Ankara talvi, Kutsupeli: _Chan_ & Mustikkaniska tänne [Loppu]

" No selvä.. " , neitiä hieman harmitti leikin loppuminen, mutta ravisteli enimpiä lumia turkiltaan pois ja tarttui haaskaa takakoivesta joka oli enään jäljellä. Otti paremman asennon ja alkoi kiskoa takaperin riistaa perässään, jättäen jälkeen verivanaa. Mustikkaniska ainakin toivoi, että toinen peittäisi jäljet jollain konstilla, ettei kaikki seuraisi kaksikkoa.
Neiti korjasi aina välillä otetta koivesta ja jatkoi sitten kiskomista. Kyseinen asia kuuluisi kyllä Järkäleelle, eikä sirolle neidille..

"Anna olla.. Minun vuoroni tehdä raskaammat työt, peitä sinä jäljet...Saatpahan levähtää vähän takaa-ajon jälkeen", Järkälettä alkoi hermostuttaa, kun Mustikkaniskalla kesti peuran raahaamisessa. Uros veti suupieliään vähän taaksepäin ja käänsi korviaan sivuille. Susi asteli ryhdikkäästi, itsevarmuutta huokuen toisen luo. Se mittaili toista hetken katseellaan jokseenkin arvioivasti. Sen jälkeen Järkäle nosti häntäänsä hieman jäykästi selkälinjan yläpuolelle. Harmaaturkki heilutti häntäänsä mahtailun merkiksi yrittäessään hätistää Mustikkaniskan pois peuran takajalan kimpusta. Mikäli narttu väittäisi vastaan tai alkaisi niskuroimaan, uros vilauttaisi purukalustoaan saadakseen toisen tottelemaan.

Jos Mustikkaniska myöntyi uuteen työnjakoon ja siirtyi pois peuran luota, harmaaturkkinen ja vankkarakenteinen susi tarttui leuoillaan peuran takaraajasta kiinni. Susi jännitti voimakkaita, suuria niskan lihaksia ja paransi vielä otettaan ennen kuin alkoi tasaiseen tahtiin kiskomaan saalista onkaloa kohti. Taaksepäin kävely ei ollut mikään haaste verrattuna suuren eläimenruhon raahaamiseen mukanaan. Järkäleen niskan työskentelevät lihakset supistuivat ja laajenivat vuorotellen, sillä uros joutui ottamaan jostain ruhon kiskomiseen tarvittavaa voimaa. Uros taivutti selkärankaansa kaarelle vetäytyessään kyyryyn kiskaistessaan ruhoa parin askeleen verran kerralla. Se hyödynsi koko kehonsa voimaa ja omaa painoaan ruhon raahaamisessa. Mustat, alaspäin kaartuvat ja pinnastaan hieman kuluneet kynnet antoivat taas hyvän pidon, joka edesauttoi sekä helpotti jonkin verran ruhon kiskomista. Osaapa olla raskas..

Peuranruho oli raskas kiskottava ja välillä Järkäle joutui pyytämään Mustikkaniskaa auttamaan vähän matkaa. Tästä ei tulisi mitään ilman Mustikkaniskaa... Ruho ei kuitenkaan painanut läheskään yhtä paljon kuin täysin syömätön peuranruumis. Luiseva ja lähestulkoon täysin lihaton ruho painoi vain noin puolet siitä, mitä se olisi lihoineen ja verineen painanut. Silti ruhossa oli vielä vähän syötävää takajalassa sekä kaulan ja niskan seutuvilla, joten ruhon ottaminen mukaan oli kannattava ratkaisu.

Muutaman tunnin kuluttua Järkäle irrotti otteensa peuran takaraajasta ja ravisteli turkkiaan. Se oli onnistunut kiskomaan peuranruhon pesäalueelle, jossa sitä olisi helppo tarkkailla, eikä tarvitsisi heti mennä saalistamaan uutta ruokaa. Kiitos kuului tosin Mustikkaniskalle, jota ilman Järkäle ei välttämättä olisi jaksanut kiskoa ruhoa koko matkaa mukanaan. "Enpä ole aiemmin joutunut ruokaa kiskomaan näin kauas..", uros totesi kohottaessaan katseensa narttuun.

