Mahdollisia kahnauksia (kutsupeli lintupien ja Mustarastas)

//tänne siis tein tämän pelin :P//

Häivä jolkotteli rennosti tasangolla kieli suusta riippuen. Aurinko paahtoi sen vaaleaa turkkia, vaikkei ollut mikään helle. Viimeaikoina narttu oli tavannut Hohdon, josta se oli kovasti pitänyt, Luumun, josta se ei niinkään pitänyt ja Hurmeen, jota oli ollut mukava ärsyttää. Ylenpalttinen ärsyttäminen koituisikin joskus neitisen kohtaloksi, mutta se oli vain nartun yksi pahe. Virne naamallaa se ravasi pitkin tasankoa ilman varsinaista päämäärää.

Hetken kuljeskeltuaan päättömästi, Häivä istahti hengästyneenä maahan. Sen kieli riippui edelleen suusta ja se lysähti maahan makaamaan kuin raato. Hetken se makoili kyljellään kunnes tunsi kuonossaan vieraan suden tuoksun. Narttu kierähti vatsalleen, se oli ollut liian kauan yksin tylsistyneenä. Toinen tulisi juttelemaan, siitä Häivä pitäisi mielellään huolen. Ja oli silläkin keinonsa jos toinen alkaisi yhtään uhkailemaan. Narttu nousi ja kesti hetken kun se sai ilmasta suden vainun. Se lähti seuraamaan sitä seuralaisen toivossa.

Mustarastas oli juuri löytänyt useiden karibujen jälkien risteämiskohdan, ja se tutki niistä tuoreimpia, vain muutaman tunnin ikäisiä painaumia. Yksilö oli nuori, ehkä edellisvuoden vasoja, ja se oli liikkeellä yksin. Edellisestä ateriasta, vaivaisesta myyrästä, oli kulunut jo miltei päivä ja sudella oli nälkä. Se tuhahti harmistuneesti. Yrityksestään huolimatta se ei ollut onnistunut paikantamaan muutamaa päivää aiemmin haistamaansa pientä laumaa, jossa oli ainankin kaksi vasaa. Päivät kuluivat vilkkaan ja kohta nuoret hirvieläimet olisivat jo tarpeeksi varmajalkaisia ja vahvoja, ettei yksinäisellä sudella olisi toivoakaan sellaisen kellistämisestä. Toki syntyisi vielä uusia, mutta laajoilla aroilla niiden löytyminen olisi epävarmaa, ja eläimet tuntuivat sitä paitsi liikkuvan yhä syvemmälle laaksoon. Turhautuneena se tarttui ruohomättääseen hampaillaan ja ravisteli juurineen irti lähtenyttä tukkoa, mullan sinkoillessa ympäriinsä.

Kevyt, tasainen askellus sai sen tiputtamaan heinät suustaan. Karibu? Narttu kääntyi ja nuuhki ilmaa. Sitten se huomasi kohti tulevan hahmon. Ei, joku typerä susi. Jos vain katse voisi tappaa...

Häivä säpsähti huomatessaan vieraan suden vain hieman kauempana. Ohikiitävän hetken niiden katseet kohtasivat, mutta linnunlaulu palautti sen taas maanpinnalle. Narttu lähti virne naamallaan kulkemaan kohti toista narttua. Neiti hidasti kuitenkin askeliaan tullessaan lähemmäs vierasta, sillä ainakaan alkuun se ei mieluusti haalinut vaikeuksia, vaikka varsinainen vaikeusmagneetti olikin... Joka tapauksessa Häivä oli jo varsin lähellä toista narttua. Se otti vielä pari askelta ja pysähtyi niille jalansioilleen. Se arveli välimatkan sopivaksi, toinenhan saattoi olla vaikka minkälainen ruutitynnyri. Narttu katse kierteli pistävästi toisen ympärillä. Haastavan katseen laimentamiseksi se kuitenkin heilautti häntäänsä. Toinen vaikutti nuorukaisesta varsin kiinnostavalta...

