Liittyminen Ovelan laumaan: Räsy (suoritettu)

((Elikkäs, vuodenaika on alkusyksy ja karibut ovat alkaneet vaeltaa etelään. Räsy voisi siis tavata Ovelan ja tämän tyttären Varman puolivahingossa rajan tuntumassa, kun alfa on miettimässä seuraavaa saalistusta. Ajankohta on varhainen aamu ja sään saat ihan itse päättää. Ovela ja Varma ovat nähdeet Räsyn pidemmällä, ja susien välillä on noin sata metriä. Kumpikin kookas susi, sekä valtava alfa että suuri narttu, ovat pysähtyneet ja tuijottavat kiinteästi tunkeilijaa päin.))

Katsoo kahta sutta, sitten itseään. En mitenkään pärjää noille..., Räsy ajattelee. Menee mutaman askelen eteen päin ja seuraa tarkasti kahden suden katsetta, arvioiden millon ne hyökkäävät, jos hyökäävät. Astelee rennosti kahden suden viereen ja kiertää ne toiselle puolelle.
Apua, miksi olin näin tyhmä ja tulin rajan sisäpuolelle?!, Räsy ajattelee. Juoksee täyttä vauhtia takaisin pois, peläten yhteenottoja. Mitä jos ne haluavat olla ystäviäni?, Räsy ajattelee ja katsoo susia uudelleen, ne eivät näytäkkään enää niin uhkaavilta, vai näytävätkö? Näytävät, Räsy ajattelee ja on lähdössä pois. Käntää selkänsä ja lähtee talsimaan juuri satanutta räntää. Epäröi hetken ja kääntyy jälleen ympäri. No jos sittenkin kokeilisin onneani ja saisin jopa lauman!, Räsy ajattelee onnelisena. Astuu jälkiensä päälle takaisin siihen missä äskön seisoi.

Kaikki vieraan suden käytöksessä kertoi, mistä on kyse. Se tuijotti heitä, lähestyi, kiersi, pakeni, kääntyi, lähestyi taas, pakeni, ja kääntyi. Se käyttäytyi kuin olisi äkkiä saanut kimppuunsa pesällisen ampiaisia. Varma oli kaksikosta ensimmäinen, joka puki kummankin ajatukset sanoiksi: "Se on penikka."

Ovela nuolaisi huuliaan. Niin, niinhän se oli. Onneton penikka, ja ilmeisen nuori olemaan yksin. Ovela tarkasteli pitkään ympäristöä, olettaen näkevänsä jossakin jonkun, jonka seuraan nuoris susi olisi voinut kuulua. Mutta ketään ei näkynyt eikä kuulunut. Inhottava räntäsade oli ajanut kaukana kaukana näkyvän karibulauman kyhjöttämään kylki kyljessä.

"Viimalla ei pitäisi olla vuotiaita pentuja... tuon täytyy olla laumaton." Varma päätteli. Ovela ei vastannut mitään; se vaan tuijotti kauempana epäröivää Räsyä keltaisilla pistävillä silmillään. Varmakaan ei tehnyt elettäkään nuoreen päin. Koska se ei pitänyt nuorta sutta minkäänlaisena uhkana, ei se mahtaillut eikä pörhistellyt karvojaan, kuten yleensä aina vieraan nähdessään. Kuten Ovelakin, se vain seisoi paikallaan epäilevän uteliaana ja odotti nuoren suden siirtoa. Mikäli se päättäisi paeta, niin sitä oli aivan turha jahdata. Ei siitä ollut vaaraa kellekään.

Oli saanut juuri tunteen, ei noista mitään vaaraa olisi. Eihän ne mahtaile ollenkaan, ainakaan vielä, toivottavasti ei kuitenkaan.

Voisin kai lähestyä vähän vielä..., Räsy ajattelee ja lähestyi vielä kahta sutta. Kätkee pelkonsa ja lähenee vielä muutaman askeleen. "Ei pelota, ei pelota...", hokee ja pysähtyy parin metrin päähän susista. Nuskii hieman ilmaa ja katsoo sitten susia. Kirstu alkoi tuhista nuuskiessa. Kerää kaiken rohkeutensa ja astelee nopeasti kahden suden eteen. Välimatkaa oli enää vain noin metri. Tuijottaa susia vuorotellen silmiin ja yrittää saada jotain aikaiseksi, muttei saa sanakaan.

