Liittyminen Viiman laumaan: Taisto (suoritettu)

((No niin, eli sijaintimme on pohjoisella rajalla, kallioisella vuoristoalueella. Taisto on havaittu liikuskelemassa Viiman reviirillä ja Viima on hälytetty ulvoen paikalle.))

Tuuli tuiversi karua kalliomaisemaa. Vaikka kevät teki kohinalla tuloaan, täplitti harmaata kalliota valkeat läiskät, viimeiset lumenjäänteet talvesta. Siellä täällä luikersi aivan pieni puroja, jotka saivat alkunsa näistä talven jäänteistä. Nuori urossusi, Viiman lähettämä rajapartiolainen havaitsi vuoristorinteillä vieraan. Ehkäpä tunkeilijan. Uros ulvoi Viimalle merkiksi, että reviirin rajaa oli loukattu. Eikä aikaakaan, kun Viima jo viiletti paikalle ärtynyt ilme kuonollaan.

Viima lähestyi uhkaavasti tätä tuntematonta sutta. Häntä oli aivan pystyssä, niskavillat törröttivät. Naarasalfa irvisteli ja näytti koko purukalustoaan tunkeilijalle. Korvat sojottivat uhkaavasti eteenpäin. Naaras ei ollu mikään hirveän suurikokoinen, musta turkki kiilteli auringossa ja pistävänkeltaiset silmät olivat nauliintuneet reviirille tunkeutuneeseen suteen.
"Mitä sinä haluat?" Viima murahteli uhitellen. Vaikka Viima oli naaras, heikompi sukupuoli, niin hänellä oli totta vie auktoriteetti kohdallaan. Lisäksi, laumalaiset kunnioittivat Viimaa tämän terävästä järjestä ja olihan naaraalla betasutena paras mahdollinen, Katala, joka turvasi Viiman asemaa.

Tumma uros oli huomannut ylittävänsä rajat, tietenkin tarkoituksella ja odotteli nyt juoden samalla pienestä purosta, että joku huomaisi sen. Tuuli piiskasi vasten kallioseinämiä, saaden suden turkin aaltoilemaan ja pikkuisen pöyhistymään. Sudella ei oikeastaan ollut kova jano, se ei vain halunnut istua toimettomana maassa ja odotella. Mutta ei kestänyt kauan, kunnes jostain vuorenrinteeltä kuului ulvontaa ja eräs naarassusi lähestyi Taistoa uhkaavan näköisenä.

Susi ei kuitenkaan kiinnittänyt minkäänlaista huomiota tuohon suteen, nosti vain päätään vähäksi aikaa kohti toista ja jatkoi sitten juomista. Vasta kun toinen kysyi hänen asiaansa, uros lopetti juomisen ja nuolaisi huuliaan muutaman kerran kylläisenä. Taisto oli hyvin itsevarma ja rento tilanteeseen nähden, mikä olisi luultavasti virhe. ” Näinkö tervehditään vieraita, jotka haluavat liittyä suureen laumaanne arvon neiti?”, susi kysyi ja istui kiertäen häntänsä etutassujensa suojiksi. Hän oli kuitenkin ehti valmis puolustautumaan, jos toinen hyökkäisi häntä kohti.

Viima ärähti, hän ei ollut mikä tahansa neiti, vaan laumansa alfa. Naaras tuijotti ilkeästi suteen, joka tahtoi liittyä hänen laumaansa. Alfa pisti toki merkille jokaisen liikkeen uroksessa. Jokaisen eleen. Vai haluaa tuo laumaani. Hmh, olisihan tuossa potentiaali toki, Ovelan lauman säälittäviin ja kapisiin hukkiin verrattuna. Viima lepuutti huulensa, mutta hampaat vilahtelivat välillä ikenineen. Toisaalta alfa sai tulokkaasta melko koppavan vaikutelman, tämä oli kuin ei mitään pientäkään uhkaa olisi. Se ärsytti Viimaa, mutta tulevien pentueiden kannalta, uros olisi omiaan antamaan itsevarmaa verta laumaan. Vaikka se saattaisi olla joidenkin pentujen kohtaloksi.

