Liittyminen Ovelan laumaan: Myrsky (suoritettu)

[[Ok, Myrsky on siis spotattu alkukesästä, jälkeen tuo meidän karibunkaatomme ja uuden laumanjäsenen, Raivon, liittymisen. Paikan saat taas valita itse. Vanhaan tuttuun tapaan Varma on ollut spottimassa tunkeilijan yhdessä nuorukaisen kanssa, tällä kertaa mukaan on eksynyt Elo. Ovela on hälytetty paikalle ulvomalla, ja suuri alfa saapuukin melko pian hälytyksen jälkeen. Ollos hjyvä, saat ensimmäisen vuoron.]]

Pienet sadepisarat ropisivat kevyesti maahan ja suden tummaan turkkiin kastellen sen hitaasti, mutta varmasti kokonaan. Ruoho Myrskyn jalkojen alla oli jo kosteaa ja puiden lehdistä tipahteli maahan pieniä pisaroita. Turkkiaan ravistellen uros jolkotteli tietoisesti Ovelan lauman reviirin rajoilla ja tarkkaili aluetta kaikki aistit valppaina. Hänen vaaleansiniset silmät eivät huomanneet mitään liikettä lähistöllä, vaikka Myrsky yrittikin olla erityisen tarkka, sillä yllättäminen ei tuntunut mukavalta ajatukselta. Siitä huolimatta lähistöltä kuului pian ulvontaa ja uros joutui myöntämään, että hänet oli sittenkin huomattu ensin.

Myrsky ei kuitenkaan hidastanut vauhtia. Hän kulki rennon oloisena sisemmäs Ovelan lauman rajoja ja sinne päin, mistä ulvonta oli kuulunut. Pian tulokas haistoikin kaksi vierasta sutta lähistöllä ja hidasti vauhtiaan. Lopulta hän seisahtui ja toisen uroksen haju oli voimakkaana alueella. Uteliaana ja täysin rauhallisena Myrsky odotti lauman alfaa, vaikka hän tiesi hyvin, kuinka kohtaaminen voisi pahimmassa tapauksessa päättyä.

Sade sai ruohikkoisen maan märäksi ja muutti karibujen tallaamat polut mutavelliksi. Toisaalta se piti ruohon vihreänä ja karibut Ovelan alueilla. Sen vuoksi sudet olivat valmiita kestämään kurjuutta hetkellisesti, vaikkei se koskaan miellyttävää ollutkaan. Varma olisi kaikista mieluiten ollut muualla, pesäkolon suojissa nuolemassa turkkiaan kuivaksi, mutta sen sijaan se oli täällä. Vahtikierroksella Elon kanssa, josta ei edes ollut mihinkään. Se oli siis syystäkin huonolla tuulella, kun se näki tunkeilijankin, mutta hilliten omat halunsa häätää tulokas tiehensä se joutui hälyttämään paikalle Ovelan. Lauman alfan ja oman isänsä.

Ja Ovela saapui. Se ei koskaan tuntunut olevan kaukana, kun oli kyse lauman rajoista. Huolimatta vääräänkasvaneesta jalastaan se teki pitkiä retkiä lauman alueilla ja vahti omalta osaltaan, että kaikki oli kunnossa. Kevät ja alkukesä olivat tuoneet sen alueille uusia susia tänä vuonna, ja sen lauma oli kasvanut jo kolmella talven jälkeen. Tämäkään tulokas ei Varman ulvahdusten mukaan ollut ainakaan vielä osoittanut pakohaluja, joten se oli kaiketi paikalla liittymisaikeissa. No, se selviäisi hyvin pian.

Hitaasti, sadeverhon harmaansinisen hennon usvan takaa Ovela käveli näkyville. Se liikkui hitaasti ja harkiten, ja tuijotti herkeämättä urosta, joka oli tunkeutunut sen alueille. Mutavelli valui sen jaloista ja tuuheista vastakarvoista, ja tassut upposivat rannetta myöten pehmoiseen kukkulanpientareeseen. Nähdessään vastustajansa kunnolla alfan kurkusta alkoi kuulua kumeaa murinaa. Se pörhisti märän turkkinsa ja veti suupielensä taakse, paljastaen kellertävät, terävät kulmahampaansa.

