Liittyminen Ovelan laumaan - Muisto ja Hohto - suoritettu

(harinezumi tänne siis. Ajankohtana elokuun alku, muun saat päättää itse)

Hohto ja Muisto kulkivat Ovelan lauman rajojen lähettyvillä. Hohto kulki itsevarmana edellä ja Muisto varovaisena perässä. He olivat haistaneet suuren lauman olevan kyseessä ja he yrittivät nyt liittyä siihen.
"Onko tämä sittenkään niin hyvä idea?" Muisto kysyi vilkuillen koko ajan ympärilleen. "Mitä jos joku tulee monen muun kanssa häätämään meidät?"
"Tätähän sinä halusit. Suurempaa laumaa, vai mitä? Nyt on liian myöhäistä katua ja sitä paitsi, mehän toivomme, että joku tulisi. En usko että kovinkaan moni vaivautuisi tulemaan vain häätääkseen meidät." Hohto selvitti veljelleen. Se haisteli ilmaa, jossa tuoksui jo selvästi syksy. Hohtoa jännitti aivan yhtälailla laumaan pyrkiminen kuin Muistoakin, hän ei vain näyttänyt sitä ulospäin. Se olisi vain pahentanut Muiston tilannetta entisestään. He eivät olleet koskaan olleet missään laumassa, joten jäi nähtäväksi, miten he osaisivat käyttäytyä, saati sitten puhutella alfaa.

Kun he olivat selvästi lauman rajojen sisäpuolella, Hohto ulvoi kutsuakseen lauman alfan paikalle. Ulvonta oli melko kimeä, eikä se välttämättä kantaisi kauas, mutta parempi yrittää kuin luovuttaa.
Hohto istahti alas, kun taas Muisto jäi seisomaan. Se ei tuntenut oloaan niin rohkeaksi kuin Hohto. Seisaalleen se pääsisi nopeasti pakenemaan. Hohto kutsui alfaa uudelleen varmuuden vuoksi. Nyt kummatkin tarkkailivat ympäristöä ja odottivat.

Lousku oli niin innoissansa päästyään isoisänsä mukaan rajapartioon, ettei meinannut malttaa pysyä aloillaan. Se viiletti sinne tänne ja liehitteli alfaansa, merkkaillen aina samaan aikaan kuin Ovelakin. Samoihin kohtiin se ei uskaltanut, mutta kauemmaksi. Sitten se kuopi suurieleisesti maata ja jolkotti taas vanhemman suden kintereille. Ontuva alfa liikkui huomattavasti hitaammin, kuin Lousku olisi halunnut, mutta nuoren suden ei parennut valittaa. Se oli nyt melkein tasan kaksi vuotta, täynnä tarmoa ja intoa. Maailma oli alkanut houkuttaa sitä ja se oli monena aamuna vaeltanut kauas lauman rajoille tuijottelemaan. Ovela oli aistinut nuorukaisessa halun lähteä ja oli siksi kuljettanut sitä viime aikoina mukanaan tavallista enemmän. Se tuskin näkisi tyttärenpoikaansa enää tämän jätettyä lauman ja halusi antaa sudelle mahdollisimman hyvät eväät tulevaisuuteen.

Kaksikon matka katkesi, kun ilmassa kaikui kimakka ulvahdus. Se tuli aika läheltä ja Ovela terästöytyi heti. Myös vaalea Lousku lakkasi loikkimasta sinne tänne. Sen olemukseen tuli tiettyä terävyyttä ja askeliin malttia.

"Vieraita susia", se totesi ja paljasti hampaansa. Ovela nuolaisi kirsuaan ja lähti jolkottamaan ääntä kohti. Nyt, kun sen lauma oli laakson suurin ja vahvin se suhtautui tunkeilijoihin leppoisammin. Vaadittiin jo melkoinen susiryhmä valtaamaan tämä reviiri. Tosin, Viimankin lauma oli ollut suuri. Ovela oli tutkinut rajoja pitkään viimeisten viikkojen ajan ja lopulta todennut, että mahdoton oli tapahtunut. Viima oli syrjäytetty ja sen paikan oli ottanut suunnilleen saman ikäinen uros. Laumat eivät olleet ottaneet yhteen sitten Viiman lähdön, mutta tuskinpa tämä uusi alfakaan mitään rauhaa halusi hieroa.

