Ilo etsii perhettään tai osaa siitä... - Loppunut Kiitokset pelistä!

( Trisha, Calarma taikka joku veljeksistä tänne. Miksi ei muitakin )

Tempperamenttinen ja itsenäinen Ilo oli laahustanut häntä koipien välissä VArvun reviriltä kohti isänsä jättämiä merkkejä. Katala oli jättänyt merkkejä olinpaikasta mutta hajut olviat haalistuneet sateiden ja kuumien ilmojen jälkeen. Ilo ei varsinaisetsi näyttänyt nimensä veroiselta iloiselta ja pirteältä mitä se oli yleensä. Neitisemme oli kasvanut hivenen pentu ajoistaan jos ei kooltaan niin ainakin luonteeltaan sen tulipäisyys ja itseppäisyys oli melkein päästänyt sen hengestään siksi se oli nyt lähtenyt etsimään perhettää tai edes osaa siitä. Isän tyttönä se oli lähtenyt etsimään isäänsä siinä toivossa että tuon löytäisi.
Maa oli kostea pehemä ja varsin upottava nuorukaisen jaloissa lähellä puolen vuoden ikää pentu oli varsin pörheä karvainen ja suurisuinen. Ilo ulvahti parisen kertaa kutsuvaa huutoa ja toivoi edes jonkun vastaavan.

Ilta oli pimenemässä eikä menisi aikaakaan kun olisi yö. Ilo ei pitänyt ajatuksetsa että joutuisi kulkemaan pimeässä joten se aikoi etsiä jonkun juuriston suojan jonne se voisi käpertyä suojaan luonnonlta.

< Velipoika Kaiku ilmoittautuu >


Ei ollut kauaa, kun Kaiku oli liittynyt uuteen laumaan isänsä ja setänsä kanssa. Se oli ollut nuorelle suden alulle uusi juttu, mutta siitä selvittiin kunnialla (vaikkakin parilla pentumaisella lausahduksella). Haukan laumassa susi kuin susi pystyi tuntemaan olevansa jälleen turvassa, yhdessä isossa perheessä.

Kaiku kohotti kuononsa kohti taivasta. Ilta oli kääntymässä yöksi, kesä syksyksi. Alkoi tulla pimeää, vain tähtien loisto valaisi vaaleaturkkisen suden matkaa eteenpäin. Ruohikkoon oli painautunut pieni polun tapainen, ehkä Haukka oli jolkotellut siitä muutaman kerran merkatessaan reviiriään. Tahtomattaan Kaiku päästi pienen ulvahduksen, kuono edelleen kohti tähtitaivasta. Tuo lyhyt ja hiljainen ulvahdus kaikui läpi metsän, jääden soimaan ilmaan hetkeksi, kuin lauluna - suden lauluna.
"Hmm?" Toinen kutsuva ulvahdus kuului kovempaa, jostain aivan läheltä. Kaiku pysähtyi hetkeksi, laskien katseensa taivaasta tummuvaan metsikköön. Susi pysyi vaiti, yrittäen kuunnella pienintäkin rasahdusta. Vain nuorukaisen tasainen hengitys muodosti kylmään ilmaan pienen höyrypilven. Varovasti Kaiku kohotti jälleen kuonoaan, päästäen kysyvän ulvahduksen kaikumaan puiden lomaan. Kuka?
Hetki toi uroksen mieleen muiston, kun se kerran karkotti rajarikkureita äitinsä kanssa Viiman alueilta. Nyt susi oli yksin, olihan sillä lauma tukena, mutta ketään ei tuntunut olevan lähistöllä? Kaiku otti askeleen eteenpäin, ulvahtaen uudestaan. Oliko kyseessä rajarikkuri, laumalainen vai joku ihan muu?

