Vallannälkä - Kutsupeli

((Shui ja Harakansilmä, ohoi! :D))

Kookas, mustanpuhuva susi seisoskeli huohottaen vuorilla sijaitsevalla aukealla. Sen kieli roikkui pitkällä ja vähän väliä eläimen kidasta ilmestyi kylmään ilmaan höyrypilvi.
Tuisku oli jäljittänyt, jahdannut ja tappanut nuorehkon naarashirven. Saalis oli mittaamattoman arvokas ja harvinainen talvella, varsinkin tulipalon pelotettua eläimet pois. Kaiken lisäksi hirvi oli liikkunut yksin. Se oli todennäköisesti eksynyt laumastaan, ja ollut laihuutensa peruusteella eksyneenä jo jonkin aikaa. Jopa heikkokuntoisessa hirvessä oli kuitenkin ollut tarpeeksi elämänhalua ja voimaa mukiloimaan susiuros, Tuisku mustelmille ja hengästyttämään tämä.

Mustaturkkinen susi ei koskenutkaan saaliseen vaan oli hilannut sen sisemmäs alfansa reviiriä, kohottaen nyt kuononsa taivaalle pitkään ja kumeaan ulvontaan. Se kutsuisi muut aterialle epäitsekkään - tai vain säännöt tuntevan - laumasuden tavoin. Muutenkin Tuisku oli ollut poissa jonkin aikaa ja toivoi voivansa hyvittää sen hankkimalla erikoisen hyvää sapuskaa laumalle.
Lisäksi se havitteli betan paikkaa, eikä ateria alfan kanssa olisi välttämättä yhtään huono aloitus.

// Täältä tullaan! :D //

Uros jolkotteli pitkin vuorille laskeutunutta hankea, piti päätään alhaalla etsiessään kirsullaan maasta hajuhiukkasia. Talvi oli vaikeaa aikaa Harakansilmän laumalle. Laumalla oli neljä pentua ruokittavanaan, jotka eivät itse auttaneet ruokinnan saamisessa. Mutta keväällä tämä työ taisi olla enemmän palkitsevaa. Niin, pennut - ne olivat lauman toivo.

Harakansilmän pää kapsahti ylös sen kuullessa Tuiskun ulvonnan. Harakansilmä pysähtyi ja kuunteli hetken korvat höröllä, jep, oli se Tuisku. Paksuturkkinen ja kookas alfa lähti rauhallisin mutta pitkin laukka-askelin kohti ulvontaa. Ja kun se oli jonkin matkaa juossut - niin että se erotti jo Tuiskun ja jotain tummempaa maassa, ehkä riistaa - alfa hiljensi askellajiaan jolkotukseksi. Pian se olikin jo kuuloetäisyydellä. Harakka katsahti riistaa, ja mielessään antoi pisteitä Tuiskulle. 'Hyvää työtä.' Se kehaisi mielessään, ja toivoi, että Tuisku olisi kuullut sen. Mutta kai turhaan. '' Tervehdys Tuisku, näemmä sinua on onnistanut. '' Uroksen tummilla huulilla kävi susimainen hymy tämän heilauttaessa rauhallisesti ja ystävällisesti häntäänsä.

Kun Tuisku näki Harakansilmän, sen häntä alkoi keikkua nopeahkoon tehtiin puolelta toiselle. "Hei. Hienoa nähdä sinut", musta susi sanoi matalalla äänellään. Se siirtyi kauemmas haaskasta ja painoi päätään alemmas. "Kyllä, välillä hyvääkin onnea. Ajattelin että lauma tarvitsee lihaa", uros sanoi. Se odotti alfalta ohjeistusta hirven suhteen, vaikka olettikin Harakansilmän toimivan tyypillisellä menetelmällä; Ensin syötiin jonku verran ja raajat raahattaisiin muille.
"Mitenkäs pennut voivat?" Tuisku kysyi. Se ei ollut nähnyt koko pentueesta kuin Mustatiiran, pirteän nuoren suden. Jos muut olivat yhtä energisiä, olisi alfaparilla kova työ niiden kasvatuksessa.

