Katumusta - Silkki Kaatajineen

Vasta päivä sen jälkeen, kun oli keskustellut Haukalle Katala uskalsi lähteä etsimään Kaatajaa. Se oli viettänyt koko edellisen päivän ja yön yksin, hiiviskellen pesäkolojen lähellä ja vältellen muiden laumalaisten näkemistä. Se ei ollut ollenkaan Katalan tapaista. Katalan tapaista ei tosin ollut myöskään kulkea häntä luimussa ja korvat tiukasti päätä myöden. Uros näytti siltä, että se olisi saanut kunnolla selkäänsä.

Hämärä oli jo laskeutumassa. Se tuli aikaisin tähän aikaan vuodesta. Lumi natisi tassujen alla uroksen seuraillessa Kaatajan hajujälkiä. Se halusi puhumaan tälle mahdollisimman pian, osaltaan Haukan käskyn vuoksi mutta suuremmalta osalta itsensä vuoksi. Se halusi pyytää anteeksi, että oli pettänyt ystävänsä luottamuksen. Ei sen olisi tarvinnut, sehän oli Kaatajaa korkeammalla arvossa ja vielä alfan käskyn alainenkin, mutta se halusi pyytää.

Kaataja oli ainoa susi, joka ikinä oli halunnut vilpittömästi tutustua siihen eikä antanut ulkonäön tai kuulopuheiden häiritä. Ja Katala oli pettänyt suden luottamuksen.

Suurikokoinen uros lähestyi pesäkoloja kömpelöksi luokiteltavalla, pitkällä askelluksellaan. Kaataja oli ollut metsästämässä, ja saapuikin nyt laumansa luokse peuran takareisi mukanaan. Susi oli löytänyt kuolleen haaskan, jonka kimpussa korpit olivat. Vaan koska peuran ruho oli koskematon, eivät korpit olleet päässeet syömään. Korpin nokalla kun ei jäätynyttä nahkaa avattu. Suden saapuessa korpit olivat auliisti antaneet tilaa – ne tiesivät, että kun Kaataja olisi avannut vahvoilla leuoillaan peuran nahan, korpitkin saisivat ruokaa. Ja niinhän siinä kävikin. Kaataja repi kyljen auki, söi itsensä kylläiseksi, ja otti mukaansa niin reilusti lihaa, kuin vain pystyi siirtämään.
Susi laski peuran takareiden alas pesäkoloille. Kaataja epäili, että laumalaiset saapuisivat pian veren ja lihan hajun houkuttelemina paikalle. Niinpä uros ei ulvonut kutsua, laski vain lihan maahan, siirtyen itse kauemmas. Kaatajan ei ollut nälkä, eikä se kaivannut minkäänlaista kunniaa siitä, että oli hakenut lihaa laumalleen. Olihan metsästys vähintä, mitä uros saattoi tehdä.

Kaataja kääntyi, ja asteli sivummalle, pois varsinaisten kolojen sisäänkäyntien luota. Uros asettui lumeen makaamaan, nuollen etujalkojaan. Tassuissa oli peuran verta, samoin kuonossa. Uros pesi kaikessa rauhassa etutassunsa, nuollen jo kuivuneen veren pois. Susi makoili täysin tyytyväisenä, vailla huolia, tietämättä, että samaan aikaan Katala etsi tuota. Uros sai etujalkansa puhdistettua, muttei noussut lumihangesta. Kaataja jäi paikalleen makoilemaan, laskien päänsä etujalkojensa päälle. Tuuhea häntä kiepahti painumaan kylkeä vasten. Susi ei nukkunut, kunhan vain lepäsi. Peuran reiden kantaminen oli kumminkin raskasta. Jopa niinkin kookkaalle sudelle, kuin Kaatajalle.

Lihan ja veren haju sai veden herahtamaan Katalan kielelle huolimatta siitä, että sen ajatukset risteilivät nyt kaikkialla muualla, kuin syömisessä. Koska Kaataja oli metsästyksestä kaikista vahvimmin vastuussa, Katala toivoi löytävänsä suden sieltä, mistä lihankin, ja niinhän siinä kävikin. Uroksen saapuessa pesäkolojen pienelle aukealle se näki punaiseksi värjääntyneen maan, raahausjäljet ja valtavan peuran potkan. Katalasta itsestään ei olisi ollut raahaamaa pesälle ruokaa kuin korkeintaan kookkaan jäniksen verran ja sen verran pennuille, mitä se vatsassaan kykeni kantamaan.

