Uusi alku - loppu

< harinezumi hukkineen tänne, muitakin saa toki tulla vaikkapa rajoja puolustamaan ^^ >


Päivä oli kääntymässä illaksi, aurinko oli laskemassa mailleen. Taivas värjäytyi punaisen eri sävyistä, sekoittuen siniseen ja violettiin. Tuuli kuljetti lehtiä pienissä pyörteissä, pörröttäen välillä suden silkkista turkkia.
Halla, tuo vaalea silkkiturkki, nosti kuononsa kohti taivasta ja nautti tuulen huminasta korvissa, sen viileydestä kehossaan.

Narttu seisoi suurella kivellä, katsellen nyt edessä avautuvaa maisemaa. Tuuli puhalteli vain hiljalleen, kunnes pysähtyi ja maailma tuntui hiljenevän täysin. Kaksi lintua pyrähti yhtäkkiä lentoon, liidellen ilmassa pyörien toistensa ympärillä. Halla seurasi noiden tanssia ja tahtomattaan kohotti kuononsa jälleen kohti taivasta. Noinkin pienestä kehosta lähti kantava, kaunis ulvonta. Laulu, joka kantoi läpi metsän, kaikuen sitten takaisin. Narttu laski katseensa ja hymyili susimaista hymyä itsekseen. Uusi alku.

//Täältä tullaan ;) Muisto ja Hohto yrittävät liittyä Ovelan laumaan tällä hetkellä, niin ajankohta voisi olla päivän tai pari ennen sitä? ^^ //

Muisto ja Hohto kulkivat päämäärättömästi ympäri laumattomien alueita. Hyvä sää ja rauhallinen ympäristö oli saanut ne telmimään keskenään. Muisto tökkäsi Hohtoa kaulalle ja juoksi sen jälkeen Hohtoa karkuun. Kun Hohto sai Muiston kiinni, alkoi leikki kamppailu, jolloin Hohto näykki Muistoa ja toisin päin. Hiljaisuuden keskellä kuului leikkisää murinaa ja haukahtelua. Leikki loppui kuin seinään, kun läheltä kuului ulvontaa. Luonnostaan utelias Hohto oli heti menossa katsomaan, kuka oli ulvonut. Muisto tuli varovasti perässä.

Vähän matkan päässä he näkivät vaalean suden. Hohto katsoi toista korvat eteenpäin suunnattuna ja häntä heiluen. Muisto oli asettautunut siskonsa taakse. Nyt he tarkkailivat tuota vierasta.

< Käypi ^^ >

Halla höristi korviaan ja painoi hieman päätään varautuneesti. Lähellä liikkui muitakin, eikä se ollut varma millä aikeilla nuo olivat. Siniset silmät haravoivat maastoa, kunnes kaksi sutta tupsahti näkyviin. Toinen ainakin vaikutti ystävälliseltä ja Halla vastasi tälle hännänheilutuksin. Pienikokoisempi oli jäänyt taaemmaks, mutta se vain nosti nartun mielenkiintoa ja tämä hypähti kevyesti alas kiveltä. Silkkiturkki otti muutaman askeleen eteenpäin, lipaisten rauhoittavasti huuliaan ja heilauttelemalla tuuheaa häntäänsä.
"Hei", Halla haukahti ja pysähtyi paikalleen, vain varmuuden vuoksi. Narttu otti askeleen sivulle, nähdäkseen Muiston paremmin ja heilautti tälle rohkaisevasti häntäänsä.
"Oletteko näiltä main?", susi kysyi kallistaen samalla päätään. Se todella halusi hieroa tuttavuutta, olihan silkkiturkki vaeltanut jo jonkin aikaa yksin ja tuskin edes tiesi missä oli.