"Vai mielit sinä laumaani, kapinen rakki. Miksi? Kerro minulle yksikin hyvä syy, miksi ottaisin sinut laumaani?" Viima koetteli muukalaista. Hän tahtoi nähdä, olisiko uroksessa potentiaalisuutta. Myös pieni sadistinen ajatus kävi Viiman mielessä, sillä Katala saattaisi nähdä tämän uroksen uhkana itselleen ja betapaikalleen. Viima piti tästä asetelmasta, se toisi laumaan hieman kipinää. Naaras virnisti mustalle hukalle ja odotteli, mitä hän saisi vastaukseksi.

Naaran ärähdys ei vaikuttanut mitenkään hukkaan, vain oikeakorva liikahti hiukan taaksepäin, sillä sieltä oli kuulunut jotain. ` Luultavasti joku elikko…`, uros päätteli ja keskittyi taas suteen. Toisen kysyessä syitä, miksi ottaisi uroksen laumaansa, Taisto hymähti ja venytteli vähän aikaa. Sitten susi alkoi kierrellä toisen ympärillä, ei uhkaavasti tai millään muulla tavalla. Se vain käveli rauhallisesti, pää pystyssä katsoen samalla toista suoraan silmiin. Hän ei pelännyt vähääkään, tilanne oli uroksesta pikemminkin huvittava.

Lopulta Taisto vastasi pysähtyen naaraan eteen: “ Ajattelin, että laumaanne tarvittaisiin minun kaltaistani, voimakasta ja rohkeaa urosta. Joku joka olisi valmis tappamaan kenet tahansa päästääkseen laumaanne…”, susi vastasi katsoen suoraan toisen silmiin, pieni ilonpilke silmäkulmassaan. “ Kuulin myös eräältä vanhukselta entisessä laumassani, että teidän laumanne koki takaiskun viime talvena ja tarvitsette lisää laumalaisia… Mutta kai ne olivat vain ukkoparan höperyyksiä.”, uros vielä lisäsi virnistäen takaisin toiselle.

Mustaturkki seisoi jykevästi hievahtamatta, toisen kaarellessa tämän ympäri. Vaikka tilanne oli hieman hämäävä, Viima tiesi täysin mitä tehdä. Jos se kävi liian tukalaksi, hän tiesi, että Katala turvasi selustaa. Kolmas määrätietoinen uros, jota Viima on tavannut, Katalan ja Ovelan lisäksi. Toisaalta Taisto olisi voitto heidän puolelleen, sillä tiettävästi Ovela otti laumaansa melkein kenet tahansa. Viiman huulille nousi ilkeä virnistys, kun hän kuuli sanottavan laumakadostaan. Se oli totta, ja sana oli näemmä kiirinyt kauemmas.

Alfanaaras piti vaistonsa terästettyinä, mittaili katseellaan urosta. Tämä oli varmasti haka tappelemaan elämästä ja kuolemasta talviaikaan ja varmasti etevä saalistamaan, vaikka arvet näyttivätkin rujoilta ja niitä saattoi luulla virheiskuiksi. Mutta sen Viima tiesi, että hän ottaisi tulokkaalta Katalan kanssa luulot pois. Alfa otti pari varmaa askelta urosta kohti, häntä ja korvat yhä uhkaavina pystyssä. Hän kiersi hitaasti Taiston ympäri nuuskien tämän turkin tarkasti. Laumaelämästä ei ollut vähään aikaan merkkejä hajussa. Hyvä. Viima asettui takaisin seisomaan uhkaavasti Taiston eteen ja tuijotti tätä silmiin. Katse oli alistava ja pistävä. "Jos mielit laumaan, seuraa minua. Näytän laumamme pesäluolat. Ja varotuksen sananen, uusi laumalainen. Sinä tulet olemaan omega, aloitat pohjalta asti. Minun sanani on sinun lakisi, Katalan sanat ovat sinun teesisi." Viima korisi matalaa kurkkuääntä, käännähti ympäri ja alkoi astella kohti pesäluolia. Nuori uros, joka Viiman oli paikalle hälyttänyt, kääntyi heti Viiman perään ja asteli korvat kunnioittavasti luimussa alfansa jäljessä.

