Säännöt ei kiinnosta - Kutsupeli

((Aarnimetsän laumalaisia saa tulla mukaan, mutta enintään kaksi. Peli alkaa kuitenkin kahden kesken minun ja Gazguxin kanssa. :D))

Kipinä asteli suoraan eteenpäin. Se jolkotteli välinpitämättömän rennosti, ihan kuin ei olisi tiennyt rikkoneensa Aarnimetsän lauman reviirin rajan aikoja sitten.
Narttu pyöri kuono huurteisessa maassa ympäri ämpäri aluetta. Se etsiskeli hajujälkeä, edes pientä jälkeä jostain syömäkelpoisesta... "Luulisi että täällä olisi jotain, kun pitää niin kauheasti puollustaa..." narttu puheli itsekseen ja nosti päänsä kuikuillen ympäriinsä. "Okei, perun sanani, eihän tätä kukaan puollusta." Ruskeaturkki naureskeli jatkaen ruuanetsintäänsä hiukan likemmältä rajoja, mutta silti yhä kielletyllä maalla.

Kuu oli tietämättään eksynyt reviirin rajalle. Se käyskenteli ympäriinsä ja pian se haistoi suden. Nyt se kuuli jopa aivan hiljaisen äänen. Se meni vähän lähemmäs ja näki suden hieman kauempana. Se astui vielä lähemmäs. "Hei." se sanoi hieman ujosti. Narttu alkoi jo nyt miettiä mitä tästä seuraisi. "Mikä sinun nimesi on?" se kysyi varoen. Valkoturkki oli jo aiemmin saanut tylyjä vastauksia kysymyksiin, mutta se päätti silti yrittää olla ystävällinen tälle sudelle. Kuu halusi olla hyvissä väleissä muiden kanssa, koska sillä oli huonoja kokemuksia huonoista väleistä.

Kipinän korvat työntyivät entistäkin enemmän eteen ja sen tuuhea, lyhyehkö häntä nousi ylös. Narttu tuijotti hetken Kuuta, arvioiden tuon elekieltä. Miksi niin epävarma?
Epäluuloisena susi otti pari jäykänpuoleista askelta Kuuhun päin irrottamatta katsettaan ja häntä yhä koholla. "Hei", se sanoi ja mittaili toista. Ei se voinut olla Aarnimetsäläinen, ei haissut siltä ja oli muutenkin niin varovainen. Se ei vaikuttanut tyypiltä, jolla oli lauma selustaa turvaamassa.
"Minun nimeni?" narttu toisti hölmistyneenä ja siksi rennompana. Hmm... Hän ehkä hankkii minulle syötävää, Kipinä ajatteli ja nuolaisi huuliaan. "Nimeni on Aamu", susi sanoi ja jatkoi mielessään; ...sinulle.
Kipinä heilutteli häntäänsä korrkealla ja tuli varovasti lähemmäs. "Kukas sinä olet, valkoturkki?"

Kuu mittaili Kipinää katseellaan. "Nimeni on Kuu." Se sanoi lyhyesti. Kuu mietti mahtoiko Kipinä olla Aarnimetsän laumalaisia. "Oletko laumalainen?" Narttu kysyi. Se katseli Kipinää keltaisilla silmillään ja pieni hymyn tapainen levisi sen huulille. Nartun katsoessa Kipinää se näki siinä jotakin tutun tuntuista. Aivan kuin se olisi nähnyt sen aiemmin. Pian sen mieleen muistui, että Kipinä oli aivan kuin Kuun sisko. Narttu muisti vielä elävästi edesmenneen siskonsa. Se palasi takaisin todellisuuteen hieman hätkähtäen ja katseli vielä hetken Kipinää kunnes käänsi katseensa maahan.

Kipinä nuuski Kuun turkkia uteliaana. Sen häntä heilahteli laiskasti ystävällisyyden merkiksi.
"En ole laumassa, vielä", narttu puheli ja pakitteli Kuun luota. "Minua ei vaan aina säännöt kiinnosta..." ruskeaturkki totesi naurahtaen. "Sinäkään et vaikuta laumasudelta. Taidat olla laumaton, vai mitä?" Kipinä jatkoi kun Kuu oli havahtunut mietteistään. Mitähän tuo oli ajatellut ?