Vieras näytti huomanneen heidät. Nyt se tuli heidän luokseen, eikä näyttänyt vihamielisiä merkkejä, päinvastoin. Muistokin uskaltautui Hohdon vierelle, edelleen hiukan varuillaan, mutta nyt se heilutti häntää pienesti. Olihan sillä Hohto turvana.
"Jos niinkään voi sanoa. Saavuimme itsekkin vasta pari päivää sitten." Hohto vastasi toisen kysymykseen pirteästi. "Oletko itsekkin uusi täällä?" Hohto päätteli toisen kysymyksestä. Muisto nuuhki vieraan ominaishajua parin metrin päästä. Toinen oli vaikuttanut mukavalta heti alussa. "Mikä on nimesi?" Tällä kertaa äänessä oli Muisto, joka oli kiinnostunut tuosta vieraasta nartusta. Olihan se ensimmäinen, johon he tutustuivat laaksossa.

"Kyllähän minä", Halla vastasi hännän heilautuksin ja otti taas askeleen eteenpäin, yrittäen itsekin nuuskaista paremmin näitä kahta sutta, kuitenkin vielä turvallisen matkan päästä. Jotenkin se piti heti noista kahdesta, eikä saanut pyyhittyä tuota susimaista hymyä kuonoltaan. Ilta aurinko heijastui nartun turkista punaisin sävyin, saaden sen kimaltelemaan paikoittain.

"Hallaksi kutsutaan, entä teitä?", silkkiturkki vastasi pienemmän suden kysymykseen ja kallisti jälleen päätään. Korvat oli kiinnostuneina suunnattu suoraan eteenpäin ja sinisistä silmistä huokui ilo. Tuuli puhalsi kevyesti, saaden koko metsän soittamaan omaa musiikkiaan. Ruoho suhahteli, lehdet kahahtelivat ja puut humisivat. Halla oli aina pitänyt tuulesta, miten se sekoitti tai hyväili tuon turkkia. Mutta nyt se oli täysin keskittynyt uusin tuttaviinsa, uuteen alkuunsa.
"Matkalla tänne olin haistavinani lauman, oletteko kuulleet mitään sitä tai tunnetteko lauman jäseniä?", Halla kysäisi vain mielenkiinnokseen. Se ei vielä aikonut hakeutua lauman turviin, vaikka olikin kasvanut sellaisessa koko ikänsä. Nyt se oli ensimmäistä kertaa yksin.

"Minä olen Hohto." Vastasi suurempi hukka. "Ja minä olen Muisto" Jatkoi pienempi. "Hauska tutustua." He sanoivat lähes yhtä aikaa. Kummankin häntä heilui. Hohdolla häntä oli vain huomattavasti korkeammalla, merkkinä itsevarmuudesta. "Olemme haistaneet useita laumoja tässä laaksossa. Emme tiedä niistä mitään tai ketään." Muisto puheli. Koko tämä laaksoon tuleminen oli hänen ideansa, joten hän puhui lauma-asiat Hohdon puolesta. "Oletko ajatellut liittyä niistä mihinkään?" Muisto kysyi oman kysymyksensä lopuksi. Sen ääni kiihtyi loppua kohden. Olisiko täällä samoin ajatteleviä laumattomia kuin hänkin?
Hohto katseli Muiston pälätystä päätään pyöritellen. Nyt se pääsi vauhtiin...

Halla heilautti häntäänsä molemmille ja lipaisi huuliaan. Silkkiturkki nosteli etutassujaan pari kertaa paikallaan, kunnes painoi takamuksensa maahan. Se mietti hetken ennen kuin vastasi Muiston kysymykseen: "En tiedä vielä, ehkä myöhemmin..". Oikeastaan Halla mietti asiaa kunnolla vasta nyt, toki se oli ajatellut vielä joskus löytävänsä lauman, mutta se oli liikkunut jo jonkin aikaa yksin. Paluu vanhaan laumaan ei olisi enää mahdollista, eikä neiti halunnut pitää sitä edes varasuunnitelmana.

"Jonain päivänä", Halla jatkoi vielä hetken hiljaisuuden jälkeen. Susi nyökäytti päätään, kuin olisi tehnyt päätöksen. Ja niin se tavallaan olikin. "Ajattelin tutustua alueeseen ensin, ehkä sitten myös näihin laumoihin. Niitä on siis useampia?", silkkiturkki kohotti toista kulmaansa ja kallisti samalla päätään.
"Entä muuten te? Aiotteko liittyä johonkin laumaan?", Halla korjasi asentoaan kysyessään, sinisten silmien vaeltaessa Muiston ja Hohdon välillä.