Ilo tuhisi pimeydessä hiljaisesti sillä oli tunne että se ei löytäisi ketään. kuitenkin pian jostain kauenpaa kuului pieni ulvahdus takaisin ilon korvat hörähtivät pystyyn ja koko narttu seisahtui paikalleen. se yritti kuulsotella mitsät suunnasta vastaaja huusi. Ilo haukahti parikertaa yrittäen täten vastata tosien kysyvään ulvahdukseen olevansa hukassa. Ilo pysyi paikalla sillä se toivoi täten että liikkuja löytäisi näin hänet helpommin. aikansa Ilo pysyi hiljaa ja ulvahti uudelleen tarkistaakseen että kulkija olisi yhä tulossa.
Vaikak ilo usein esitti olevansa rohkea ja kovaluontoinen ei se sitä ollut ei ainakaa n täysin. Ilo pelkäsi että joku tulisi ja tappaisi sen. sen täytyi nyt vain odottaa ja toivoa että lähistöllä oleva susi olisi ystävä eikä vihollinen. Ilo kaipasi äitiään ja isäänsä ja miski ei veljiäänkin vaikka se ei juuri veljiensä kanssa ollut tekemisissä.

Tassunjäljet painautuivat kosteaan maahan uroksen astellessa eteenpäin. Suden pää painui hieman, korvat oli suunnattuna tarkasti suoraan eteenpäin ja suklaanruskeat silmät yrittivät erottaa jotain pimeyden keskeltä. Kaikun vaalea, kerman ja ruskean erisävyissä vivahteleva turkki valaistui tähtien ja kuun loisteessa..

Uros veti ilmaa keuhkoihinsa, yrittäen nyt haistaa tuon toisen suden. Kostea maa oli kuitenkin petollinen, eikä Kaiku erottanut metsikön tuoksuista mitään sen ihmeempää. Jostain lähistöltä kuului haukahdus ja nuorukainen höristi korviaan. Ääni oli jotenkin tuttu, ehkä jokin Haukan laumalainen? Askeleet alkoivat kiihtyä, kun Kaiku asteli syvemmälle metsään. Nyt entistä varmempana ettei toinen susi ollut ainakaan vihollinen, uros nosti päätään ja nosti kevyen laukan. Kaiku ei tiennyt minne se oli menossa, se ei vielä tuntenut maastoa hyvin, saatika sitten nähnytkään kunnolla. Vaikka suden pimeän näkö on parempi kuin koiran, ei se vielä erottanut kunnolla tietä eteenpäin. Siitä siis alkoi tuttu rymistely keskellä metsää, suuret tassut kompuroivat hieman upottavassa maassa ja turkkiin tarttui ikävästi monenlaista heinää ja lehteä. Komea näky..

Ulvahdus kuului jälleen, nyt aivan läheltä. Kaiku hiljensi vauhtiaan ja ulvahti itsekin, pysähtyen lopulta. Silmät alkoivat tottua pimeään ja näkö parani huomattavasti. Edessäpäin seisoi joku, susi tietenkin, mutta kuka? Tähdet valaisivat hieman tuon pörröistä turkkia. Näky oli varsin tuttu.. ja tuo haju, Kaiku haistoi jotain nyt kun oli näköetäisyydellä toisesta. "Ilo?"

Ilo seisoi paikallaan kunnes metsikön ruohikko alko rätistä joku oli tulossa ja nyt oli hyvin lähellä. Ilon keho alkoi väristä kunnes joku lauusi sen nimen. Ilon korvat painautuivat niskaan ja nousivat pian takaisin ylös " Kaiku ?" Ilo kkysyi pimeyteen se oli tottunut pimeään jo aikoja sitten mutta vastaan tulevan hukan vaalea turkki ei tullut tunnetuksi oitis kunens Ilo uskaltautui liikkumaan lähemmäksi. sen todetessa tulijan oelvan veljensä Ilo hengähti syvään ja heittäytyi maahan selälleen. " mukava nähdä sinua veliseni " setotesi.