Kierrettyään näköesteenä olleen pajupensaikon Ovela havaitsi lähellä kaksi vierasta sutta. Välimatkaa oli tuskin kahtakymmentä metriä. Nämä kaksi olivat selkeästi odottamassa häntä. Toinen pysytteli vähän toisen takana ja oli selvästi epävarmempi tilanteesta. Ovela nosti häntänsä korkealle ja pörhisti turkkinsa. Kuljettuaan muutaman askelen muukalaisia kohti se ulvahti merkiksi saapumisestaan ja jähmettyi aloilleen. Muukalaiset eivät näyttäneet olevan liikkeellä pahoin aikein, mutta ainahan tilanne saattaisi mennä siihen.

Louskua ei näkynyt missään. Nuorukainen oli jäänyt kauemmaksi ja kiertänyt kukkulalle. Se seurasi alfan ja vieraiden susien tapaamista sopivan välimatkan päästä ja pisti mieleensä isoisänsä eleet. Se jopa matki niitä vähäsen, nostaen häntänsä naurettavan korkealle ja pörhistellen läheiselle kivelle karvojaan. Sen pitäisi osata nämä asiat, kun se lähtisi.

Kun kaksikko huomasi suurikokoisen suden saapuvan, Muisto meni hieman kyyryyn ja pisti korvansa luimuun. Häntä heilui hitaasti, merkkinä, että he eivät olisi vihollisia. Hohto nousi seisomaan ja katsoi korvat eteenpäin suunnattuna tuota suurta hukkaa, joka näytti vielä suuremmalta pörhistäessään turkkiaan. Hohto mietti miten aloittaisi keskutelun. Hetken he vain seisoivat siinä: toinen hieman kyyryssä ja toinen hieman ryhdikkäämmin. "Oletteko mahdollisesti tämän lauman alfa?" Hohto aloitti. Sen äänen sävyn joku voisi helposti tulkita välinpitämättömyytenä, kuin olisi puhunut säästä. Hohto huomasi itsekkin kuinka epäkohteliaasti aloitti, mutta ei keksinyt mitään sanottavaa, millä korjata tilannetta, joten se pisti korvansa luimuun ja kyyristyi itsekkin hetkeksi, teko muistutti aivan kuin se olisi saanut nuhteita omalta emoltaan.
Muisto katsoi hiukan hämmentyneenä, mutta ihaillen siskoaan. Muisto ei olisi keksinyt itse samaa, vaan se luultavasti olisi vain jähmettynyt paikoilleen. Sen takia se päättikin, että jättäisi puhe puolen Hohdolle, ellei se itse keksisi jotain nokkelaa väliin tai siltä kysyttäisiin jotain. Kummatkin katsoivat nyt tuota tuntematonta hukkaa ja odottivat, mitä toinen vastaisi.

((Öö.. Sekavaa...))

Ovela pani merkille hännänhuiskutuksen ja tuli siihen tulokseen, että sitä tuskin oltiin syrjäyttämässä. Nämä sudet lienivät liittymisaikeissa. Hetken aikaa Ovela tarkkaili vaitonaista kaksikkoa tarkasti, kunnes toinen niistä puhui. Se vaati tietää, oliko Ovela tämän lauman alfa. Ovela pani merkille vähän tunkeilevan sävyn sanoissa sekä niitä seuranneen alistuvan käytöksen. Joko tämä susi oli ollut jo kerran laumassa ja melkoisen korkealla arvossa, tai sitten se oli oman kahden suden laumansa pomo.

"Kyllä minä olen", Ovela vastasi ja astui taas vähän lähemmäksi. Se ei katsonut enää tarpeelliseksi pörhistellä, mutta piti häntänsä terhakkaasti pystyssä.

Hohto nielaisi pienesti, kun tuo susi hänen edessään oli todellakin alfa. Muisto siirtyi nyt siskonsa vierelle. Lauman alfa ei näyttänyt enää niin uhkaavalta kuin äsken. "Minä olen Muisto ja tämä on Hohto." Muisto puhui nyt ensimmäistä kertaa. "Ja olisimme halukkaita liittymään tähän laumaan. Mikäli siis otatte vielä näin suureen laumaan lisää jäseniä..." Hohto jatkoi. Muisto kuunteli vieressä jännittyneenä. Kaksikko olivat suorastaan jäätyneitä paikalleen ja odottivat mitä alfa vastaisi tai miten se reagoisi.

Ovela oli ollut oikeassa. Sudet olivat tulleet liittyäkseen. Kaksikko esittäytyi Muistoksi ja Hohdoksi ja Ovela tarkkaili kaksikkoa nyt uusin silmin. Nyt, kun sen lauma oli laakson suurin sillä oli varaa nirsoilla. Hyviä susia ei kuitenkaan kannattanut käännyttää pois, mikäli ne olivat potentiaalisia metsästäjiä lauman riveihin. mitä useampi metsästäjä, sitä helpompi oli saada ruokaa varsinkin talvella.