"Kuka olet?" Häivä heitti kysymyksen ilmaan ja katseli tutkivasti toista. "Sano vain Häiväksi" se vastasi automaattisesti mahdolliseen seuraavaan kysymykseen. "Ystäväni, mitä sinä teet täällä näin kauniina päivänä?" se kysäisi vielä, lisäten ärsyttävän 'ystävä'-sanan. Nartun kieli riippui taas suusta, sillä aurinko paahtoi edelleen kaksikon yläpuolella.

Musta susi seisoi paikoillaan häntä pystyssä, kun toinen lähestyi sitä rennosti. Kun tämä lopulta pysähtyi, se kääntyi kohti nuorempaa sutta keräten kirsuunsa toisen hajua. Eikä aikaakaan, kun tuo aloitti keskustelun. "Kuka olet?" ja jatkoi, "Sano vaan Häiväksi." Eikä se selvästikään malttanut vielä lopettaa, vaan lisäsi "Ystäväni, mitä sinä teet täällä näin kauniina päivänä?" läähättäen hiukan auringon korventaessa susien turkkia pilvettömältä taivaalta. Mustarastas räpäytti silmiään ja huokasi. "Mikä pentu...", se tuhahti heittämälleen mättäälle ajattelematta sen pidemmälle. Naaras ei kyennyt enää muistamaan, oliko se kenties nuorempana ollut yhtä ärsyttävä ja hölläkuonoinen. 'Mahdollisesti', se ajatteli happamana. Ajatus ei huvittanut sitä tippaakaan.

Viimein se kohotti katseensa suoraan nuoren naaraan silmiin ja koko sen keho ryhdistäytyi. Hyvin hitaasti se kuroi välimatkan umpeen, korvat ja häntä kohti kirkasta taivasta, ja alkoi nuuskia vierasta sutta. "Mustarastas. Olet uskalias lähestyessäsi noin vain, varsinkin kun olet yksin. Eikä sinulla edes ole laumaa." Sanat tulivat terävinä sen hampaiden välistä. "Tai mahdollisesti olet vain typerys." Viimeinen sana oli pelkkä murahdus. Siniharmaat silmät mittailivat nuorukaisen reaktioita.

Häivä heitti kysyvän katseen toiseen narttuun. Miksi toinen nyt noin oli olevinaan? No, kaipa sillä oli vain huono päivä, nuorukainen ajatteli, ja virnisti itsekseen. Ainakin tästä lähtien, jos toinen jatkaisi samaa rataa. Samantapaisia susia neiti oli tavannut muutamia, ja tiesi että niitä olisi mitä mukavin ärsytttää. Häivä toimi ennen kuin ajatteli, eikä se ollut mitä parhain toimintatapa...

Toisen kertoessa nimensä ja alkaessa päivitellä Häivän uskaliaisuutta, narttu vilkuili toista vähän väliä. Miksi toista suoraan ärsyttämään, jos narttu vaikuttaisikin lopulta siedettävältä. Toisen terävästä äänensävystä neiti kuitenkin päätteli ettei Mustarastas pitänyt sitä juuri minkään arvoisena. "En omista laumaa" Häivä viimein aloitti, "sillä olen pärjännyt tähän asti hyvin yksinkin. Ja tulen luultavasti pärjäämäänkin, selvisinhän tämän talvenkin yli" narttu tokaisi. Typerys-kommenttiin neiti suhtautui ilkikurisella katseella. "Jos luulet typerykseksi, saat toki pitää minua sellaisena, rakas ystävä" nuorukainen lausahti ja jatkoi, "mutta mikä sinä olet jollet typerys?" Kysymys kuulosti viattomalta, mutta sitä se osittain olikin. Narttu vilkaisi nopeasti toista silmiin, muttei jäänyt sentään tuijottamaan, sillä se saattoi aiheuttaa adrealiinin kiehuntaa toisen suonissa.

"...mutta mikä sinä olet jollet typerys?" nartuista nuorempi kysyi ja loi nopean katseen Mustarastaaseen. Tämä sai suden paljastamaan hampaansa ja näykkäisemään salamannopealla liikkeellä ilmaa toisen posken vierestä. "Opettele harkitsemaan sanojasi, Pentu." Se sanoi hiljaa synkällä äänellä nuoren korvan vieressä. "Saatat ehkä elää kauemmin." Mustat karvat sen niskassa olivat pörhistyneet ärtymyksen johdosta. Se yritti suhtautua nuoreen suteen kärsivällisesti, sen vaistot vaativat sitä hillitsemään halunsa ottaa toista niskasta kiinni ja ravistella sitä kuin saaliseläintä, mutta mokomakin tosiaan osasi hyppiä silmille mitä ikävimmillä tavoilla. 'Ja minä kun vielä lumien aikaan olisin halunnut niitä pentuja.. Mikä riesa!' Mustarastasta ei tosiaan oltu siunattu hyvillä hermoilla.

