sen ääni oli matala ja salaperäinen: "Miksi sinä haluat liittyä minun laumaani, alfa? Sillä alfahan sinä olet, eikö? Ja tämä sievä susineito, joka sinulla on mukanasi, on käytöksestään päätelleen sinun kasvattisi. Lieneekö ihan pentusi?" Ovela sanoi ja siirsi hetkeksi katseensa Kultaan. Narttu näytti erinomaisen hyväkuntoiselta, eikä Ovela halunnut antaa nartun tuntea oloaan jollakin tapaa ulkopuoliseksi. Jos nuo kaksi olivat liittymässä, olisivat ne kummatkin Ovelan silmissä samanarvoisia.

"Sinä olet itsevarma, etkä katkera ja nöyrä. Oletan, että sinä annoit laumasi rauhanomaisesti toiselle ja lähdit vapaaehtoisesti, omasta halustasi. Vaan miksi haluat laumaan uudelleen? Jos sinä haluat anastaa laumani, kehotan sinua hyökkäämään nyt. Jos te aiotte liittyä, te olette minun alaisiani. Kumpikin. Sinä myös, vanha johtaja." vanha alfa puhui. Vaikka se antoi selvästi ymmärtää pitävänsä itseään ylempiarvoisena, ja sen jokainen ele oli kuin johtajan ele alamaisilleen, sen äänensävy oli kuitenkin asiallinen. Vaikka se oli johtaja, niin se ei estänyt sitä tuntemasta kunnioitusta toista, vanhaa johtajaa kohtaan. Ei, vaikka tämä näytti pyrkivän sen alaiseksi.

Harha pysyi tyynenä ja melko ilmeettömänä, kun Ovela puhui. Johtaja kysyi selkeitä kysymyksiä ja tahtoi tietää selvästi jotakin vanhan harmaaturkin aiemmasta elämäntilanteesta. Ovelan olettamus siitä, että Harha oli alfa, ei mennyt metsään. Tosin Harha ei ollut enää reiluun vuoteen pitänyt itseään johtajana. Hänen laumansa oli hajonnut, voisiko sen sanoa hänen taitamattomuutensa vuoksi, ja nyt uros oli tyttärensä kanssa kahden. Mutta hän uskoi ettei kovin kauaa, koska Ovela vaikutti melko suotuisalta ottamaan heidät laumaansa, mikä sai Harhan mielessään tyytyväiseksi tähän tilanteeseen. Näytti kohtalo olevan hänen ja Kullan puolella.

"Enpä ole pitkään aikaan käyttänyt itsestäni enää sitä titteliä, mutta sanotaanko, että entinen alfa olen kyllä", Harha vastasi ja jatkoi heti perään:
"Ja kyllä, osuitte aivan oikeaan. Kulta on tyttäreni".
Kun isä sanoi tyttärensä nimen, Kulta höristi korviaan. Naaras heilautti häntäänsä ja lipaisi nopeasti huuliaan, samalla katsoen isäänsä. Harha huomasi tämän, muttei reagoinut. Se jätti jälkeläisensä nyt omaan arvoonsa ja keskittyi nyt Ovelaan. Kun Kulta ei saanut huomiota osakseen, se istuutui varovasti isänsä vierelle. Parhaimpansa mukaan se istui kuitenkin ryhdikkäänä, korvat terhakasti taipuneina eteenpäin. Se ei halunnut olla häpeäksi isälleen.

"Aikeeni ei ole vallata laumaanne, vaan vilpittömästi liittyä sen jäseneksi. Se, että olen nyt tässä anomassa lupaa siihen, johtuu vain siitä, että vaeltaminen kahdestaan tyttäreni kanssa alkaa olla jo liikaa vanhoille luilleni", uros murahti ja salli itsensä sekoittaa äänensävyynsä pientä huvittuneisuutta loppua kohden. Harhan olemus oli mukautunut hiukan tuttavallisemmaksi, mutta liiallisuuksiin se ei menisi. Se ei ollut uroksen arvolle sen itsensä mielestä sopivaa. Yksinkertaisesti siitä ei koskaan saisi perseennuolijaa.