"Mikäli sinulla on puolustus teoillesi, sinuna esittäisin sen nyt!" alfa totesi ja luimisti korvansa päätään myöden. Sen koko valtava, tuuheaturkkinen keho oli jännittynyt ja valmis taisteluun. Loppuun asti moisia kuitenkin tuli välttää, oli alfa eli ei. Uhkailut ajaisivat kyllä valloittajat tiehensä.

Olihan Myrsky nähnyt Ovelan pari kertaa kauempaa ja hän tunnisti alfan jo pelkästään tämän hajusta kierreltyään alueilla silloin tällöin, mutta seisoessaan siinä aukiolla lähes puolustuskyvyttömänä alfa näytti vieläkin suuremmalta. Pitkäraajainen ja hontelo uros oli naurettavan pieni ja pentumainen jykevän johtajan rinnalla. Vaikka Myrskyä alkoikin epäilyttää tällainen tupsahtaminen toisen reviirille, päätti hän silti yrittää loppuun asti ja katsoa sitten, miten tulisi käymään. Ehkä hän hyvällä tuurilla pääsisi karkuun jos tilanne jouduttaisiin viemään niin pitkälle.

Murinan kantautuessa alfan kurkusta Myrsky laski hieman päätään ja veti korvat luimuun, mutta täysin hän ei silti alistunut. Hän tahtoi Ovelan mieluummin ajattelevan, että näinkin heikon näköisessä otuksessa oli sen verran itsevarmuutta, että hän olisi hyödyksi laumalle, muttei kuitenkaan uhka ylemmille jäsenille.
"Tulin liittymään laumaasi", Myrsky vastasi saman tien rauhallisella ja rennolla äänellä. Se ei katsonut Ovelaan, vaan hieman tästä ohi ja huomasi sattumalta kauempana seisovat sudet. He siis olivat hälyttäneet johtajansa paikalle.
"Tarkemmin sanottuna tulin kysymään, hyväksyisitkö minut laumaasi", uros lisäsi ymmärtäessään, että hänen äskeinen kommenttinsa saattoi olla liiankin itsevarma. Ei ollut mitään takeita siitä, että Ovela todella halusi hänet riveihinsä.

Ovela pysähtyi muutaman askelen jälkeen ja tarkkaili urosta; vai niin. Se oli siis liittymisaikeissa, ei varastamassa ruokaa eikä haastamassa häntä. Hyvä. Laumassa oli kuitenkin jo kaksi aikuista urosta ja yksi nuori sellainen, ja uuden uroksen ottaminen oli aina arveluttavaa. Tuskin oli yllätys kellekään, että uroksilla esiintyi useimmiten haluja pyrkiä korkeammalle hierarkiassa, kun taas nartut tyytyivät osaansa usein verrattain helposti.

"Miksi minä hyväksyisin? Onko mukanasi muita?" vanha uros siirsti katseensa hetkeksi nuoremmasta ja yritti katsella sateen läpi. Vesi haittasi haistamista, se painoi hajut maahan ja levitti ne epäselviksi. Mitään ei kuitenkaan ainakaan näillä näkymin ollut havaittavissa, joten alfa keskittyi taas uuteen urokseen. Vaikka se seisoi edelleen jäykkänä, se ei kuitenkaan vaikuttanut olevan tappotuulella. Mikäli uusi uros osoittautuisi hyödylliseksi ja kannattavaksi jäseneksi, Ovela voisi hyväksyäkin sen. Mitä enemmän susia, sitä suuremmalla todennäköisyydellä tämä reviiri olisi hänen vielä parinkin vuoden kuluttua.

