Ankara talvi, Kutsupeli: _Chan_ & Mustikkaniska tänne [Loppu]

"Heräsin äsken sinun jalka suussani...", harmaaturkki vastasi ja lipaisi huuliaan. "No, meidän on varmaan aika lähteä saalistamaan..", sen sanottuaan urossusi lähti ryömimään ulos onkalosta. Ulos päästyään se nousi taas jaloilleen, jääden onkalonsuulle odottamaan Mustikkaniskaa. Uros tarkkaili ympäristöä ja haukotteli vähän, venytellen sittemmin. "Toivottavasti saamme tänään ruokaa, kun eilen minua ei onnistanut.."

Ryömi myös onkalosta ulos.
" Tänään onnistaa, olen mukana ", neiti heilutteli häntäänsä innoissaan ja korviaan höristeli. Kerrankin tulisi hyvä fiilis, kun pääsisi tosita auttamaan. Lämmitelläkseen neiti alkoi ajamaan häntäänsä takaa. Haavaumaa juili vielä hieman, mutta ei liikaa - ja pystyisi kyllä metsästämään toisen kanssa.
" Mennäänkö? Vai pitäänkö hajaantua etsimään syömistä? "

"Hajaantuminen ei ole järkevää.. Yhdessä onnistuminen sen sijaan on todennäköisempää..", harmaaturkkinen urossusi vilkuili ympäristöä tarkkaavaisena. Se on aina niin myönteinen... Kunpa en tuottaisi sille pettymystä.., Järkäle ajatteli Mustikkaniskaa ja ravisteli turkkiaan lähtiessään jolkottelemaan pesäalueelta pois metsikköä kohti. Uros lipaisi suupieliään lihanvärisellä, punertavalla kielellään ja tutkaili katseellaan maastoa. Rennot, maatavoittavat ja sulavaliikkeiset jolkotteluaskeleet veivät urosta eteenpäin vaivattomasti, tasaiseen tahtiin lumisessa maastossa.

Mustikkaniska jolkotteli toisen perässä ja ympäristöä tarkkaili. Kuulosteli ja haisteli, lähinnä se oli neidin työ. Toinen näytti tietä.
Ääneti narttu asteli eteenpäin, lumen naristessa jalkojen alla. Upposi kyllä mukavasti lumeen, mutta se ei Mustikkaniskaa haitannut. Neiti heilutteli häntäänsä pirteänä ja katse ravaili kaikkialla, edes takaisin.
" Löytyykö jälkiä? ", toiselta uteli ja vilkaisi toista. Neiti höristi korvia ja kuulosteli tarkemmin ympäristöä.
Kyllä kohta voisi syömistä löytyä.

Uros yritti kyllä keskittyä löytämään hajujälkiä, muttei onnistunut siinä. Liekö edellisen päivän epäonnistuminen kummitellut suden mielessä? "Ei, en löydä mitään.. Ehkä sinun olisi parempi yrittää?", harmaaturkkia hermostutti, sillä ei halunnut epäonnistua taas saalistamisen suhteen. Epäonnistuminen tuoma kurjuus kun ei ollut mikään toivottu tunne. Kaiken lisäksi sietämättömäksi yltyvä näläntunne häiritsi sen keskittymiskykyä todella paljon. Susi pälyili ympäristöä voimatta keskittyä siihen olennaisimpaan asiaan tällä hetkellä. Järkäle käänteli korviaan eri äänien suuntiin jolkotellessaan verkkaisesti eteenpäin, vilkaisten Mustikkaniskaa pikaisesti. Se toivoi, että narttu löytäisi vainun ja johdattaisi uroksen oikeille jäljille.

" No selvä, toivottavasti löydän jotain ", häntäänsä heilautteli ja edelle jolkotteli. Häntä heiluen alkoi haistella maata ja pää huitelehti menemään edestakaisin. Aina välillä kirsuaan nuolaisi hajuaistia parantaakseen ja sitten pujotteli hangessa eteenpäin.
Korviaan höristeli ja keskittyi tekemiseensä, ja yllättäen jonkinlaisen, haaleahkon hajun löysi ja päätään nosti.
" Tuohon suuntaan vie korkeintaan muutaman tunnin vanha haju ", vilkaisi toista ja jolkotteli sitten kyseiseen suuntaan, jatkaen haistelua. Haju tuntui kyllä voimistuvan siihen suuntaan, ja riippuu eläimen kunnosta, miten kauas se olisi päässyt.
Pitkä matka ainakin edessä olisi, mikäli riista on hyväkuntoinen.