Kuu kuunteli Kipinän sanoja ja mietii niitä. "Niin en ole laumalainen enään." se sanoi. "Eikä minulla ole sääntöjä. Päätän itse mitä teen, milloin ja missä." Se jatkoi. Nartun huulilla oli lempeä, hymyntapainen. Jälleen se vaipui unelmiinsa, menneisyytensä. Etenkin sisko oli sen mielessä. "Oikeastaan sinä näytät melko paljon siskoltani." Kuu sanoi katsellen samalla Kipinää. Nyt vasta se itsekkin tajusi, että Kipinä oli kuin kopio sen siskosta. Kuun ilme vaihtui lempeästä kaipaavaksi, sillä oli ikävä siskoaan.

Ei ole laumasusi... Hyvä, ehkä hän osaa saalistaa paremmin, Kipinä ajatteli.
"Pidän ajattelutavastasi. Silti kaipaan laumaa ja ystäviä ympärilleni, haluan kuulua jonnekin", narttu selitti. Tavallaan se puhui totta; Sisimmässään Kipinä oli kypsä yksinoloon ja siihen, ettei voinut luottaa tai kiintyä kehenkään. Kuitenkin oli valetta että uskollisuuden vilpitön tarjoaminen oli sen tähtäimessä.

"Siskoltasi?" Kipinä toisti ja naamioi virneensä ystävälliseksi hymyksi. "Näyttikö hänkin tuleen tuikatulta ?" narttu kysyi leikkisästi viitaten turkkinsa loimuavaan väriskaalaan. Turkki oli kaunis, loistava suojaväri syksyisin mutta pentuna myös vitsaus: Muiden kateudesta ja erilaisuudestaan Kipinä oli saanut paljon ikävyyksiä osakseen, sekä kymmenkunnan haukkumanimiä.
"Tai siis, sinä olet vitivalkoinen... Onko hän sitten tuliturkki?"

"Siskoltani nimenomaan." Kuu sanoi "Hänkin oli tuliturkki, kuten isäni. Äitini oli valkea, kuten minä. Yhteistä vanhemmillani oli kirkkaan keltaiset silmät." Narttu jatkoi. Se silmäili Kipinää mietteliäänä. "Entä sinä?" Se kysyi. "Ovatko sinun vanhempasi ja sisaruksesi tuliturkkeja?" Narttu jatkoi. Se vaipui ajatuksiinsa. Kuu mietti haluaisiko se laumaan. Se pelkäsi menetystä, mutta kaipasi tukea. Yksinäisyys oli sen ainoa seuralainen. Narttu oli päättänyt elää päivä kerrallaan, sillä jokainen hetki voi olla se viimeisin. Kuu värähti herätessään takaisin todellisuuteen.

Miellyttävä tuuli heilutteli puiden oksia ja puhalsi elämää maisemaan ja susiin. Kipinä hengitti syvään, sen elämännälkä oli päinvastainen Kuun ajatuksiin.
"Minun perheeni?" Kipinä toisti hölmistyneenä. Se perhe, johon se oli syntynyt, vai se perheenkuvatus jossa se oli kasvanut? Pelkästä sanasta Kipinän mieleen tulvahti hajanaisia muistoja.
Tuliturkki oli valehdellut niin monet versiot itsestään, että koki ihan turvalliseksi vastata rehellisesti. Kukaan ei koskaan saisi tietää, oliko se puhunut totta.
"Anteeksi. En muista alkuperäisestä perheestäni mitään. Kasvoin sijaisperheessä", narttu sanoi. Se ei ollut ihan totta, sillä suden varhaisimmissa muistoissa oli kuva valkeankirjavasta susinaaraasta, mutta Kipinä ei voinut pitää muistikuvaa ihan todellisena. Muutenkin koko asia meni liian syvälle nartun yksityisyyteen.
"Mutta sijaisperheessäni kukaan ei ollut tuliturkki, ja usko pois... Silloin et haluaisi itsekään olla", Kipinä sanoi heittäen uhmakkaan ja katkeran ajatuksen entiselle kodilleen. Sen katse oli synkennyt aavistuksen. "Sitä ei uskoisi, miten ilkeitä pienet pennut voivat olla", narttu totesi hiljaa joka sana vihalla maustettuna. "Mutta miksi minä tämän sinulle kerron? Haha, anteeksi", susi sanoi naureskellen teennäisesti. Se oli taas puhunut liikaa.

