Ankara talvi, Kutsupeli: _Chan_ & Mustikkaniska tänne [Loppu]

Mustikkaniska nukku vielä silloin kun toinen heräili. Narttu oli tosi väsynyt ollut kaivamisen jälkeen, ja etusia oli hieman kolottanutki se kaivamisen määrä. Mutta hyvinhän se oli sujunut ja siitä oltiin selvitty parilla tunnilla.
Neiti näki unia linnuista ja kaikesta syötävän suloisesta. Uni oli aika.. pilvinenkin, koska loikkelehti pilveltä toiselle lintujen perässä. Mutta unesta muuttui painajainen, kun Mustikkaniska alkoi pudota pilveltä alaspäin, kohti maata. Vauhdilla putosikin, ilman mitään, millä voisi pelastua..
Ja säpsähti hereille juuri ennen kuin osui maahan.

Askelten ääniä vaimentavat polkuanturat mahdollistivat miltei ääneti kulkemisen Mustikkaniskan luo. Harmaaturkkinen uros hiipi lähemmäs itseään pienempää lajitoveriaan, ennen kuin yritti loikata toisen kylkeä vasten etutassut edellä. Uros ei ollut piruuttaan varoittanut väsynyttä ystäväänsä leikkiinkutsuyrityksistään, vaan halusi säikäyttää toisen. Jos se onnistui loikkaamaan Mustikkaniskan kylkeä vasten, Järkäle höristi korviaan, napaten hampaillaan ehkä Mustikkaniskan posken nahasta kiinni hellästi. "Et sinä voi olla enää väsynyt...", susi irrotti otteensa siirtyessään pois toisen kylkeä vasten nojaamasta. Järkäle heilutti tuuheaa häntäänsä sivuttaisliikkein takanaan ilmaistakseen olevansa iloinen ja sen ohella tervehti Mustikkaniskaa eleellään. Korvat eteenpäin kääntyneinä harmaaturkki vilkuili ympärilleen, roikottaen punertavaa kieltään ulkona suustaan innoissaan, ottaen sitten leikkiinkutsuasentoja painamalla eturuumistaan alas.

" No en kaiketi ole.. ", narttu haukotteli makeasei ja jaloilteen nousi, venytellen kaiketi. Vilkas sitte toisen suuntaan ja korviaan höristi samalla kun häntäänsä heilautteli puolelta toiselle.
" Ollaanpa sitä aamusta pirteitä ", eturuumiinsa painoi lähemmäs onkalon lattiaa ja häntäänsä heilautteli leikkisästi. Ulkona kyllä olisi enemmän tilaa, mutta täällä oli lämmintä. Ihan mukava tapahan se on siihen herätä, että heti oltaisiin leikkimässä. Häntäänsä innoissaan heilautteli puolelta toiselle, sivummalle ns loikahti pienesti, sillä tilaa ei ollut paljoa.

Harmaaturkki ei ajatellut kovin pitkälle alkaessaan riehumaan onkalossa Mustikkaniskan kanssa. Se yritti saada nartun mukaan leikkimieliseen painiotteluun. Suuren kokonsa vuoksi suden oli kuitenkin vaikeaa leikkiä rajoitetussa ympäristössä onkalon seinämien sisäpuolella, joten onnistui kolhaisemaan päätään pesän kattoon. Uros luimisti korviaan, pudistaen päätään ja vilkaisi onkalon kattoa hunajankeltaisin silmin. Ahdasta..

Siitä huolimatta, että se oli saanut pienen kolhaisun riehumisensa takia, susi unohti huonon välikohtauksen ja jatkoi riehumista. Ilmeisesti Järkäle ei ollut sisäistänyt kolhaisunkaan myötä sitä tosiasiaa, että pesässä oli liian vähän liikkumatilaa kunnon painiottelulle.