"Minun laumani on suuri ja siihen on pyrkijöitä säännöllisesti", Ovela totesi ja huiskautti häntäänsä: "Miksi minun tulisi valita juuri teidät osaki sitä?"

[ *järkytys* En huomannut, että oli minun vuoroni. Anteeksi kamala kesto! ]

Kaksikko kuunteli lauman alfan selostusta. Muiston silmät alkoivat lähes kiilua. Lauma oli suuri. Siihen oli paljon pyrkijöitä. Eli ei hyvä... Pakko oli kuitenkin yrittää, haasteet toivat tiettyä jännitystä elämään.
Muisto ja Hohto olivat osanneetkin odottaa vastaavaa kysymystä, minkä alfa esitti. Miksi juuri he olisivat lauman arvolle sopivia susia.... Kumpikin mietti pienen hetken. Tästä riippuisi hyvin paljon.
"Emme ole kovin vanhoja ja kokeneita, pystymme silti saalistamaan jotain pientä. Ehkä yhdessä jotain isompaakin..." Hohto aloitti.
"Emme ole myöskään eläneet ennen suuressa laumassa, mutta me opimme nopeasti ja opimme taatusti paremmiksi saalistajiksi. Meistä tulee taatusti luotettavimpia ja hyödyllisimpiä susianne, mikäli annatte meille mahdollisuuden näyttää, että olemme hyvä lisä hienoon laumaanne." Muisto jatkoi Hohdon jälkeen. Nyt he vain joutuivat odottamaan, miten alfa reagoisi. He olivat ainakin olleet rehellisiä jos ei muuta.

Vieraiden susien miettiessä vastausta alfa nuuhki ilmaa siellä päin. Se halusi selvittää mahdollisimman paljon näistä pyrkyreistä. Oikeastaan sen lauma ei tarvinnut kipeästi susia. Se ei kuitenkaan missään tapauksessa tarkoittanut, että Ovela ajaisi jokaisen pois. Nyt sillä oli vain varaa olla nirso.

Pian kumpainen susi selitti, miksi niistä tulisi oiva lisä laumaan. Ne olivat nuoria, eivät ehkä kovin kokeneita, mutta kehityskelpoisia. Se oli varmasti totta. Ovela näki, että sudet olivat terveitä ja niistä olisi varmasti lauman jäseniksi. Ne olivat nöyriä, toinen kenties toista enemmän ja kaksikkona varmasti toimiva parivaljakko.

"Millaisessa laumassa te olette sitten asuneet ennen minun laumaani? Tiedättekö, miten teidän oletetaan käyttäytyvän, kun tulette uusina susina laumaan?" Ovela kysyi. Se alkoi olla jo vähän rennompi. Nämä kysymykset olivat tärkeitä, kentues tärkeämpiä kuin susien taidot. Metsästämään jokainen susi oppi isossa laumassa, mutta ellei osannut käyttäytyä, loi eripuraa. Ovelan lauma oli suuri ja sen sisällä oli paljon susia. Jotkut yksilöt varmasti höykyttäisivät omegaa, osa taas suhtautuisi suopeammin. Kaikkien kanssa ei voinut olla ylin ystävä, mutta laumassa jokaisen kanssa oli tultava toimeen. Ovela ei halunnut rauhanhäiritsijöitä. Alussa se oli ottanut laumaansa muutaman sellaisenkin suden, joiden käytökseen se ei ollut täysin tyytyväinen. Nyt sen ei tarvinnut ottaa vahvistukseksi mitään muuta, kuin täydellisiä laumasusia. Sellaisia, jotka olivat valmiit toimimaan, kuten laumassa kuului.

((Eipä hätiä ^^))

Kaksikko katsahti toisiaan nopeasti, kun heille esitettiin uusi kysymysliuta. "Perheemme oli laumamme aikaisemmin.." Hohto vastasi. Hän ei tiennyt, oliko tuosta tiedosta enemmän haittaa vai hyötyä heille. "Eli kyseessä on pieni, todella pieni lauma." Muisto jatkoi.

Vaikka alfa näyttikin rentoutuvan hiukan, kaksikon kodalla tilanne oli päinvastainen. Yhä tiukempia ja tiukempia kysymyksiä sateli heidän niskaansa ja se sai nuoret sudet lähes varpailleen. Viimeisimpään kysymykseen Hohdon ei tarvinnut kauaa miettiä. "Suden täytyy tuntea paikkansa. Muuten lauma ei toimi kunnolla. Uusina meidän on käyttäydyttävä sen mukaisesti... " Hohto selitti ja katsoi Muistoa. "Eli on kuunneltava ja toteltava, mitä muut sanovat..." Uros jatkoi mihin hänen siskonsa jäi. Hohto nuolaisi huuliaan jännittyneenä. Hän ei muistanut, milloin häntä oli jännittänyt viimeksi näin paljon.