Uros vilkaisi ruhoa. Ja näki Tuiskun perääntyvän. Alfa saisi näemmä syödä ensin, niin kuin sen kuuluikin olla. '' Se oli hienosti ajateltu. '' Harakka totesi toiselle ja sen tummilla suupielillä kävi susimainen hymy, taas kerran. Ääni oli ystävällinen ja lempeä, kuten yleensä.
'' Heh, kasvavat hurjaa vauhtia ja ovat aina korvia repimässä. '' Harakka heilautti hieman huvittuneesti korviaan. Jos se olisi ollut ihminen, se olisi varmasti kosketellut korviaan. '' Ja muutenkin kimpussa, sitkeitä kavereita. '' uros jatkoi jutustelua. Sillä ei tosin ollut mikään kiire syödä.

Mutta turhaa olisi pitkittää Tuiskun syömistä, joten Harakansilmä askelsi raadon luokse ja repi sen kylkeen. Vahvoilla leuvoilla oli tässä asiassa paljon apua, vaikka hirvi olikin riutunut. Uros veteli lihaa jonkin aikaa, jotta sai vatsansa täyteen. Sitten se perääntyi hieman ja antoi Tuiskulle luvan käydä kiinni, mikäli toinen ei ollut puolivälissä tai jossain siinä kohtiin käynyt jo syömään.
'' Mitäs sinulle kuuluu Tuisku? En ole kuullut sinusta hetkeen aikaan mitään. '' Uros istahti ja nuoleskeli verisiä suupieliään katsellessaan laumalaistaan.

Tuisku ei voinut olla naurahtamatta kuullessaan pennuista. Niillä oli selvästikin riiviövaihe meneillään. "Pidän mielessä kun näen heidät", se sanoi ja hymyili sudenhymyään.
Mustaturkki asettui osittain syödyn saaliin viereen vasta alfan selkeästi lopetettua ateriointinsa. Se napsi hajamielisesti sieltä täältä parhaimpia paloja ja söi maksan. Alfan kysyessä Tuiskun kuulumisia uros nielaisi annoksensa alas, nuolaisi huuliaan ja katseli Harakansilmän suuntaan korvat takana. Ei ollut yhtään hyvä että alfan piti kysyä laumalaisensa kuulumisia. "Anna anteeksi. Olen ollut etsimässä ruokaa kauempana - itseasiassa vasta tänään onnisti", susi sanoi ja katseli hetken alas nöyristellen. "Mutta ihan hyvää minulle kuuluu. Olen viimeinkin selvinnyt aiemmista takaiskuistani, tuntuu että olen valmis aloittamaan alusta ja antamaan jälleen kaikkeni, tämän lauman puolesta." Tuiskun ilme kirkastui ja sen katse harhaili Harakansilmän suuntaan. Uros nousi ja vilkaisi vielä kerran hirven ruhoon huuliaan lipaisten. "Kaiken kaikkiaan olen ollut ihan onnellinen viime aikoina. Mutta kuitenkin, käveltäisiinkö vähän aikaa?" susi kysyi ja astui talvisen metsän suuntaan.

Uros naurahti myös hyväntuulisesti. '' Syytäkin on, ja kun ei meinaa karkuunkaan päästä. '' Harakka jatkoi.
Alfa katseli tyytyväisenä syövää laumalaistaan, se muisteli keskusteluaan Kaatajan kanssa,varsin mukavan ja ystävällisen suden kanssa, kaksikosta oli heti tullut ystävykset. Laumaa olisi siirrettävä alemmas, ja myöhemmin uroksella oli suunnitteilla vallata rinnemetsän lauman reviiriä.
'' Ei se mitään, olin vain hieman huolissanut kun sinua ei näkynyt. Mutta ainakin olit hyvällä asialla. '' Uros vastasi toisen anteeksipyytöihin, ystävälliseen sävyyn.
Uros kuunteli korvat höröllä Tuiskuaan, susi oli siis mennyt takapakkia menneisyydessään. Mutta ei Harakka alkaisi siitä nyt utelemaan, Tuisku kertoi varmasti itse jos halusi.