Mustikkaniska nautti riehumisesta. Luonteeltaan narttu oli pirteä ja energinen persoona, joten leikkiminen kelpasi aina. Ja pienestä koosta oli hyötyä. Paini mielellään toisen kanssa, leikkimielisestikin. Eikä pahemmin päätään kolautellut onkalon kattoon, onneksi. Voisihan se jossain vaiheessa sortua, jos sitä liikaa pamauttelisi päällään.
Narttu kyllä tiesi, että toinen jossain vaiheessa kyllästyisi leikkimiseen ja muuttuisi normaaliksi, tylsäksi itsekseen.
" Hauskaa ", hyeenamaisesti käkätti, ei varsinaisesti osannut nauraa.

Kyllästyttyään kolhimaan itseään alati onkalon seinämiin ja kattoon, uros lopetti leikkimisen. "Menen syömään..", se nuolaisi suupieliään ryömiessään pois onkalosta. Harmaaturkki jolkotteli hirvenruhon luo ja meni syömään taas sen takaruumista, koska lihaa oli vielä melko paljon jäljellä. Uros muuttui tosiaan omaksi rauhalliseksi, laskelmoivaksi itsekseen säilyttääkseen arvokkuutensa ja osoittaakseen itselleen olevansa edelleen Mustikkaniskan yläpuolella näiden välisessä hierarkiassa. Harmaaturkkinen, kookas uros kävi makuulleen hirvenruhon luo alkaessaan repiä sen takaraajasta syötävää irti voimakkailla leuoillaan.

Mustikkaniska mumahti jotain ja seinää vaste asettui makoilemaan. Neidillä ei ollut vielä nälkä, jotenka päätti lepäillä vielä. Leikkiminen oli piristänyt paljon, mutta se vaati energiaakin. Susinarttu käpertyi kerälle ja hännän asetti kuononsa päälle.
Tuhisi sitten itsekseen jotain ja silmät kierti kaikkialla. Tylsyys oli laskeutunut neidin mieleen ja korviaan pienesti luimisti. Hännän siirsi pois kuonoltaan ja etusiaan alkoi nuolla.
Pitihän turkin olla kunnossa ja nättinä.

Syötyään harmaaturkki vilkaisi ympärilleen, lipaisten kylläisenä mustia huuliaan aterian jälkeen. Uros antoi hunajankeltaisten, hieman viistojen silmiensä katseen kiertää lumivaippaan kietoutuneessa ympäristössä. Sen hengitys höyrysi selkeän ja kirkkaan pakkasaamun kirpeässä ilmassa, haihtuen hetkessä olemattomiin. Järkäle rauhoittui katselemaan yksittäisten lumihiutaleiden leijailua maata kohti. Muutama hento, jääkiteistä muodostuva, läpikuultava hiutale laskeutui kookkaan suden kirsulle ja kuononselkämyksen päälle. Susi nuolaisi punertavalla kielellään mustaa, huokoista ja hieman kosteaa kirsuaan. Lumihiutaleet sulivat ruumiinlämmön takia nopeasti harmaaturkin karvapeitteen uloimpaan kerrokseen.

Rauhallinen, hiljainen aamu miellytti sitä kovasti. Järkäle ei olisi jaksanut heti aamusta reagoida maailman menoihin - lukuunottamatta äskeistä riehumiskohtausta Mustikkaniskan kanssa. Kestohanki narisi hieman suden kohmeisten polkuanturoiden alla sen vierittäessä painoa jalalta toiselle. Vähän aikaa tarkkailtuaan talvista metsää, Järkäle kääntyi ympäri hitaasti ja lähti astelemaan onkaloa kohti. Uros vilkaisi kerran olkansa ylitse lumihiutaleiden peittämää hirvenraatoa, ennen kuin käänsi katseen eteenpäin ja höristi hivenen pyöreäkärkisiä korviaan palatessaan Mustikkaniskan seuraksi pesään.

Neiti kaiketi torkkui onkalon perällä, mutta korvia käänteli kaiken maailman äänien suuntiin. Vilkaisi pienesti toisen suuntaan Järkäleen tultua onkaloon.
" .. olitko ruokailemassa? ", yllättävää, mutta neidillä ei ole pitkään aikaan ollut kummoinen nälkä. Oli kuitenkin syönyt sen verran, että selviäisi. Kai oli oppinu säästämään, ken tietää.
Häntäänsä pienesti tervehdykseksi heilautti, mutta neitiä laiskotti hieman. Liikaakin. Kuitenkin selälteen kellahti ja hieman kelli paikoillaan, piristyäkseen varmaankin.