Mustikkaniska oli peittänyt verijäljet ja hajut kadottanut, jotta petoeläimet eivät osaisi seurata.
" Kerta se on ensimmäinenkin ", narttu vilkaisi toista ja pesään takaisin kömpi. Olihan siinä kylmä tullut, kun oli jälkiä peitellyt. Neiti venytteli, ennen kuin käpertyi kerälle. Nyt ainakin on ruokaa joksikin aikaa... Mustikkaniska ajatteli ja hymähti pienesti, kyljelteen makoili hetkellisesti. Olihan vatsa vielä hieman täysi.
Kuitenkin korjasi asennon jonkin ajan kuluttua ja kärälle käpertyi, hännän siirsi kuonon päälle.

Harmaaturkki seurasi lajitoveriaan onkaloon suojaan kylmyydeltä ja tuulelta. Se tekeytyi matalaksi ryömiessään ahtaasta sisäänkäynnistä tilavaksi laajentuvaan onkaloon. Järkäleelle kelpasi lepääminen joten susi asettui makaamaan onkalon viileälle pohjalle. "Ehkä me sittenkin selviämme talvesta...mutta onpa tässä vielä aikaa..", se tuhahti hiljaa, vilkaisten ympärilleen hunajankeltaisin, mantelinmuotoisin ja hieman viistoin silmin. Väsymys painoi sen silmiä kiinni. Suden keho valahti rennoksi harmaaturkin nukahtaessa nopeasti.

// Varmaan voikin sitten kelata heräämiseen tms

//Toki//

Neiti näki nättejä unia. Tällä kertaa ei nähnyt unta, että olisi yksin ja että olisi kylmä.
Vaan että kaikki oli hyvin, temmelsi Järkäleen kanssa nätillä niityllä ja ajoivat oravia takaa. Sellaista se elämän iloinen puoli olisi, kun ei ole murheita joista välittää.
Mutta kaikki hyväkin päättyy aikanaan. Neiti alkoi heräillä hiljalleen, ja kylmä tutisutti lihaksia. Mutta eiköhän kohta lämpiäisi, kun rauhoittuneet elintoiminnot palaisivat normaaleiksi. Mustikkansika alko venytellä ja pörhistellä turkkiaan. Vilkaisi toista ja mahdollisimman vähin äänin ulos möngertäisi.

Uros jäi vielä nukkumaan, Mustikkaniskan ryömiessä ulos onkalosta. Paksun ja kaksikerroksisen turkkinsa ansiosta susi ei palellut ja onnistui vaipumaan syvempään uneen. Satunnaisin väliajoin harmaaturkkinen Järkäle säpsähteli unissaan, ajaen ilmeisesti jotain eläintä takaa. Säpsähtelyn ja korvien kääntelyn ohella uros murisi toisinaan unensa aikana vaimeasti. Enimmäkseen se oli kuitenkin rauhallinen ja miltei liikkumatta nukkuessaan.

Vasta paljon myöhemmin uros havahtui hereille, vilkaisten ympärilleen. Missä Mustikkaniska on?, se mietti pälyillessään hivenen hermostuneesti onkalon jäisiä seinämiä. Tuskin se kauas on mennyt.., susi yritti rauhoitella itseään tuloksetta. Harmaaturkki ei pitänyt tilanteesta, koska ei tiennyt miksi ja minne lajitoverinsa oli lähtenyt sinä aikana, kun se itse oli vielä ollut unten mailla. Epätietoisuutta varkain seurannut levottomuus sai suden luimistelemaan korviaan ja vetämään huuliaan taaksepäin kireäksi. Mitä jos se kyllästyi seuraani? Entä jos se on loukkaantunut tai pahimmassa tapauksessa kuollut ulos?, kysymykset sinkoilivat suden mielen sopukoissa, vailla vastausta.