Uros hymähti toisen kehotukselle myöntävästi, nosti takamuksensa ja askelsi sitten laumalaisensa rinnalle. Tuiskulla näemmä oli jotain asiaakin.

Kookas uros asteli verkkaisesti muutaman askeleen. Sen askeleet olivat usein muiden harppauksia ja onnekseen susi oli oppinut liikkumaan sopivalla vauhdilla.
Hanki ei ollut metsässä kovinkaan paksua kuusioksiston estäessä lunta satamasta sinne. Myös eläimet olivat talloneet maata joten kulkeminen oli varsin vaivatonta. Tuisku tallusteli häntä rennosti alhaalla keikkuen ja korvat välillä kääntyillen eri suuntiin. Sen sieraimista tuli yhä höyrypilviä.
"Ajattelin vain, että voisit ehkä informoida minua koska olen ollut poissa. Uusista laumalaisista ja jos sinulla on suunnitelmia lauman tai reviirin varalle", Tuisku puheli rennonkuuloisesti. "Haluan olla tilanteen tasalla. Ja toki, jos vain voin auttaa jossakin, olen täysin käytettävissäsi."
Mustaturkki ajatteli edetä hissuksiin. Se ei pudottaisi pommia heti kättelyssä, lähinnä vain koska pelkäsi Harakan ymmärtävän sen motiivit väärin. Se todella tarkoitti hyvää ja tavoitteli vain lauman hyvinvointia, eikä halunnut vain katsella sivusta vaan tehdä jotakin tärkeää. Toki asiaan vaikutti myös uroksen potentiaali ja kunnianhimo, mutta ne olivat sallittuja asioita kun eivät olleet uroksen ainoat syyt haluta betaksi - vaikkakin ne kaksi seikkaa saivat Tuiskun janoamaan betan asemaa paljon.

Harakka pysyi hyvin toisen tahdissa, sillä sillä itselläkin oli todella pitkät ja joustavat liikkeet ja askeleet. Olihan uros melko kookas.
Harakansilmä nautti raikkaasta tuulenpuuskasta joka ei tuonut enään yhtään savun tai palaneen puun - tai minkään muun tulipalon aiheuttaman - hajua. Uros puhalsi suunsa kautta suuren höyrypilven eteensä ja silmäili sitten Tuiskua tämän puhuessa. '' Toki. Lumi-tähti liittyi laumaan tässä hiljattain, varsin mukavan oloinen nuori narttu joka oli säästynyt tulipaloilta hyvin. '' Uros vastasi. Ja mietti sitten, kertoisiko Tuiskulle jo etukäteen siitä, että lauma siirtyisi alemmaksi kunnolla puiden suojaan lumivyöryiltä. Harakka päätti kumminkin kertoa toiselle. '' Olin aikeissa kertoa tämän kaikille vasta kun kokoan laumani, mutta menkööt nyt. Olen siirtämässä laumaa alarinteelle, vielä tästä alemmaksi. Ennen kuin lumivyöryt alkavat, olemme suojassa puiden seassa. '' Uros sanoi ja jatkoi askellustaan tyynesti.

Uusi laumalainen. Hienoa, lauma oli kasvanut yhdellä nartulla. "Hyvä kuulla. Odotan innolla hänen tapaamistaan."
Alfan ajatus lauman siirtämisestä kuulosti oikein hyvältä. Joskin uros ei voinut olla panematta merkille, että isompien laumojen reviirit alkoivat olla kiusallisen lähellä.
"Oh, tosiaan, enpä tullut ajatelleeksi lumivyöryjä", mustaturkki tunnusti. Se itse ei ollut koskaan elänyt lumivyöryn uhkaamalla alueella, eikä täten ollut ikinä nähnyt sellaista. "Entä reviirit? Alkaa olla aika tukalaa", Tuisku totesi. Se ei kyseenalaistanut Harakan päätöstä siksi, etteikö luottanut alfaan, vaan ihan vain potantiaalisen luonteensa takia. Se oli uros joka sanoi ääneen.