Rauhoittaakseen itseään musta susi kääntyi ympäri ja palasi häntä korkealla väpättäen takaisin aikaisemmille jäljille. Kuonon käyttö ei kuitenkaan tuonut toivottua lopputulosta, joten se istuutui ja pakottautui haukottelemaan leveästi. Osa jännitteestä tuntui viimein helpottavan. Mutta taisi olla turha toivo että Pentu Hölläkuono, kuten Mustarastas oli nuorta sutta alkanut mielessään nimittää, ottaisi vinkistä vaarin ja jättäisi sen rauhaan.

// Apua, Mustarastaasta on tulossa kauhea tosikko. Alunperin ajattelin sillä olevan hiukan kieroutunut, musta huumorintaju, mutta jotenkin mikään mieleeni tullut letkautus ei tunnu sopivan sen suuhun kuulostamatta tahattoman... koomiselta. :'D Ihan kuin yrittäisi tehdä parodiaa omasta hahmostaan. Ehkä Mustarastaan huumori on niin synkkää että se kompastui pimeässä eikä enää löytänyt tietään ulos..? //

//Sellaisia ne sudet on, täynnä yllätyksiä ;D. Ehkä se huumori vielä joskus valoistuu. Ei Häivästäkään pitänyt alunperin tulla näin ärsyttävä -.-" //

Nuori narttu hypähti säikähtäneenä taaemmas. Mustarastaan sanat jäivät kaikumaan sen korviin, "...saatat ehkä elää kauemmin". Neidin silmät katsoivat jonnekin kaukaisuuteen ja siitä huomasi että se oli säikähtänyt oikeasti. Mustarastaan lähdettyä kauemmas, Häivä viimein ravisteli itseään. 'Mikä se oli?' neiti ihmetteli ja pyöräytti silmiään. Se ei tosiaankaan halunnut että toinen näkisi sen olevan varuillaan. Kuitenkin se tassutteli tällä kertaa hieman varovaisemmin Mustarastaan seläntaa. "Älähän nyt ystävä, tiedän kyllä ettet ole mikään typerys." nuorukainen yritti saada toiseen kontaktia. "Päin vastoin, olet varmasti... itsevarmoin susi jonka olen koskaan tavannut!" Häivä muikisteli. Narttu värähti inhosta, se ei tosiaankaan pitänyt toisten mielistelemisestä. Mutta kyllä jotain oli tehtävä jos vielä halusi tuon tummanpuhuvan suden kanssa päästä yhteisymmärrykseen...

Hetken kuluttua Häivä jatkoi: "Onko jossain laumassa, jos suvaitsee kertoa?" Neiti käveli rauhallisesti toisen eteen ja heilautti häntäänsä, muttei kuitenkaan istuutunut, ties vaikka olisi taas saanut toisen veren kiehumaan. Narttu oli aina valmiina pötkimään pakoon, joka olikin useimmiten tarpeen.

Kevyt kahina kuivassa heinikossa ilmoitti Mustarastaalle, ettei Pentu Hölläkuono ollut kadonnut mihinkään, vaan lähestyi sitä hiukan epävarmemmin kuin aikaisemmin. 'Ei toivoton tapaus', sen mielessä kävi. 'Parempi oppia nyt kuin turkinpöllytyksen kautta.' Se itse oli todellakin oppinut pidemmän kaavan kautta. Kahdesti. Mutta ne muistot eivät olleet mukavia, joten se keskitti huomionsa takaisin nuoreen suteen, joka oli, jälleen kerran, alkanut höpöttää.