Täytyy rauhoittua.. Kyllä se varmasti tulee takaisin.. Ei olisi Mustikkaniskan tapaista lähteä lätkimään lopullisesti ilmoittamatta asiasta.., Järkäle vilkaisi ympärilleen ja mietti kuinka saisi suunnattua ajatuksensa johonkin mukavampaan ja mieluisampaan asiaan, ettei levottomuus muuttuisi paniikiksi.

Mustikkaniska oli vain astellut syrjemmälle omien ajatustensa kanssa. Nartulla oli sinänsä paljon mietittävää, varsinkin jatkon suhteen. Päälimmäisin askaruttava asia oli se, selviäisikö tosiaan Järkäleen kanssa talven ylitse? Mitkä olivat selviytymismahdollisuudet, kun kaksikko eivät ole missään laumassa?
Toisaalta Mustikkaniska halusi pysyä vapaasieluisena, ei halunnut joutua kahlituksi johonkin joukkioon, josta tulisi tärkeä monen seikan kannalta. Ja jos sitten laumassa käy niin kuin kävi Mustikkaniskan edellisessä laumassa? Varmaankin joutuisi taas lähtemään laumasta, jotta muut selviäisivät.

Neiti ei ollut huomannut, että askeleet olivat vieneet kenties kolmensadan metrin päähän onakosta. Jälkeenpäin pysähdyttyään tajusi vilkaista ympärilleen ja höristeli korviaan, kuulostellakseen ympäristöä. Oho.. näinkö kauas menin? Narttu pienesti uikahti itsekseen, haisteli sitten hieman ympäristöä. Paikka leumusi oudolta, kyseiseen hajuun narttu ei ollutkaan koskaan aikaisemmin törmännyt, vaikka oli useita erilaisia hajuja tavannut.
Tämä haju oli uutta, se oli jotenkin.. pistävä sudelle.

Harmaaturkki odotti Mustikkaniskan palaavan takaisin luokseen. Ajankulukseen uros meni ulos järsimään peuranruhon jäljellä olevaa takaraajaa sivuuttaakseen levottomuuden tunteen. Vähitellen levottomuus lieveni suden keskittyessä peuranjalan pureskeluun. Kohta se varmaan ilmestyy tänne..., Järkäle uskotteli itselleen pysyäkseen rauhallisena.

Samaan aikaan Mustikkaniskaa kohti asteli tupsukorvainen kissaeläin. Se levitti varpaansa haralle astellessaan hitaasti, ääneti ja määrätietoisesti hankea pitkin eteenpäin, jättäen lumeen suurten tassujensa painaumat. Ilves väräytti viiksikarvojaan vilkuillessaan ympäristöä tarkkaavaisesti. Se käveli aarnimetsässä myötätuuleen, joten ei haistanut lähistöllä olevaa susinaarasta, mutta kissaeläimen ominaishaju kulkeutui varmaan Mustikkaniskan kirsuun. Urospuolinen ilves oli saalistusreissulla ja etsiessään syötävää, se ajautui tiedostamattaan suden luo. Vasta toisen nähdessään ilves pysähtyi, luimistaen korviaan kokiessaan tilanteen uhkaavaksi.

Mustikkaniska tapitti kissaeläintä pää kallellaan. Aisti kyllä, että olisi uhka katille.
Paino päätään alemmas ja pörhisti niskassa olevaa turkkia ja hampaansa paljasti katille. Häntäänsä oli hieman ylemmäs nostanut. Yritti vain tekeytyä suuremmaksi, jotta selviäisi ehkä ikäviltä välikohtauksilta. Mustikkaniska alkoi murista uhkaavasti ja yritti saada ilveksen häipymään paikalta vähin äänin, ja yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.
Toivottavasti tuo ei käy päälle.. Eihän minulla ole mitään kokemusta tuosta.. Korvansa painoi takaviistoon luimuun muristessaan.

Järkäle järsi peuran takajalkaa rentoutuneena, eikä enää edes muistanut Mustikkaniskan lähteeneen johonkin. Luultavasti se palautuisi kyllä suden mieleen heti, kunhan olisi kyllästynyt jalan pureskeluun. Kaikki oli vielä toistaiseksi ainakin hyvin, sillä harmaaturkki ei stressannut tai ajautunut paniikkiin keksittyään itselleen virikettä. Tämähän on mukavaa...