Kaiku rentoutui täysin kuullessaan oman nimensä. Ilohan se oli, ei siis mitään vaaraa. Taino.. ei siskoista aina tiennyt. Sisarukset olivat viettäneet aikaa yhdessä niin vähän, että tuntui kuin toista ei vielä täysin tuntisi. Sama suonissa virtaava veri, tuttu haju ja piirteet tekivät siskon kuitenkin tutummaksi.
Vaalea häntä heilui nopeaan tahtiin puolelta toiselle ja korvat painautuivat kalloa myöten. Uros lipaisi huuliaan ja hypähti Ilon yli tämän maatessa selällään maassa. "Missä sitä ollaan oltu?", Kaiku kysyi ja yritti näykkäistä siskoaan korvasta. Osumatta tai ei, nuorukainen hypähti taaksepäin ja painautui maata vasten, heilutellen vielä häntäänsä innoissaan. "Luulin että olisit jäänyt sen.. Veren laumaan?". Korvat taipuivat sivuille kysymyksen aikana ja pää painui hieman. "Oletko nähnyt äitiä? Tai Nuuskua? Ovatko kunnossa? Isä ja Koko ovat jossain täällä.." Kaikun kysymystulvalle ei tuntunut näkyvän loppua. Puhuessaan Katalasta ja sisarusten sedästä Kokosta, uroksen katse vaelsi hetken maastossa ennen kuin palautui takaisin kysyvänä Iloon.


< en vieläkään ole varma pitäisikö Kaiku taivuttaa nimenä Kaiun vai Kaikun :p >

Ilo käänteli pätään veljensä mukaan kun tuo oli tarttunut tuota korvasta ja alkoi viuhtoa hännällään lystikkäästi ja kysely tulva alkoi jolloin ilo tuo usein hieman itsekeskeinen ja varsin tempperamenttinen narttu nousi jaloilleen. " No tuota, olin kyllä varvun reviirillä halusin katsoa millainen hän on ja mitkä ovat hänen heikkoutensa mutta taisin tehdä virheeni. Hän on karmiva otus. " Ilo lausaht sitten ja mietti hetken vastuasta seuraavaan kysymykseen " Ei en ole nähnyt äitiä enkä muita sisaruksiamme. Voitko viedä minut Isän luokse? " ilo kysäisi sitten ja viuskautti häntäänsä pari kertaa puolelta toiselle iloisena.
Isin tyttö oli palaamassa takaisin ja toivoi että isä pappa ottaisi ilon vastaan iloisin mielin.

(( En nyt ihan varma ole mutta mielestäni se on Kaijun XD )

"Isä kertoi jotain siitä.." Kaiku tarkoitti Varpua, Ilon kertoessa Viiman syrjäyttäjän olevan karmiva. Nuorukainen ravisti turkkiaan, kuin pyyhkiäkseen ajatuksen mielestään. Se mietti hetken muita laumalaisia, olivatko nuo jääneet vai lähteneet? Ilo ei ollut nähnyt Sammalta tai Nuuskua, toivottavasti ne olivat kunnossa.
Kaiku nyökkäsi ja heilautti häntäänsä rohkaisevasti. "Katala on varmaan pesäkoloilla, käydään katsomassa" . Uros puhui isästään nyt nimellä, se ei ollut vielä varma tiesivätkö kaikki Haukan lauman jäsenet Kaiun olevan Katalan poika. Nuorukainen päätti olla toistaiseksi hiljaa asiasta, eiköhän se tulisi kaikille lopulta ilmi itsekseen..

Kaiku kääntyi ja otti muutaman askeleen eteenpäin, kääntäen sitten päätään katsoakseen seuraisiko Ilo. "Tiedätkö ketään joka olisi jäänyt sen uuden alfan laumaan?", uros jatkoi eteenpäin, heilutellen samalla häntäänsä askelten tahdissa. "Ehkä voidaan matkalla törmätä muihin Haukan laumalaisiin, kysytään niiltä ovatko nähneet is.. Katalaa", Kaiku mietti ääneen, vilkaisten Iloa silmäkulmastaan. Toki nämä voisivat ulvoa ja tiedustella olisiko lähistöllä ketään, mutta jos olisi, olisivat muut varmasti kuulleet Ilon ja Kaiun aiemmat ulvahdukset.

