Turren pesällä tapahtuu (päättynyt)

Turre seurasi tarkkana Kelmin toimia, ja oli jopa yllättynyt että toinen osasi jo niinkin hyvin. Turre odotti sopivaa hetkeä ja kun Kelmi ryntäsi faasaanien joukkoon se lipaisi huuliaan ja loikkasi ruhonsa kera kohti kelmiä sekä fasaaneja . Turren tarkoituksena oli napta kahdesta fasaanista kerralla, kuitenkin sen hampaat upposivat vain yhteen kun tassu heilautti yhden fasaanin kauemmaksi. Turre tiputti fasaanin suustaan " Ota Kelmi tuo kiinin, se on haavoittunut saatat saada se nn opeasti kiini, plataan sitten pesälle" Turre snaoi kelmille ja katsoi yhden fasaanin perään joka oli sännänyt karkuun. KAksi lintua riitätisi hyvin koko porukalle ensihätään.

Turre jäi odottaamaan kelmiä mikäli tuo oli tehnyt kuten Turre oli pyytänyt. jos lintu olisi otettu kiinni Turre pyytäisi kelmiä palaamaan pesäle. Jos taas liintu oli päässyt karkuun Turre kehuisi valtavasti Kelmiä hyvästä teosta. ja lähtisi kohti pesiä ja antaisi KElmin kantaa ainoan linnunt pesälle kaikilel nautittavaksi.

”Selvä on… Anteeksi, neiti Tähkä.”, nuorukainen sanoi nyökäten pienesti päätään toisen toteamukselle ja luimisti hieman korviaan, luullen että toinen tarkoitti hänen tehneen jotakin väärin. Mutta mitä, sitä uros ei keksinyt eikä alkanut kuitenkaan utelemaan toiselta, ettei vain suututtaisi tai pahoittaisi naaraan mieltä. Siksipä Roiske haukotteli hieman nuollen huuliaan, yrittäen näyttää mahdollisimman vaarattomalta. Tähkän ystävällinen katse rentoutti hieman häntä, uskoen ettei toinen ollut mitenkään vaaraksi ja Roiske pystyi rentoutumaan kokonaan, vaikka olikin silti yhä valmis yllätyksiin.

Nuorukainen vilkaisi nopeasti Surmaan, hymyillen tälle hieman ystävällisesti ettei toinen tuntisi itseään aivan ulkopuoliseksi. “Saanko kenties kysyä, kuka on Kelmi?”, hän kysyi vähän molemmilta naarailta ja katsoi myöskin Tähkän katsomaan suuntaan, yrittäen haistaa Turren hajun ilmasta mutta ei pystynyt siihen. Kaksikko taisi oli liian kaukana tai sitten Roiske oli vain niin jännittynyt, ettei pystynyt nappaamaan uroksen hajua ilmasta.

Roiskeen käytös toi aivan mieleen laumaelämän, mikä sai Surman lähes irvistämään. Onneksi itsehillintä toimi ja tuloksena oli vain pienoinen hymy.

Surma katseli metsään päin, kuin toivoen että Turre tulisi Kelmin kanssa takaisi. Todettuaan, ettei kukaan olisi ainakaan vielä tulossa, hän keskittyi jälleen kaksikkoon.

Kun Roiske halusi tietää lisää Kelmistä, Surma katsahti Tähkään kuin merkiksi, että hän voisi kertoa. Tähkä tiesi kuitenkin enemmän tuosta pennusta kuin hän.

Tarkasti Kelmi seurasi Turren ohjeita ja tunsi itsensä kerrankin jo isoksi sudeksi hyökätessään Turren tarkoittaman fasaanin perään. Lintu heilutteli hätääntyneenä siipiään ja pyrki kauemmas, mutta sudenpentu oli sillä kertaa haavoittunutta fasaania nopeampi ja Kelmi sai parin yrityksen jälkeen linnusta kiinni. Hän yritti puraista linnulta kaulaa poikki, mutta pennun hampailla se oli vielä vaikeaa ja kesti hetken, ennen kuin Kelmi onnistui siinä. Sinä aikana lintu yritti hätäisesti nokkia sekä kynsiä Kelmiä, mutta sudenpentu onnistui välttämään epätoivoiset puolustusyritykset niin, että sai vain pari pientä naarmua rintansa tietämille.
"Sain sen!" Kelmi yritti huutaa Turrelle fasaani suussaan. Se oli liki mahdotonta aivan kuin niin pienen kokoisen pennunkin kävelykin moinen lintu suussaan. Pari kertaa Kelmin oli pakko tiputtaa kuollut lintu maahan, etsiä parempi kohta kantamista ajatellen ja jatkaa matkaa. Lopulta hän sai linnusta kiinni niin, ettei hän jatkuvasti kompuroinut saaliiseensa.
Päästyään Turren kohdalle Kelmi katsahti urokseen ylpeänä siitä, että hän oli onnistunut auttamaan Turrea.