Uros luimisteli lyhyen peitinkarvan omaavia, hieman pyöreäkärkisiä ja pehmeitä korviaan kulkiessaan toisen perässä oikeaan suuntaan. Se ei todellakaan ollut luottavaisin mielin matkassa, eikä pitänyt alkuunkaan siitä, että joutui seuraamaan susinarttua, kun ei itse osannut löytää tässä mielentilassa ruokaa.

Levottomuus takertui suden hännänpäähän ja eteni siitä kylmänväreinä selkäpiitä pitkin, nostattaen harmaaturkin karvat pystyyn selästä, hartianseudulta, niskasta ja hännästä. Järkäle putsasi kielellään suupieliään pälyillessään ympäristöä hunajankeltaisin, mantelinmuotoisin ja hieman viistoin silmin. Se yritti karistaa levottomuutta pois nopeuttamalla vauhtiaan, ikään kuin paetakseen tuota epämiellyttävää tunnetta. Luminen maisema ei rauhoittanut suden mieltä vaan muistutti suorastaan harmaaturkkia epäonnistumisesta. Järkäle ei keksinyt lopulta enää mitään muuta keinoa paeta levottomuutta, kuin laittaa jotain keskustelua vireille Mustikkaniskan kanssa. "Tuota...mitä me oikein jahtaamme nyt?", se uteli toiselta pitääkseen hermostuttavan tunteen loitolla itsestään.

" Hirveä, luultavasti naaraspuolista.. En ole ihan varma, mutta luulisin niin. Hirvi se kuitenkin on ", narttu tokaisi ja toista vilkas sivusilmällä. Haisteli maata ja eteenpäin jolkotteli.
Aisti kyllä toisen levottomuuden, mutta ei viitsinyt kommentoida siihen mitään. Keskittyi vain siihen mitä oli tekemässä.
" .. Haluaisitko jatkaa tästä..? " , toisen levottomuus alkoi kyllä häiritä, joten ajatteli antaa toiselle mahdollisuuden 'korjata' aikaisemmat virheensä ja hieman piristää toista.

Paras lääke itsetunnon kohentamiseen tosiaan oli osoittaa itselleen osaamisensa. "No...sopii..", uros urahti vaimeasti ja kiilasi itseään pienemmän lajitoverin eteen hieman töykeästi, jatkaen jolkottelua hajujen perässä. Harmaaturkki antoi saalistusviettinsä ohjata taasen kulkuaan ja nosti häntäänsä selkänsä yläpuolelle ilmaistakseen elekielellä olevansa nyt tilanteen hallitsija. Järkäle ei voinut sille mitään, että alkoi taas mahtailemaan heiluttamalla häntäänsä, jolkotellen ryhdikkäästi eteenpäin kun sen ei tarvinnut enää seurata narttua. Eikä kestänyt kauaa, kun levottomuus kaikkosi vankkarakenteisesta sudesta täysin. Järkäle käänsi korviaan luottavaisin mielin etuviistoon. Pelkästään saalistuksen - tai tässä vaiheessa pikemminkin jäljittämisen johtaminen teki ihmeitä uroksen itsetunnolle, vaikka se olikin aluksi arkaillut saalistamisen suhteen epäonnistumisen pelossa.

Musta, hieman kostea kirsu lipui auringonvalossa kylpevän hangen yläpuolella, vetäen sisäänhengityksen mukana hirven ominaistuoksuja sisäänsä hajureseptoreiden sekä aivojen tulkittavaksi ja käsiteltäväksi. Ilman primitiivistä saalistusviettiään se saattaisi olla ihan eksyksissä jäljittämistilanteessa. Harmaaturkki vältteli kulkemasta myötätuuleen ja pyrki jolkottelemaan tuulen alapuolella, ettei vahingossakaan ilmiantaisi itseään hirvilehmälle. "Muista, sinä ajat, minä kaadan..", Järkäle muistutti Mustikkaniskaa työnjaosta.