Hieman sivummalla saaliistaan, ilmiselvästi jo aterioineena, makasi Kaataja. Se oli edelleen osittain verinen, mutta näytto kuitenkin tyytyväiseltä. Vaan ei näyttäisi kauaa. Katala tiesi, että sen ei olisi pitänyt puhua Haukalle. Sen olisi täytynyt sanoa, että laumaton oli kertonut sille. Mutta vaikka se miten oli yrittänyt olla kertomatta, ei se voinut vastustaa alfan käskyä. Alfan sana oli aina ollut Katalan laki.

"Kaataja", Katala uikahti ja sen äänestä puuttui itsevarmuus. Vain kerran se heilautti häntäänsä korkealla merkiksi ylemmästä asemastaan, mutta veti sen sen jälkeen takaisin jalkojensa väliin. Höykytetyn näköinen uros luikki lähemmäksi suurikokoista toveriaan ja jäi luimistelemaan vähän matkan päähän: "Meidän täytyy puhua. On kyse siitä, mitä sinä kerroit minulle. Minä kerroin sen Haukalle ja asiat... asiat eivät menneet ihan niinkuin niiden olisi suonut menevän", susi vikisi hiljaa.

Uros lepäili siinä paikallaan, kunnes kuuli Katalan uikahduksen. Kaataja kohotti saman tien päänsä ylös, kääntyen katsomaan Katalaa kohti. Samassa, kun susi näki Katalan, tuo nousi ylös yhdellä ripeällä liikkeellä. Jopa niinkin kookas ja liki kömpelöksi luettava susi kuin Kaataja oli, pystyi tuo tarpeen niin vaatiessa nousemaan reippaasti. Susi vilkaisi uudelleen Katalaa, joka oli pysähtynyt luimimaan lähistölle. Kaataja lähti liikkeelle, jolkottaen nopeasti häntä ystävällisesti heiluen ystävänsä luokse. Huoli paistoi vihertävän harmaista silmistä. Mitä Katalalle oli tapahtunut?
Uros kuunteli toisen puheen, mutta se ei antanut vastauksia. Pikemminkin vain synnytti lisää kysymyksiä. Mikä oli mennyt pieleen? Mitä Katalalle oli tehty tai tapahtunut? Missä oli se itsevarma susi, johon Kaataja oli tutustunut? Mitä, miksi, kuka, monet kysymykset pyörivät Kaatajan mielessä. Susi ei saanut ajatuksiinsa mitään järjestystä, suuri sekasorto valtasi vain enemmän alaa. Häntä oli pysähtynyt kesken liikkeen, suuri susi oli yhtä kysymysmerkkiä. Harvoin Kaatajan vakaan rauhallisuuden sai järkytettyä näin täysin. Vaan Katalan muuttunut käytös riitti sekoittamaan kaiken. Susiuros oli huolissaan ystävästään, peläten, mitä Katalalle oli tapahtunut. Oliko Haukka suuttunut ja höykyttänyt Katalan? Vai mitä oli käynyt?
"Katala, oletko kunnossa?", uros kysäisi. Näkihän toisesta, ettei kaikki ollut hyvin, mutta Kaataja ei tiennyt, mikä oli mennyt vikaan. Ja kuulostihan 'oletko kunnossa' paremmalta kuin 'miksi käyttäydyt noin' tai 'mitä tapahtui'.

Susi oli huolissaan ystävästään, joka näytti pahasti höykytetyltä. Mitä sellaista oli voinut tapahtua, että Katala oli lyöty näin täydellisesti? Vielä muutama päivä aiemmin susi oli ollut voimakastahtoinen, itsevarma ja vahva. Vaan nyt edessä seisova susi oli kaikkea muuta kuin mitä Kaataja oli odottanut. Suuri susi todellakin huolestui ystävänsä tilasta. Eihän Haukka sentään ollut Katalaa potkinut pois laumasta?

Kaataja ponnahti ylös heti Katalan nähdessään ja uros ehti jo ajatella, oliko Haukka kenties rynnännyt kertomaan Katalalle suuresta petoksesta. Kaataja ei kuitenkaan päättänytkään ravistellä henkeä Katalasta vaan tuli kohti huolestuneena, häntä heiluen ja kysellen, oliko kaikki hyvin. Voi miten vähän Kaataja tiesikään! Katalan olosta tuli entistä huonompi ja se perääntyi kauemmaksi. Jos Kaataja olisi sillä hetkellä päättänyt ryöstää Katalalta sen arvon, susi tuskin olisi saanut kummoistakaan vastusta. Katalan itsevarmuus riitti juuri ja juuri siihen, ettei se juossut karkuun.