Turkki alkaa kastua, räntää oli alkanut sataa muutama hetki sitten, silloin kun olin varmaankin kököttänyt tuolla, mistä tulinkin. Räntää, ei, miksei lunta?, Räsy ajattelee vihaisena. Pieni inahdus pääsi myöskin, nimittäin kenkuttelusta.

Kaksi aikuista sutta pysyivät ihan liikkumattomina nuoren suden lähestyessä taas. Viimein se pysähtyi ensin kahden metrin päähän ja sitten uudelleen metrin päähän. Siinä vaiheessa kun se alkoi tuijottaa silmiin, päästi Ovela matalan, varoittavan murahduksen. Nuori tai ei, sille piti silti muistuttaa, että silmiin tuijottaminen alistumatta oli röyhkeää- Enempää ei vanha uros tehnyt, eikä Varmakaan. Narttu antoi vanhan alfansa hoitaa tilanteen kuten parhaaksi näki. Sekään ei pitänyt nuoren tuijottelusta ja oli mielissään isänsä näpäytettyä nuorukaista liiallisesta rohkeudesta. Vaikka tuskinpa tuo sitä mahtailumielessä tekikään. Varmasta nuori vaikutti aika eksyneeltä ja pelokkaalta. Olihan se kuitenkin vielä ihan penikka. Nuorempi kuin Usvan ja Vaitin vuotiaat, jotka olivat ylittäneet vuoden ikäpyykin jo keväällä.

"Kuka sinä olet?" Ovela murisi nuorelle ja astui askelen eteenpäin, nostaen päänsä ja häntänsä korkealle. Se ei kuitenkaan mennyt ihan nuoreen kiinni, vaan jätti sille runsaasti tilaa perääntyä. Ei liennyt kovinkaan epäselvää kellekään, että nuori oli avuton ilman kenenkään muun tukea. Ovelan kävi sitä jopa hiukkasen sääliksi, ehkä osittain siksi, että Usva oli ollut suunnilleen saman ikäinen liittyessään hänen laumaansa. Siitä hetkestä oli nyt kaksi vuotta, suunnilleen, ja Usva oli Ovelalle kuin oma pentu. Ehkäpä tämäkin nuori voisi löytää heidän laumastaan perheen. Susia alkoi olla paljon, mutta yksi nuori mahtuisi aina mukaan. Sillä olisi jopa suunnilleen omanikäistään seuraa heidän laumassaan.

Varma heilautti pari kertaa häntäänsä. Se tiesi isänsä elekielestä, että nuori oli herättänyt vanhan alfan isänvaistot. Karkeasta ulkokuorestaan ja luonteestaan huolimatta Ovela piti penikoista.

"Öööm... olen... Räsy!, Räsy sanoi hieman pelokaasti ja perääntyi askeleen. "Ja kuka sinä olet?" Räsy kysyi sudelta. Äsköinen välimatka oli ollut liikaa Räsylle, joten se oli vaistojensa mukaan perääntynyt. Räsy laski häntänsä koipien väliin ja katsoi Ovelaa. "Ja anteeksi äsköinen..., Räsy sanoi hiljaa.

Räntää satoi yhä, mutta suli, kun oli osunut maahan, maa oli nyt kostea ja inhottava astella. Räntä suli Räsyn turkkiin hyvin ja turkki näytti luipulta. Uitettulta koiralta minä näytän nyt, Räsy ajatteli ja alkoi hävetä. Räsyllä oli epävarma oli sen suhteen, mitä Ovela vastaisi. Räntä oli tehnyt maahan lätäkön, jossa oli hieman juotavaa. Räsyllä oli kova jano, joten se alkoi juoda lätäköstä, joka oli hänen edessään. Hetkessä lätäkön vesi oli juotu, mutta Räsyn kurkkua kuivasi yhä. Lätäkön vesi oli tosiassiassa maistunut aika pahalta, mutta Räsy oli jatkanut juomistaan silti.

Räsy nosti päänsä pystyyn, muttei katsonut sutta. Räsy huomasi, ettei itseään pelottanut enää niin paljoa.

Ovela seurasi Räsyn juomista ja pennun alistuvaa olemusta. Se antoi nuoren juoda rauhassa, ja vastasi vasta, kun tuo oli taas nostanut päänsä.