"Jonain päivänä?" Muisto mietti ääneen ja kallisti ajatuksissaan päätään sivulle. Kummatkin ottivat Hallasta mallia ja istuivat myös alas.

"Laumoja pitäisi olla useimpia. Ainakin hajujen perusteella." Hohto vastasi ja vilkuili ympärilleen kaiken varalta. He taisivat olla lähellä rajoja, joten laumalaisia voisi tulla puolustamaan niitä. "Olemme ajatelleet liittyä johonkin suureen laumaan, mikäli vain pääsemme." Muisto vastasi innoissaan. Pelkän perheen kanssa eläminen ei enään houkutellut ja nyt olisi mahdollisuus päästä suuren lauman suojiin ja olla osa sitä. Muisto uppoutui omiin unelmiinsa. Hohto sai taas pyöritellä päätään. "Tuon takia minä saan katsoa hänen peräänsä.." Se naurahti.

Hmm.. Halla jäi miettimään hetkeksi Hohdon sanoja. Laumoja oli siis useampia, jopa suuriakin. Silkkiturkki itse ei ollut haistanut kuin yhden niistä, tosin se olikin touhottanut eteenpäín niin lujaa, että tuskin olisi edes haistanut sellaista jos se seisoisi suoraan suden edessä. Halla heräsi mietteistään Muiston kertoessa, että nämä voisivat vielä jonain päivänä liittyä suureen laumaan. Narttu katseli Muistoa hieman huvittuneena, poju oli niin täynnä intoa ja unelmia. Hohdon naurahtaessa myös Halla nauroi susimaisesti pitkästä aikaa. Ja sitä susi oli kaivannutkin, naurua ja onnellisuutta.

"Suuri lauma on sudelle kuin sudelle todellinen turva. Ehkä.. ehkä voisin etsiä kanssanne yhden niistä? Katsotaan sitten mitä tapahtuu", Halla mietti ääneen, osoittaen kuitenkin puheensa molemmille hukille. Se ei tosiaan vielä tiennyt halusiko se liittyä laumaan. Susi halusi nyt vain vaeltaa, katsella ympärilleen ennen kuin tekisi lopullisen päätöksensä. Jonain päivänä.
"Voisin ainakin katsastaa millaisia laumoja täällä oikein asustaa", silkkiturkki jatkoi ja katsoi sitten kahta tuttavaansa kysyvästi.

Muisto ja Hohto olivat olleet laaksossa pari päivää ja sen aikana he olivat hieman tutustuneet heidän uuteen kotiinsa. He olivat haistaneet laumoja, mutta eivät yhtään tienneet, millaisia susia niissä oli. Hohto nyökkäsi Hallan sanoille kun toinen sanoi laumaa turvaksi. Muisto vasta riemastui, kun Halla ehdotti laumojen etsimistä yhdessä. "Ihanko totta? Meille se käy oiken hyvin. Voi veljet tästä tulee hauskaa!" Muisto puhua pälpätti ja nyt pomppi Hallan ympärillä. Hohto ei jaksanut enään muistuttaa veljeään, vaan tyytyi katsomaan Hallaa anteeksi pyytävästi. Hän päätyi kuitenkiin hymyilemään Muiston pentumaisuudelle. "Kuulostaa hyvältä." Hohto tyytyi vastaamaan Hallalle. "Oletko ennen ollut laumassa?" Se kysyi hetken päästä. Muisto oli nyt pysähtynyt kuulemaan mitä toinen vastaisi. Jos toinen olisi joskus ollut laumassa, toinen luultavasti saisi niskaansa kauhean kysymys tulvan.