"Minä ja jälkeläiseni kiitämme suopeuttanne, kun saamme olla osa laumaanne", Harha sitten lisäsi ja laski kuonoaan hiukan kohti maata, aivan kuin kumartaakseen. Myös Kulta seurasi isänsä esimerkkiä nöyränä.

Ovela katseli edelleen kahta sutta, tällä kertaa vaikuttaen melko ilmeettömältä. Se oli saanut vastauksia kysymyksiinsä, ja varmistuksen siitä, että Harha oli vanha alfa. Nyt sen pitäisi vielä miettiä, hyväksyäkö nuo kaksi laumaansa. Harhan suhteen se alkoi olla myöntyväinen. Viiman lauma oli kasvattanut jäsenmääräänsä viime aikoina niin paljon, että Ovela olisi enemmän kuin mielissään saadessaan laumaansa paitsi vahvan, niin myös kokeneen uroksen. Ja valehtelematta, olihan Harha sen kanssa samaa ikäryhmääkin. Voisi hyvinkin olla, että se löytäisi yhteisen sävelen vanhan uroksen kanssa. Siitä oli pitkään, kun se oli tavannut itsensä ikäisiä. Laakson susikanta oli suhteellisen nuorta.

Mutta Kulta... Kultaa se mietti vielä. Narttu näytti erinomaisen uskolliselta ja kiintyneeltä isäänsä. Laumassa se olisi kuitenkin ensisijaisesti Ovelan käskettävänä, vaikka miten rakastaisikin isäänsä. Ovela halusi varmistaa, että narttu tiesi sen.

"Mikäli sinä todella haluat liittyä laumaani, minä olen siitä erinomaisen kiitollinen. On suuri kunnia saada kaltaisesi viisas susi laulamme jäseneksi." Ovela totesi ja vastasi Harhan noyrtyvään eleeseen heilauttamalla häntäänsä kerran. Se ulvahti lyhyesti, ja kauempana odottanut Varma ravasi isänsä vierelle. Se tuijotti ensin Kultaa, sitten Harhaa, ja sitten isäänsä: "Johtajani?"
"Vie Harha laulan luokse. Hän on nyt laumamme uusin jäsen." Ovela totesi ja katsoi Harhaa osoittaakseen tyttärelle, kummasta sudesta puhui. Varma siirsi katseensa vanhaan urokseen ja nuolaisi huuliaan: "No, tule sitten." se ärähti. Vaikka uros oli selvästi narttua isompi, niin Varmalla oli sisua osoittaa paikkansa laumassa tällekin. "Entä tuo toinen? Tuo narttu?"
"Niin..." Ovela totesi ja nuolaisi huuliaan: "Siitä minä en ole vielä päättänyt mitään. Jatkamme keskustelua samalla, kun saatat Harhaa metsälle."

[ Hittaan pikkuisen tuota Varmaa, kun se ja Harha poistuvat paikalta. :p ]


Nyt harmaaturkkinen uros oli enemmän kuin mielissään. Se oli lauman jäsen ja uskoi, että oli tehnyt vaikutuksen Ovelaan, mikä olisi hyvä asia jatkoa ajatellen. Harha ei todellakaan aikonut tyytyä pelkkään omegan paikkaan, se ei tahtonut olla sylkykyppi ja tyytyä vain ala-arvoisen osaan.
Kun Ovela kutsui Varman luokseen ja kehotti sitä viemään Harhan muun lauman pariin, laski Kulta korvansa luimuun ja vilkaisi sivusilmällä isäänsä. Se oli hyväksytty lauman jäseneksi, mutta naaraas oli vielä vailla hyväksyntää. Tällaisesta isä oli sille puhunut ja komentanut Kultaa tekemään hyvä vaikutus, sekä olla ehdottoman vakuuttava ja arvostuksen arvoinen. Enenpää siltä ei voitu vielä vaatia. Harha oli myös sanonut, että se saisi tulikasteensa varmasti myöhemmin. Sitten se saisi näyttää taitonsa.