Huuliaan kerran nuolaisten Myrsky odotti Ovelan vastausta. Ottaen huomioon tilanteen uhkavuudeen Myrsky vaikutti kuitenkin yllättävän rauhalliselta. Kaiken kaikkiaan se tuntui olevan aika vakuuttunut pääsevänsä laumaan, vaikka uusi uros oli aina pienoinen riski. Siitä samasta syystä hänet oli potkittu pois aikaisemmastakin laumasta varsin kylmästi.

"Tulen yksin. Olen kulkenut pienemmän lauman mukana, mutta minä .. erosin jonkin aikaa sitten siitä. Siitä lähtien olen kulkenut laumattomana lähialueilla ja päätin yrittää, olisinko sovelias laumaasi", Myrsky kertoi ja puhui aikalailla totta. Hän ei kuitenkaan ollut itse eronnut laumasta (vaikka sekin päivä olisi saattanut joskus koittaa), vaan hänet oli erotettu kuten muutkin urokset heidän tullessa tarpeeksi vanhoiksi.
"Tiedän, että tällä alueella elää sinun laumasi lisäksi toinen varsin kookas lauma ja olen varma, että he mieluusti ottaisivat sinunkin reviirisi haltuunsa. Olen vielä nuori, mutten niin nuori ja kokematon, ettenkö pystyisi puolustamaan reviiriäsi." Myrsky jätti mainitsematta, että mikäli Ovela ei hyväksyisi häntä, hän yrittäisi Viiman laumaan. Sellainen kommentti olisi voinut olla kohtaloksi Myrskylle: jos Ovela ei kaivannut uutta urosta laumaansa, olisi hänet paras tappaa, jotta Viimakaan ei saisi kasvatettua omaansa yhdellä uudella jäsenellä.

Ovela nuolaisi huuliaan ja avasi kitansa: "Aah, sinulla on sisua, poika. Harva teikäläisistä esittää uhkauksia näin varhaisessa vaiheessa... Viimasta ei ole minulle vaaraa, ei tällä hetkellä... mutta siinä olet oikeassa, että se narttu on ovela yksilö, kyllä se aina jotain keksii reviirinsä suurentamiseksi." vanha alfa totesi ja alkoi taas liikkua lähemmäksi. Päästyään nuoren uroksen luokse se alkoi taas omaan tuttuun tapaansa kierrellä tämän ympärillä ja haistella tätä saadakseen selville, millaisesta yksilöstä oli kyse. Vaikuttihan se ihan käyvältä laumanjäseneltä, vaikka uros olikin. Vaan Ovelan uroskiintiö alkaisi olla kiinni. Sen piti jättää mahdollisuus omille tuleville urospennuilleen, ja Usvan urospennuille. Ovela ei halunnut häätää laumasta ketään, elleivät nämä aiheuttaneet ongelmia. Sillä oli oma syynsä käytökselleen, sekä se rationaalinen että tunneperäinen. Uroksista oli runsaastikin hyötyä, kun piti taistella reviiristä, vaikka olihan nartuistakin. Urokset nyt vaan olivat lähes poikkeuksetta kookkaampia.

"Miksi sinä jätit edellisen laumasi? Aiheutitko ongelmia ja pakenit, vai eikö sen tunnelma miellyttänyt sinua?"

Myrsky ei ollut varma, oliko Ovela tarkoittanut sanansa pilkaksi vai jonkinlaiseksi kohteliaisuudeksi. Oli miten oli, uros otti ne kohteliaisuutena ja merkkinä siitä, että kookkaampi uros todella harkitsi hänen ottamistaan laumaan. Toki sisukkaasta yksilöstä oli apua ja Ovela saattoi olla huoleti oman asemansa ja betansa aseman suhteen: Myrsky ei aikonut valloittaa koko laumaa, vaan tyytyisi asemaansa tavallisena laumalaisena. Omegan paikka ei silti pidemmän päälle houkutellut.