Harakansilmä hymähti rauhallisesti, nostattaen hieman päätään. '' Hän onkin tapaamisen arvoinen susi. ''
Harakansilmäkin oli ikäväkseen pistänyt merkille että reviirit lähenivät. Ja kaikista eniten rinnemetsän lauman reviiri.
'' Rinnemetsän lauman reviiri on kaikista lähinnä, näillä näkymin valtaamme sieltä itsellemme tilaa. '' Uros aloitti, ja henkäisi sitten eteensä höyrypilven. '' Meillä on viellä ennen kesää hyvät mahdollisuudet onnistua, Veren lauma on viime näkemisten pohjalta viellä aika hajalla. Mutta pelkään laumamme puolesta silti, meitä on vähän. Vaikka kaikki sudet ovat vahvoja - ovat rinnemetsän laumalaiset ovat täysin... hmm, miten sen nyt sanoisi ... hulluja. '' uros saneli. Eikä ollut tietoinen siitä että Tuisku oli joskus kuulunut rinnemetsän laumaan - ja sen jälkeen sitä vastustavaan ryhmittymään.

Tuiskun askellus jäykistyi olemattomasti. Kohtalo piti sitä pilkkanaan.
"Selvä. Siitä tulee vaarallista, mutta jos uskot että onnistumme, niin uskon minäkin", mustaturkki sanoi. Hah, ensin se oli saanut raataaa perseensä ruville, onnistumatta silti saamaan kotireviiriä takaisin, koska sitä oli kustu silmään - ja heti kun Tuisku luopui toivosta, päätti unohtaa vanhan, tilaisuus tömähti sen eteen.
Vanha viha Verta kohtaan ja kaipaus tutulle reviirille nostivat päätään. Pitäisikö kertoa Harakalle? Ehkä hänen ei tarvinnut tietää. Vielä.

((Anteeksi tuhannesti kesto! Peli tosin on niin vanhentunut että sen voisi laittaa poikki ja pinoon...))

// Voidaanhan me tälleen hissuksiin jatkaa, jossei sitten inspiraatio lopu kesken pelin :) Vai mitä mieltä olet Blackysein? //

Askellus vaihteli tahtiaan kun alfa meinasi mietteissään kompuroida itsensä kumoon jonkimmoisen puunjuuren takia. Koottiinpa sitten taas itsensä pudistaen päätään, pieni jäykkä naurahdus karaten suupielestä. '' Niin, siitä tulee vaarallista. Mutta kuten sanoin että Veren lauma on harventunut huomattavan paljon, ja en ole itse Verestä kuullut mitään pitkään aikaan, mutta ken tietää mitä sekin märkäkorva miettii. '' Jatkettiinpa askellustaan tasaiseen tahtiin, heilauttaen välillä rentoutuneesti häntäänsä. '' Minä uskon onnistumiseemme. Tiedän että sinuun voin luottaa, ettet mene turhaan tapattamaan itseäsi, mutta Tuskattaren puolesta pelkään. Hän ei ole ollut niinkään oma itsensä pentujen syntymisen jälkeen. Ja varttuvat pennut hinkuvat varmasti mukaan, ainakin Mustatiira. Olisi hyvä saada lisää apua jostain, mutta mistä, sitä en tiedä. '' Käännettiinpä korviaan sitten höröön. '' Mutta valtaan reviiriä vaikka yksin, mikäli tarve vaatii, nyt kerran kun olen asian päättänyt. ''

((Joo, jatketaan vaan.))

Harakan sanoessa "märkäkorva" Tuisku tunsi lohtua, jonkinasteista kiintymystä ja yhteenkuuluvuutta. Se ei tuntenut kamppailevansa yksin, lauma ja Harakka olivat sen kanssa. Tuntui hyvältä kuulua johonkin.
"Sellaisia ne nartut ovat", uros sanoi mutta pohti heti sanottuaan, oliko ollut liian tuttavallinen alfalle. Tuisku käänsi kohteliaasti korviaan pehmentääkseen sanojaan.
Mustaturkki ei kiinnittänyt huomiota alfan kompurointiin. "Poikanne on kyllä reipas nuori susi. Saanen ehdottaa, että hän voisi tulla reviirinvaltaukseen mukaan? Ihan vain oppimaan?"