// Anteeksi kesto... On ollut vähän setvimistä omissa asioissa..//

Kuu katsahti Kipinää kuin uusin silmin. "Sinäkin olet menettänyt paljon elämässäsi." Narttu ei halunnut sääliä tuliturkkia, sillä se voisi aiheuttaa riitaa. Hän oli vain myötätuntoinen. "Ja kyllä minäkin tiedän miten ilkeitä pennut osaavat olla, et ole ainoa joka sen on kokenut"
Narttu laski katseensa maahan ja huokasi hiljaa. Se katsahti maisemaa ympärillään ja tajusi kuinka upea se on. Miten se ei ollut ennen tajunnut laakson kauneutta. Se nuuhkaisi raikasta ilmaa ja tunsi kuinka se antoi voimaa. Naurahduksen kuultuaan se katsoi jälleen Kipinää. "Ehkä sinä puhuit, koska minä kysyin. Tuskin me enään tapaamme joten onko sillä niin väliä? Sitäpaitsi enhän minä tiedä vaikka olisit valehdellut minulle koko ajan."
Nartun äänensävi oli hieman ylimielinen ja kiivas. Ei kuitenkaan vihainen tai hyökkäävä. "Tunnetko sinä olevasi vapaa? Tarkoitan... Onko sinut kahlittu elämään tässä laaksossa vai oletko itse itsesi Herra?" Narttu kysyi hiljaisella äänellä, kääntäen katseensa taivaalle.

Kipinä lipaisi huuliaan. Vapaa?
"Mielestäni olen vapaa. Voin kävellä pois täältä jos haluan, mutta viihdyn täällä", se sanoi maistellen sanoja. "Kukaan ei määrää minua, mitkään säännöt eivät minua rajoita koska olen laumaton."

((Anteeksi lyhyys.))

Narttu hymähti itsekseen. "Niin. Vapaus on ainut mitä minulla on, mutta se on sitäkin tärkeämpi.
En olisi mitään ilman sitä, eikä kukaan voi riistää sitä minulta." Se sanoi hiljaa. "Mutta en tarkoittanut fyysistä vapautta, vaan... tunnetko sydämessäsi olevasi vapaa? Etkö ole kahlittu elämään? Etkö haluaisi pois täältä?"
Kuu pohdiskeli jälleen elämän suuri kysymyksiä. Se rakasti miettiä ja pohtia asioita yksin kuutamon loisteessa.
Nyt se oli kuitenkin tuliturkin kanssa ja yritti pitää ajatuksensa ajan tasalla.

Kipinä mietti Kuun kysymystä. Se ei ollut ajatellut moista aikaisemmin.
"Kahlittu elämään?" se sanoi vähän hämillään sanojen sisällöstä. Se ei ollut koskaan pitänyt elämää pahana, vangitsevana. Ei se aina helppoa ollut, mutta narttu piti elämästä. Tuulista, metsistä. Metsästyksen huumasta, kanssakäymisestä muiden susien kanssa.
Keskusteluista kuten tämä.
"Minusta elämä on lahja", Kipinä lopulta sanoi. "Ei kahlitsemista... Vaan lahja, jonka kaikki luodut saavat. Olemme onnekkaita, kun saamme hengittää tätä ilmaa, kävellä tällä maalla. Minä... Minä olen onnellinen."
Kipinän kullanruskeat silmät tarkastelivat Kuuta. Tunsiko tuo susi olevansa vanki? Susi käänsi korvansa taakse.
"Entä sinä?"