Normaalisti ilves olisi kaikin keinoin karttanut kohtaamasta sutta, mutta tällä kertaa se ei ollut havainnut toista tarpeeksi ajoissa. Keskikokoinen, väritykseltään talvisin harmaanvalkea ja mustajuovikas kissaeläin alkoi sähistä sudelle. Tilanteen koetessaan uhkaavaksi, ilves yritti huitaista eturaajansa kynsillä suden lapaa. Mikäli se ei onnistunut, ilves pyrki nelistämään lähimmän puun luo ja kiipeämään runkoa pitkin korkealle turvaan, susinartun hampaiden ulottumattomiin.

Mustikkaniskaan kyllä osui huitaisu, mutta adrenaliinin virtauksen takia, luuli että kissa huitaisi ohi. Kipua ei tuntenut - vielä. Olipa kummallinen otus.. Tuskin törmään tuohon uudelleen. Ajatteli ja tuhahti, lähti jolkottelee lapa verisenä onkaloa kohde. Kylmä rupesi hiljalleen vaivaamaan, ja kesken matkan huomasi jomottavan kivun ja viimein haistoi veren.
Uikahti kaiketi ja liikkumisesta tuli vaivanloisempaa kuin äsken, koska kipu oli viiltävää ja kirvelevää - olihan kissan kynnet terävät. Turkki tahraantui verenpunaisella sävyllä ja pää painuksissa, korvat luimussa luikki onkalolle.

Susi keskeytti toimensa ja nousi nopeasti jaloilleen huomatessaan Mustikkaniskan tulleen takaisin. Uros käänsi hieman pyöreäkärkisiä korviaan etuviistoon, alkaen heiluttamaan tuuheaa häntäänsä sivuttaisliikkein, uikahtaen iloiseen sävyyn. Mustikkaniskaa tervehtien se asteli toisen luo, nuuhkien nartun suupieltä ennen kuin lipaisi lihanvärisellä kielellään toisen poskea.

"Missä sinä olit?", Järkäle uteli Mustikkaniskalta, vilkuillen välillä narttua. Vankkarakenteinen ja kookas, harmaaturkkinen uros kiersi Mustikkaniskan, nuuhkaisten ohimennen toisen hännäntyveä kirsullaan. Nartun vierelle palatessaan se huomasi toisen haavoittuneen. "Olet haavoittunut..", uros lipaisi kirsuaan, kääntäen korviaan sivuille jokseenkin huolestuneena. "Mitä tapahtui?", kysymys karkasi Järkäleen mustilta huulilta. Vastauksia odotellessaan uros nuuhki toisen haavan ympärystä.

Mustikkaniska oli heti kysymyksillä pommitettavana, kun saapui toisen luokse.
" No.. kun.. olin vain kävelyllä ja ja.. se.. sähisevä otus kävi päälle.. " , jupisi ja korviaan luimisteli. Toista vilkaisi sivusilmällä.
" Anteeksi.. ei olisi pitänyt yksin lähteä mihinkään.. ", jupisi kaiketi hiljaa. Korviaan luimisteli ja haavaa kirveli, lähti kai astelemaan onkaloa kohde, jotta voisi mennä sisälle haavojaan nuoleskelemaan kaikessa rauhassa.
Ei kyllä kieltäisi toista tulemasta, jos haluaisi mukana tulla.

Harmaaturkki seurasi Mustikkaniskaa onkaloon. "Sähisevä otus, selvä...", uros ei tiennyt, mitä eläintä toinen tarkoitti, koska ei ollut joutunut kohtaamaan ilvestä milloinkaan. Järkäle asettui makaamaan kyljelleen onkalon seinämää vasten, haukotellen hieman. "Kyllä sinä varmaan paranet.." ..paras olisi parantua, se jatkoi lausetta mielessään ja setvi turkkinsa takkuja hampaillaan, rapsuttaen samalla kertaa kutiavia kohtia. "Meidän pitäisi varmaan hankkia myöhemmin lisää ruokaa...", uros totesi vierittäessään katseensa Mustikkaniskaan. Sen katse ei viipynyt nartussa kauaa, sillä susi vältteli ottamasta suoraa katsekontaktia toiseen.