Jos minun vain sopii tulal sinne, Ja minulel Katala on isä tavalla tai toisella. " Ilo totesi se ei pitänyt siitä että sen veli puhutteli Katalaa nimeltä. sillä ilo piti tuota isänään kaieksta huolimattaa ja oli ylpeä siitä. " Ainakin Harmi, Rusko sekä Varjo näyttivät olevan paikalla kun minä lähdin, luulen että HArmi aikoo ainakni jäädä sinne. " Ilo sanoi eihän se mitään varmaaa teinynt mutta nämä olivat ainakni olleet paikalla kun Ilo oli poistunut. Ilo kierähti takaisin vatsalleen ja nosui siitä seisomaan ja ravisti turkkiaan ja astahti veljän kohti tuo varmasti näyttäisi tietä pesälle kun oli sinen kerta ehdottanutkin menevän.
" Oletko nähnyt Viima sen jälkeen kun hän katosi ? " Ilo kysyi hiljaisena.

¤Se taivutetaan Kaiun, sillä Kaikun kuulostaa jotenkin hölmölle minusta ;)

Esim. tässä: Kaiun kuulen, mitä sateeksi luulen (Laulun pätkä jostain)¤

"No, kyllä aina yhtä siskoa jaksaa puolustaa" Kaiku haukahti, kuin nauraen ja hypähti askeleen eteenpäin. Veli luultavasti vain sanoisi Ilon olevan tämän seurassa, eiköhän sillä päästäisi. Ainakin vähän aikaa. Ilon isä kommenttiin Kaiku ei kiinnittänyt hirveästi huomiota, hymähti vain itsekseen. Toki asia mietitytti, asiat olivat vaan niin sekaisin juuri nyt.

"En hännäntupsuakaan..", kermaturkki vastasi siskonsa kysymykseen hiljaa. Viima oli tosiaan haihtunut kuin tuhka tuuleen. "Ka.. Isä on muuten beta" Kaiku vilkaisi Iloa susimainen hymy kuonollaan.

Ilo katsoi veljeään " Beta, olen aina tienynt että isä onnistuu kaikessa hän ei kauaa tainnut surra laumansa perään. Minäkään en ole viimaa nähnyt sen jälkeen " Ilo sanoi ja tuhahti sitten. sE odotti innolla että vosisi nähdä isänsä.

( pahoittelen lyhyttä tulee poden vatsatautuia. )

Kaiku hymähti kuonollaan edelleen sama hymynkare. Ilo oli tosiaan isän tyttö. Metsikkö alkoi harventua ja läheltä kuului joen kuohunta. Kaksikko oli siis lähellä reviirin rajoja, jokea pitkin ne varmasti löytäisivät perille pesäkoloille. Varmaankin? Reviiri ei ollut kovin iso, mutta kuitenkin vielä tuntematon uudelle laumalaiselle. Kaiku oli tottunut Viiman reviiriin, se muisti vieläkin parhaat piilopaikat ja kuinka pääsisi nopeasti aivan rajan tuntumaan. Siellä uros oli käynyt monta kertaa luvatta, jääden kiinnikin pari kertaa..

Kermaturkki yritti jälleen näykkäistä siskoaan korvasta ja pukata tätä kylkeen, jotta saisi horjutettua tämän tasapainoa. Veli hypähteli joelle, pyörähdellen välillä katsomaan seuraisiko Ilo. Jos sisko seuraisi, Kaiku kumartuisi juomaan sammuttaakseen janonsa. "Jokea seuraamalla pääsemme varmastikin pesäkoloille", uros lipaisisi huuliaan pyyhkien pisarat pois kuonoltaan.

< Paranemisia sinne päin! >

(Huu, saako Katala tulla mukaan kuvioihin?)

( Toki Trisha tuot katalan vain mukaan )

ilo hymisi itsekeen ja seurasi veljeään tuntemattomalla alueella " Millainen tämä Haukka on alfana ? " Ilo kysäisi sitten. tokihan oli hyvä tietää edes jotain ennekuin olisi aika tavata tämä alfa. Ilo toivoi että Haukka ottaisi nuorukaisen joukkoonsa. jos taas iloa ei hyväksyttäisi se mitä luultavammin perääntyisi ja katkeroituisi phasti Haukalle sekä Isälleen joka ei pitäisi sen puolia. Tokikaan Isin pikku tyttönä se ei osannut ajatella mitään pahaa isukistaan.