//Sori toi lyhyys taas. On varmaan turhauttavaa vastata... -.- //

Halla heilautti häntäänsä tyytyväisenä. Muiston alkaessa hyppiä tämän ympärillä, ei silkkiturkki voinut pidätellä susimaista nauruaan. Nartun tuuhea häntä viuhtoi puolelta toiselle sen seuratessa Muiston hyppelyä ja Hohdon anteeksi pyytävää, mutta hymyilevää katsetta.
"Hienoa!", susi sai lopulta sanottua. Halla nosti takamuksensa maasta ja otti pari askelta sivulle, kuin väistäen Muiston villiä menoa. Tosin ei narttu itsekään enää pystynyt hillitsemään ilosta hehkuvaa pentua sisällään ja tämä hypähti kohti Muistoa, tarkoituksena hypätä uroksen selän yli ja takaisin. Halla painoi etu ruumiinsa alas, häntä rytmikkäästi heiluen.
Hohdon kysymys pysäytti lopulta myös silkkiturkin, sen jäädessä kuuntelemaan tarkemmin. Halla tyytyi vain nyökkäämään, heilauttaen vielä muutaman kerran häntäänsä. "Olin minä, synnyin laumaan ja elin siellä koko pienen ikäni. Lopulta.. lähdin", Lähdin kuulosti paremmalle suden korvissa kuin 'minut häädettiin tai karkotettiin'. Joka tapauksessa Hallan oli lähdettävä laumasta tai kuolla siihen paikkaan.

< ei se mitään, ei minullakaan järin pitkiä meinaa tulla ^^' >

Muiston silmät suorastaan sädehtivät, kun se kuuli toisen olleen laumassa. Hohto siirtyi Muiston vierelle, koska tämä arvasi mitä toinen tulisi kysymään jossakin vaiheessa. Hetken Muisto pällisteli Hallaa pää kallellaan, mutta havahtui pian ja alkoi kysellä: "Millaista on olla laumassa? Oliko se mukavaa? Kuinka korkealla olit arvossa? Millainen alfa oli? Pääsitkö koskaan metsälle? Oliko se suuri lauma? Oliko sinulla paljon ystäviä? Miksi lähd..." Muisto ei kerennyt kysyä loppuun, kun Hohto tönäisi sitä. Liika oli kuitenkin liikaa.
Hohto käytti Muiston hiljasita hetkeä hyväkseen ja kysyi: "Onko totta, että lauma on kuin suuri perhe?" Muisto vilkaisi Hohtoa. Ehkä, jos he löytäisivät turvallisen tuntuisen lauman, Hohtokin uskaltaisi jättää Muiston hetkeksi ja keskittyä omiin asioihinsa enemmän.

Halla vakavoitui ja istahti jälleen alas, tästä näemmä tulisi pitkä keskustelu. Muiston kysymys tulva hymyilytti sutta ja tämä vilkaisi Hohtoa huokaisten hiljaa. Hohdon pukatessa Muistoa kylkeen, Halla ehti arvata mitä poju oli aikonut kysyä viimeisenä, mutta onneksi ei ehtinyt aivan loppuun asti ja narttu pystyi välttämään kysymyksen. Tämä kiitti Hohtoa vielä pienellä nyökkäykselle ennen kuin alkaisi vastailla Muiston kysymyksiin. Hetken hiljaisuuden aikana Halla muisteli menneisyyttään ja sitä mitä kaikkea voisi kertoa. Lauma on kuin suuri perhe, Hohto oli aivan oikeilla jäljillä. Silkkiturkki rapsutti kaulaansa hivenen takajalallaan, ravisti päätään ja tuhahti itsekseen.
"Lauma on.. se on todella kuin suuri perhe. Ainakin minulle oli. Susi tuntee olevansa silloin turvassa. Ja perhe, eli lauma, toimii yhdessä. Saalistatte yhdessä, syötte yhdessä, nukutte yhdessä. Puolustatte toisianne vaaran tullen ja pidätte yhtä. Te olette yhtä"

Halla lipaisi huuliaan ja katsoi nyt Muistoon päin "Ja kyllä, se on mukavaa. Tunnet kuuluvasi johonkin. Minä.. olin alfani tytär. Tai no olen vieläkin mutta..", narttu hiljeni ja painoi silmänsä hetkeksi kiinni. "Pääsin toki metsälle, en kovin usein. Isäni, eli alfani oli aikalailla ylisuojelevainen", Halla hymähti pieni hymy kuonollaan, avaten samalle silmänsä. "Usko pois, laumassa olette perhe ja silloin saat varmasti paljon uusia ystäviä"

Hohto nyökkäsi takaisin Hallalle. Muisto ei tätä huomannut, sillä se oli liian täpinöissään huomatakseen mitään, mitä ympärillä tapahtui.