"...ole mikään typerys. Päinvastoin, olet varmasti... itsevarmoin susi jonka olen koskaan tavannut!" Mustarastas tuhahti. Toinen ei näyttänyt huomaavan, vaan jatkoi yksinpuheluaan siirryttyään pienen katkon jälkeen seuraavaan ajatukseen. "Onko jossain laumassa, jos suvaitsee kertoa?" Narttu oli jo siirtynyt kuonokkain tumman suden kanssa, heilutellen rauhallisesti häntäänsä. Ennen kuin toinen innostuisi vinkumaan vielä lisää, Mustarastas päätti vastata. "Älähän nyt innostu." Se loi merkitsevän katseen toiseen, venytteli ja kävi makuulle. Toinen tuntui poukkoilevan ääripäästä toiseen, yli-innokkaasta saaliseläimen säikkyyteen. Ja takaisin. Toisen epätasapainoisuus kuitenkin sai Mustarastaan rentoutumaan entistä päättäväisemmin. Nuoret yksilöt vastasivat yleensä nopeasti tämänkaltaisiin signaaleihin. "En enää ole laumassa." 'Minut ajettiin pois.' Sitä se ei sanoisi ääneen, ajatelkoot Pentu Hölläkuono mitä halusi. Se tyytyi makaamaan tyynenä ja ylväänä kuin Sfinksi.



// Edit: Now with pictures! 8D Skannaan ja väritän jos jaksan.. //

//Voi että, näyttävät ihan aidoilta <3 //

Nuori narttu istahti kärsivällisesti odottamaan toisen vastausta sen kysymykseen. Kun se viimein tuli, neiti heilautti iloisena häntäänsä. He voisivat siis tavata useamminkin. Häivä ei ollut varma tahtoisiko Musta tavata sitä uudelleen, mutta siitä se vähät välitti. Toinen narttu vaikutti ihan kelpuutettavalta seuralta, jota voisi mahdollisesti nähdä useamminkin. Narttu ei tainnut ottaa toisen "älähän innostu"- kommenttia huomioon, sillä nythän he vasta alkoivat päästä juttuun...

"Minäkään en ole laumassa" Häivä jatkoi viimein juttelua. Se vilkuili toisen reaktiota tällä kertaa jo rohkeammin. "Enkä varmaan pitäisikään siitä, sillä hauskinta on mennä oman pään mukaan!" neiti julisti vispaten innoissaan häntäänsä. Nuorukainenkin kävi makaamaan toisen eteen, ei kuitenkaan yhtä hyvään ryhtiin kuin seuralaisensa. Äkkiä se kellahti kyljelleen. Aurinko oli vienyt siltä voimia, sillä se oli koko päivän vain talsinut ympäriinsä ilman määränpäätä. Se vilkaisi Mustarastasta virnistäen. "Entä sinä?" narttu kysäisi, "miksi et ole laumassa jos sopii udella?"

// Sankyuu~ Kiitos. :) //

Mustarastas silmäili makaavaa lajitoveriaan jolla näytti olevan ilmeisen hauskaa. 'Vai että oman pään mukaan, mitähän siitäkin tulisi.' Hetken ajan se tunsi itsensä vanhaksi seuratessaan Häivän pennuninnokasta olemusta. 'Niin nuori... niin mahdottoman hölmö.' Silti toisen meuhkaaminen tuntui kotoisalta, toi hämäriä mielikuvia leikeistä rantatörmän sokkelikkoisissa koloissa, salavihkaisista valtapeleistä sisarusten kesken, villeistä takaa-ajoista halki metsän... Mutta laumaelämä ei koskenut sitä enää. Ei ollut laumaa.

Sitten nuorempi sanoi jotain laumasta. Tumma narttu rypisti vienoisesti kulmiaan ja nuolaisi kirsuaan. Koska Pentu Hölläkuono oli vaihteeksi hiljaa, Mustarastas oletti että sille oli osoitettu kysymys. Tähän mennessä toinen oli osoittautunut turhankin innokkaaksi työntämään kuonoaan... 'Niinpä tietysti.'

"Reviiri oli liian pieni meille kaikille. Ruoka ei riittänyt", Mustarastas ärähti. Sitten se loi terävän katseen toiseen suteen ilmoittaen, että asia oli loppuunkäsitelty.