< Tokitoki! Mukaan vain >

Kaiku lipaisi veden pintaa vielä vähän ja kohotti katseensa siskoonsa. "No.. ihan reilu kaveri", uros tuhahti ja heilautti häntäänsä. Nuorukainen mietti hetken isäänsä, Katalaa. Toki Kaiku kunnioitti tätä ja teki kaikkensa että tämä olisi pojastaan ylpeä, mutta se miten muut laumalaiset suhtautuivat Katalaan vaikutti myös helposti (ja harmillisesti) Kaiun mielipiteisiin. Se oli viime päivinä miettinyt kovasti Katalaa isänään, isä ja poika olivat jotenkin niin erilaiset, mutta myös niin samanlaiset. Ehkä Kaiku oli tullut vain äitiinsä, niin sen täytyi olla. Hmph..

"Pitäisit hänestä varmasti uutena johtajana", kermaturkki jatkoi vielä puhettaan Haukasta. Ja kunhan tästä vielä kasvetaan, ei mene kauaa.. Kaiku mietti itsekseen, pieni hymyn kare huulillaan. Ajatukset keskeytyivät äkisti, kun jokin rasahti jossain kauempana. Uros pysähtyi paikalleen ja jännitti jokaisen pienen lihaksensa valmiiksi, korvat oli suunnattu äänen suuntaan ja pää painui aavistuksen. Ehkä se oli vain jänis..

Katala oli sinä päivänä haistanut tuulessa tutun tuoksun. Se ajatteli aluksi kuvitelleensa kaiken, mutta kun se saalistaessaan vesimyyriä haistoi jälleen saman tuoksun, sen piti lähteä katsomaan. Uros seuraili joenviertä kohti lauman rajoja ja piti häntäänsä korkealla. Sen askelissa oli taas itsevarmuutta. Sen asema laumassa oli hyvä. Turre oli vielä varsinainen beta, mutta Katala oli jotain senkaltaista. Suunnilleen samalla tasolla sen synnyttäneen nartun kanssa. Kaikki muut, tietenkin alfaa lukuunottamatta, olivat Katalan alapuolella ja niin sen pitikin olla. Ainoa asia, mikä sitä harmitti, oli muiden laumalaisten suhtautuminen. Ne olivat alusta asti, varsinkin se narttu ja Turre, suhtautuneet Katalaan karsaasti. Kaikki tekivät niin Viiman laumassakin, mutta siellä sentään moni oli tajunnut Katalan olevan kaiken kaikkiaan ihan hyvä beta ja hyvä susi. Kauhua Katala ajatteli lämmöllä; Kauhukin oli aluksi vihannut sitä, mutta tajunnut sitten, ettei Katala ollut huono susi alkuunkaan. Katalakin oli alkanut pitää Kauhusta. Näkisiköhän se Kauhua ja Sammalta enää koskaan? Tai Viimaa? Lumostakin se kaipasi.

Joki vietti vähän oikealle ja Katala poikkesi lyhyen rantapusikkoon. Se nuuhki ilmaa ja nyt se tunnisti poikansa hajun. Kaiku ja se joku, jonka tuoksu oli kovin tuttu, olivat lähellä. Ruskea uros painui matalammalle ja lähestyi, kunnes erotti pusikon kuivien oksien takaa Kaikun. Poika joi vettä ja vierellä seisoi, kukas muukaan, kuin Ilo. Riemu rutisti keuhkoja kasaan ja Katala nousi seisomaan. Se lähti kulkemaan kohti pentujaan ja astui matkalla kuivaan oksaan. Kaiku huomasi sen ja käänsi heti katseensa tähän suuntaan. Katala haukahti jo ennen, kuin se tuli esille pusikosta. Muutama takiainen oli tarttunut kiinni punaisenruskeaan kaulukseen.

Se oli jo melkein unohtanut, etteivät pennut biologisesti olleet sen omia. Se oli ollut paikalla katsomassa syntymää ja hoivannut niitä pikkuruisista palleroista asti. Nuollut ne puhtaiksi, oksentanut niille ruokaa ja seurannut, miten ne telmivät keskenään ja harjoittelivat saalistusta. Ja nyt se oli saanut jo kaksi kolmesta takaisin rinnalleen. Kaikun, josta se oli aina odottanut jotain suurta, ja Ilon, jonka utelias ja itsevarma luonne miellytti isää suuresti.