"Taisin jo aiemmin ilmoittaa, että käyn syömässä.. Sinulla on tosi hyvä muisti...", Järkäle totesi lauseen loppuun sarkastiseen sävyyn, istahtaen onkalonpohjalle, säilyttäen ryhdikkyytensä istuessaankin. Uros huomasi Mustikkaniskan tervehtivän eleen ja vastasi siihen heiluttamalla myös häntäänsä. "Eikö sinulla ole sitten nälkä?", harmaaturkki uteli lajitoveriltaan, sillä ei ymmärtänyt miksi Mustikkaniska oli niin vähäruokainen. Tai, eihän se aina ollut vähäruokainen, mutta narttu osasi säästellä ja paastota yllättävän hyvin tilanteessa kuin tilanteessa Järkäleen mielestä. Uros asettui susinaaraan viereen makaamaan lämmitelläkseen ja lämmittääkseen toista. Kookas susi sulki mantelinmuotoiset silmänsä ja päätti levätä ainakin hetken, kun siihen oli vielä mahdollisuus.

" No ei aina kaikkea jaksa muistaa ", narttu haukotteli pienesti ja korvansa painoi luimuun haukotuksen ajaksi.
" Ja en halua syödä koko ajan, syön vain jaksaakseni ", mumisi ja toista vilkaisi. Korviaan höristeli ja hännän kiepsautti vierelleen, ja alkoi 'näykkiä' häntäänsä kutinakohdista. Kun yksi paikka kutisi, niin kaikkialla alkoi tuntua kutinaa. Mustikkaniska nurisi jotain ja alkoi raaputtaa toisella takasella korvansa takaa kutinakodasta, ja sitten näykki etusiaan. Hitto vieköön.. , narttu ajatteli ja päätään pienesti ravisteli.
Pahimman kutinakohtauksen loputtua risti etusensa ja asetti pään niiden päälle lepäämään.

"Hmm, tai sitten muistissasi on yksinkertaisesti vikaa...", uros käänsi hieman pyöreäkärkisiä korviaan etuviistoon vilkaistessaan ympärilleen. Harmaaturkki heilautti häntäänsä rennosti sivuttaisliikkeellä puolelta toiselle. "Minäkin syön vain elääkseni, en elä syödäkseni, jos sitä luulit..", vankkarakenteinen urossusi selvensi asian. Järkäle väräytti suupieliään ja kumartui nuuhkimaan hieman jäistä maata kirsullaan. "Kauanko aiomme olla vielä tällä alueella? Oletko miettinyt asiaa?", susi uteli lajitoveriltaan, kääntäen katseensa Mustikkaniskaan, mutta vältti suoraa katsekontaktia toisen silmiin.

" No totta.. muistini on joskus hieman huono.. ", narttu mumahti ja vilkas toista sivusilmällä.
" Enkä.. tiedä kauanko olemme täällä.. jonkin aikaa? Minulle on ihan sama milloin vaihdamme maisemia ", pään nosti etuste päältä ja ylös kaiketi nousi venytelläkseen. Käpertyi sitten takaisin makuultee toise vierelle, koska ei nyt jaksanut oikein mitään tehdä.
" Täällä ei ainakaan ole vedestä pulaa, koska lunta on niin paljon.. ", tokaisi ja hyeenan kaltaisesti naurahti - tai no käkätti. Vaikeaahan suden on nauraa.