Niin, ei Tuiskukaan tiennyt, mistä uusia susia äkkiseltään saisi. Ja reviirinvaltauksessa oli aina parempi olla hukkia, joihin luotti. "Uskon, että laumaan liittyy vielä uusia. Laakso on täynnä laumattomia, jotka ovat valmiita olemaan lojaaleita laumalle. Heidän pitää vain löytää meidät."

Hymähdettiin itsekseen ja pudisti päätään.
'' Heh, niin ovat. '' Naurahtaessaan nousi susimainen hymynkaare suupielille, Tuisku oli todella mukavaa seuraa. Harakka kun oli jo hetken saanut viettää aikaa vain lauman narttujen kanssa - ja tietysti pentujen. '' Siirrettiin sitten katsettaan hetkeksi taakseen. '' Ja varsinkin Mustatiiran kanssa vietän paljon aikaa. ''

Kehuja kuullessaan mustatiira ryntäsi iloisesti ja ylpeänä kaksikon keskelle astelemaan, katsellen isäänsä. Harakansilmä hymyili hetken pojalleen ennen kuin tuuppasi tuon leikillään ja hellästi kumoon. Pentu tumpsahti nenilleen tuhahtaen, rynnien pian isänsä häntään kiinni.
'' Uskon että Mustatiira tulee väkisinkin mukaan. Ja mikäli valtaus menee myöhemmäksi kuin luulin ja pojalla on tarpeeksi taitoja, niin osallistukoot myös taistoon, mikäli senlaista edes syntyy. '' Jatkettiin sitten askellusta rauhallisesti ja pian pentukin lopetti riehumisensa ja tallusteli tyynesti takana.

Tuisku nyökkäsi ja soi nuorsudelle lempeän katseen. Se oli ehkä vähän hämillään, kun Harakka totesi pennun voivan osallistua mahdolliseen yhteenottoon - olihan se imartelevaa Mustatiiralle, mutta Tuisku oli väkisinkin huolissaan. Tuo oli niin...pieni. "No, jos Veri edes katsoo häntä liian pitkään, toteutan haaveeni haudata hänen päänsä karibun lantaan", uros sanoi kevyesti, tosin taustalta saattoi kuulla tarkalla korvalla uhmaa. Mustaturkki todella halusi tehdä sen. Sen täytyi vain tajuta tekevänsä sen nyt tämän lauman puolesta. Viiman aika oli ohi. Tuiskun oli vain uskomattoman vaikea päästää irti. Onneksi, kun se nyt katsoi Mustatiiran, tulevaisuuden lupauksen temmellystä, se alkoi uskoa olevansa osa jotain tärkeää.
"Toivon tosissani, että turhalta raajojen repimiseltä vältytään. Rinnemetsä on ylpeä lauma, en ikävä kyllä usko heidän luopuvan siivustakaan kovin helpolla. Tosin, nykytilanne on suloinen", susi totesi. Oli todennäköistä, että yhteenotto tulisi. Mutta niin oli sekin, kuka sen voittaisi. Harakka oli ehkä kokematon, mutta Rinnemetsä oli hajalla. Harakansilmän sudet pelaisivat yhteen, kun taas Veren hukat vain kompastuisivat toistensa egoihin. Ajatus hymyilytti Tuiskua.
"Me olemme vahvempia, koska me olemme yhtenäinen lauma. He ovat vain kasa sadisteja, jotka sopivat yhteen kieron ajatuksenjuoksun takia. He ovat roskaa. He toimivat oman etunsa takia, eivät yhteisen, mikä tekee heistä heikkoja. He ovat yksin, ei väliä montako heitä on", susi puhui varmalla äänellä yrittäen samalla valaa voimaa itseensä. Sisimmässään sitä pelotti, mutta pelko oli sellainen tunne, joka harvemmin vei eteenpäin.Sen idea, siinä missä kivunkin, oli pysäyttää - ja sitähän Tuisku ei todellakaan halunnut. Oli korkea aika toimia.