Uros haukahti iloisen tervehdyksen penikoilleen jolkottaessaan lähemmäksi. Korkealla heiluva häntä heilahteli puolelta toiselle, eikä uros näyttänyt sillä hetkellä niin uhkaavalta, kuin yleensä.

Nyt kun ilo ei ollut enää yksin sen luonne oli sille omintaikeinen eikä se pelännyt enää pimeää saati muutakaan nyt se halusi olla se vahvenpi osapuoli kuten se oli halunnut olla jo pienestä pitäen. Mutta oliko ilo sitä sitä se ei tienynt, tiesikö ketään muukaan ?
Ei mennyt kauaakaan kun Ilon korvat heilahtivat edes takaisin eteen ja taakse. jok u lähestyi heitä tuoksu oli tuttu ja turvallinen ja vielä haukahdus varmisti tulijan. " isä " Ilo huudahti ja lähti kirmaamaan kohti isä ukkoaan. ilon häntä vispasi puoellta toiselle jälleen kohtaamisen ilosta. ilo pyrki nuoleskelmaan isäänsä kuonosta kertoakseen tuolel että on ikävöinyt tuota. Nyt se oli vihdoin löytänyt jälleen osan perheestään. Se että Katala ei ollut Ilon piologinen isä ilo muisutti osittain isäänsä sen itsevarmuudella. Olihan tuo kuitenkin tuon kanssa kasvanut. Ilon huoli äidistä ja yhdestä veljestä kaikkosi kokonaan.
Kaikuakaan Ilo ei enää juuri huomannut se oletti että tuo tuli perässä isi papan luokse jos oli tullakseen Katalanhan ilo oli halunnut löytää.

Kuului vain haukahdus ja Kaiku ehti painaa päätään vielä hitusen enemmän sekä siirtää painoa takajaloille ollen valmiina kuka ikinä pusikosta tulisikin. Se olisi valmis puolustamaan Iloa, olkoon tulija sitten rajarikkuri tai oma laumalainen. Aikaa ei mennyt kuin silmänräpäys ja Katala tupsahti esiin takiaisineen. Kieltämättä hieman huvittava näky. Kaiku hymyili susimaisesti ja otti muutaman askeleen isäänsä kohti. Siinä ne olivat, isä ja poika, toinen takiaistensa kera ja toinen lehtien sun muun mitä Kaiun rymistelyn aikana oli maasta mukaan tarttunutkaan.

Ilon kirmatessa veljensä ohi suoraan Katalan luo, Kaiku pysähtyi ja jäi katsomaan tilannetta heilutellen häntäänsä. Uros tuhahti huvittuneena. Se oli onnellinen Ilon ja isän jälleen näkemisestä.
"Sanoinhan löytävämme isän", Kaiku tuhahti jälleen, heilauttaen häntäänsä hymyn kare kuonollaan. Suklaanruskeat silmät seurasivat Ilon riemua ja Katalan arvokkuutta. Nuorukainen yritti hillitä itsensä, antaen Ilon nauttia jälleen näkemisestä, mutta sortui sitten. Uros otti muutaman juoksu askeleen ja yritti pukata tassullaan Katalaa kylkeen, hypähtäen sitten leikkisästi kauemmas.

Ilo ryntäsi heti Katalaa vastaan ja korvat päänmyötäisinä pyrki nuolemaan suupieliä. Katala huiskutti häntäänsä ylhäällä ja vingahti, hieraisten kuonollaan tyttärensä kasvoja. Ilo näytti olevan kunnossa, ainakin päällisin puolin, joten tuskin Varpu oli tyttöä päässyt kouluttamaan. Tosin, eipä se ollut mikään ihme. Ilo oli hänen tyttärensä ja niin paljon ovelampi, kuin se ylisuuri idiootti. Katala kääntyi katsomaan Kaikua, kun poikakin innostui lopulta mukaan. Kaiku tyrkkäsi sitä leikkisästi tassuillaan kauemmaksi ja Katala hyökkäsi saman tien äristen kohti. Vihainen se ei suinkaan ollut. Sen tapa leikkiä vain oli vähän raju ja Katalan pentuina nuoret sudet sen varmaan tiesivätkin. Yritettyään jaataa poikansa maahan Katala pyörähti ympäri ja haukkasi kohti Ilon häntäkarvoja.