"En. Minä olen pettänyt sinut", uros totesi lannistuneena ja pälyili ympärilleen. Se ei halunnut ketään lähelle, ei varsinkaan Haukkaa. Katala oli luullut tekevänsä alfalle palveluksen kertomalla salaliitosta, mutta se olikin kääntynyt Katalaa vastaan. Susi ei ollut ollenkaan varma, etteikö Haukka olisi päättänyt ravistella siitä tietoa väkisin, mikäli Katala olisi kieltäytynyt myöntämästä totuutta.

"Haukka arvasi, että sinä kerroit minulle", Katala totesi häntä luimussa ja nuoleskeli kirsuaan: "Minä selitin kuulleeni asian luotettavalta taholta ja hän arvasi, että se olit sinä. Ilmeestä päätellen olisi repinut minut riekaleiksi, ellen olisi suostunut myöntämään", Katala selvitti ja pälyili taas. "Haukka haluaa tavata sinut. Minä en tiedä, mitä hän aikoo tehdä tai millä mielellä hän on. Ei ainakaan kovin positiivisella. Tosin, uskon hänen olevan enemmän vihainen Turrelle. Sinähän olit hänelle jo aiemmin puhunut."

Mikäli Katala olisi tiennyt Kaatajan kertoneen jo omasta osuudestaan, se olisi voinut yrittää keksiä jonkin muun tavan esittää asiansa. Nyt se oli ollut tuomittu siitä hetkestä, kun avasi suunsa.

Katalan perääntyessä Kaataja pysähtyi huolestuneena. Tämä ei ollut oikein, tässä oli paljon pielessä. Katalan ei kuulunut perääntyä, vaan Kaatajan. Uros oli varsin sekaisin. Toinen oli niin lyöty ja piesty kuin mahdollista. Kaataja mietti jo mielessään, miten kostaisi Katalalle tapahtuneen vääryyden. Hetken susi ajatteli, miten Turre olisi kääntänyt kaiken Katalaa vastaan, ja yhteistoimin beta ja alfa olisivat lyöneet Katalan. Tai ehkä Turre oli yksinään lyönyt Katalan. Tai ehkä Katala oli potkittu laumasta. Tai ehkä Katalan rakas veli Koko oli kääntynyt ruskeaturkkia vastaan. Vaihtoehtoja oli monia.

Vaan mitä tahansa Kaataja olikaan odottanut, niin ei ainakaan tätä. Hitaasti Katalan sanat iskivät läpi uroksen sekaisen mielen. 'Minä olen pettänyt sinut'... Kaataja lamaantui paikoilleen. Mitä Katala oli mennyt tekemään?
Uros peruutti askeleen kauemmas. Susi ei ymmärtänyt. Susi ei halunnut ymmärtää. Vaan hitaasti sanat painautuivat syvemmäs, tekivät selväksi, että Kaataja oli kuullut oikein. Katala oli pettänyt Kaatajan. Äsken huolestuneet silmät muuttuivat nyt epäluuloiseksi, torjuviksi. Uros halusi hetken omaa aikaa, miettiä ja tutkia. Vaan Katala kertoi enemmän, kertoi miten Haukka oli arvannut, kuka Katalalle oli jutunnut. Uros kertoi, miten alfa oli vaatinut paljastamaan, oliko luotettava lähde Kaataja.