Kummatkin kuuntelivat silmät suurina ja aivan hiljaa toisen kertomusta. Vain Muiston henkäys kuului lopuksi. Hohtoon teki vaikutuksen se, että Halla oli ollut alfan tytär. Sellaisessa asemassa voisi hyvin päästä vaikka kuinka korkealle. Joillakin kävi niin hyvä tuuri. Jollakin tavalla toinen sai enemmän kunnioitusta nyt, kun tiesi enemmän toisen taustoja.
Muisto oli päässyt taas vauhtiin. Ei uskoisi sitä samaksi sudeksi, mikä se oli alussa. Nyt se oli noussut seisomaan häntä kieppuen. Se rupesi kiertämään uudelleen Hallaa.
"Sanohan, onko lauma elämä hankalaa?" Hohto halusi vielä kysyä, rikkoen samalla vallinneen hiljaisuuden.

Halla heilautti korviaan ja vilkaisi jonnekin metsän pimentoihin. Se oli jättänyt kertomatta olleensa itsekin alfa, mutta tosiaan lähtenyt (tai siis joutunut häädetyksi) omasta laumastaan loppujen lopuksi. Sen susi pitäisi omana tietonaan, jollakin tapaa se häpesi omaa menneisyyttään, sitä ettei osannut pitää puoliaan tarpeeksi säilyttääkseen alfan paikkansa. Eihän se sitä tosin koskaan halunnut olla, alfa siis. Silkkiturkki oli ottanut paikkansa lauman johtajana sen veljen kuollessa ja isänsä masentuessa täysin. Halla painoi päätään muistellessaan, mutta onneksi Hohdon kysymys herätti tämän horroksestaan.
"Tavalla tai toisella. Se oikeastaan riippuu missä asemassa olet. Korkealla asemassa sinun täytyy huolehtia laumasta ja saada laumalaisten hyväksyntä. Vallankaappaukset ovat hyvinkin mahdollisia jos lauma ei pidä johtajastaan tai betastaan", susi lipaisi huuliaan ennen kuin jatkoi: "Omegana taas.. no, kaikki saavat juoksuttaa sinua miten haluavat. Ja sinun täytyy vain totella ja olla mieliksi. Asiat riippuvat paljon alfasta". Halla selitti parhaansa mukaan, yrittäen kertoa kaiken mistä olisi kaksikolle vielä hyötyä jos tai kun nämä aikanaan liittyisivät laumaan.

[[Anteeksi tämä pitkä kesto! :/ ]]

Muisto tallusteli Hohdon vierelle ja istahti. Molemmat katsoivat toisiaan yhtäaikaa. Omegan paikka ei kuulostanut kovin houkuttelevalta, mutta kuitenkin pakolliselta. "Kyllä me tulemme siitä nousemaan." Hohto sanoi päättäväisesti samat sanat, mitä Muisto oli itsekkin juuri ajatellut.

Halla ei näyttänyt kovin vanhalta, mutta oli silti kokenut noinkin paljon. Hohto syventyi ajatuksiinsa, jotka vaeltelivat Hallasta aina tämän päivän tulevaan ruokaan. Muisto ei paljon vaivannut pientä päätään niin vakavilla suunnitelmilla. Nytkin se haaveili mahdollisesta tulevasta laumasta ja samalla tarkkaili Hallaa häntä hilpeästi heiluen ja korvat höröllä valmiinsa, jos joku sanoisi tai tekisi jotain.

"Uskon sen", Halla hymyili susimaisesti ja nosti sitten kuonoaan kohti taivasta. Syksy oli kääntymässä hiljalleen talveksi ja lämpötila oli sen mukainen. Viileä tuuli puhalteli hetken kolmikon ympärillä, pyöritellen oranssin, punaisen ja keltaisen sävyisiä lehtiä. Vihreitä tuskin enää näkyikään.