Lihakset hieman jännittyneinä Myrsky seisoi paikoillaan ja antoi Ovelan kulkea hänen ympäri. Hän olisi mieluusti kuullut mitä mieltä Ovela oli hänestä, mutta alfa haisteli hänet sanomatta sanaakaan. No, ainakaan hänessä ei ollut mitään pahaa sanottavaa.
Myrsky punnitsi pikaisesti muutamia eri vaihtoehtoja ja avasi sitten suunsa, puhuen samaan rauhalliseen sävyyn kuin aikaisemminkin: "Se lauma ei sopinut minulle. Olimme lähinnä loisia sinun ja Viiman alueen rajoilla ja saimme koko ajan pelätä henkemme puolesta. En halua elää katsellen koko ajan selkäni taakse ja pelätä, vaaniiko minua joku."

"Ahaa. Joten olet varastellut ruokaa minun reviiriltäni, ja pelättyäsi tarpeeksi kauan henkesi puolesta ajattelit kokeilla liittymistä, josko voisit sitten syödä mailtani ihan luvallisesti?" Ovela totesi ja nuolaisi huuliaan. Se ei ollut oikein varma, pitääkö uroksen tokaisua hauskana vaiko raivostuttavana. Loppujen lopuksi, hetken harkinnan jälkeen, se päätti että se taisi olla hauskaa. Ovela ei tavannut nipottaa turhista eikä suuttua tyhjästä. Myrsky vaikutti rehelliseltä sudelta, voimakkaaltakin, ja siitä voisi olla hyötyä laumalle.

Alfa nuuhki uroksen läpi vielä kertaalleen ja antoi sitten häntänsä laskeutua alemmaksi, normaalille korkeudelle.

"No, oli kuinka oli, niin minä hyväksyn sinun liittymisesi. Reviirilläni on runsaasti tilaa. Tiedätkö sinä sanoa, missä se sinun entinen laumasi majailee tällä hetkellä? Erosiko sinun kanssasi muita?"

Myrskyn teki mieli vastata Ovelan kysymykseen jotain nokkelaa, mutta hän päätti olla hiljaa edes tämän kerran. Uros ei ollut tarkoittanut heittoa loukkauksena eikä halunnut, että alfa suuttuisi siitä turhaan - se nyt kuitenkin sattui olemaan totta, halusi hän sitä tai ei. Myrsky olisi kuitenkin valehdellut jos olisi väittänyt, että ei säikähtänyt Ovelan reaktiota. Tulevaisuudessa hän valita sanansa hieman huolellisemmin.

Hieman päätään laskien Myrsky jäi odottamaan Ovelan viimeistä sanaa. Pelko siitä, että äskeinen tokaisu oli saanut Ovelan muuttamaan mielipidettään hänestä vaani mielessä, vaikka uros yrittikin olla välittämättä siitä. Hän muistutti itselleen, että aina oli olemassa Viiman lauma ja olihan hänellä vikkelät tassut, kunnes alfa päästi suustaan sen päivän ehdottomasti parhaat sanat. Hänet oli hyväksytty. Myrsky kuului nyt Ovelan laumaan ja uros nosti päätään jonkin verran, mutta ei vieläkään katsonut suoraan uuteen johtajaansa vaan kohdisti katseen pikemminkin maahan.
Olisi tuntunut väärältä paljastaa entisen lauman sijainti, vaikka hänet olikin ajettu sieltä pois. Myrsky nuolaisi huuliaan ja päätti sitten kertoa totuuden - tai ainakin sen osan, minkä hän edelleen tiesi.
"Laumasta erotettiin myös kaksi muuta urosta ja yksi narttu", hän aloitti. "Heidän sijaintiaan en tiedä tarkalleen. Meillä oli tapana pitää kolona erästä pienehköä luolaa vuoren juurelle. Osaisin sinne milloin tahansa."

"Vai erotettiin sieltä heidätkin. Kummallista toimintaa." vanha alfa totesi, ja sen ilme oli hetken aikaa sangen huvittunut; suupielet olivat nousseet melkein korviin ja kieli roikkui poskella. Hyvin pian alfa kuitenkin vakavoitui. Se ei tarttunut toisen toisen sanoihin enempää, eikä moittinut tai vihoitellut tälle valehtelusta. Kaiken kaikkiaan, uros teki kuten jokainen olisi tehnyt päästäkseen uuteen laumaan se halusi antaa itsestään parhaan mahdollisen kuvan.