Susi pysähtyi näkösuojaa antavan lumisen pensaikon taa havaittuaan hirvilehmän käyskentelevän kymmenen metrin päässä. Se tarkkaili katseellaan saalistaan, joka söi puunkuorta tyydyttääkseen pahimman nälkänsä. Hienoa, se ei ole vielä huomannut meitä..., uros höristeli korviaan alkaessaan kulkea hirven toiselle puolelle mahdollisimman huomaamattomasti ja ääneti sulkeakseen todennäköisimmät pakotiet, joita hirvi saattaisi yrittää käyttää sudet havaitessaan. Jännityksen takia adrenaliini alkoi virrata suden suonissa, saaden sen sykkeen kiihtymään. Harmaaturkki haisteli ilmaa pysähtyessään asemiinsa. Jospa Mustikkaniska tajuaa ajaa hirveä luokseni... , ainakin niin se toivoi. Tarkkaillessaan hirveä, susi pisti merkille, että hirvilehmä vaikutti melko nuorelle, hädintuskin täysikasvuiselle ja kokemattomalle. Saalistustilanteessa varmasti tulisi ilmi, osuiko Järkäleen oletukset oikeaan vai eikö.

" Selvä selvä.. ymmärrän.. "
Mustikkaniska lähti kiertämään kauempaa ääneti toiselle puolelle, ymmärsi kyllä että energiaahan se säästäisi, jos toisen luokse hirven ajaisi. Eikä neidinkään tarvitsisi uuvuttaa itseään - ainakaan hirveän pahasti. Puiden muodostamia varjoja pitkin asteli eteenpäin ja katseen piti hirvessä. Se mussutti tyytyväisenä puunrunkoa.
Mustikkaniska kun oli kiertänyt asemiin, syöksähti hirven silmissä tyhjästä ja lähti ajamaan otusta Järkälettä kohde.
Sorkkaeläin kompuroi eteenpäin ja rynni paniikissa 'ohjattuun' suuntaan. Mustikkaniska nelisti lähemmäs otusta ja loikkasi osittain hirven päälle ja tukevan otteen otti otuksen takamuksesta.

Kookas ja raskasluustoinen susi syöksähti hirvilehmän eteen muristen kumeasti. Hirvilehmä pysähtyi hätääntyneenä, yrittäen vaihtaa suuntaa, Järkäleen upottaessa hampaansa sen kylkeen, jolloin saaliseläimen pakoyritykset hankaloituivat entistä enemmän kahden suden hidastaessa sen vauhtia hangessa. Harmaaturkkinen susi paransi otettaan hirven nahasta ja raahautui sen mukana, rasittaen saaliseläintä. Hirvilehmä yritti karistaa susia pois kimpustaan. Järkäleen ote kirposi hetkeksi, mutta susi oli pian hakemassa uudestaan leuoillaan otetta saaliseläimestä. Adrenaliini kohisi suden suonissa ja täysin saalistusvietilleen antautunut petoeläin oli kokemattomalle ja melko nuorelle hirvelle kova vastus.

Ei ollut varautunut siihen, että hirvi niin jyrkästi vaihtaisi meno suuntaan, joten nartun ote kirposi. Korviaan luimisteli ja yritti saada jälleen otetta hirven takamuksesta, mutta otuksen koikkelehtiminen oli vaarallista, sillä olisi voinut saada takajalasta kalloon.
" Ei helkkari, tuo pomppii liikaa ", narttu valitti mutta yritti silti, samalla yritti välttää saamasta koivesta päähänsä. Siitä tulisi paha jälki, eikä vain jälki, pahimmassa tapauksessa kuolisi siihen kun tulisi aivoverenvuoto. Ja jos siitä selviäisi niin se olisi ihme, todellinen luonnon ihme.
Mutta vältti kuitenkin kyseistä tapaturmaa, eikä saanut kunnon otetta.

"Siitä on vaikea saada otetta!", turhautumisen tunne valtasi uroksen kehon ja mielen. Harmaaturkki syöksähti hirven perään nelistysaskelin, polkuanturat iskeytyen askelten tahdissa hankeen. Edes lumi ei hidastanut tällä kertaa suden menoa, sillä jonkinmoinen kaistale oli kestohankea, joka kannatteli susien painoa, mutta petti painavamman hirven alta ja hidasti eläimen pakenemista. Hirven holtiton loikinta sai uroksen pysymään suosiolla etäällä hirvilehmän hengenvaarallisista takajaloista. "Pure sitä kyljestä!", Järkäle ärähti ja yritti hamuta leuoillaan pitävää otetta saaliseläimestä melko ylhäältä eturaajasta.