Lempeästi Tähkä katseli jonkin aikaa Roisketta kertoen, että hän ei ollut nuoremmalle mistään vihainen tai harmistunut. Toisen kysyessä Kelmistä narttu sitten kääntyi katsomaan Surmaa ennen kuin vastasi, osoittaen sanansa heille molemmille. "Kelmi on edesmenneen isäni viimeisimmästä pentueesta", Tähkä aloitti. Hän oletti, että myös täällä useimmat sudet mielsivät Kelmin helposti hänen omaksi pennukseen, vaikka asia ei niin ollutkaan. Heillä oli sama isä, mutta siihen se sitten jäikin.
"Eksyimme laumamme jäljelle jääneistä susista erään lumimyrskyn takia ja päädyimme Kelmin kanssa tänne. Hän on vielä hyvin nuori. Uskon, että sinä ja Kelmi tulette hyvin toimeen", Tähkä sanoi ja osoitti viimeisen lauseensa ainoastaan Roiskeelle.

Turre oli seurannut kelmin toimintaa ja heilutti häntäänsä iloisesti kun pentu onnistui saamaan linnun kiinni. siinä välissä Turre loikki toisen fasaanin perään saadaksene pesäa asukeille riitätävästi ravintoa. Turre joka oli ahdannut fasaani rukan pusikoiden oskien lomaan suorastaan sähähti kohti lintua ja tarras ituon kaulasta kiinni. turre lähti sitten lintu suussaan jolkottamaan kohti kelmiä. " Hiensoti tehty, palataan nyt pesälle niin pääsemme syömään. " turre sanoi yhä alfmaiseen isä tyyliinsä. Turre lle tuo luonteen piirre oli täysin normaali.

Turre jolkotti mahdollsiesti kelmin tahtiin kohti pesää ja odottaisi tuota jos linnun kantaminen olisi liian raskasta ja tuo halusi levätä hetken. Turre ei kuitenkaan ottanut kelmin lintua kantaakseen sillä halusi että kelmi siais itse tehdä koko touhun. sillä turre tiesi että ensinmäinen täysin oma saalis oli kannettava ylepydellä kotiin. tai nini turre oli oppinut. nyt se kuitenkin oli matkalla kohti pesiä tarkistaen että kelmi pysyi matkassa.

Roiske oli helpottunut kun toinen ei ollut suuttunut hänelle, heilauttaen sitten hieman häntäänsä ja rapsuttaen kutiavaa korvaansa. Ehkä he kaikki tulisivat sittenkin toimeen keskenään vaikka urospentu hieman epäilikin yhä, ajan kanssa se voisi ehkä onnistua. Pentu kuunteli tarkasti Tähkän lyhyen kertomuksen jättämättä mitään pois mielestään. Kaikkein eniten Roisketta jäi vaivaamaan vain yksi asia, nimittäin että Kelmi oli pentu.

Hänellä ei ollut varsinaisesti mitään vastaan Kelmiä, mutta Roiske epäili heidän tulevan toimeen keskenään. Nuorukainen ei yksinkertaisesti osannut olla muiden pentujen kanssa vaikka oli itsekin vielä nuori. Entä jos hän olisi liian rauhallinen ja tyyni Kelmille, jolloin toinen ei pitäisi hänestä. Nuorukaista alkoi huolestuttamaan monia asia… ”Varmasti tulemme…”, hän vastasi silti toiselle pienesti hymyillen.

Surma kuunteli Tähkän kertomusta tarkasti. Tieto tuo valtaa. Niin Surma oli aina ajatellut.
Yllättävä, muttei häiritsevä tieto oli, että Kelmi ei ollut Tähkän pentu. Nyt ainakin Surma tunsi taas nuo kaksi hieman paremmin. Myös Roiske oli jo hieman rentoutunut. Kaikki tulisivat toimeen keskenään, eikä joukossa ollut kukkoilevia susia, joiden kanssa voisi tulla riitaa.
Vaikka hän itse oli aina ollut helposti määräilevä, hän yrittäisi nyt olla tekemättä sitä virhettä. Kukaan laumaton ei pitänyt sellaisesta, sen tiesivät kaikki. Ehkä vanhassa laumassa määräily olisi onnistunut, muttei täällä.