Myrskyn seuraavat sanat saivat Ovelan tyytyväiseksi; mikäli tuo luola olisi lähellä hänen rajojaan, hän pitäisi huolen että rajoja siellä päin vartioitaisiin entistä tarkemmin. Ovela ei halunnut laajentaa ylisuurta reviiriään enää ollenkaan, ei ainakaan näillä näkymin, sillä tälle alueelle mahtuisi erinomaisesti parikymmentä sutta. Ruuanvarastelijat olisivat kuitenkin uhka, ja mikäli moista esiintyisi hänen reviirillään, hän pitäisi huolen että yksinäisestä joukosta hankkiuduttaisiin eroon. Tai sitten hän pakottaisi ne liittymään ryhmäänsä. Varsinkin se narttu oli tervetullut. Ovelan lauma oli rikastunut keväällä jo kahdella nartulla, ja Ovelalla oli viimein mahdollisuus lisääntyä. Se ei vain vielä ollut mitenkään päättänyt, kumman nartuista valitsisi. Edellisen puolison menetys oli kipeänä mielessä, eikä Ovela halunnut valita parikseen ketään vain, koska oli pakko. Se ei vielä tuntenut tulokkaitaan siihen malliin, että olisi voinut pariutua toisen kanssa. Pentujen tekoa se ei tietenkään estänyt, mutta moinen horjuttaisi kuitenkin omalta osaltaan lauman hierarkiaa. Olisi parempi valita suoraan kumppani, niin ei ainakaan syntyisi mitään epäselvyyksiä.

Eksyttyään ajatuksissaan liian pitkälle uros ravisti päätään ja yritti pakata tähän hetkeen; "Sinä saat näyttää betalle, missä se luola on. Ette mene liian pitkälle, ettette joudu hankaluuksiin." Ovela totesi ja kääntyi. Se haukahti kumeasti ja Varma vastasi sen kutsuun juoksemalla paikalle. Narttu murisi ja pörhisteli tulokkaalle turkkiaan, vetäen suupieliään ylemmäksi. Ovela antoi sen isotella; eipä hän moiselle mitään voinut: "Johda Myrsky pesälle, hän on nyt laumamme jäsen."
"Se on uros. Entä, jos se aiheuttaa hankaluuksia?"
"Ei se aiheuta." Ovela totesi siihen malliin, että sen luottamuksen pettämisestä seuraisi paljon muutakin kuin pientä sanaharkkaa ja murinaa.

Myrsky ei voinut mitään sille ajatukselle, että hän oli juuri pettänyt synnyinlaumansa. Toisaalta, hän oli nyt Ovelan laumassa ja hänen oli määrä tehdä kaikki nykyisen lauman hyväksi. Hän oli velvollinen kertomaan, mikäli tiesi jonkin sekalaisen ja pienen lauman varastavan ruokaa hänen alfansa reviiriltä.
Ovelan mainitessa betan Myrsky tiesi noin suunnilleen, ketä hän tarkoitti. Uros oli nähnyt valkeaturkin kerran kauempaa Ovelan rinnalla ennen kuin lauma oli paennut takaisin luolalle turvaan. Toivottavasti beta ei kokisi hänen liittymistään uhkana ja Myrsky aikoi osoittaa, että sellaiset ajatukset olivat täysin turhia. Hän hyväksyi mukisematta sen, että oli betaa alempana.