Mustikkaniska yritti ottaa ohjeen mukaan kyljestä otetta, mutta se tuntui mahdottomalta. Neiti pyrki koikkelehtivan hirven vierelle menemään ja ottamaan tiukan otteen kyljestä.
Mustikkaniska ärähti kun ei saanut heti otetta, joten joutui juoksemaan jonkin matkaa hirven vierellä ja hapuilla parempaa otetta. Hetken kuluttua tavallaan loikahti osittain hirven päälle ja sai kuin saikin hyvän otteen.
Suunnilleen koko painon laski hirven varaan, jotta otus väsyisi nopeammin.

Hirvi olikin haasteellisempi väsytettävä ja tapettava kuin metsäpeura. Kokemattomana se kuitenkin tuhlasi kallisarvoista energiaansa yrittäessään paeta siitä huolimatta, että sudet roikkuivat sen nahassa kiinni. Saaliseläimen paniikki paheni shokiksi asti ja sen koko olemus tärisi hieman uupumuksen, kivun ja pelon takia. Puremien heikentämänä hirvilehmä ei enää jaksanut kauaa vastustella ja vaistosi loppunsa koittavan. Järkäle raahautui hirven mukana yhä, parantaen otettaan.

Huomatessaan hirvilehmän uupuvan täysin, uros irrotti otteensa sen eturaajasta, siirtyen puremaan hirveä pään alueelle ja henkitorveen. Ratkaiseva puremahaava tuli hirven henkitorveen, jolloin susi pyrki surmaamaan saaliinsa joko tukehduttamalla sen tai tappamalla shokkiin ja verenvuotoon. Viimeiset pitkät minuutit hirvi yritti vielä rimpuilla vastaan, kamppailla tiensä takaisin vapauteen. Se kävi hitaasti makaamaan maahan ja Mustikkaniskan elopaino piti hirvilehmää aloillaan viimeisten minuuttejen kuluessa, ja lopulta hirvi kuoli saamiinsa vammoihin, väsymykseen ja shokkiin.

" Viimein syömistä.. " , neiti häntää heilautteli ja otuksen kuoltua asteli hieman kauemmas, koska toinen ruokailisi ensin. Kiltisti istahti odottamaan omaa vuoroaan ja ympärilleen katseli.
Kuunteli myös, olisiko lähistöllä muita petoja. Ja nyt tunnistaisi sähisijä-otuksen hajunkin ja osasi varoa niitä. Toivottavasti. Mutta ainakin tällä kertaa Järkäle olisi nartun kanssa, niin ehkä sähisijä pysyy poissa. Ja kyllä neiti uskoikin, että otus pysyisi poissa, koska ajatteli sen olevan jonkinverran fiksu otus, joka ei muiden asioihin puuttuisi.

Järkäle alkoi repiä hirven nahkaa auki, päästäkseen käsiksi lihaisimpiin osiin. Kookas harmaaturkkinen uros oli mielissään siitä, kun sai syödä ensimmäisenä. Se aloitti syömään hirvilehmän takaruumista, herkutellen tuoreella, höyryävällä ja lämpimällä lihalla. Uros antoi häntänsä roikkua takanaan rennosti hotkiessaan hirvenlihaa valppaan oloisena. Sen terävät hampaat raastoivat isoja suupaloja hirvilehmän lihasta. Harmaaturkki siirsi toisen eturaajansa saaliin päälle, parantaen leukojensa otetta hirvestä. Järkäle luotti siihen, että Mustikkaniska tarkkailisi ympäristöä kaiken varalta sillä aikaa, kun uros täytti vatsaansa kylläisyyden tunteeseen saakka. Takapäätä syötyään se siirtyi nauttimaan hirven turvasta ja lihaisasta kielestä, ennen sisäelimien syöntiin siirtymistä.

Sotkuisen aterioinnin jälkeen tyytyväisenä ja kylläisenä vankkarakenteinen uros siirtyi kauemmas hirvestä, käyden ruokalevolle vähän etäämmälle. Se putsasi kielellään veren tahrimia suupieliään ja kuononselkämyksensä peitinkarvaa, lipoen sen jälkeen mustia huuliaan tarkkaillessaan ympäristöä. "Tästä riittää useammaksi päiväksi ruokaa..", Järkäle totesi vilkaistessaan ohimennen Mustikkaniskaa, vaikka luulisi nartunkin tietävän sen. Uros alkoi puhdistaa verisiä etutassujaan kielellään täyttävän aterian jälkeen. Se huolsi myös polkuanturat ja varpaanvälien karvat, nyppien hampaillaan ikävästi paakkuuntuneita, isoja lumikiteitä varpaanväleistä. Kylläinen harmaaturkki alkoi piehtaroida sitten hangessa, tyytyväisyys sen olemuksesta huokuen.