"Minä tiesin, että voin luottaa teihin. Jos Nuusku vielä tulisi, niin olisitte kaikki kasassa", isä kehaisi penikoitaan leikin tiimellyksessä. Nyt, kun Viima oli siltä riistetty, se luotti eniten pentuihinsa ja Kokoon. Vaikka muu osa Haukan laumasta kääntyisikin joskus sitä vastaan (olivat penteleet tähänkin asti kohdelleet vähän vihaisesti, ihan niinkuin hän olisi valloittaja eikä osa laumaa), niin Katala olisi tyytyväinen, kun pennut ja veli pitäisivät sen puolia. Jos tilanne oikein huonoksi menisi, voisivathan ne yrittää vallata omaa reviiriä jostakin.

Ilo kohensi pian ryhtiään tyylikkäästi ja katsahti isää ja poikaa jotka telmehtivät. ilo ol itottunut pienestä pitäen sihien että isän elkeet leikkini olivat "ärhäkät" mutta se ei tahtia haitannut Ilo kuitenkin piti itseään sen verran kypsänä että ei ryhtynyt leikkini uudempaa kertaa kun Katala näykkäsi sitä hännsätä se huitaisi häntänsä puolelta toiselle ja hymyili susimaisesti isälleen. " En ole nähnyt nuuskua aikohiin en missään. luulen että hän tuskin tuleekaan. " ilo saneli tyyenn rauhallisesti isälleen ja istahti alas. Se oli vihdoin siellä missä sen kuuluikin olal isänsä rinnalla ja siinä se pysyisi loppuun saakka oli Katala haukan beta tai ei. vaikka se olisi pelkkä omega Ilo kunnioitti isäänsä aina omana johtajanaan.
Mitä AKikuun ja nuuskunu tuli. Veljespoikiin Ilomem ei juuri ollut aikaansa kuluttanut syntymästään sen koommin yhtään mitenkään. ilo oli aina ollut se poikkeus koko porukasta joka erkani itsekseen omille jutuilleen ja pysytteli isänsä tassunjäljissä. Ilo odotti innolla että tapaisi muun osan laumasta. Jospa hän olisi osa sitä.

Katalan ärähtäessä tuttuun tapaansa leikin tiimellyksessä, Kaiku otti pari askelta takapakkia ja nosti jopa häntäänsä hiukan. Nuorukainen urahteli hölmösti isälleen, ei se itsekään tiennyt yrittikö se murista vai mitä tuo kurkusta purkautuva ääni yritti edustaa. Kaiku yritti olla valmiina, mutta kaatui kuitenkin kyljelleen maahan menettäessään tasapainonsa. Katalan saadessa poikansa kumoon ja siirtyessään haukkaamaan Ilon hännäntupsua, Kaiku kierähti selän kautta ympäri ottaen siitä vauhtia seuraavaan 'hyökkäykseen'. Pentu yritti tönäistä isäänsä vielä uudemman kerran, hypähtäen jälleen nopeasti kauemmas.

Ilon istahtaessa alas, Kaiku vilkaisi tätä nopeasti. "Tylsä..", uros murahti hiljaa suupielestään, kuitenkin huvittuneena. Kermaturkki jatkoi hyppelyään ja väistö yrityksiään, mikäli Katala jatkaisi leikkiä poikansa kanssa.
"Kyllä Nuusku vielä tulee", Kaiku urahti Ilolle, tosin vähän myöhässä. Se oli ollut niin keskittynyt isäänsä, että melkein unohti väittää siskolleen vastaan. Pentu tahtoi kuitenkin uskoa siihen, että sen veli vielä saapuisi paikalle.