Uros kierähti vatsalleen hakeutuessaan mukavampaan asentoon. Se laski kuononsa hitaasti eturaajojensa päälle lepäämään, tuhahtaen vaimeasti. Hartianseudun nahan kiristyminen veti satunnaisen osan karheista päällyskarvoista pystyyn suden laskettua päänsä tassujensa päälle. Uros sulki mantelinmuotoiset silmänsä ja yritti levätä säästääkseen energiaa. Se hengitti ilmaa rauhallisesti kirsunsa kautta, käännellen korviaan äänien suuntiin verkkaiseen tahtiin. "Sinunkin kannattaa nyt levätä ja ottaa rauhallisesti, ettet taas lähde ja törmää niihin sähiseviin otuksiin..", susi urahti vaimeasti. Pienen tovin kuluttua harmaaturkin olemus muuttui täysin rentoutuneeksi sen vaipuessa pinnalliseen koiranuneen. Pinnallisesta unesta heräämiseen ei vaadittaisi paljoakaan ulkoisia ärsykkeitä, joten tällä kertaa Mustikkaniskan olisi vaikeampaa livahtaa onkalosta ulos herättämättä Järkälettä - jos toinen siis suunnittelisi lähtevänsä taas kulkemaan yksin metsään.

Mustikkaniska oli ihan hiljaa ja päätään käänti sen verran kuin kykeni, ja haavaansa alkoi nuolla. Oma veri maistui pahalta, varmaan ihan senkin takia, ettei itseään ala syömään. Turkistaan putsasi haavasta vuotavaa verta ja putsaili verta pois.
Narttu ei halunnut houkutella verellään muita lihansyöjiä paikalle, joten yritti pian saada haavan vuodon tyrehtymään, ja että paraneminen alkaisi nopeammin.
Maistettuaan haavassa valkosoluja sisältävän kirkkaan nesteen - lopetti nuolemisen, koska kyseiset veren aineet sulkisivat haavan, eikä verta vuotaisi enään turkille tai muualle.

Susi havahtui hereille. Näläntunne nostatti sen vatsan mahahapot kuplimaan, saaden vatsan kurnimaan nälästä. Järkäle avasi silmänsä, haukotellen kampeutuessaan onkalon pohjalta ylös jaloilleen. Uros venytteli raukeita jäseniään, levittäen eturaajojensa varpaita hieman haralleen venytyksen yhteydessä. Venyttelyjen jälkeen harmaaturkki asteli verkkaisesti, hartiat lysyssä Mustikkaniskan luo, laskien päätään alas. Se tönäisi varovasti mustalla, kostealla ja huokoisella kirsullaan narttua poskeen saadakseen toisen huomion itselleen. "Menen käymään ulkona.. Jää sinä lepäämään..", uros kertoi ennen kuin lähti ryömimään onkalon ahtaasta uloskäynnistä ulos. Se luimisti hieman pyöreäkärkisiä, keskivertoa suurempia korviaan kallonmyötäisesti, sillä ulkona tuuli hyytävän kylmästi. Pakko mennä hakemaan tuoretta ruokaa, sillä muuten loppuu ruoka kesken..., harmaaturkki lähti vastahakoisesti jolkottelemaan kauemmas pesäalueesta. Uros pyrki olemaan alati liikkeellä pysyäkseen lämpimänä.