Harha nyökkäsi kiittäen uutta johtajaansa ja lähti seuraamaan tyynen rauhallisesti, varmalla askelluksella Varmaa. Vanha uros ei reagoinut omaan jälkeläiseensä, ei sen tarvinnut. Harha luotti Kultaan ja tiesi, että naaras kyllä tulisi hyväksytyksi laumaan, ellei aivan mahdottomia sattuisi. Harha myös tiesi, ettei Kulta tahtonut pettää sen luottamusta.
Uros loi vielä yhden merkitsevän, mutta kiitollisen katseen Ovelaan ja jolkotti sitten suuntaan, johon Varma sitä opasti poistuen paikalta.

Kulta katsoi hetken isänsä perään, mutta nousi sitten seisomaan ryhdikkäänä ja siirsi katseensa Ovelaan. Naaras ei tiennyt mikä sitä nyt odottaisi, mutta se oli silti valmis näyttämään mahdolliselle uudelle johtajalleen taitonsa.


[ Ihan näin ohimennen, olisiko mahdollista saada teikäläisen mese n.n ? ]

(Totta kai, elikkäs se on oldpainless@hotmail.com, muistaakseni ^^'. Sitä antaa niin harvoin, että unohdan aina sen osoitteen. En minä siellä kovin usein heilu, koska käytän useimmiten gtalkkia, mutta käyn aina säännöllisesti kurkkimassa, onko ihmisiä paikalla.)

Varman johdettua Harhan muualle kääntyi Ovela viimein kokonaan keskittymään Kultaan. Se nousi seisomaan ja ravisteli tummanharmaasta turkistaan kaikki ylimääräiset roskat sun muut. Näin kesälläkin sen turkki vaikutti vahvalta, tai sitten susi sen alla vaan oli niin valtava, että turkkikin vaikutti paksummalta, kuin mitä oli.

"Sinä näytät hyvin kiintyneeltä isääsi, Kulta." uros totesi. Se tarkkaili narttua pistävästi ja nuuhki ilmaa sen suunnalla. Uroksia se ei koskaan tutkinut ihan niin tarkasti, ja kai se oli luonnollista. Ovela oli kuitenkin ennen kaikkea uros, ja se oli aina hivenen kiinnostuneempi tutkimaan narttuja kuin uroksia. "Kerrohan minulle, mitä sinulla on antaa tälle laumalle? Isäsi on kokenut ja taitava, hänestä on varmasti hyötyä. Entä sinä? Ja kuinka voin olla varma, että sinä olet minulle lojaali? Kuinka voin olla varma, ettet sisimmässäsi pysy aina uskollisempana isällesi?" vanha alfa tenttasi. Huolimatta tiukoista kysymyksistään se ei nytkään vaikuttanut uhkaavalta, lähinnä asiallisen uteliaalta. Tottahan se hyväksyisi Kullan, mikäli tämä ei osoittautuisi täydellisen epäonnistuneeksi valinnaksi.

"Kyllä, isä on minulle tärkeä. Hän on opettanut minulle kaiken, mitä osaan ja hän tulee aina olemaan tärkeässä roolissa elämässäni", naaras vastasi pienen hetken päästä Ovelan ottaessa asian esiin. Kulta tiesi, että koska tässä laumassa hänen isänsä ei ollut johtaja, naaraan täytyisi olla lojaali muillekin, eritoten Ovelalle, sekä tämän betalle, sekä monille muille, jotka olivat naarasta korkeammalla arvo-asteikossa. Tietenkin aluksi hän olisi omega, jonka piti alistua kaikille muille, mutta Kulta tiesi senkin, että hänessä oli ainesta muuhunkin.