Uros jännitti lihaksensa ja laski päätänsä vähäsen alemmas, kun toinen yhtäkkiä nousi ja lähestyi uhkaavasti. Kun susi huomasi että naaras vain haistoi tämän turkkia, Taisto rentoutui ja pää nousi takaisin ylös. "Jos mielit laumaan, seuraa minua. Näytän laumamme pesäluolat. Ja varotuksen sananen, uusi laumalainen. Sinä tulet olemaan omega, aloitat pohjalta asti. Minun sanani on sinun lakisi, Katalan sanat ovat sinun teesisi.", naaras sanoi ja uros virnisti Viimalle. ” En malta odottaa, että tapaan tämän Katalan. Uskon että tulemme hyvin toimeen…”, Taisto sanoi.

”Toimeen” tulemisella uros tarkoitti, että se ei alistuisi Katalalle ilman taistelua ja heille tulisi varmasti yhteenottoja. ` Mikäs sen parempaa… Tappelu maistuu aina, tulisena tai laimeana.`, susi mietti innokkaasti. Äkkiä uros heräsi ajatuksistaan ja huomasi toisen jo painelevan kohti pesäluolia. Nopeasti hän juoksi naaraan kiinni, jääden tämän viereen kävelemään. Uros katsoi nopeasti sivusilmällä perässä tulevaa laumalaista inhoten. Hän ei kunnioittanut tippaakaan niitä, jotka matelivat isompiensa edessä ja mielistelivät näitä. Ajatus jonkun mielistelystä ja tämän edessä alistuminen sai Taiston voimaan pahoin, sellaista hän ei ikinä tulisi tekemään vaikka henki menisi!

Nuori uros ärähti Taistolle, joka kiilasi tämän eteen. Viima oli ajan tasalla ja reagoi murahdukseen. Hän kääntyi nopeasti kohti Taistoa hampaat irvessä ja häntä pystyssä. Vaikka Viima ei ollutkaan fyysisesti kovinkana uskottavan kokoinen, oli nartulla valta ja auktoriteetti puolellaan. Eikä ihme, että Viima oli alfa, lauma kaipasi tiukkaa ohjausta ja kunnioitettavaa johtajaa. Naaras murisi varoittavasti ja tuijotti Taistoon. Nuori uros siirtyi syrjempään kunnioittaen alfaansa. Viiman kurkusta kohosi erittäin matala murina. "Minä sanoin, sinä olet omega ja aloitat pohjalta! Loska on laumamme hierarkiassa sinua korkeammassa asemassa. Sinun ei tulisi loukata hierarkiaamme, se voi olla kohtalokasta sinulle, joka olet juuri liittymässä laumaamme. Varoitan sinua!"

Nuori uros, Loska, turkki likaisen harmaa. Hän seisoi sivussa ja odotti, mitä tuleman piti. Kärjistyisikö tilanne tästä? Jos se kärjistyisi, olisi Loskan velvollisuus hakea Katala avuksi. Loska tiesi, että Katala oli näillä main. Katalan haju tuoksui ilmassa kevyenä.

Uros katsoi naarasta rennon oloisesti ja hymähti. Toisen varoitus ei tuntunut vaikuttavan suteen mitenkään, se vain avasi suunsa syvään haukotukseen mikä päättyi lopulta inahdukseen. Susi ei näyttänyt kunnioittavan uutta johtajaansa pätkääkään, vaikka totuus olikin toinen. Taisto oli alkanut kunnioittamaan pikku hiljaa Viimaa, sen takia että se osasi ilmeisesti pitää laumansa hyvässä kurissa. Aivan varoittamatta, suden rentous katosi kokonaan ja uros paljasti terävät hampaansa toiselle. Sen silmissä olevat pupillit kaventuivat hiukan, jokainen lihas jännittyi ja susi otti taistelu asennon.