"Onko teillä nälkä?", silkkiturkki kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Sen pää kallistui kysymyksen aikana ja häntä heilahti puolelta toiselle.


< Anteeksi lyhyys, pitäisi keksiä jotain actionia. Joko Muisto ja Hohto on laumassa? Kun toisaalta voitaisiin pelata jonkin aikaa ja sitten tehdä jokin pieni jatko peli, missä Halla eksyy Muiston ja Hohdon lauman rajoille, siitähän se soppa syntyy kun uusi ystävä pitäisi häätää rajoilta 8D >

[[Anteeksi kesto, mutta yritin katsoa, joskos liittymispeli jatkuisi, nii tietäisin, pääsisivätkö nämä hukat laumaan vai ei, mutta vastausta ei ole vielä kuulunut. Mutta tuo peli idea kuulostaa oikein hyvältä. Kannatetaan! ^^ ]]

Hetken hiljaisuus valtasi kolmikon. Hallan esittämän kysymyksen jälkeen Muisto pomppasi heti ylös. "Totta ihmeessä! En ole syönyt kunnolla vielä tänään!" Se alkoi kulkea ympäriinsä kuono maassa ja oli jäljittävinään ja hyökkäävinään näkymättömän saaliin kimppuun. Hohto puisteli jälleen päätään ja nousi itsekkin ylös, ilmaisten, että ruoka kelpaisi sillekkin. Se vilkaisi Hallaa hymyillen. "Eiköhän etsitä jotain.." Se alkoi nyt itsekkin nuuhkimaan maata. Myös Muisto rauhoittui ja hiljentyi, tiesihän se metsästyksen alkeita jo jonkun verran ja osasi käyttäytyä, olihan nyt kyseessä niinkin vakava asia kuin tämän päivän ruoka.

< Good ^^ >

Hallakin nosti takamuksensa maasta ja nuuski ilmaa, seuraten välillä silmäkulmastaan Muistoa ja Hohtoa josko nämä saisivat vainun päivän saaliista. Silkkiturkki pyöri hetken ympyrää, tietämättä mihin suuntaan lähtisi. Kuono painui tuhisten kiinni kylmään maahan.
Turhauttavaa.. susi mutisi mielessään muistellessaan aikaansa laumassa ja sitä miten ruoka tuotiin valmiina pöytään. Nyt kolmikon oli pärjättävä keskenään ja hankittava itse ateriansa.

"Ehkä jonkun lauman alueella lykästäisi paremmin..", Halla tuhahti hetken nuuskimisen jälkeen. Yllättyneenä omista sanoistaan tuo nosti kuononsa irti maasta ja korjasi nopeasti: "Tarkoitan.. emme me varastaisi tai mitään. Rikkoisimme vain nopeasti ja kivuttomasti reviirin rajaa. En saa täällä mitään vainua". Halla katseli hetken ympärilleen, yrittäen saada jotain merkkiä jostain saaliiksi kelpaavasta.

Hohto ja Muisto eivät saaneet kummatkaan minkäänlaista hajua. Muisto turhautui ennen Hohtoa ja se ei jaksanut enään keskittyä, vaan istahti alas ja mumisi valituksia. Hohto ei jaksanut kiinnittää veljeensä huomiota vaan keskittyi edelleen. Hallan sanat kuitenkin saivat senkin kuonon ylös maasta. Kummatkin katsoivat ensin Hallaa ja sitten toisiaan. "Minulle käy hyvin." Hohto vastasi. Muisto ei ollut niin innoissaan."Se on kiellettyä!" Muisto parkaisi. Se ei pitänyt ajatuksesta, mutta maha sanoi muuta. Hohto katsoi Muistoa. "Kai haluat tänä päivänä ruokaa? Oletko mielummin syömättä?" Muisto katsoi Hohtoa ja Sitten Hallaa. Lopulta se nyökkäsi. Kummatkin katsoivat nyt Hallaa ja odottivat, mitä toinen sanoisi.