Kelmin oli pakko myöntää, että fasaanin kantaminen hänen kokoiselta sudelta oli vaikeaa. Pentu tuntui jatkuvasti kompuroivan lintuun ja saaliin siivet alkoivatkin jo näyttää melko tallatuilta. Itsevarmasti Kelmi kuitenkin paransi aina vain otettaan linnusta ja jatkoi jälleen matkaansa Turren perässä mahdollisimman reippaasti. Hän oli ylpeä siitä, että oli saanut fasaanin itse kiinni (joskin Turren avustuksella, tietenkin) ja aikoi varmasti myös kantaa sen itse takaisin pesälle.

Pian Tähkäkin huomasi, että Turre ja Kelmi palasivat saalistusmatkaltaan. Ilokseen hän näki, että Turre oli saanut saalista, mutta Kelmin suussa roikkuva fasaani vasta yllättikin Tähkän. Hän ei olisi uskonut, että pentu vielä olisi saanut saalista kiinni tai jaksanut kantaa sitä pesälle, vaikka pennun puheet olivatkin usein melkoisia. Näky yllätti nartun täydellisesti!
"Palasitte jo", Tähkä tokaisi itsestäänselvyyden ikään kuin tervehdyksenä Turrelle ja Kelmille. Kelmi ryntäsi ylpeästi muiden luo eikä ymmärtänyt edes varoa tuntematonta nuorukaista Surman ja Tähkän seurassa. Pyrähdettyään muiden luo hän laski saaliin suustaan ja heilutteli häntäänsä sangen tyytyväisenä itseensä, ennen kuin ilmoitti pentumaisella sävyllään: "Turre auttoi hieman, mutta pyydystin sen silti itse!"

Turre kulki tasaiseen tahtiin pesää kohti ja pian ilokseen huomasi että kaikki olivat heitä odottaneet. Turre asteli muiden luo ja tervehti jokaista hännän heilautuksella ja laski sitten linnun maahan. " Kelmi toimi oikein taitavasti " Turre sanoi tähkälle ja hymyili susmaisesti perään. Kelmi oli ollut turren mielestä oikein reipas. " Käykäähän kiinni, se on vielä lämmin" Turre sanoi ja osoitti kuonollaan fasaania. normaalisit laumassa Turre olisi syönyt ensin, mutta nyt ei ollut lauma vaan kasa ystäviä joita Turre oli tarjoutunut auttamaan. talven yli.

Talvi tekisi loppua nopeasti ja ruokaa alkaisi taas riittää kaikille eikä se olisi vaiekasti saatavaakaan.

Nyt vanhus kuitenkin antoi muiden nauttia ateriaa ja söisi jos jotain jäisi jäljelle. kelmi aisi Turren mielestä itse päättää jakoiko linnun muiden kanssa vai söikö itse. olihan tuo kuitenkin linnun lähes itse kaatanutkin.
Turre oli iloinen myös että hänen ottopoikansa roiske oli saapunut paikalle. Tähän Turre loi isämäisen katseen " Näytyä voivan paremmin roiske" turre sanoi ja hymyili jälleen susimaiseen tapaansa.

Roiske rapsutti korvaansa takajalallaan lyhyesti, kunnes haistoi ilokseen Turren hajun ja jonkun muun. Uros kääntyi katsomaan kaksikkoa kohti, katsoen arasti heidän luokseen ryntäävää Kelmiä ja nuorukainen astui muutaman askeleen kauemmaksi. Roiske katseli pää hieman kallella sekä korvat luimussa kun urospentu alkoi puhua saamastaan saaliista ja Roiske ei voinut olla tuntematta pientä kateuden pistoa sydämessään.

Turren ehdottaessa syömistä Roiske katsoi muita sivusilmällä, jääden kuitenkin istumaan paikalleen. Hukkaa ei oikein juuri nyt tehnyt mieli syödä nyt kun oli taas kerran kohdannut uuden tuttavuuden. Ja jotenkin Kelmi tuntui hieman pelottavalta tai epämukavalta. Jotenkin uros ei vain osannut mukautua tähän uuteen tilanteeseen. Turren puheisiin nuorukainen heilautti häntäänsä ja suupielet menivät hieman ylemmäs. Kyllä, paljon paremmin.”, hän vastasi takaisin.