Pörröturkki oli harmissaan kun Mustarastas ei halunnut kertoa sille enempää entisestä laumastaan. Katse kyllä kertoi kaiken, eikä nuorukainen halunnut suututtaa toista uudelleen. Häivä pyörähti takaisen makuuasentoon ja katsoi Mustaan vetoavasti. "No, haluaisitko sen sijaan kertoa, miten pääsit laumaan?" neiti uteli. Se oli tavattoman kiinnostunut muiden asioista, etenkin sellaisista jotka muut pitivät mielummin salassa. Narttu heilutti häntäänsä puolelta toiselle, mutta sen silmiin oli syttynyt ovela pilke.

Vastausta odotellessaan Häivä mietti kuumeisesti miten voisi mahdollisesti suostutella toista jollei Mustarastas haluaisikaan vastata tämän kysymykseen. Se kallisteli päätään puolelta toiselle ja sen katse oli suunnattu taivaalle. Katsahtaen lopulta toiseen narttuun Häivä lopulta sanoi: "Voit kyllä kertoa minulle olemmehan ystäviä"

Sitä narttu kai piti hyvänä syynä kertoa sille omasta taustastaan...

// Kestipä pitkään... Ei millään meinannut vaan saada kirjoitettua mitään. Meep. T___T Niin ja en jotenkin vaan voinut vastustaa kiusausta (apua, skannattavien kuvien kansio alkaa olla uhkaavan paksu..) //

Nuorempi susi vaihteli asentoa ja huiskutteli hännällään Mustarastaan maatessa paikoillaan erittäin ikävystyneen näköisenä. Se tuhahti ja laski päänsä etukäpälien väliin. Joillakin vain tuntui sitä virtaa riittävän... Pian se oli taas kirsukkain Pentu Hölläkuonon ja tämän - ainankin Mustarastaan mittapuulla runsaan - puhetulvan kanssa.
"No, haluaisitko sen sijaan kertoa, miten pääsit laumaan?" Keltaiset silmät tapittivat uteliaasti kiiltäen. Mitä toinen silläkään tiedolla tekisi? Koska tumma narttu ei taaskaan vastannut suoraan, nuorempi näytti ottaneen tehtäväkseen täyttää hiljaiset hetket mitä turhimmilla jonninjoutavuuksilla. "Voit kyllä kertoa minulle, olemmehan ystäviä."

Ennen kuin toinen jatkaisi vielä pidemmälle, tai pahempaa, alkaisi ehdottelemaan yhteistä ulvontaa vastalöydetyn lajikumppanin kanssa jaetun hetken tuomasta riemusta, se ponkaisi kevyesti pystyyn ja nappasi toisen kuonon napakasti, kuitenkin toista vahingoittamatta, leukojensa väliin.
"Menet asioiden edelle", se sanoi taas samalla hiljaisella, painokkaalla äänensävyllä, kuin komentaessaan yli-innokasta nuorukaista aikaisemminkin. "Olet selvästi ollut jo jonkin aikaa omillasi. Sinulla ei ole tapoja, ei kuria. Kerjäät hankaluuksia asenteellasi." Se tuijotti Häivää suoraan silmiin puhuessaan, tehostaakseen sanojensa vaikutusta. "Opettele ensin käyttäytymään. Sen jälkeen voit mahdollisesti saada ystäviä. Nyt keräät itsellesi vain vihamiehiä." Sitten se hölläsi otettaan niin, että nuorempi susi pääsisi mahdollisesti perääntymään, jos tämä niin halusi.

//Kamalaa, anteeksi kovasti kestosta //

Nuori narttu ei ehtinyt tekemään mitään ennen kuin tajusi Mustarastaan pitelävän sen kuonoa lujassa otteessa. Häivä katsahti narttua kummastuneena, se ei tajunnut miksi toisen täytyi tulla näinkin lähelle sitä läksyttämään. Neiti murahti heikosti mutta sulki sitten kuononsa Mustarastaan alkaessa puhua. Häivän silmäily vaihtui kummastuksesta halveksuntaan, se ei pitänyt siitä, että sen heikkouksista puhutaan. Varmasti toisellakin oli joitain arkoja paikkoja, ja ne Häivä päätti kaivaa esiin. Se vilkuili uhmakkaana Mustarastasta, ja kun tämä hellitti otettaan, neiti pakitti nopeasti taaksepäin. Narttu kallisti päätää ja katsoi Mustarastasta silmiin. "No, jos kerran olet sitä mieltä" se sanoi äänessään ivan pilke, "voit kai neuvoa minua mistä hankkia niitä tapoja"

