Ankara talvi, Kutsupeli: _Chan_ & Mustikkaniska tänne [Loppu]

Harmaaturkki heräsi narttua ennen ja haukotteli. Se vilkaisi Mustikkaniskaa, joka näytti ajavan unissaan jotain takaa. Uros venytteli raukeita jäseniään, nousten ylös onkalonpohjalta. Järkäle avasi kitansa haukotukseen, luimistaen haukotuksen lomassa korviaan. Haukotuksen päätyttyä susi sulki kitansa, kääntäen korvansa etuviistoon lähtiessään jolkottelemaan verkkaisesti ulos onkalosta. Nälkä kalvoi sen sisuksia, joten se päätti syödä hirvilehmän ruhosta kaiken syömäkelpoisen ennen matkan aloittamista. Ravintoa oli kuitenkin enää vain niukasti saatavilla, mutta vähänkin oli parempi kuin ei mitään. Järkäle kun ei mielellään lähtisi tyhjällä vatsalla pitkälle vaellukselle.

Tyydytettyään pahimman nälkänsä, uros meni herättämään itseään pienemmän lajitoverinsa. "Jos sinulla ei ole nälkä, niin voimme varmaan lähteä..", se sanoi ryömittyään onkaloon ja hipaisi kostealla, mustalla kirsullaan nartun poskea puhuessaan. Uros laski päätään alemmas, jolloin hartianseudun iho kiristyi, vetäen satunnaisen osan päällyskarvoista sojottamaan piikkisuoriksi. Järkäle nuolaisi ehkä susinaaraan poskea ja lysähti istumaan toisen viereen odotellessaan lajitoverinsa heräilevän pikkuhiljaa.

Vähän levättyään vielä Mustikkaniskan heräämisen jälkeen, uros jolkotteli onkalosta pois ja lähti vaeltamaan uusille seuduille, olettaen nartun seuraavan sitä. "Kyllä me selviämme...", itsevarmuus kuulsi sen äänensävystä selvästi läpi harmaaturkin jolkotellessa verkkaisesti, energiaa säästäen pois pesäalueelta. Varmistaakseen toisen seuraavan, Järkäle katsahti olkansa ylitse taakseen hunajankeltaisin silmin, heilautellen häntäänsä selkälinjansa yläpuolella mahtailemisen merkiksi.