Surman iloksi Turre ja Kelmi tulivat jo näinkin pian takaisin. Surma hymyili Turrelle pienesti, mutta katsahti sitten Kelmiin. "Hienosti toimittu." Se kehui pentua pienesti hymyillen. Surma tunsi pientä ylpeyttä pentua kohtaan, mutta Surma ei tiennyt miksi.

Kun tuli puhe syömisestä, Surma istahti Roiskeen vierelle. "Eikö ole nälkä?" Se kysyi Roiskeelta vieläkin hymyillen. Surmalla ei ollut erityisen nälkä. Jos jotakin jäisi, se söisi.
Se oli hyvällä tuulella. Johtuiko se sitten hyvästä säästä tai seurasta, sitä ei tiennyt.

Kelmi oli valmis jakamaan omastaan kaikille. Toki hän halusi itsekin maistaa tänne asti raahaamaansa fasaania, ja kävikin siksi melko nopeasti linnun kimppuun. Pennun hampaillaan hän yritti repiä lihasta palasia itselleen ja nuoleskeli samalla verisiä huuliaan katsellen muita, jotka eivät näyttäneet osoittavan aivan yhtä suurta innostusta ruokaa kohtaan kuin Kelmi itse. Asia hieman kummastutti pentua ja epävarmasti hän jäi tuijottamaan muita.
"Miksi ette syö?" Kelmi kysäisi. Siinä muita susia katsellessaan hän vasta huomasi kunnolla vieraan urossuden, joka ei ollut ollut paikalla heidän saapuessa Turren pesällä. Iloisesti ja luottavaisesti, kuten aina, Kelmi heilutteli häntäänsä ainakin vielä tuntemattomalle sudelle ja käänsi katseensa Tähkään. Hän kantoi palasen tallotusta linnustaan Tähkän eteen, mutta siirsi lopun linnun lähemmäs kolmea muuta sutta ja nuolaisi jälleen huuliaan. Ylpeänä hän istahti hankeen ja vaikka mahan pohjassa kipristeli edelleen pieni nälän tunne, pentu yritti unohtaa sen ja koetti sen sijaan näyttää mahdollisimman rauhalliselta, kuten muut sudet pesän ympärillä.

Kiitollisena Tähkä heilautti häntäänsä Kelmille pennun tuomasta lihanpalasesta, muttei sanonut mitään sen enempää. Hän ei halunnut loukata pentua, joten söi lihasta jonkin verran ja jätti lopun hangelle siltä varalta, että pennulla itsellä oli vielä nälkä. Kelmin nälkä kun ei näyttänyt loppuvan ikinä.
"Minun puolestani te voitte jakaa lopun ruoan", Tähkä sanoi muille rauhallisella sävyllä. Hän kyllä saattoi jakaa ruokansa Kelmin kanssa.

Turre oli myös hivenen ihmeissään siitä että kovin moni pesällä ei ollut nälissään. Noh Kun muut olivat todenneet että eivät olisi kovin nälissään turre astahti fasaanin luo ja nappasi siitä itselleen palasen ja siirtyi hivenen kaummeas hangelle syömään. Turrelle liham aistui myös aina kuten näytti kelmillekkin maistuvan.
Turre popsi lihaansa antamauskella ja hyvin hitaasti.

Roiske hymähti hiljaa huvittuneesti Kelmin kysymykselle, heilauttaen häntäänsä. Toinen vaikutti erilaiselta pennulta kuin muut entisessä laumassa, ei niin ilkeämielinen ja halveksiva. Ehkä heistä kahdesta tulisi vielä ystäviä joskus, ehkä. Urospennulla oli vielä paljon muistoja, tunteita ja kaikkea muuta käsiteltävänä sisällään, niin paljon arpia oli jäänyt sen sieluun. Ehkäpä… Joskus Roiske tulisi yhtä itsevarmaksi kuin Kelmi. Mutta se tulisi vaatimaan aikaa. Pentu hieman hätkähti huomatessaan Surman yhtäkkiä ilmestyneen sen viereen, täysin uroksen huomaamatta. “E-ei… Minä vain en ole kovin nälkäinen juuri nyt, siinä kaikki.”, hän vastasi arasti, korvien kääntyillessä hermostuneesti eri suuntiin ja hännän heiluessa hitaasti puolelta toiselle.