Ovelan puhuessa jälleen, Kulta pysyi kohteliaasti vaiti ja katsoi vanhaa, suunnilleen isänsä ikäistä johtajaa tarkkaavaisesti. Tuo uros voisi pian olla hänen johtajansa ja Kullan itsensä mielestä hän voisi kyllä uskoutua, sekä suoda elämänsä tuon uroksen käsiin. Ovela oli nuoren naaraan mielestä vaikuttava ilmestys ja puheiden mukaan oikeudenmukainen, sekä sopivan vaativa ja luotettava. Sellainen, mitä Kulta johtajilta henkilökohtaisesti juuri odottikin. Naaras heilautti häntäänsä ja puhui sitten:
"Tiedän sen, että urokset ovat kautta aikain olleet arvostetumpia ja voimasuhteissa yleensä päihittäneet naaraat mennen tullen, sekä osa mitä naaraat ovat tehneet, on ollut pentujen synnyttäminen ja hoitaminen. Uskon, että se aika koittaa minullekin, mutta en haluaisi jäädä vain siihen. Jos suotte minulle luvan kehua itseäni, voin sanoa, että en ole aivan amatööri metsästämisen saralla, enkä ole muutamissa taisteluissa jäänyt paljoakaan uroksia huonommaksi".
Sanojensa päätteeksi Kulta korjasi katsekontaktiaan vanhaan alfaan ja jatkoi sitten:
"Minä haluan näyttää teille uroksille, että minulla on kykyjä yltää teidän tasollenne ja ehkä ylikin. Naaraat ovat tärkeitä tässä maailmassa muutenkin kuin pentuja tehdessä. Haluan osoittaa, että minuun luottaminen ei mene hukkaan".

Kun Kulta oli puhunut, tahtoi naaras kovasti tietää mitä hänen sanansa saivat Ovelan ajattelemaan. Hän toivoi, että saisi edes hiukan arvostusta vanhan uroksen silmissä, joka oli varmasti nähnyt häntä parempiakin naaraita, sekä uroksia. Kulta kuitenkin tiesi, että tämän vakuuttavampi hän ei voinut olla kuin olemalla oma itsensä.

Ovela kuunteli tarkkaavaisesti, mitä nartulla oli sanottavaa, ja kun tuo oli päässyt loppuun asti, se veti suupielensä taakse ja nauroi: "Sinä olet tainnut saada tuon käsityksen joltakin nartulta, eikö? Tosiasiahan on, että meidän urosten maailma pyörii teidän ympärillänne." uros totesi ja nosti päänsä, heilauttaen pari kertaa häntäänsä. "Urokset ovat vahvoja taistelussa, ja suuria ja voimakkaita. Mutta jos minulta kysytään, yleensä te nartut olette jaksaneet panostaa enemmän siihen harkintaan ja päättelykykyyn. Minä olen aina arvostanut älyä fyysisten ominaisuuksien lisänä." alfa totesi. Se asteli eteenpäin ja päästyään Kullan luokse ojensi päätään ja kumartui nuuhkimaan nartun turkkia. Se yritti päätellä jotain nartun aiemmasta elämästä, jotain mitä se ei vielä tiennyt tämän ja Harhan kertomusten perusteella.

"Sinä et siis ole koskaan penikoinut, mutta olisit valmis siihenkin? Ja osaat metsästää hyvin?" uros kyseli samalla kun kiersi kerran nartun ympäri. Kierroksensa päätteeksi se pysähtyi taas, ja lähti kävelemään siihen suuntaan, johon Varmakin oli menossa. "Voimme yhtä hyvin mennä metsän suuntaan mekin. Sinä pääset laumani jäseneksi. Mutta muista, minä olen sinun johtajasi nyt. Isäsi on minun alaiseni, ja minun sanani on sinun korkein lakisi. En kuitenkaan ole usuttamassa sinua isääsi vastaan, mikäli sitä pelkäät." vanha uros totesi matkallaan. Sen naurava ilme oli jo kaikonnut ja tilalla oli tavallinen, vakava ja ehkä hivenen välinpitämätönkin ilme. Vanhan uroksen eleissä oli koko ajan tiettyä hiljaista ylpeyttä. Olihan se kaikesta huolimatta, näinkin vanhalla iällä, alfa, ja se oli luotsannut omaa laumaansa lähes koko ikänsä, johdattaen sen läpi vaikeiden aikojen uusiin, uljaisiin aamuihin.