" Juu.. niin taitaa riittää.. joudutaan varmaan molemmat sitten raahaamaan tätä otusta.. ", aloitteli syömistä ja vatsansa täyttöä. Kävi makoilee hirven vatsan luokse ja alkoi sitä sitten syömään.
Söi kaiken muun, paitsi ruuansulatusjärjestelmän. Tai ainakin sen verran mitä jaksoi. Joutui sotkemaan turkkinsa punaiseen vereen, mutta ei se neitiä haitannut yhtään.
" Todella maukasta.. " , mutisi ja mutusteli tyytyyväisenä lihaa kylläisyyteen asti. Sitten siirtyi kauemmas siistimään turkkiaan verestä. Kelliminen helpotti asiaa huomattavasti, suurinosa verestä lähti pois. Nuoli sitten loput pois.

Uros lopetti piehtaroimisen, kierähtäen jaloilleen. "Mitä sinä sanoit? Et kai ole tosissasi tuon raahaamisen suhteen? Siihen menee paljon aikaa, ja energiaa menisi ihan turhaan... Mieluummin jään tänne hirvenruhon luo..", harmaaturkki sanoi ravistellessaan lumipaakkuja turkistaan ja kävi istumaan ryhdikkyytensä säilyttäen hankeen tapittaessaan narttua. "Voimme kaivaa onkalon ihan tähän hirven lähelle ja jäädä tänne siksi aikaa, kun ruokaa on tarjolla..", se lisäsi ja käänteli korviaan eri äänien suuntiin toisistaan riippumatta. Kookas susi ei ollut kovin halukas raahaamaan yli 200 kg painoista eläintä kauas edellisen pesän luo. Tuskin se edes onnistuisi kahden sudenkaan voimin. Ja vaikka onnistuisikin, energiaa kuluisi ihan turhaan, kun oli helpompi, käytännöllisempi ja energiaa säästävämpikin tapa tarjolla.

" No jos haluat.. mutta olen huono kaivamaan.. " , korviaan luimisti ja häntääsä heilautti pienesti. Kuitenkin kelli vielä hangessa, koska ei ylettänyt kuonon päällystä nuolemaan. Mustikkaniska piehtaroi jonkin aikaa hangessa ennen kuin ylös nousi ja turkkiaan ravisteli.
Irtolumi lenteli nartun turkista ja häntäänsä pari kertaa heilautti.
" Autan kyllä parhaani mukaan kaivamaan.. ", narttu tokas ja ympärillee katseli, etsiäkseen hyvää kaivuupaikkaa, missä voisi olla lämmin nukkua öisin. Maahan istahti ja toista tuijotti korvat sivuille luimussa.

Uros antoi katseensa kiertää ympäristössä. Se etsi katseellaan jotain kantoa ja sen huomattuaan nousi ylös, jolkotellen kannon luo. "Tule tänne... tämän alle voi kaivaa onkalon..", Järkäle väräytti mustia, aistikkaita suupieliään ja kumartui tarkastelemaan kantoa lähempää. "Tule viereeni, niin et saa lunta naamaasi..", se lisäsi vielä ennen kuin alkoi kaivamaan eturaajoillaan ja kynsillään lunta kannon edestä pois nopeaan tahtiin. Lunta pöllysi uroksen takajalkojen välistä, suden kaivaessa lunta pois tieltä.

Seurasi toista ja vierelle asettui. Alkoi sitten esimerkin mukaan kaivaa, mutta hitaammin kuin toinen. Yritti saada tehtyä yhtä nopeaa työjälkeä kuin toinen, mutta ei vain osannut. Pentuna ei paljoa monttuja tarvinnut kaivaa, joten ei oikein oppinut kaivamisen jaloa taitoa.
" .. vaikeaa " , mumisi ja vilkaisi toista pienesti.
Mustikkaniskaa harmitti kun oli niin huono tässä jutussa. Metsästää kyllä osasi, mutta ei kaivaa. Millainen susi ei osaa kaivaa? No ei sillä hirveästi väliä ollut..