"Oletko ihan terve henkisesti?", harmaaturkki alkoi epäillä toisen mielenterveyttä, koska toisinaan Mustikkaniska käyttäytyi uroksen mielestä melko kummallisesti. Järkäle ei myöskään ymmärtänyt, mitä hauskaa vedessä ja lumessa oli muka, eikä varsinkaan sitä, miksi Mustikkaniska alkoi käkättämään hyeenamaisesti vedestä puhuessaan. En ymmärrä tuota narttua aina... , Järkäle mietti itsekseen, makoillessaan onkalonpohjalla pienemmän lajitoverinsa vieressä. Toisaalta voisin jättää sen oman onnensa nojaan ja lähteä itse muualle.. mutta ei se olisi reilua Mustikkaniskaa kohtaan.. Ja onhan siitä paljon hyötyä metsästysmailla... , uros laskelmoi mielessään, vilkaisten pikaisesti narttua. Pitää vain hyväksyä saalistustoveri vikoineen päivineen ja kestää se.., Järkäle tuhahti hiljaa, hengittäen kirsunsa kautta ilmaa. Harmaaturkkinen urossusi toivoisi pian pääsevänsä jatkamaan matkaa. Sinänsä sillä ei ollut kiire mihinkään, mutta vaeltavana sieluna se kaipasi maisemanvaihdosta säännöllisin väliajoin.

Lopetti hyeenamaisen käkätyksen.
" No anteeksi.. Voin loistavasti henkisesti.. mutta kolautin pääni pentuna ", korviaan luimisti ja pään käänti poispäin toisesta lepäämään etustensa päälle ja hännän kiepsautti kuononsa päälle. Mitähän tuokin minusta nyt ajattelee.., korviaan luimisti ja silmänsä sulki. Taitaa pitää minua ihan outona.. Ihan hiljaa oli.
Kyllä se neitiä hieman.. tavallaan loukkasi tuollainen kysymys. Mutta tottahan se oli; oli hieman kummallinen. Mutta ei sille mitään voi, että pentuiässä oli perhosta ajanut takaa ja kompastunut sitten ja päänsä lyönyt. Ei päähän ollut isoa haavaa tullut, pieni vain - mutta sai kuitenkin aivotärähdyksen.

"Ömm.. Älä nyt loukkaannu.. En tarkoittanut pahaa..", Järkäle vilkaisi ympärilleen ja painoi toista korvaansa hieman takaviistoon. "En pidä sinua seinähulluna tai minään muunakaan.. En vain ole tottunut kaltaisiisi persooniin..", se jatkoi pidettyään hetken tauon, sillä oli joutunut haeskelemaan oikeanlaisia sanoja mielestään. Itse asiassa, harmaaturkki oli kyllä tahtonut tietoisesti loukata toista sanoillaan, mutta huomattuaan miten pahasti narttu oli siitä loukkaantunut, uros oli alkanut katumaan sitä, että ylipäätäänsäkin avasi suunsa ja meni moisia sanomaan töykeästi.

"Vai kolautit pääsi pentuna?", harmaaturkki muutti äänensävyään viattoman uteliaaksi ja hieman hämmentyneeksi. ..se selittääkin kaiken.., Järkäle jatkoi lausetta mielensä sopukoissa, vilkaisten Mustikkaniskaa. "Älä nyt pahoita mieltäsi... Olet mukava ja öm.. tärkeä susi minulle.. Ystävä, melkeinpä... Tai siis.. unohda tuo viimeinen sana.. Ystävä sinä olet", Järkäle lisäsi nopeasti, ettei ehtisi taas sanoa jotain väärää, mikä saisi Mustikkaniskan loukkaantumaan entistä pahemmin.

Mustikkaniska piti korvansa luimussa edelleen.
" Sen perhosen vika se oli.. en muista.. mihin kompastuin, mutta kolautin pääni kaatuessa ja.. sitten meni muisti.. Äiti kertoi että päässäni on pieni arpi jossain.. takana.. Ja sain varmaan aivotärähdyksenkin.. ", mutisi ja hännänpäätä heilautti pienesti eestaas. Korviaan kyllä pienesti käänti toisen äänen suuntaan kuultuaan sanan ystävä. Ei hänellä juuri koskaan ole kunnon ystävää ollut, mitä nyt kaveeraannut pentuna muiden pentujen kanssa. Mutta ei niistä koskaan kunnon ystävyyttä kehittynyt, vanhetessa ne tekivät omia ryhmiä ja Mustikkaniska jäi yksin.