“ Kunnioitan sinua Viima, mutta en ala matelemaan minkään ruipelon edessä vain koska satun olemaan omega! En koskaan, en vaikka joutuisin kuolemaan sen takia!”, Taisto ärähti ja virnisti Loskalle katsoen tätä ylimielisesti. Kyllä, hän tarkoitti juuri tuota urosta sanalla “ruipelo” eikä pelännyt osoittaa sitä hänelle. Susi sulki vähäksi aikaan silmänsä, aukaisten ne sitten ja katsoen suoraan naaraan silmiin. Se otti muutaman askeleen sivulle, kääntäen nopeasti päänsä takaisin noihin kahteen ja sanoi: “ Mutta jos kerran haluat ottaa pikkumatsin, sopii minulle! Laita vereni virtaamaan tässä valkoisessa lumessa!” Silmissä näkyi hulluudenpilke, Taisto ei pystynyt vastustamaan taistelua sillä siitä tuleva tunne oli niin huumaavaa. Ja samalla hän voisi näyttää mihin hänestä olisi, ehkä hän tekisi jopa vaikutuksen johtajaan. Hän halusi myös nähdä, kuinka pitkälle hän voisi mennä ja mihin Viima pystyi.

//hiukan sekava...\\

Viiman raivo yltyi. Hän ei sietänyt vastaväitteitä. Hän on itse laatinut laumaansa hierarkian, joka toimii ja jota kunnioitetaan. Alfa keskitti katseensa intensiivisesti Taistoon ja murahteli kumeaa kurkkumurinaa. Kuono oli irvistyksestä kurtulla. "Jos sinä kunnioitat minua, sinä kunnioitat koko laumaamme ja hierarkiaamme." Viima rähähti ja pistävänkeltaisissa silmissä välähti jotain sellaista, joka sai Loskan tuntemaan enemmän kunnioitusta alfaansa kohtaan. Juuri tämä oli se piirre Viimassa, josta lauma sai voimaa. Viima vaali omiaan, eikä jättänyt heitä pulaan. Lauma oli hänen perheensä ja se oli Viiman vastuulla. Naaras asettui Loskan eteen puollustaakseen heikompaa.

"Minä en likaa hampaitani vereesi, ennen kuin on aivan pakko." kumea murina kantautui syvältä Viiman rintakehästä asti. Naaraan harvoin täytyi puuttua kahinoihin, sillä hänellä oli Katala näitä konflikteja varten. Viima ei irroittanut uhkaavaa katsettaan uroksesta, vaan tuijotti koko olemuksellaan Taistoa.

Susi hämmästyi, kun toinen puolusti Loskaa. Nopeasti hämmennys muuttui vihaksi ja halveksivaksi. “ Mitä järkeä on puolustaa heikkoa! Niistä ei ole mitään muuta kuin harmia. Luonto suosii ainoastaan niitä jotka ovat valmiita tekemään mitä vain henkensä takia, sekä tuhoaa heikoimmanlenkin!”, Taisto ärähti. Hän oli oppinut tällaiseksi. Aina on taisteltava hengestään, oli hinta mikä hyvänsä. Uros tärisi raivosta katsoen naarasta tiukasti.