"Minä olen Ovela. Minä olen tämän reviirin lauman alfa." uros totesi. Se oli oikeastaan aika utelias näkemään, millaisen reaktion saisi nuoressa aikaan. Yleensä sudet muuttuivat aina sitä varautuneemmiksi, mitä korkeamman tahon kanssa olivat tekemisissä. Pentua varautuneemmaksi oli kuitenkin vaikea enää tulla; huolimatta siitä, että yritti käyttäytyä normaalisti, Ovela olisi haistanut sen epävarmuuden kilometrien päähän. Jostakin syystä pentu vaikutti kuitenkin nyt vähän varmemmalta.

"Onko sinulla reviirilleni tunkeutumiseen muukin syy, kuin nuoruuden mukanaan tuoma huomaamattomuus?"

Varma olisi istunut alas, ellei olisi kastellut silloin turkkiaan. Ihan kuin se nyt ei jo valmiiksi olisi märkä; sää oli kerrassaan surkea. Se olisi mieluusti viettänyt tämänkin ajan pesäkolon lämpimässä.

"Tuohan rimmaa, taputuksia Ovelalle!", Räsy sanoi hihkuvasti. "Onko sulla lauma? Ja jos on minkälainen se on? Niin ja on sekä ei...", Räsy kyseli innostuneesti ja räiskytti turkistaan vettä. (Joka oli ollut ennen räntää...)

Räsyä ei pelottanut enää melkeinpä yhtään, joten uskalsi jo puhua Ovelalle, eikä vain ajattella, mitä voisi puhua. Räsy oli tyytyväinen itseensä, että oli uskaltanut puhua kunnolla, eikä enää vaan kitistä ja inistä.

Kylmät väreet tutisuttivat Räsyn kehoa, ulkona alkoi valostua, kello alkoi olla kahdeksan.

Ovela veti päätään vähän taaksepäin; se oli hyvin asiallinen ja vakava susi, ja nuorukaisen pohjaton innostus oli siitä vähän häiritsevää. Mutta eipä nuorta voinut siitä syyttääkään. Jos se eli yksin, sillä tuskin oli paljoa juttukavereita. Tästäkin huolimatta vanha alfa käänsi päätään ja katseli nyt jonnekin sivulle, koettaen eleillään rauhoitella tunkeilevaa tulokasta: "On minulla lauma. Suuri lauma onkin. Entä onko sinulla perhettä, jonka kanssa liikut? Olet nuori liikkumaan yksinäsi." Ovela kysyi.

Varma oli alkanut kierrellä nuoren ympärillä. Samanlainen keskenkasvuinen penikka kuin Raisu ja Ilokin. Tästä ei tällaisena olisi mitään hyötyä laumalle. Mutta Ovelahan asian päätti. Ei se ainakaan vielä ollut ajanut nuorta sutta matkoihinsa, muttei toisaalta hyväksynytkään.

"Eipä kai... mutta olihan minulla, toiset pennut" Räsy vastasi hieman vaisusti. Katsoi hieman Varmaa kummissaan, kun tämä alkoi kierellä sitä. Rauhoittui kuitenkin ja istui maahan takaisin. "Miksi kiertelet minua?", Räsy kysyi ja katsoi Varmaa. Räsyn olisi tehnyt miele leikkiä Varman hännällä, joka heilui mukavasti tuulessa, joka oli aika pieni, mutta silti voimakas.

Korppi laskeutui nokkimaan Räsyn takana maata, siinäpä olisi oiva saalis, mutta jos se huomaisi niin... En kehtaakaan yrittää pyydystää koko korppia, Räsy ajatteli ja kesketti katseensa taas Ovelaan päin.

"Koska sinä olet tunkeilija ja luvatta meidän reviirillämme. Ole onnellinen, etten ole repimässä sinua palasiksi." Varma vastasi vakavana ja kiersi Räsyn vielä kerran, ennen kuin pysähtyi. Narttupentu. Tuskinpa siitä siis kasvaessaankaan olisi mitään ongelmaa. Mutta laumalla oli nyt neljä uutta pentua, ja ensi vuonna, voi olla, Ovela saisi viimein omia pentuja. Jos he aikoivat ottaa vielä monia susia, niin omille pennuille jäisi kovin vähän tilaa.