(( Joku vielä reviiriä puolustamaan, niin siitähän soppa syntyy! x3 ))

Muiston reaktiosta Halla veti korvansa hetkeksi taaksepäin. Silkkiturkki mutristi kuonoaan, miettien miten saisi nuorukaisen innostumaan ajatuksesta, mutta Hohdon sanat sekä Muiston nälkäinem maha pelastivat tilanteen. Halla heilautti häntäänsä rohkaisevasti ennen kuin vastasi: "On vain kaksi vaihtoehtoa: Ylitämme nopeasti reviirin rajan ja saamme syötävää tai vaellamme ehkä koko yön nälissämme". Nartun pää kallistui sen itsekin miettiessä vaihtoehtojaan. Halla ei ollut hyvä jäljittävä eikä kovinkaan kärsivällinen tälläisissä tilanteissa. Varsinkaan kun sillä oli nälkä.

Silkkiturkki kääntyi ja muutaman askeleen jälkeen hypähti kevyesti suurelle kivelle. "Lähellä kuuluisi olevan joki, ehkä sieltä löytyisi karibu sammuttamassa janoaan", sinertävät silmät loistivat innostuksesta.
"Hiljaa ja nopeasti. Tästä tulee jännittävää!", Halla lipaisi huuliaan ja hypähti alas Muiston vierelle. Siitä oli aikaa kun se itse oli viimeksi saalistanut ryhmässä. Ja tietoisesti rikkonut sääntöjä.

Syksyn lehtien kirjo valaisi pimenevää syysiltaa, kun silkkiturkki hypähteli eteenpäin joen kohinaa kohti. "Tulettehan te?", Halla kääntyi hetkeksi, ennen kuin jatkoi matkaansa kohti seikkailua häntä kevyesti hulmuten.

Muisto katsoi Hallaa. Toinen näytti olevan samaa mieltä Hohdon kanssa. Toisen innostus tarttui siihenkin ja se heilutti häntäänsä pienesti. Pieni jännitys tuntui vatsanpohjalla. 'Nopeasti ja kivuttomasti..' se hoki itselleen mielessään. Se nuolaisi huuliaan ja haukotteli hieman hermostuneesti, mutta myös jännittyneesti. Hänellä ei olisi hätää, olihan mukana Hohto ja Halla.

Hohto oli jo valmis. Silläkin pieni jännitys tuntui vatsanpohjassa, olihan tämä ensimmäinen kerta, kun hän rikkoi rajoja. Hän seurasi katseellaan Hallaa, joka hypähti kivelle. "Kuulostaa hyvältä!" Hohto kommentoi Hallan "suunnitelmaan". Karibu olisi isoin saalis, minkä he olisivat ikinä kaataneet. Hohto nuoli huuliaan. Senkin häntä heilui pienesti.

Muisto oli jo unohtanut pelkonsa ja pomppi innoissaan ja jännittyneenä, valmiina kaikkeen tulevaan, tai ainakin se luuli olevansa valmis. "Tietenkin me tulemme!" Muisto sanoi pirteästi, samalla kun se pomppi Hallan vierelle. Hohto hölkkäsi kaksikon kiinni ja kulki näiden rinnalla.

Hetken päästä joki tuli näkyviin ja Hohto seisahtui varmistamaan, ettei ketään sutta ei näkynyt. Kaikki näytti olevan kunnossa. Se vilkaisi Muistoa ja Hallaa. "Olemme aivan kohta reviirillä.." Hohto sanoi. Sen äänestä kuulsi selvä jännitys. Muistonkin vatsaa väänsi, mutta pysyi vaiti ja tyytyi nyökkäämään vastaukseksi. Se katsoi ensin Hallaa ja sitten Hohtoa ja jännitys laantui hiukan. Sen häntä heilahti pari kertaa ja korvat olivat pystyssä valmiina kuulemaan pienenkin vinkin toisesta sudesta.

Halla huiskautteli häntäänsä innoissaan puolelta toiselle. Joen kohina sekä jännitys tuntuivat voimistuvan askel askeleelta. Silkkiturkki madalsi hieman askeleitaan heti Hohdon sanojen jälkeen, Olemme aivan kohta reviirillä..
Kasvisto pystyi vielä hyvin kätkemään rajarikkuri kolmikon, mutta joen tuntumassa ne havaittaisiin helposti jos vartija olisi kierroksellaan. Riskejä oli otettava saadakseen ruokaa.