Pentu istui hetken aikaa siinä, näyttäen levottomalta ja hieman ahdistuneeltakin. Liikaa muita susia, liikaa liikettä ja melua, kaikkea oli liikaa. Roiske vilkaisi Turrea, suoden Myrskylle nopean pahoittelevan hymyn ja asteli sitten uroksen luokse. ”Isä… Saanko puhua?”, se aloitti varovasti. Sisällä tunteet olivat menneet aivan solmuun ja kurkussa tuntui palanen mikä ei nielemällä suostunut menemään. ”Ei mitään erityistä… Minä vain menisin hetkeksi muualle, minun täytyy hoitaa muutamia asioita.”, Roiske sanoi ja vilkaisi muita olkansa yli vaitonaisena. Kun asia oltiin ilmoitettu Turrelle, pentu nousi ja lähti astelemaan poispäin pesältä. Vähän matkan päässä olo alkoi jo helpottumaan, kun luonnon hiljaisuus ympäröi hänet. Paljon helpompaa.

//Eli Roiske poistuu nyt. Kiitos pelitä ja pahoittelen kestoa. *kumarrus*\\

((Joo tuli vähän myöhään :P ))

Surma ihmetteli hieman Roiskeen käytöstä. Ei hän tiennyt mitä toinen oli joutunut kokemaan. Hän ei tiennyt vielä paljon mitään Roiskeesta.

Roiskeen puhuessa tekemättömistä asioista, muisti Surmakin, että hänellä oli myöskin asioita hoidettavana. Se nousi ja katsahti kaikkiin vuoronperään. "Minunkin täytyy käydä asioilla. Oli oikein hauska tutustua Tähkä ja Kelmi." Se sanoi heilauttaen nopeasti häntäänsä. Pienen hetken kuluttua se nousi ylös ja lähti kävelemään hiljalleen pois päin.

((Surma poistuu tässä. Kiitoksia pelitä ^^ ))

Kaksikko oli jo saanut syötyä omat lihansa, kun Roiske ja Surma hävisivät omille teilleen. Tähkä ei ollut syönyt kovin paljoa, sillä hän oli jättänyt Kelmille enemmän, mutta ei narttu nälkäkuoleman partaalla ollut. Kyllä hän selviäisi seuraavaan metsästykseen saakka, kunhan Kelmikin selviäisi.
"Miksi he lähtivät?" Kelmi kysyi uteliaasti sekä Turrelta että Tähkältä, katsellen äsken lähteneiden susien peraän pää kallellaan. Hän olisi halunnut tutustua heihin paremmin, mutta molemmat olivat lähteneet aivan liian aikaisin.
"Kyllä he tulevat vielä takaisin", Tähkä huomautti rauhallisesti. Hän tiesi, että Kelmi olisi kovasti halunnut tutustua myös Roiskeeseen ja Surmaan. "Sen sijaan sinä taidat lähteä hetkeksi nukkumaan", narttu huomautti hivenen huvittuneesti huomatessaan, kuinka syvään Kelmi haukotteli. Pentu yritti sanoa jotain vastaan, mutta saalistuksen ja kaiken uuden tuoma väsymys oli saanut Kelmistä yliotteen.
"Turre, ei kai sinua haittaa, jos levähdämme hetken?" Tähkä kysyi.

Turre nyökkäsi poistuville susille ystävällisenä. Eihän turre heitä vankina pesälläänp itnyt tulkoon ja menköön kukin niinkuin tahtoo.
Turre siirsi katseensa Kelmiin joka kysyi turrelta jotain " Heillä on varmasti paljon mitä haluavat tehdä ennen iltaa " Turre snaoi isämäiseen tyyliinsä. Tähkän taas ilmoittaesa että kaksikko menisi nukkumaan Turre nyökkäsi " Ei haittaa, minäkin lähden etsimään Haukkaa jos hänet löytäisin. " Turre snaoi
Olisi itsestään selvyys että Thäkä ja kelmi nukkuisivat turren pesälä olivathan ne kuitenkin turren pesäkolon hyväksyneet väliaikaiseksi kodikseen.
Turre siirstyi sivuttain vasemmalle ja kääntyi kohti rajoja se oletti haukan olevgan siellä.

( Turrekin siis pois pelistä. kiitos mukavasta pelistä kaikille XD )

Tähkä katsahti vielä Turren perään, ennen kuin hätisteli väsyneen Kelmin pesäkololle. Pentu tallusteli hyvillään sisälle ja kaatui melkein saman tien maahan huokaisten syvään. Tähkä sen sijaan kierähti Kelmin viereen eikä väsymyksestään huolimatta nukahtanut heti, vaan jäi tarkkailemaan ympäristöään tyytyväisenä sen hetkiseen tilanteeseen.

[ Sitä samaa kaikille. :) ]