Järkäle jätti jälkeensä helmimäisen ravijälkijonon, levittäen varpaitaan haralleen jolkotellessaan syvemmälle metsään. Hankeen jääneet polkuanturoiden ja kynsien muodostamat painaumat olivat hieman epäselviä reunoiltaan suden polkuanturoiden välien karvoituksen vuoksi. Energiaa tehokkaasti säästävällä tavalla liikkuessaan nopeaan tahtiin, uros tarkkaili ympäristöä kaikki aistit valppaina saaliin varalta. Yksin se ei aikoisi lähteä isokokoisen riistaeläimen perään vaan tyytyisi mieluummin pienempään saaliiseen. Susi tiesi isojen, sarvipäisten riistaeläinten saalistamisen olevan riskaabelia ilman apujoukkoja. Nuoren kuusen taipuisia oksia alaspäin painava lumi putosi yllättäen maahan aivan Järkäleen viereen, saaden suden säikähtämään. Harmaaturkki hypähti sivummalle ja veti niskakarvansa pystyyn. Hetken ajan se silmäili epävarmana muristen maahan pudonnutta lumikasaa, ennen kuin menetti mielenkiintonsa sitä kohtaan, ja jatkoi matkaansa. Uros keskittyi jälleen ravinnon etsimiseen koskemattomasta metsästä.

Se jolkotteli ympäri metsää, kiertäen osan kuusista kaukaa, sillä ei halunnut lunta niskaansa. Harmaaturkkinen susi pysähtyi kaatuneen, lumeen hautautuneen puunrungon päälle, nuolaisten kirsuaan tehostaakseen hajuaistinsa tarkkuutta. Järkäle haki vähän aikaa tasapainoa, ennen kuin pystyi seisomaan puunrungon päällä horjumatta. Uros antoi tuuhean, mustakärkisen häntänsä roikkua takapäätään vasten rentona, tarkkaillen ympäristöä alkaessaan turhautua vähitellen. Mihin suuntaan ikinä katseensa käänsikään, näki puita, lumeen hautautuneita kasveja, mutta eläimistä ei ollut jälkeäkään. Autiota...Eikö täältä muka tosiaan löydy mitään? Pureva kylmyys pisteli sen kirsua alinomaa ikävällä tavalla. Uros siirsi painoa jalalta toiselle, lumen naristessa sen tassujen alla. Ei kai tässä auta muukaan, kuin jatkaa matkaa.., se ajatteli ja loikkasi vaivattomasti kaatuneen puunrungon päältä lumihankeen, vajoten vähän lumeen. Kylmyys ja nälkä ajoivat harmaaturkin jälleen liikkeelle ja Järkäle jatkoi vaeltelua.

Matkaa taittui suhteellisen nopeaan tahtiin. Toisinaan susi pysähtyi ravistelemaan turkistaan kiteytyneitä lumipaakkuja pois, ennen kuin lähti taas liikkeelle. Se oli jo ehtinyt kulkea kauas pesäpaikasta, vieläkään löytämättä ravintoa. Jolkottelu piti suden lämpimänä ja uroksen paksu turkki suojasi sitä kylmyydeltä moitteettomasti. Järkäle lipaisi mustia suupieliään haravoidessaan ympäristöä katseellaan kaiken elävän varalta. Metsässä tosiaan oli hyvin hiljaista ja elotonta, kun karhutkin nukkuivat talviuntaan. Harmaaturkki oli kylläkin mielissään, kun ei törmäisi otsoihin, tai ainakin niiden näkeminen oli nyt perin epätodennäköistä tähän vuodenaikaan.

Järkäle pysähtyi kuin seinään. Se havaitsi näkökenttänsä sivulla liikettä ja jotain punaista vilahti puiden lomitse. Harmaaturkki kohotti kuonoaan ja haisteli tarkalla kirsullaan ilmaa mielenkiinnon herättyä. Sen kirsu tavoitti pienemmän petoeläimen ominaistuoksun ilmasta hetkessä ja uros tunnisti eläimen repolaiseksi. Kettu... Siitä ainakin saisi vähän ruokaa.., Järkäle laski päätään rintakehänsä tasolle lähtiessään jolkottelemaan punaturkkisen olennon perään. Jahka saan sinut kiinni, sinusta tulee Mustikkaniskalle välipala..., Järkäle uhosi mielessään ja nopeutti vauhtiaan. Kettu huomasi joutuneensa takaa-ajon kohteeksi, lähtien nelistämään nopeasti itseään huomattavasti suurempaa koiraeläintä karkuun. Ketun pieni koko mahdollisti hyvän motoriikan hallinnan ja se oli sutta paljon ketterämpi äkkikäännöksissä. Järkäle yritti napata hampaillaan kettua hännästä kiinni, mutta mokoma väisteli uroksen leukoja minkä kerkesi. Harmaaturkin hampaat kalskahtivat kolkosti yhteen ketun pyrähtäessä äkkiliikkein oikealle.