Susi näytti siltä, aivan kuin se voisi räjähtää millä hetkellä tahansa. Taisto huokaisi, tärinä loppui vähitellen ja huulet rentoutuivat. ` En tule ikinä ymmärtämään, mitä järkeä on puolustaa heikompaa…`, uros ajatteli ja rentoutui. Hän alkoi muistaa miksi hän oli täällä, koska hän aikoi liittyä Viiman laumaan. “ Pyydän anteeksi äkkipikaisuuttani, johtaja. Entisessä laumassani kun ei autettu toisia, vaan yritettiin selvitä hengissä muista piittaamatta.”, hukka selitti ja suupielet nousivat vähäsen ylös. Rento asenne oli taas palannut ja uros katsoi naarasta odottavasti, odottaen toisen puhuvan.

Se hetki oli kuin suoraan ukonilman kumpuaminen horisontista. Viima seisoi varmana paikallaan, eikä liikahtanutkaan. "Jos luonto suosisi vain vahvempia, meitä ei olisi. Me yhdessä muodostamme voimakkaan piirin, näin heikoistakin kasvaa vahvempia. Yksilöinä emme tule pärjäämään." Viima piti linjastaan tiukasti kiinni ja jos se ei toisia miellyttäisi, ei niillä olisi mitään asiaa rikkomaan toimivaa laumapiiriä.

Yhtäkkinen kireä tunnelma ja rauhattomuus katosi yhtä nopeasti, kuin oli tullutkin. Viima laski häntäänsä ja tuijotuskin herpaantui tavalliseksi katseeksi. Huulet laskeutuivat hampaiden päälle ja Viima lipaisi huultaan. "Vaikka meidän laumamme kärsi talvella tappiota, se ei johdu siitä, ettemmekö olisi yrittäneet selviytyä. Ruokaa vaan ei ollut tarpeeksi ja heikkona metsästäminen voi olla kohtalokasta, varsinkin vuoriston rinteillä. Mutta silti, olemme yhdessä laumana, koska yhdessä me selviydymme." Vasta nyt Viima havaitsi ajatuksen, joka sai hänen kuononsa leveään virneeseen. Ajatus olis suorastaan nerokas! Taistosta tulisi olemaan hyötyä laumalle. Ovela, pidähän reviirisi rajoista huoli!, naaras hykerteli ja heilautti häntäänsä.

Viima kaarsi ympäri ja pukkasi kuonollaan Loskaa lonkkaan. Loska lähti juoksemaan edeltä pesäluolille, ilmoittamaan muille uudesta laumalaisesta. Naaras itse otti muutaman askeleen, kääntyi katsomaan Taistoon ja jatkoi matkaansa.

((Nyt kun kirjoitat vastauksen, niin tämä on tällä selvä ja eikun suunnittelemaan uutta peliä muiden kanssa. Kiitos erittäin mielenkiintoisesta pelistä! o/ ))

Uros hymähti huvittuneena ja pudisti päätään. ` Vai että yhdessä? Tästä tulee kyllä kummallisin ja ihmeellisin kokemukseni tässä laumassa…`, Taisto ajatteli. Hänelle tulisi vaikeaa tottua tuollaiseen ajattelutapaan, hän kun ei ole ikinä elänyt niin sanotussa “perheessä”. Mutta kai hän sitten oppisi tai sitten ei, aika tulisi näyttämään. Hukka seisoi hiljaa, ilmeettömänä ja katsoen jonnekin kaukaisuuteen. Ristiriitaiset tunteet ja ajatukset sinkoilivat sinne tänne.

Lopulta päätä alkoi särkemään, hukka tunsi olonsa turhautuneeksi ja lannistuvaksi. Toisen sanoma oli aivan uutta hänen korvilleen. Taisto katsoi naarasta ilmeettömänä, huokaisten pettyneesti mutta oli silti iloinen. Viimaan laumaan oli päästy, se ainakin toi harmaaseen päivään vähäsen valoa. Uros lähti kävelemään toisen perässä, pysytellen kuitenkin vähäsen taaempana ettei suututtaisi alfaa uudestaan. Tulevaisuus oli nyt hämäränpeitossa. Taiston tie laumassa tulisi olemaan vaikea ja pitkä. Se että hän selviäisi hengissä siitä, tulisi olemaan hänestä kiinni.