Vastaus tuli nopeasti kumpaankin kysymykseen, toiseen kenties vielä nopeammin. Siitä Ovela päätteli, että sudet ainakin teoriassa tiesivät, kuinka tuli käyttäytyä. Se, osaisivatko ne tosipaikan tullen käyttäytyä yhtään, olikin eri asia. Ovela rabisteli turkkinsa ja lähti sitten onnahtelemaan lähemmäksi susia. Se tarkkaili kumpaakin ja kiresi niitä kuin saaliseläimiä, nuuhkien välillä vieraiden suuntaan. Juuri, kun se oli avaamassa suutaan, kuului kauempaa innostunut haukahdus: "Lakkaa kiusaamasta, isoisä! Minusta he näyttävät hyviltä."

Ovela lakkasi kulkemasta ja pyörähti ympäri, paljastaen hampaansa. Rinnettä pitkin laskeutuva, lähes vitivalkoinen nuori uros luimisti häntänsä ja korvansa ja lipoi kirsuaan: "Anteeksi, johtajani."
"Mm...", Ovela tuhahti ja piilotti hampaansa jälleen. Se tarkkaili nuorukaista, joka lähestyi varovasti uusia susia.

"Minä olen Lousku. Olen rajapartiossa johtajani kanssa", nuori uros selvitti itsevarmemmalla äänellä, kuin mitä eleet antoivat ymmärtää sen olevan.

Kaksikko seisoi kärsivällisenä, kun heitä haisteltiin ja tutkittiin. Hohtokin nuuhki ilmaa kiertäjän suunnalta. Tämän kuitenkin keskeytti huudahdus vähän matkan päästä ja valkoinen susi porhalsi jo heidän suuntaansa. Vai oikein isoisä, jolla näytti olevan auktoriteettiäkin, kun sai toisen aisoihin noin hyvin.

Muisto kurottautui nuuskimaan ilmaa Louskuksi esittäytyneen suden suunnasta. Se ei uskaltanut vielä liikkua paikaltaan. Kummankin hukan häntä alkoi heilua, kun ensivaikutelman perusteella susi vaikutti varsin mukavalta. "Minä olen Hohto." Narttu vastasi ja nuuski itsekkin parhaansa mukaan vaaleaa sutta. "Minä olen Muisto." Veli vastasi. Rajapartio kuulosti varsin mukavalta. Ehkä hekin joskus vielä pääsisivät sellaiselle hyvällä tuurilla. "Onko rajapartiossa mukavaa?" Muisto kysyi innostuneena ja kallisti päätään.

Lousku innostui taas huiskuttamaan häntäänsä, kun vieraat sudet nuuhkivat sen suuntaan ja elehtivät ystävällisesti. Toinen niistä kyseli, oliko rajapartiossa mukavaa. Lousku pörhisti turkkiaan ja heilutti häntäänsä korkeammalla: "Erinomaisen, kiitos kysymästä. Tämä on minulle jo tuttua puuhaa. Käyn johtajan kanssa tarkistamassa rajat aina välillä, mikäli hän vain kelpuuttaa minut mukaansa", nuori susi vastasi. Vaikka se oli innoissaan ja matki selkeästi vanhemman alfansa ylhäisiä eleitä, sen silmät olivat ikäistään vakavammat. Susi ei ollut idiootti, vaikka nuoruus saikin sen välillä sekaisin innosta.

"Te olette ensimmäinen vieras joukko, jonka olen tavannut", Lousku jatkoi sitten. Se vilkaisi Ovelaa taas ja kun uros näytti yhä rauhalliselta, se uskalsi heiluttaa häntäänsä ja pyörähtää ympäri pari kertaa: "Minä voin tiedä teidät pesille, jos johtajani jatkaa vielä kierrosta."

Muisto katsoi hämmästyneenä Louskua. Hohtokin yllätty, kun toinen sanoi asian olevan jo tuttua.