"Olet ystäväni.. Anna anteeksi, jos loukkasin sinua..", harmaaturkki veti mustia, aistikkaita suupieliään taaksepäin ja nuolaisi huuliaan lihanvärisellä kielellään. Se myös käänsi molemmat pyöreäkärkiset korvansa takaviistoon, ilmaistakseen elekielensä avulla olevansa oikeasti pahoillaan sanoistaan ja osoittavansa alistumista sekä ystävällisyyttä. Uros ei kuitenkaan luimistellut korviaan kunnolla, mutta eleen vuoksi oli ne takaviistoon kääntänyt. Uroksen taaksepäin kiristyneet suupielet värähtivät hieman.

Harmaaturkki pälyili alinomaa ympärilleen ja Mustikkaniskaa vilkaistessaan ei tuijottanut narttua silmiin, vaan katsoi suoraan toisen ohitse vahvistaakseen pienimuotoista alistumistaan. Tilanne oli Järkäleelle sinänsä uusi, sillä uroksen harvemmin tarvitsi osoittaa alemmuuttaan jonkun lajitoverinsa silmien edessä. Tällä kertaa se kuitenkin päätti tehdä niin, koska katsoi sen olevan viisainta. "Saanhan anteeksi? Olet todella tärkeä minulle.. Etkä merkitse enää pelkästään metsästystoveria vaan aitoa ystävää...", se heittäytyi jopa anelemaan anteeksiantoa susinartulta. "En vaadi sinulta mitään muuta, kuin anteeksiannon..", anelua ei kestänyt kauaa, kun susi muuttui taas olemukseltaan omaksi, hieman dominoivaksi itsekseen.

Suden sisintä raasti, kun se odotti Mustikkaniskan vastausta, ilmeillään elehtien yhä olevansa jonkinverran alistuneessa tilassa. Harmaaturkkia jännitti hieman. Antaisiko Mustikkaniska anteeksi kaikki töykeät sanat, jotka Järkäle oli mennyt sanomaan piruuttaan ja ihan tahalleen? Mitä jos narttu suuttuisikin ja lähtisi omille teilleen? Järkäle saattoi odottaa vain pahinta mahdollista.

" No.. saat sinä anteeksi.. ", päätään hieman käänti ja toista vilkaisi. Korvat olivat edelleen hieman luimussa, mutta höristi hieman pienen piristyksen takia. Oli kyllä todella lempeä sudeksi, sillä antaisi lähes kaiken anteeksi. Riippuu toki tilanteesta, missä joku pyytäisi anteeksi.
" Ymmärrän sen kyllä, että olen hieman.. vinksahtanut.. Mutta jos et enään jatkossa muistuttaisi siitä? ", korvansa painoi taas luimuun ja laski pään lepäämään etusten päälle. Häntää pienesti heilautti, mutta se palasi kohta takaisin lämmittämään kuonoa.

"Kiitos! En enää muistuta asiasta... Lupaan sen..", Järkäle vannoi ilahtuneena, korvat etuviistoon, höröön käännettyinä ja häntä heiluen holtittomasti hyväntuulisuutta ilmentäen puolelta toiselle sivuttaisliikkein. Uros nuolaisi ehkä Mustikkaniskan poskea riemuissaan siitä, kun ei menettänytkään toista. "Kiitos, kun annoit anteeksi etkä vihaa minua..", Järkäleen olemuksesta huokui iloisuus ja se oli silminnähden huojentunut tilanteesta. Tuohon suteen kannattaa kyllä pitää hyvät välit... Se kun on poikkeuksellisen mukava, ystävällinen ja osaa antaa virheeni anteeksi.., harmaaturkki ajatteli, heiluttaen yhä häntäänsä hyvin tyytyväisenä tilanteeseensa. Paremmin ei olisi voinut mennäkään.