Halla pysähtyi lähelle paksua kaatunutta puunrunkoa ja luimisti hetkeksi korviaan. Sitä todella jännitti, mutta se oli nyt tai ei koskaan. Vaalea turkkisena oli vaikeaa maastoutua syksyiseen maastoon, Toivoittavasti tämä onnistuu

Korvat liikahtelivat äänien suuntaan ja silmät tarkkailivat maastoa tarkasti. "Onko suunnitelmia?", Halla kysyi jännittyneesti, yrittäen peittää sen äänestään.

Muisto kulki Hallan vierellä ja tallusteli hilpeästi eteenpäin. Hilpeys kuitenkin laantui, mitä pidemmälle päästiin. Lopulta oltiin jo reviirien sisäpuolella.

Hallan kysyessä suunnitelmaa, Hohto kääntyi toisen puoleen. "Jos ja kun löydämme saaliin, meidän täytyy kaataa se ilman pitkää takaa-ajoa. Se täytyisi jotenkin yllättää. Muussa tapauksessa meidät huomattaisiin helpommin. Muuta en ole vielä keksinyt..." Se sanoi ja katsoi Muistoa ja Hallaa vuoronperään.
Muisto nyökkäsi. Hän oli samaa mieltä, vaikka asia ei ollut tullu aijemmin sen mieleen. Se vilkaisi sivusilmällä Hallaa, oliko tämä samaa mieltä.
Hohto seisoi paikallaan. Se oli hieman jännittynyt ja nyt se odotti, olisiko muilla jotain lisättävää. " Ja tuskin tulimme tänne asti vain hakemaan pari myyrää tai hiirtä. Ehdottaisin jotain suurempaa.." Se vielä lisäsi.

Haukan lauman reviirillä oli hiljaista. Kaikki vaikutti siltä, ettei laumattomien retkeä oltu havaittu, mutta tilanne oli aivan päinvastainen: Kolmikkoa oli tarkkaillut jo jonkin aikaa lauman arvokkaimman - ja ainoan - nartun aseman saavuttanut Säde. Se oli reilu kolme kuukautta sitten saanut pentuja, ja uskaltautunut lyhyelle kävelylenkille. Kuitenkin tuuli oli tuonut tullessaan vieraiden susien hajun, ja uteliaisuuttaan narttu oli harhautunut kauemmas. Nyt se tarkkaili tunkeilijoita kasviston seasta korvat höröllään. Se ei alkaisi taisteluun, ei tosiaankaan, sillä oli muitakin tapoja ratkaista tälläinen tilanne. Säde ei tappaisi viattomia kulkureita - nämähän saattaisivat olla jopa laumaan liittyjiä, kuka ties - vaan koettaisi onneaan puhumalla.
Onneksi narttu oli valinnut hyvän väijymispaikan pienen tuulensuojan alta. Näin sen haju ei menisi suoraan vieraiden kirsuun.

Säde irvisti äänettömästi piilossaan kun tunkeilijat tulivat niin röyhkeästi rajojen yli. Se hiipi lähemmäs, pysyen tuulen alapuolella. Narttu ei päätäisi kolmikkoa menemään noin vain, vaan se ainakin antaisi varoituksen sanan. Hitaasti ja harkitsematta Säde nousi, ravisteli ruskeaa turkkiaan ja alkoi liikkua ripein askelin lähemmäs hukkia. Se haukahti niin ystävällisesti ja vieraanvaraisesti kuin osasi.
Vieraiden saalistusreissu tyssäisi tähän, ja päättyisi tavalla tai toisella. "Mitä te muukalaiset teette Haukan hallitsemalla alueella?" se kysyi. Ruskeaturkin koko olemus kertoi sen asemasta ja itsevarmuudesta. Häntä oli pystyssä, ja kasvojen ilme oli ylpeä. Mikään ei kielinyt synnyttämisen ja raskauden aiheuttamasta uupumuksesta tai heikkoudesta.