"Kerta se on ensimmäinenkin.." Hohto kommentoi toisen sanoja ja heilautti häntäänsä. Kaikista suurin yllätys oli, kun Lousku ilmoitti vievänsä heidät pesille. Kaksikko siirsi katseensa Louskusta Ovelaan, kuin kysyäkseen, oliko nuori susi tosissaan vai oliko se vain leikkiä. "Oikeasti?" Muisto kysyi ja innostuksen pystyi näkemään tämän silmistä . Häntä alkoi heilumaan nopeammin ja hänellä oli vaikeuksia pysyä paikallaan. Hohtokin odotti jännittyneenä vastaustaja jähmettyi kokonaan paikoilleen.

[Lyhyys. T^T ]

"Minulla ei ole mitään syytä pitkittää tätä enää", Ovela sanoi ja heilautti laiskasti häntäänsä: "Eiköhän minun laumassani ole teille tilaa. Kevättä vasten pari uutta sutta voi olla ihan hyväkin asia", Ovela jatkoi ja jätti selittämättä asiaa sen enempää. Se oli alfa, ei sen tarvinnut puhua ajatuksistaan susille. Varsinkaan uusille, joiden paikka laumassa oli vielä vähän auki. Vanha susi otti muutaman askelen poispäin, mutta kääntyi kuitenkin vielä tarkistamaan, että Lousku saisi vieraat liikkeelle. Nuorukainen oli jo ottanut hyvin mahtipontisen asennon, ihan kuin olisi ollut itse alfa ja johdattamassa laumaan hyväksymiään pesälle muiden nähtäväksi.

Muiston silmät suorastaan loistivat. Hän alkoi loikkia Louskun ympärillä häntä heiluen nopeasti. Hyvä ettei hän noussut ilmaan. Hohtokin rentoutui huomattavasti. Hän oli valmis lähtöön koska vain. "Kiitoksia. Ette tule taatusti pettymään!" Hohto sanoi uudelle alfalleen. Nyt heillä ei olisi mitään huolta. He olivat saaneet tavoitteensa täytettyä. Lisäksi Hohdon ei tarvitsisi enään olla koko ajan Muiston perässä. "Aivan, kiitoksia!" Muisto toisti kuin papukaija. Sitten se kääntyi Louskun puoleen. "Hei, haluatko näyttää hieman paikkoja kunhan päästään perille? Tunnet taatusti paikat paremmin kuin oman turkkisi." Se kysyi toiveikkaana. Hohto pääsi Muiston vierelle ja tönäisi veljeään pienesti. "Jotain rajaa innostuksellekin. Louskulla taatusti on parempaakin tekemistä." Hohto sanoi. Se ei todellakaan halunnut ärsyttää laumalaisia.

"Vielä mitä! Minä tiedän KAIKEN reviiristä ja sen ympäristöstä. Olen tutkinut sitä paljon. Voimme kiertää yhden paikan kautta. Teidän on ehkä hyvä tietää se. Sieltä saa talvisin helpolla myyriä ja jäniksiä", Lousku vastasi. Se huiskutti myös iloisena häntäänsä Muistolle ja Hohdolle, joskin aavistuksen näitä korkeammalla. Nuori susi se oli, luultavasti vasta aikuisuuden kynnyksellä, mutta yhtä kaikki se tajusi jo jotain hierarkiasta.

Ovela jäi katsomaan näytelmää taaempaa. Se ei epäillyt omaa päätöstään eikä sen viisautta. Ennemmin tahi myöhemmin lauman omat pennut lähtisivät pois. Lousku varmasti ensimmäisien joukossa. Olisi hyvä, että laumassa olisi nuoria susia paikkaamaan.

Varmistettuaan, että kaikki oli nyt hyvin vanha uros kääntyi ja lähti jolkottamaan siihen suuntaan, mihin oli alun perin menossakin. Se seuraili hetken Muiston ja Hohdon jälkiä ja poikkesi sitten reitiltä, jatkaen omaa yksinäistä kierrostaan laajan reviirinsä ympäri.

((Eiköhän tämä ollut tässä! ^^ Jos haluat, voidaan toki jatkaa Louskun ja Muiston ja Hohdon kanssa.))

Muisto katsoi Louskua ilahtuen, että toinen oli valmis näyttämään paikkoja noinkin mielellään. Se tönäisi pienesti siskoaan ja katsoi toista ylpeänä. Olihan se kerrankin tehnyt jotain oikein.
Kun Lousku otti puheeksi myyrät ja jänikset, innostui Hohtokin. Kunhan hänelle vain näytettäisiin tie, hän olisi taatusti paikalla. "Eiköhän sitten mennä?" Hohto kysyi kaikkea muuta kuin kysyvästi. Muistokin oli aina valmis milloin vain, mihin vain.

[Joo. Kiitoksia. Minulle kyllä käy tuo Louskun kierros -peli. ^^' ]