" Mm, ole hyvä vain.. Enkä selviäisi yksin tässä kylmyydessä.. En saisi mitään ruokaa hankittua.. Ja olisin ihan yksin.. ", vilkaisi toista, pienesti tuuppasi toista kuonollaan. Narttu heilautteli häntäänsä ja oli pirteämpi kuin äsken. Ei tosiaankaan toista halunnut jättää yksin - pikku vioista huolimatta.
Varsinkaan tässä kelissä. Se olisi turhan julmaa ja ilkeää. Ja joka tapauksessa viihtyi toisen seurassa. Vaikka aina välillä sai nenilleen pikku loukkauksista ja muista. Oli välillä ihan hauskaakin toisen kanssa. Ja hauskinta oli yhdessä metsästäminen.
Mustikkaniska taisi olla todella onnekas, kun tuollaisen susiherran oli ystäväkseen saanut.

"Voisimme parin päivän päästä jatkaa matkaa.. Jos sinulle sopii..?", harmaaturkki urahti vaimeasti. Uros kurottautui rapsuttamaan etuhampaillaan lonkkaansa kutiavasta kohdasta. Järkäle käänsi sitten katseensa Mustikkaniskaan. "Minä ainakin haluaisin pian jo jatkaa matkaa, mutta vain, jos sinä tulet mukaan..", se sanoi sulkiessaan hunajankeltaiset, mantelinmuotoiset ja hieman viistot silmänsä, nuuhkien huokoisella, mustalla kirsullaan ilmaa sisäänhengityksen yhteydessä. Uros laski kärkeä kohti kapenevan kuononsa eturaajojensa päälle lepäämään, kääntäen samalla hivenen pyöreäkärkiset, keskivertoa suuremmat korvansa sivuille rennosti. Maisemanvaihdos tosiaan tekisi terää..., Järkäle mietti ja heilautti tuuheaa, pehmeää häntäänsä kerran, vaikka sen tarkoituksena ei ollut tällä kertaa viestittää hännällään mitään.

" Sopii minulle, tuo sarvipää alkaakin hiljalleen jo loppua ", ja ruuasta puhuminen pisti vatsan kurnimaan. Neiti mumahti jotain ja ylös nousi, ulos asteli ruokailemaan.
" Haukkaan hieman syömistä.. ", tokaisi juuri ennen kuin poistui ulos. Asteli ruhon luokse häntä hieman heilahdellen. Haisteli hieman ympäristöä ja kuulosteli samaten.
Kömpi lähemmäs hieman lumen alle peittynyttä ruhoa. Hampailla tarttui siitä kiinni ja hieman ravisteli sen verran kuin jaksoi, jotta lumi siirtyisi. Alkoi sitten ruokailla nätisti.

Uros ei ollut nälkäinen, joten jäi yksin makoilemaan suojaa ja lämpöä tarjoavaan onkaloon. Harmaaturkkinen susi söisi hirvilehmän jämät vasta ennen matkan jatkamista. Toistaiseksi se siis tyytyi vain paastoamaan ja säästämään energiaa ja voimavarojaan pysyttelemällä suurimman osan ajasta onkalossa. Järkäle nuolaisi kirsuaan pikaisesti kielellään ylläpitääkseen kirsunsa kosteutta. Se ei mennyt häiritsemään Mustikkaniskaa, silloin kun toinen oli syömässä. Vankkarakenteinen urossusi katsoi parhaaksi antaa nartun syödä rauhassa, sillä edessä olisi kuitenkin pitkä matka uusille alueille. Järkäle vaihtoi asentoaan ja käpertyi kerälle työntäessään kirsunsa häntänsä peitinkarvan sisään lämpimään. Nyt oli vain parasta levätä ja ottaa rauhallisesti, kun siihen oli vielä mahdollisuus.

// Vois kelata muutaman päivän //

//juu toki //

Mustikkaniska nukku vielä varhain aamulla. Sen mieltä ei painanut tuleva matka ollenkaan, joten rauhallisesti nukkui - nähden unia susien ruokataivaasta; niityllä pomppien lukuisat syötävät otukset. Ja toki takaa-ajettavat oravat ja jänikset.
Unissaan alkoi tassuillaan huitoa ilmaa, koska kyljelteen makoili. Näki varmaankin unta siitä että ajoi oravaa takaa jossain niityllä. Varmaksi ei voinut unta sanoa, mutta jotain ajo takaa.
Narttu rauhoittui sitten nukkumaan kyljelteen normaalisti.