Uros löysi itsensä pian kuonolteen hangesta, sillä äkkiliikkeiden teko ei ollut sen vahvuuksia. Turkkiaan lumesta ravistellen Järkäle päästi kurkustaan kumeaa murinaa vilkaistessaan repolaisen suuntaan, syöksyen sen kintereille niin nopeasti kuin upottavassa hangessa pääsi suinkin etenemään. Susi nostatti hangen pinnan puuterimaista lunta ilmaan pinkoessaan pienemmän koiraeläimen perässä ympäri metsää. Se yritti parhaan kykynsä mukaan väsyttää kettua. Jahtaamisen tuoman jännityksen takia harmaaturkin häntä oli noussut jäykästi vaakasuoraksi selkälinjan jatkeeksi. Punaturkkinen repo teki äkkipysähdyksen, johon susi ei kerennyt heti reagoida, vaan nelisti ketun ylitse yli viisi metriä, ennen kuin tajusi ketun pysähtyneen. Repolainen pinkoi jo hyvän matkan päässä toiseen suuntaan paniikissa. Järkäle murahti pettyneeseen sävyyn seuratessaan olkansa ylitse loittonevaa punaturkkista olentoa katseellaan. Sinne meni sekin ateria..

Järkäle palasi jonkin ajan kuluttua takaisin onkalolle ilman saalista. Tällä kertaa sitä ei onnistanut metsästysmailla, joten alakuloisena, mitään sanomatta uros ryömi onkaloon pettyneenä omaan suoritukseensa.

Mustikkaniska makoili kaikessa rauhassa odotellessaan toista. Raapasukohtaa juili edelleen ikäväntuntoisesti.
Toisen tultua takaisin vilkaisi Järkälettä ja korviaan luimisti pienesti.
" Ei tainnut sujua hyvin..? ", ylös nousi ja toise luokse pienesti linkutteli ja kuonollaan puski toista. Pettymykset ovat ikäviä, Mustikkaniskalta oli kokemusta siitäkin.
" Piristyisit.. jooko? ", toise poskee yritti nuolasta.

"Vaikea piristyä, kun nälkään kuolemisen mahdollisuus sen kun kasvaa vain..", uros totesi. "Ja se pahainen kettu syö varmaan kaikki pienet eläimet nenämme edestä..", harmaaturkki luimisti korviaan. "Pitää vain syödä peuranraato loppuun ja jatkaa sitten matkaa.. Kunhan olet toipunut..", Järkäle vilkaisi sivusilmällä Mustikkaniskaa, joka yritti nuolaisulla piristää urosta. Tuo pieni hellyydenosoitus piristi harmaaturkkia vähän, mutta sitähän se ei suostunut myöntämään itselleen tai kenellekään toiselle. "Jos täältä ei tosiaan ala löytymään ruokaa, on pakko lähteä muualle.. Muita vaihtoehtoja ei oikein ole, mutta senhän sinä varmaan tiedätkin.."

Mustikkaniska kävi kaiketi toise vierelle makuulteen.
" Tiedän kyllä.. ja luulenpa, että täältä löytää ruokaa, kunhan jaksaa etsiä.. Ja jos täällä on kettuja, niin on ruokaakin ", narttu olikin ikuinen optimisti. Puski toista hieman kuonollaan, jotta voisi kenties toista piristääkin hieman.
" Ja raapaisu paranee kyllä nopeasti.. ainakin toivon niin.. Mutta älä sitä sentäs masennu.. ", korviaan luimisti ja tuijotti toista. Häntäänsä pari kertaa heilautti.