Ilo ei innostunut leikkimään, vaan vetäytyi tyynesti kauemmaksi. Kaiku sen sijaan vähän pörhistelikin vastaan ja hyökkäsi uusiksi Katalan kylkeä kohti. Uros hypähti vähän taaksepäin, kun pennun tassut osuivat ja jäi sitten seisomaan aloilleen, häntä yhä korkealla heiluen, mutta kuitenkin jäykkänä. Nyt oli ilmeisesti leikitty ihan tarpeeksi Katalan mielestä. Uros katseli vuoroin Kaikua, vuoroin Iloa ja mietti, kumpaa uskoa. Kaiku oli varma, että Nuusku tulisi. Ilon mielestä se pentu tuskin seuraisi häntä. Katala ei osannut sanoa, kumman kanssa oli samaa mieltä. Nuusku oli kuitenkin ollut aina nenänsä vietävissä. Utelias penikka. Voi olla, että nuori susi katoaisi omille teilleen eikä Katala enää näkisi sitä.

"No me olemme ainakin yhdessä nyt", uros totesi sitten sen kaikista tärkeimmän. "Minä olen korkealla laumassa", katala sitten selitti Ilolle. "En ole vielä ihan täysin beta, mutta se lienee ajan kysymys. Alfa näyttää pitävän minusta ja nykyinen beta on vanha. Lisäksi se ei ole palauttanut minua aisoihin, vaikka olen vähän kukkoillut. Saa oppia jakamaan paikkansa, ellei halua yhteenottoa", Katala totesi sitten ja istahti alas. "Pääset varmasti laumaan, jos haet siihen. Kaiku ja minä puhumme varmasti puolestasi ja uskon, että johtajamme Haukka on mielissään uusista susista. Nartuista varsinkin. Laumassa ei käsittääkseni Säteen, synnyttäneen nartun, lisäksi narttuja ole. Jos pelaat korttisi oikein, voit päästä korkealle."

Ilo oli mielissään että isä kannusti sitä liittymään ja oli melko varma että pääsisikin laumaan. Ei ilo sitä epäillytkään. " sinä tulet takuulla olemaan parenpi beta kuin se joka on nyt virallinen beta. " Ilo sanoi KAtalle sitten ja suoristi ryhtiään. Nartun tumma turkki vaaleinen kohtineen oli varsin komea näky nartuksi sitä saattaisi luulla urokseksi jos sen näkisi kauenpaa. Ilo oli kaikin puolin kookas narttu ikäisekseen. Se että katala kehui korttien pelaamisesta oikein saattoi päsätä korkealle ilo päätteli että lauma ei ollut järin suuri. " Ilo mielin tulisin tapaamaan tätä haukkaa. Ja sinä isä tunent minut tiedät millainen olen ja tiedät vrmasti että ptikälle tulen pääsemään vaikka olenkin nuori . " ilo saneli. Ehkä ilo oli ehkä hivenen liiankin itse varma mutta ehkä siitä oli jotian hyötyäkin.
Ilo näytti eleillään että olsii valmis kohtamaan Haukan liittyäkseen tuon laumaan.

Kaiku painoi eturuumiinsa alas, heilauttaen vielä häntäänsä pari kertaa puolelta toiselle. Se keskittyi nyt kuuntelemaan Iloa ja oikaisi ryhtinsä suoraksi, isää kun ei enää tuntunut leikittävän. Siskon kehuessa Katalaa, Kaiku nyökkäsi hiljaa ilmaistakseen olevansa suunnilleen samaa mieltä asiasta. Turre ei tosiaan ollut kovin hyvässä kunnossa sitten viime näkemän, Katalalla olisi todella hyvät mahdollisuudet varmistaa paikkansa oikeana ja ehkä ainoana betana Haukan laumassa. Teen sinut vielä ylpeäksi isä.. Kaiku hymyili susimaisesti ajatellessaan tulevaisuuttaan ja lipaisi huuliaan.

Ilon vakuutellessa itsevarmasti olevansa hyvä lauman jäsen, Kaiku katseli hetken muualle. Sisko ei ollut muuttunut sitten mihinkään sisarusten viimeksi kohdatessa.
"Eiköhän sitten etsitä Haukka", nuorukainen totesi lopulta, urahtaen kuin ihminen olisi naurahtanut. Suklaanruskeat silmät katsahtivat isään kysyvästi. Kaiku liikutteli korviaan, kuulostellen olisiko muita laumalaisia lähettyvillä. "Vai oletko valmis?", nuorukainen virnisti Ilolle, huiskauttaen häntäänsä hieman pöyhkeilevästi.