Ovela näytti pohtivan samaa. Se tarkkaili edessään kököttävää, veden ja loskan kastelemaa penturukkaa, ja yritti päättää, ajaako se pois vai mitä tehdä. Vielä keväällä se olisi empimättä ottanut hoiviinsa tämän yksilön, mutta nyt sen lauma alkoi olla juuri sopivan kokoinen tällaiselle suurelle reviirille. Kunhan pennut vielä kasvaisivat. Oman lauman pennut olivat aina alfalle tärkeimpiä. Niiden eteen se olisi valmis tekemään mitä tahansa, myös ajamaan tiehensä tämän penikan.

"Toiset pennut? Missä ne ovat nyt?" Ovela jatkoi kyselyään. Se halusi varmistua siitä, että tämä nuori oli yksin. "Ja kerro, miksi olet reviirilläni. Tiedäthän, että minä voisin tappaa sinut silkasta röyhkeydestä?"

"Aijaa...," Räsy vastasi ja huomasi nyt Varman pysähtyvän, kun oli kiertänyt vielä kerran Räsyn.

Räsy katsoi Ovelaa, kunnes se aukaisi suunsa ja alkoi puhua. Räsy kuunteli tarkasti Ovelan sanat ja mietti itsekseen erästä asiaa, sitä miksi ylipäätään oli tässä. Olisinhan voinut lähteä vielä äskön karkuun...

"En itseasiassa tiedä, eivät ainakaan täällä, lähdimme kaikki erisuntiin," Räsy vastasi Ovelalle. "Koska..., saalistin, tai ainakin yritin, jänistä nimittäin, mutta ei oikein onnistunut, liian nopea, minun tuuriani näähtävästi tai sitten en vain osannut," Räsy kertoi. Räsyn naamalle valahti kalpea ilme. Tappaa silkasta röyhkeydestä, tappaa silkasta röyhkeydestä..., Räsy ajatteli, nyt oli pistettävä parastaan, että en kuolisi. En osaa ainakaan tapella vastaan, vai osaisinko? Haloo, järki hoi, en mitenkään pärjää noille!, Räsy ajatteli ja katseli Ovelaa. Räsy oli kuitenkin oppinut, ettei ikinä saisi katsoa sutta suoraan silmiin, ellei alistuisi. Vai saisiko niin tehdä alempi arvoisille? Eihän kuitenkaan Räsystä ollut alempi arvoisia, eikä edes laumaa.

Eri suuntiin. Hyvä. Se oli hyvä. Keväällä Ovela olisi mielellään ottanut kaikki laumaansa, mutta nyt niille kaikille ei vain olisi ollut tilaa. Tämänkin nuoren kanssa kun oli vähän niin ja näin.

Vai oli se siis ollut saalistamassa. Vahingossa se oli siis tänne eksynyt, mutta ainakaan se ei ollut lähdössä pois. Ovela Katseli sitä vielä hetken, kunnes ravisti turkkiaan ja kääntyi katsomaan Varmaa: "Palataan takaisin pesille. Metsästyksestä ei tule mitään tässä säässä. Liian kylmä ja maa on liukas."
"Selvä." Varma vastasi, loi vielä yhden katseen nuoreen suteen ja kääntyi sitten ympäri. Ovelakin kääntyi ja kaksikko lähti kulkemaan kohti pesäluolia. Lämpöisiä, turvallisia pesäluolia. Nuorelle sudelle kumpikaan vanhemmista ei enää sanonut sanaakaan. Ovela oletti, että nuori susi itse tekisi aloitteen laumaan pääsemisestä. Nyt, kun laumassa ei ollut huutava pula susista, Ovelalla ei ollut mitään syytä kehottaa sitä liittymään. Jos se olisi hiljaa, niin se saisi vastakin viettää räntäsateiset iltansa yksinään. Toisaalta sitä voisivat odottaa lämpimät illat perheen parissa, muiden kaltaistensa kanssa.

Katsoi, kun kaksikko kääntyi, Räsy vain katsoi, pian alkoi kuitenkin tapahtua jotain, sillä Räsy ei todellakaan haluaisi viettää yksin kylmiä räntäisiä iltoja, ei seura olisi pahitteeeksikaan. Ajatukset lämpimästä pesäluolista ja perheestä tekivät Räsyn innokaakaaksi. "Hei, odottakaa!," Räsy huusi lopulta ja juoksi Ovelan sekä Varman perään.