"Minäkö?" Kuu naurahti. "Niin, minä tosiaan tunnen usein olevani elämäni vanki. Tämä tuntuu niin väärältä olla täällä, kärsiä ja mielistellä toisia. Toki minun asenteeni ei ole oikea, mutta en mahda sille mitään. Nyt kuitenkin olen kiitollinen elämästäni ja siitä mitä saan kokea ja tuntea. Olen kiitollinen jokaisesta hetkestä, jokaisesta hengenvedosta ja jokaisesta askeleesta. Kaikista tapaamistani susista, kaikista sanoista jotka olen saanut sanoa ja kuulla. Nyt minulla ei ole lainkaan valittamista elämäni suhteen." Narttu hiljeni hetkeksi. "Näin minä ajattelen nyt. Joskus ajattelen toisin, että elämä on pahinta mitä on. Ja että minulla ei ole merkitystä. Nyt tunnen kuitenkin olevani villi ja vapaa."

Kipinä lipoi huuliaan. Se mitä Kuu sanoi kuulosti niin surulliselta. Se vaikutti suteen sen henkilökohtaisella tasolla, Aamu-nimisen valepuvun alla.
Kipinä tuli vähän lähemmäs ja tuuppi kirsullaan Kuun kaulaa ja poskea. "Jos sinulla ei olisi tarkoitusta, et olisi syntynyt. Et eläisi. Ehkä et vain ole vielä löytänyt paikkaasi." Kipinä siirtyi pois tuon läheltä.
Olet oikeassa. Minä valehtelin sinulle yhdestä asiasta.
En minä mikään Aamu ole. Nimeni on Kipinä, ja minä olen paskapää. Hauska tutustua. Minä juttelin sinulle aluksi, koska ajattelin hyötyväni sinusta. Teen niin kaikille. Jollekin olen Pähkinä, toiselle Meri, mutta en kellekään minä. Mutta sinä... Sinulle minä haluaisin näyttää, kuka Kipinä on. Mutta en tiedä sitä vielä itsekään. Auta minua.
Ei todellakaan Kipinän ajatus? Ehei... Tai ei mitään, mitä Kipinä haluaisi myöntää, eihän?
Siksi susi pysyi hiljaa.

Ei lainkaan Kipinän tapaista käytöstä. "Oletko koskaan miettinyt kuka sinä todella olet? Tarkoitan...Oletko koskaan miettinyt kuka olet sisimmässäsi? Vai tiedätkö sitä itsekkään? Minä en ole vielä varma kuka olen. Tiedän kuitenkin että saan sen selville jos tahdon. Sinunkin kannattaisi yrittää ainakin. Minä näen lävitsesi, että olet epävärma itsestäsi." Kuu hiljeni äkisti. "Anteeksi, mitä minä sinulle näin puhun. En saisi sekaantua sinun elämääsi." se jatkoi hiljaa. Narttu otta pari askelta taaksepäin.

Kipinä oli hämillään, milloin sen kuori oli lohjennut? Varmaan juuri ennen ...
Korvat kääntyivät niskaan ja narttu tarkasteli Kuuta tiiviimmin. "Et niin", se sanoi, muttei kuulostanut epäystävälliseltä.
Liian lähelle. Hän tuli liian lähelle.

Kuu hymähti hiljaa. Aivan kuin nartun sisko. Se nosti päänsä pystyyn ja sanoi, "Ehkä olisi ollut parasta jos emme olisi tavanneet. En tahdo aiheuttaa säröä vankkaan itsetuntoosi." Narttu tunsi myötätuntoa Kipinää kohtaan, ei kuitenkaan sääliä. Narttu ei ollut koskaan sälinyt ketään paitsi itseään ja sekin oli virhe. "Minun ei pitäisi sanoa tätä, mutta sanon kuitenkin. Sinun pitäisi ottaa itseäsi niskasta kiinni ja etsiä itsesi, löytää kuka todella olet. Muuta neuvoa en voi antaa sinulle." Kuu istahti hiljaa maahan ja katsoi keltaisilla silmillään Kipinää tutkivasti.