Kulta kuunteli uteliaana kaiken mitä Ovela puhui ja kysyi. Naaras tahtoi olla valpas ja valmiina vastaamaan uroksen kysymyksiin, vaikka uskoi, että parhain vaikutelma tehtiin aitoudella ja sillä, että sanoi mielipiteensä ja asiansa sydämellä.
Naaras nyökkäsi ollen samaa mieltä Ovelan kanssa, kun tämä oli kertonut mielipiteensä. Kullasta oli hyvä, että johtaja ajatteli noin. Kaikki urokset eivät ajatelleet naaraista samalla lailla, sen Kulta valitettavasti tiesi, vaikka ei ollut elämää yhtä kauaa nähnytkään kuin Ovela tai hänen oma isänsä Harha.

Kun johtajasusi lähestyi ja tuli pian nuuskimaan Kultaa, naaras jännittyi hiukan. Hän teki niin aina, jos joku uros tuli vähän liian lähelle. Vaikka hän tuntisikin urosta kohtaan luottamusta, niin silti. Mutta ehkä se oli normaalia ja Ovela ymmärtäisi sen. Tätäkään eivät kaikki urokset olleet ymmärtäneet, mutta viimeistään Harhan käsittelyn jälkeen kylläkin.
Ovelan puhuessa metsästyksestä ja pentuasioista, Kulta inahti myöntyvästi. Tavallaan naaras hämmentyi hiukan, kun puhuttiin pentujen tekemisestä ja saamisesta, koska asiasta ei hänellä ollut kokemusta. Pari urosta oli joskus yrittänyt häntä astua, jopa väkisinkin, mutta siitä Kulta oli selvinnyt, kun kerta tässä oli täysissä ruumiin ja sielunvoimissaan.

Kiitollisesti Kulta katsoi Ovelaa, kun vanha uros kertoi, että naaras olisi nyt lauman jäsen. Naaras heilutti hiukan häntäänsä, muttei tahtonut vaikuttaa liian innokkaalta. Olihan hän sentään uuden johtajansa seurassa ja mitä Kulta oli ymmärtänyt, oli silloin hyvä säilyttää tietty rauhallisuus.
"Minä kiitän teitä paljon, tämä on minulle tärkeää. Lisäksi lupaan olla teille uskollinen", Kulta sitten sanoi ja jos naaraan kasvoilta olisi pystynyt näkemään hymynkaareen, Kulta olisi varmasti juuri nyt hymyillyt.

Kuuliaisena naaras lähti seuraamaan uutta johtajaansa ja asteli tämän perässä reipasta tahtia, kuitenkaan menemättä toisen vierelle, vaan pyrki pysyttelemään uroksen perässä, turvallisen välimatkan päässä.

Ovela ei vastannut Kullalle enää mitään, mutta se heilautti muutaman kerran tuuhea häntäänsä merkiksi hyvistä aikeistaan. Se oli hyvällä päällä saatuaan laumaansa uutta verta. Se oli saanut nuoren, vahvan nartun, ja elämää kokeneen vanhan uroksen. Kummallakin oli piirteitä ja taitoja, joista olisi laumalle hyötyä eri tilanteissa. Ovela ei aikonut jättää Harhan viisautta käyttämättä laumansa hyväksi. Kenties se nostaisi Harhaa hyvinkin nopeasti lauman arvoasteikossa, joka voisi aiheuttaa pientä kränää, mutta Ovela uskoi sen olevan sen arvoista. Betaksi asti hän ei vanhaa urosta ollut laskemassa, sillä vaikka Usva olikin nuori ja raisu, siihen Ovela saattoi luottaa täydestä sydämestään. Ovela myös uskoi, että Usvasta kasvaisi vuosien mittaan viisas uros, jolla olisi lempeä mutta päättäväinen mieli. Sellaisen johtajan käsiin Ovela voisi joskus jättää laumansa, kun tuntisi viimein aikansa tulleen.

Positiivisella mielellä vanha alfa johdatti uutta narttuaan kohti lauman pesäluolia kauempana häämöttävän tumman metsän siimeksessä. Nyt olisi taas piirun verran helpompaa kohdata tulevaisuus ja Viiman lauman kasvanut jäsenmäärä.

(Eiköhän se ollut siinä! Nyt vaan pelailemaan, ja kiitokset erinomaisen viihdyttävästä pelistä.)

[ Jepjep, uskon, että tässäpä tämä oli. Suuri kiitos hienosta pelistä n.n ]