Uros ja narttu pysähtyivät ja kääntyivät kumpikin katsomaan nuorta. Kookkaampi Ovela heilautteli jäykästi häntäänsä puolelta toiselle. Se vihasi tätä säätä ja alkaisi pian käydä äkäiseksi. Nyt alkaisi olla viimeinen hetki tehdä aloite, tai uros jättäisi nuoren oman onnensa nojaan reviirinsä liepeille. Varmaakaan sää tai tilanne ei miellyttänyt; sekin olisi paljon mieluummin ollut kaikkialla muualla, paitsi täällä.

"Mitä sinä haluat?" Ovela murahti ja kääntyi niin, että kohtasi nuoren kasvotusten: "Räntäsateessa seisominen ei miellytä minua. Palaa sinne, mistä tulitkin, ellei sinulla ole muuta sanottavaa."

"Anteeksi, mutta voisinko liittyä laumaanne?," Räsy kysyi nopeasti, mutta varmasti. Räsyä jännitti, mitä Ovela vastaisi ja miten, joten päätti pysyä ainakin hetken hiljempaa. Ovela näytti tulevan kohta äkäiseksi, Räsy ei ollut varma, johtuiko se itsestään vai räntäsateesta. Räsy kuitenkin toivoi, että se johtuisi enemmänkin räntäsateesta, eikä itsestään. Jännittävää, Räsy ajatteli odotellessaan Ovelalta vastausta. Tilanne vaikutti epävakaalta Räsyn mielestä.

Räntäsade häiritsi myös Räsyä, mutta enemmänkin varmaan Ovelaa.

Ovela oli siis ollut oikeassa. Nuorukaisella oli aikomuksia liittyä laumaan. Oletettavasti, koska se oli nuori ja vailla suojaa, ruokaa ja seuraa. Koska se oli vielä penikka, se ei osallistuisi metsästyksiin. Ei ainakaan ihan vielä. Yksi suu lisää ruokittavaksi. Oli kuitenkin turha tivata nuorelta, mitä sillä oli laumalle antaa. Ei sillä ollut mitään sellaista, mitä ilman he eivät tulisi toimeen. Se ei horjuttaisi edes hierarkiaa, koska ei yksinkertaisesti ollut siihen tarpeeksi vanha.

Kaiken kaikkiaan se oli aivan täydellisen turha yksilö lauman kannalta. Vielä. Mutta vanhetessaan se voisi maksaa takaisin sen eteen nähdyn vaivan.

Vanha alfa kääntyi ympäri ja ravisteli taas vedeksi sulanutta räntää turkistaan: "Tule sitten. Saat luvan kaista nuorempia pentuja pesällä muiden ikäistesi kanssa kun muut ovat metsällä tai partiossa." vanha susi totesi. Se halusi nyt vaan pesän lämpimään, joten tulkoot mukaan tuokin, jos sinne kerran halusi.

"Oletko varma?" Varma kysyi alfaltaan liittyessään kävelemään tuon seuraan. Se pälyili takana tulevaa pentua: "Siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä."
"Se menee siinä, missä muutkin penikat. Ei siitä ole vaivaa. Ja kun se kasvaa, se liittyy metsästäjiin tai pennunhoitajiin ja silloin siitä on hyötyä. Eikä sillä sitä paitsi ole perhettä sen enempää kuin Usvallakaan. Talvi on tulossa. Jos se on yksin, se kuolee. Jollemme me ota sitä, se menee Viiman luo ja kasvattaa heidän laumaansa. Tulkoot siis tänne."
Varma kääntyi katsomaan eteenpäin; se luotti isänsäö arvostelukykyyn, ja hyväksyi penikan yhdeksi lauman nuorimmista.

Huokaisi helpotuksesta, vihdoinkin sillä oli seuraa ja paljon muuta. Kiitosta Räsy ei päästänyt kuitenkaan suustaan, mutta oli silti kiitollinen, mutta eiköhän se kiitos joskus tule..., mutta kylläkin eritavalla, kuin sanalla 'kiitos'.

Räsy lähti seuraamaan kaksikkoa. Räntäsade oli jatkumassa, varmaankin läpi päivän. Ei nyt ainaakaan sitä yksin tarvitsisi viettää..

(Eiköhän tämä liittyminen ollut tässä. Kiitoksia peliseurasta ja siitä vain hakemaan peliä vaikka tuonne pelinavauksien puolelle ^^)