Ja hetkessä olivat korvankärjet taas suorana eteenpäin.
"Kyseenalaistatko sinä minun tasapainoani?" tuliturkki kysyi. Sanoissa kaikui murina, mutta narttu sai tukahdutettua sen. Ei se aggressiivinen ollut.
"Kuu, sinun kannattaisi murehtia omia asioitasi", narttu sanoi taas vähän lempeämmin. "Minun itsetuntoni..." Kipinän katse seisahtui alas kuin se olisi sanonut lauseen lopun ensin itselleen. "...on ihan kunnossa."

"Siltä se näyttääkin." Kuu sanoi sarkastisesti. "Ja mitä minun elämääni tulee, se on kunnossa. Olen laumaton ja huolehdin vain itsestäni. Olen vastuussa vain itsestäni ja se riittää. Kerroin vain sinulle miten sinun kannattaisi toimia, siskoni selviytyi samalla tavalla kun eli vielä. Olet niin hänen kaltaisensa." Narttu sanoi kaipaavasti. San katse oli painautunut syvälle maahan ja huulilta pääsi oieni huokaus.

"Hän on kuollut?" Kipinältä pääsi. Se päätti pehmentää lausetta jatkamalla "Olen pahoillani. Mitä tapahtui?"

Kuu säpsähti. "Niin hän menehtyi." Nartun silmissä oli kylmä katse, se katsoi Kipinää silmiin. "Minä en valehtele menneisyydestäni, vaikka se ei olekkaan kaunis." Narttu sanoi vaimeasti. "Se on pitkä tarina, enkä kerro sitä kokonaan. Siitä on jo kauan. Verilöyöyssä kuoli koko laumani, lukuunottamatta minua. Se on pahinta mitä minulle on koskaan tapahtunut ja ikävöin siskoani edelleen, sinä vain muistutat häntä niin paljon.... Mutta en nyt ala tilittämään sinulle siitä." Nartun äänensävy vaihtui taas kaipaavasta vakavaksi.

((Hui kamala, anteeksi tuhannesti kesto, olin unohtanut ihan kokonaan Kipinän! :O))

Kipinää hieman hämmensi Kuun tapa elää menneessä. Valkoturkille oli varmasti sattunut jotain. Ei tuliturkki itse miettinyt menneitä kovinkaan paljon, se eli hetkessä ja keskittyi siihen mikä oli nyt tärkeää.
Keltasilmä nuolaisi kirsunpäällistään. Mitä lie oli tulossa. "Kerro siitä", se sanoi. Tekisi varmasti myös Kuulle hyvää päästä puhumaan jonkun kanssa. Tai, no, mitäpä Kipinä siitä ymmärsi, mutta se oli ihan oman uteliaituusensakin puolesta valmis kuuntelemaan.

Kuu katsoi hämmentyneenä Kipinää. "En tahdo vaivata sinua menneisyydelläni, joten parempi olla puhumatta siitä. Me emme kuitenkaan tapaa enään, joten on ihan sama tiedätkö minusta enempää.." Narttu sanoi vaimeasti. Se kadehti Kipinää, joka eli hetkessä, miettimättä menneitä. Kuu oli vihainen itselleen, miten se olikaan taas päästäny jonkun liian lähelle, kertonut liikaa.. "Ja vielä, mitä siskooni tulee.. kaipaan häntä joka päivä. Sinä vain herätit muistoja hänestä.. Olette niin samanlaisia..." Narttu sanoi

Kipinä käänteli korviaan. "Olen pahoillani", narttu sanoi myötätuntoisena. "Hän varmasti toivoisi sinun olevan onnellinen. Minäkin toivon." Kipinä huiskautti hännänpäätään rohkaisevasti.
Tuliturkki oli löytänyt onnensa vapaudesta. Ihan vain siitä, että se sai olla susi. Se oli päässyt paljon helpommalla.