Suurikokoisen nartun tullessa lähemmäs Myrsky luimisti korviaan enemmän eikä katsonut häneen, muttei näyttänyt muuten alistumisen merkkejä. Hän halusi pikemminkin testata oliko narttu varmasti tosissaan ja pitäsikö hänen todella mielistellä toista parhaan kykynsä mukaan. Sellainen käytös ei oikein miellyttänyt Myrskyä, vaan hän osoitti mieluummin alemmuutensa vähemmän matelevalla tavalla.
Uros kuunteli kaksikon sananvaihtoa ja Ovelan sanoessa, että hän ei aiheuttaisi hankaluuksia, sinisilmä huomasi esitellä itsensä.
"Olen Myrsky", hän tokaisi rauhallisesti ja mietti, uskaltaisiko hän seurata alfaa vai pitäisikö odottaa, että häntä kookkaampi narttu lähtisi ensin liikkeelle. Lopulta hän päätti odottaa, että muut kulkisivat pesälle ja hän seuraisi kuuliaisesti perässä.

Varma näytti olevan sangen varma siitä, että Myrskystä oli ongelmia. Se oli myös hyvin varma siitä, että oli Myrskyä ylempänä, ja tapansa mukaan näytti sen taas joka tavalla. Se murisi aina, kun Myrsky eksyi sen mielestä liian lähelle (joka oli tavattoman usein) ja pari kertaa louskautti leukansakin kiinni varoittavasti. Muuten matkanteko sujui suhteellisen rauhallisesti. Ovela meni ensimmäisenä, ja Varma muisti aina välillä lipoa sen kuonoa merkiksi johtajan ylemmästä asemasta.

Nartulle näytti olevan tärkeää, että kaikki meni juuri eikä melkein hierarkian mukaan. Isäänsä, johtajaansa, se mielisteli mielellään. Ainakin vielä. Usvaakin se totteli mukisematta. Muut olivatkin sitten asia erikseen. Itseään alemmille Varma aikoi tehdä aina selväksi, että takkiin tuli jos alettiin isottelemaan.

Ovela ei sanonut mitään, ei silloinkaan kun nelikon matka kulki metsään. Nuori narttu, Elo, pysytteli ryhmän hännillä ja tarkkaili Myrskyä uteliaasti, mutta etäältä. Se ei mahtaillut, sillä sen elämässä arvoasemat olivat vielä vähän outoja. Hyvin pian se alkaisi kuitenkin olla siinä iässä, että sen tuli etsiä paikkansa laumassaan. Betan pentuna se olisi joka tapauksessa ylempänä kuin omega, mutta tilanteet saattoivat muuttua.

Sateinen metsä oli kurja kulkea, ja märät neulaset ja sammal saivat tassut ja turkin likaisiksi. Ovela otnui tavallista enemmän; viileä vesi sai jalan särkemään ja uros olisi mieluusti päässyt nuolemaan sitä. Eipä sen silti tarvitsisi kauaa odottaa, sillä pesän haju leyhyi jo vahvana sateestakin huolimatta. Myrsky pääsisi pian tutustumaan muuhun laumaan ja keskustelemaan paikastaan omegana muiden uusien susien kanssa. Lähinnä Raivon, sillä Roihu ja Vainu olivat olleet laumassa selvästi kauemmin kuin kaksi uutta urosta. Hierarkia oli biime aikoina muuttunut nopeasti, ja Ovela toivoi sen etsiytyvän pian omiin uomiinsa. Lauma toimi aina parhaiten, kun jokainen tiesi kyselemättä paikkansa siinä.

Hyvin pian Myrsky oli muodostanut oman mielipiteensä Varmasta: hän ei pitänyt nartusta. Myrsky kyllä ymmärsi toisen uhittelut ja otti ne lopulta tosissaan, mutta siitäkin huolimatta häntä harmitti joka kerta kun Varma ärähti tai louskautti leukojaan liian lähellä. Myrsky yritti olla mahdollisimman huomaamaton Ovelan ja Varman perässä eikä kiinnittänyt huomiota takana kulkevaan nuoreenkaan. Hetkellinen innostus tuntui laskevan eikä paikoitellen mutainen maa ollut omiaan parantamaan sitä.