Kestäisi todella monta tuntia, ennen kuin urakka olisi valmis, sillä kaivettua kuoppaa pitäisi jatkaa maahan asti. Uros kaivoi määrätietoisesti lunta ja sen alta paljastuvaa maata voimakkailla raajoillaan, vilkaisten välillä kuinka Mustikkaniskalla sujui kuopan kaivaminen. "Hyvinhän sinulla sujuu...", uros yritti sanoillaan kannustaa susinarttua jatkamaan vaikeuksista huolimatta kuopan kaivamista. Puuterimaisen lumen loputtua multapaakut ja maaperän ainekset alkoivat lentää suden jatkaessa kuopan kaivamista syvemmäksi suuren kannon alle. Suden mustat, alaspäin kaartuvat kynnet kaivautuivat pehmeään multaan vaivattomasti ja kuopaisivat tasaiseen tahtiin maa-aineksia pois syvenevästä kuopasta.

Nälän herätessä uros piti taukoa kaivamisesta ja kävi syömässä hirveä ennen kuin palasi takaisin. Päivä alkoi hämärtyä jo illaksi ja silti susi jatkoi kuopan kaivamista jälleen kylläisenä. Kuu syrjäytti auringon taivaankannelta illan vaihtuessa yöksi. Harmaaturkin kynnet ja eturaajojen yhteen liimautuneet peitinkarvat olivat mullan likaamat miltei kyynärpäihin asti. Järkäle jatkoi periksi antamatta onkalon kaivamista, sillä näkisi hyvin yöaikaan. Kahdelta sudelta pesän kaivaminen käyttökelpoiseksi onkaloksi oli nopeampaa kuin yhdeltä sudelta.

Aamun sarastaessa onkalo oli riittävän syvä. Järkäle laajensi sisäänkäynnin jälkeistä tilaa sellaiseksi, että siellä täysikasvuinen urossusikin mahtuisi liikkumaan esteettä. Urakan päätyttyä päivän alkaessa, susi kävi makaamaan tuoreeseen onkaloon varsin tyytyväisenä saavutuksestaan, vaikka se olikin verottanut suden voimavaroja. "Valmista...", mukavuudenhaluisuudestaan huolimatta harmaaturkki kelpuutti omatekoisen pesän, vaikka se oli melko vaatimaton ja karu. Onkalo toimi silti moitteettomasti tuulen- ja sateensuojana ja tarjosi lämpimän paikan levähtämiselle.

Mustikkaniska möngersi pesään makoilemaan. Narttu oli ihan uupunut kaivamisesta.
" .. väsyttää... ", haukotteli kaiketi ja kieli pitkällään uikahti korvat luimussa. Se asettui makuulteen johonkin kolon nurkkaan. Narttu pyöri hetken ajan ympyrää ja asettui sitten mukavasti makuulteen.
Etuset risti ja pään laski tassujensa päälle. Korvat painoi rennosti luimuun lepäämään ja silmänsä sulki. Hännän kiepsautti kuononsa päälle lämmittämään. Kuitenkin avasi hetken kuluttua silmät, ei aikoisi vielä nukahtaa.

Uros vaipui syvään, levolliseen uneen. Myöhemmin se jaksaisi varmasti iloita ruoan runsauden ja onkalon valmistumisen takia ja kenties heittäytyisi taas pentumaiselle tuulelle hetkeksi. Tällä hetkellä harmaaturkki tosin keräsi voimia ja lepuutti väsyneitä jäseniään palautuakseen energiseksi itsekseen herättyään. Uros hengitti rauhallisesti kirsunsa kautta, tuhisten vaimeasti nukkuessaan. Välillä sen korvat saattoivat värähtää tai takajalka säpsähti unenlaadun muuttuessa nukkumisen aikana useaan otteeseen.

Järkäle heräili muutaman tunnin unien jälkeen, jääden toistaiseksi makoilemaan onkalonpohjalle. Se tunsi olonsa virkeäksi ja nälkäkään ei pahemmin vielä vaivannut. Harmaaturkilla ei ollut mitään intoa lähteä ulos hirvenruhoa syömään, jos ei tuntenut olevansa nälissään. Sen takia uros nousi ylös jaloilleen ja venytteli, vilkaisten itseään pienikokoisempaa lajitoveriaan hunajankeltaisin silmin. Susi kallisti hieman päätään, korvat etuviistoon kääntyneinä ja päätti jolkotella häiritsemään toista ajankulukseen. Kenties se saisi järjestettyä leikkimielisen painiottelun toisen kanssa.