Neiti askelsi hieman lähemmäs toista, pitäen kuitenkin sellaisen välimatkan ettei Rastas pääsisi taas nappaamaan siitä yllättäen. Häivän häntä heilui korkealla. Narttu laskeutui makuulle ja vilkuili toista osoittaen ettei enää pelkäisi. Sen puolesta Mustarastas saisi peräytyä ja häipyä, mutta kuitenkin narttu tunsi että heillä oli vielä kana kynittävänä...

Matala murina kohosi mustan suden kurkusta. Se katsoi tiiviisti toista silmääkään räpäyttämättä.
"Jos et sitä itse tiedä niin sen tulet vielä tuntemaan nahoissasi", Mustarastas sanoi synkällä äänellä, josta itse kuolemakin olisi kateellinen, "jostain syystä se näyttää olevan tehokkain keino virkistää muistia käytöksen ollessa kyseessä."

Ollakseen kooltaan pienempien puolella susien mittapuun mukaan, se osasi halutessaan näyttää hyvin isolta ja vakuuttavalta. Ja nyt se tosiaan halusi näyttää isolta ja vaikuttavalta, eikä epäröinyt käyttää kaikkia keinojaan sen suhteen. Karvat pörhöllä, pää ja häntä pystyssä ja varpaillaan etukenossa seisoen se oli juuri sen näköinen, että se kyllä kävisi päälle jos sille antoi siihen aihetta. Susi ei enää edes täysin hallinnut reaktioitaan itse. Se oli virittynyt valmiiksi kuin pingotettu jousi, odottaen sitä ärsykettä joka saisi sen itsehillinnän viimeisen pidäkkeen antamaan periksi. Se halusi hyökätä. Ja nyt pentu Hölläkuono oli antanut sille aihetta, vaikkei välttämättä tieten tahtoen. Perääntymisen sijaan toinen oli uhmannut sitä asettumalla makuulle kuin se oli tehnyt. Epäkunnioittavasti, ylimielisesti jopa. 'Tuollaiset sietäisikin nitistää.'

Ainoa liike sudessa oli hienoinen hengitys, joka sai sen kupeet nousemaan ja laskemaan tasaisesti. Pentu Hölläkuonosta oli juuri tullut kuin saalis sen silmissä. Samalla intensiteetillä kuin metsästäessään se seurasi toisen pienintäkin liikettä, epävarmuutta, heikkoutta mihin iskeä. Oikean riistan puutteessa oma lajitoverikin kävi turhautumien purkamiseen ja itsetunnon pönkittämiseen.

Nyt Häivä ymmärsi että Mustarastas oli tosissaan. Kun se karvat pörhöllään, silmät leimuten tuijotti narttua, jokin tämän aivoissa teki yllättävän siirron. Häivä päätti antaa toisen olla. Mustarastas ei selvästikään välittänyt siitä, niin kuin neiti oli toivonut. Pienen kokonsa ansiosta sillä ei ollut varaa hyökätä monta kertaa suuremman ja varmastikin vahvemman suden kimppuun. Häivä nousi nopeasti ylös. Sen lihakset olivat jännitettyinä ja narttu oli valmis hyökkäämään jos toinen narttu edes hipaisisi sen viiksikarvaa. Kahden suden välinen jännite oli selvästi laukeamassa...

Häivä naulitsi katseensa viimeisen kerran Mustarastaaseen. "Hyvä on." se lausui tyynesti, mutta sen äänessä häivähti myös epävarmuutta, "Et taida välittää minusta. Tunne taitaa olla molemminpuolinen. Välttääkseni tappelun, jätän tämän tähän" neiti sai pakottaa jokaisen sanan suustaan. Se oli saanut pettyä karvaasti. Häivä oli toivonut heistä ystävyksiä. 'Osa syy taitaa olla myös minussa' narttu mietti katkerasti. "Nähdään" se vielä totesi, mutta pysyi paikoillaan mikäli Mustarastaalla olisi vielä jotakin sanottavaa.
Häivä olisi valmiina.