Myrskystä tuntui, että he olivat kulkeneet jo ikuisuuden ja hän oli saanut väistellä Varmaa aivan tarpeeksi kauan, kunnes kauempaa kantautui toisten susien haju. Se voimistui koko ajan ja korvat pystyssä Myrsky yritti kuunnella oliko paikalla ketään, muttei onnistunut siinä.
Heidän saapuessa pesälle ja viimein pysähtyessä Myrsky pudisteli turkkiaan ylimääräisestä vedestä ja jäi seisomaan paikoilleen päätään riiputtaen. Se oli varuillaan Varman takia ja päätti odottaa, että narttu tekisi oman siirtonsa ennen kuin hän tekisi yhtään mitään. Huuliaan nuolaisten susi tarkkaili aluetta niin hyvin kuin pystyi häiritsemättä Varmaa, joka oli hänestä katsottuna viistosti edessä. Ovelasta hän ei niinkään välittänyt tällä hetkellä, sillä alfa ei näyttänyt uhmailevan turhaan ja jokaisesta liikkeestä.

Varma pysähtyi myös pesille päästyä, ja kääntyi mulkoilemaan Myrskyä. Matkan aikana uros oli varmasti tajunnut, kuka täällä määräsi ja mistä kaikesta, joten hän saattoi suoda tälle muutaman melkein ystävällisen, uhmattoman sanasen: "Tässä on pesä. Muut sudet ovat varmaan lähellä ja pesäluolassa." Varma totesi ylpeästi ja marssi sitten häntä pystyssä pesäkololle. Sieltä ilmestyi muutama kuono, jotka vetäytyivät kuitenkin nopeasti takaisin. Myös nuori Elo viipotti luolaan piiloon sateelta. Ovela jäi seisomaan Myrskyn viereen ja ravisteli turkkiaan: "Voitte myöhemmin mennä Usvan kanssa katsomaan sen luolan. Kunhan lauma pysyy poissa minun alueiltani, niin se saa puolestani olla rauhassa."

Sen olinpaikka piti silti selvittää, oli se pieni eli ei, sillä sen perusteella olisi helpompi vahtia omia rajoja ja pitää sudet kaukana reviiristä. Ovelan mielessä oli aina ensin oman lauman tulevaisuus, ja uskollisena alfana se oli valmis tekemään mitä tahansa laumansa puolesta. Vaikkei se ehkä tuntenut kaikkia susiaan henkilökohtaisesti, ja vaikkeivät ne kaikki olisi edes pitäneet hänestä, yksikkönä lauma oli kuitenkin sen elämän tärkein asia. Se tiesi jokaisesta sudestaan tarpeeksi, jotta osasi ohjata niiden toimia vahvuudet ja heikkoudet huomioiden.

"Selvä", Myrsky vastasi Ovelalle. Hän katseli, miten Varma katosi suojaan sateelta ja mietti itsekin, voisiko hän saman tien tunkeutua muiden seuraan. Toistaiseksi Myrsky kuitenkin päätti tutkia aluetta hieman paremmin, vaikka ilma ei ollutkaan kovin loistava siihen tarkoitukseen.
Hän vilkaisi vielä Ovelaa sivusilmällä, puisteli turkkiaan ja lähti sitten varovasti astelemaan lähemmäs pesäkoloa. Pari nuorempaa sutta kurkki sieltä häntä, mutta uros kiersikin hieman kauempaa ja katseli aluetta. Hän oli hyvillään päästyään suurempaan laumaan suojaan.

[ Eiköhän tämä ollut tässä? :) ]

[[Siltä tosiaan vaikuttaa. Nyt kun saadaan tuo Takku vielä liittymään, niin laumassa alkaakin olla uroksia siihen malliin että seuraavan liittymistä pitää jo todella harkita pitkään ja hartaasti. Vaikka eihän susilaumassa ihan kauhean tarkkaa ole se, mitä sukupuolta osalliset edustavat. Narttuja vaan hyväksytään helpommin, koska niistä on kanssaimettäjinä ja pentujen hoivaamisessa viettien kannalta enemmän apua.

Merkitsen pelin suoritetuksi, ollos hjyvä ja liity pelailemaan lauman/laumattomien alueilla]]