"Niin kai sitten... Mutta ehkä ketut ovat täällä vain siksi, että voivat syödä kaiken itse..", harmaaturkki ei nähnyt kettujen olemassaolon valoisia puolia, kuten Mustikkaniska teki. Uros ei pitänyt punaturkkisista, pienistä saalistajista yhtään, koska ne kilpailivat susien ja ilvesten kanssa ravinnosta. Järkäle asettui makaamaan Mustikkaniskan viereen, yrittäen piristyä, joskin se oli sille haastava tehtävä. "Sinä se jaksat aina ajatella myönteisiä puolia, joita minä en edes löydä useimmiten...", vankkarakenteinen susi totesi mietteliääseen sävyyn, heilauttaen kerran häntäänsä tuhahtaessaan.

" Olen tottunut olemaan optimisti, enkä pääse siitä eroon ", narttu nojas toista vasten pienesti. Neiti haukotteli pienesti, mutta ei varsinaisesti nukuttanut. Kai kylmyys sen teki, että hieman unetti. Samoin nälkä.
" Saamme kyllä huomenna viimeistään kunnon aterian, kun voin paremmin ", tuuppas toista kuonolla. Häntäänsä heilautteli pirteämmin ja korviaan höristeli. Mustikkaniska ei jaksanut synkistellä koko aikaa.
" Ja voin toki tänään myöhemminkin tulla metsälle, on minusta johonkin. "

"Voimme tietysti käydä huomenna saalistamassa, mutta tänään en jaksa enää..", Järkäle sulki silmänsä käydessään kyljelleen makaamaan onkalon pohjalle. Se ei ollut täysin päässyt yli huonon suorituksensa tuottamasta pettymyksestä, joten päätti levätä loppupäivän kokonaan. Harmaaturkki haukotteli taasen ja yritti saada unen päästä kiinni. Uros menisi käymään ulkona vain syödäkseen raadosta.

// En keksi tähän nyt mitään enempää, joten jos vois vaikka taas kelailla seuraavaan päivään ja suoraan saalistukseen?

// Seuraavaan päivään :3 //

Mustikkaniska nukkui vielä sikeästi aikaisee aamulla. Näki jälleen näteistä niityistä ja lämpimistä keleistä unta.
Unissaan oli siirtynyt toisesta hieman kauemmaksi. Kyljelteen nukkuessa alkoi ajamaan takaa jotain oravaa, ja saattoi toista huitaista vahingossa koivellaan - toki kevyesti. Mutta ei itse sitä tiedostanut, koska unissaan ajoi oravaa takaa. Häntäkin heilu ja kieli roikkui suusta, jolloin kieliparka likaantui onkalon multaiseen maahan.
Läähättikin unissaan. Pääasia ehkä oli se, että ei ollut kylmä.

Ärsyyntyneen kuuloinen ärähdys karkasi suden kidasta jouduttuaan jalalla huitaisun kohteeksi. Järkäle saattoi napata hampaillaan toisen varpaista kiinni, joskaan ei purrut vaan piti toisen tassusta kiinni leuoillaan vahingoittamatta Mustikkaniskaa. Siihen Järkäle sitten myös heräisi, tajuten susinaaraan käpälän olevan suussaan ja päästi otteensa irti, jos siis oli onnistunut aiemmin nappaamaan kiinni toisen jalasta. Uros kierähti jaloilleen, ravistellen turkkiaan vilkaisten Mustikkaniskaa hunajankeltaisin silmin. Se mietti, kuinka saisi lajitoverinsa herätettyä hienovaraisesti, mutta tyytyi yrittämään nartun posken nahan näykkäämistä etuhampaillaan nopeasti.

Narttu ei ollut koipeen tarttumiseen herännyt. Mutta heräsi siihen, että poskesta näykättiin. Neiti säpsähti hereille ja vilkaisi toista.
" Ai.. huomenta.. ", haukotteli ja korviaan luimisti haukotuksen ajaksi.
" Kauanko olet ollut hereillä..? ", jaloilteen kai alkoi nousemaan ja venytteli hieman. Istahti kuitenkin alas ja korvasa takaa alkoi takakoivella raaputtamaan, kun kutitus oli käynyt inhoittavaksi.
Narttu vilkaisi jälleen toista.