Tuttu rauhallisuus valtasi Kaatajan mielen. Häntä heilui jälleen, silmien katse pehmeni, muuttui lämpimämmäksi, ystävälliseksi. Susi astui lähemmäs Katalaa, katsoen ystäväänsä silmiin.
"Katala, et sinä pettänyt minua. Haukka päätteli asian itse, ja alfan käskyä on toteltava. Toimit kuten kunnon laumalaisen kuuluu toimia", uros sanoi lempeästi. Se ei nähnyt väärää Katalan toiminnassa. Sen sijaan Katalan viimeiset sanat aiheuttivat vastakkaisen reaktion sudessa. Kaataja ei ollut ymmärtänyt kertoa Katalalle, että Haukka tiesi jo Kaatajan osasta. Virhe oli kokonaan Kaatajan, ei siis Katalan. Uros laski häntäänsä, painui hiukan kasaan.
"Minä petin sinut, kun en muistanut kertoa, että Haukka tiesi jo minun osastani. Sinä toimit oikein, virhe oli kokonaan minun. Anteeksi. Piristy nyt, ystäväni", Kaataja puhui. Uros oli pahoillaan, kun ei ollut muistanut kertoa Katalalle näinkin tärkeää yksityiskohtaa. Vaan siinä tutustumisen ja ystävystymisen riemussa Kaataja oli yksinkertaisesti unohtanut. Ja nyt Katala kärsi siitä. Kaataja painui enemmän kasaan. Oli sen vika, että ystävä näytti tuolta. Jälleen kerran Kaataja oli satuttanut lähimmäisiään. Uros muisti vieläkin Riesan, sen kivun jota oli nartulle aiheuttanut. Ja nyt susi oli tehnyt saman Katalalle. Aiheuttanut ystävälleen turhaa tuskaa.

Uros katsoi Katalaan, kuin hakien anteeksiantoa ylemmältään. Susi ei todellakaan tiennyt, voisiko -ja pitäisikö- Katalan antaa anteeksi. Kaataja tietenkin toivoi sitä, mutta samoin pelkäsi, että näkisi Katalan vielä uudelleen tässä tilassa. Näin toivottomana ja voimattomana. Ja sen tähden, mitä Kaataja oli tehnyt tai jättänyt tekemättä.

Kaataja perääntyi aluksi, ihan niinkuin Katala oli pelännytkin, mutta antoi kuitenkin ruskean uroksen puhua loppuun. Katala oli sana sanan jälkeen lannistuneempi, niin uskomattoman pettynyt itseensä, ettei viitsinyt edes katsella Kaatajaan päin. Siksi se olikin hämillään, kun Kaatala lopulta astelikin perääntymisen sijaan lähemmäksi eikä ollut edes vihainen. Ei ollenkaan petetyn oloinen. Kaataja vakuutti, ettei hän ollut pettänyt tätä. Haukka oli arvannut sen itse, pyytänyt vahvistusta ja alfan sanaa piti totella. Katala paljasti vähän hampaitaan; totta kai alfan sanaa piti totella! Kaatajan olisi pitänyt kertoa puhuneensa jo Haukalle. Nyt Katalan oli pakko paljastaa Kaatajan osuus ja uros saisi tuntea sen nahoissaan.

Kiukunsekainen epätoivoi hellitti, kun Kaataja painui kasaan ja pyysi anteeksi. Se myönsi, että sen olisi pitänyt puhua aiemmin keskustelustaan alfan kanssa ja pyysi anteeksi. Pyysi Katalalta anteeksi. Eihän Kaatajan tässä kuulunut pyydellä anteeksi! Vai kuuluiko? Kaatajan olisi kuulunut olla vihainen. Katala olisi tuntenut olonsa petetyksi, jos joku olisi tehnyt sille näin, eikä se takuulla olisi myöntänyt tehneensä itsekin virhettä. Kaataja sen sijaan myönsi ja pyysi sitä vielä piristymäänkin.

"Älä nyt", Katala murisi ja pälyili taas ympärilleen. Sitten se nosti häntänsä luimusta ja heilutti sitä korkealla, yrittäen ilmeisesti saada Kaatajan nousemaan taas täyteen mittaansa. Eihän Kaatajalla ollut mitään syytä nöyristellä. Kaataja oli omituinen susi. Se olisi voinut nitistää Katalan äsken ja sen sijaan se ottikin syyt niskoilleen itse. Kaikista Katalan tuntemista susista vain Koko olisi takuulla tehnyt samoin. Tosin veli olikin kaikkien ylin ystävä.

"Nouse ylös. Meidän pitää puhua. Meidän pitää miettiä, mitä sinun tulee sanoa Haukalle."

Katalan toivottomuus riipaisi syvältä. Ei Katalan, entisen Viiman lauman betan, ja ylpeäksi ja itsevarmaksi sanotun, kuulunut olla toivoton. Katalan kuului olla itsevarma, voimakas ja vahva, suunnan näyttäjä. Sellainen, jota kunnioitettiin, jonka pienintäkin pyyntöä noudatettiin. Ei Katalan pitänyt olla toivoton. Ei sen Katalan, johon Kaataja oli tutustunut.
Katala taisi hyväksyä Kaatajan anteeksipyynnön, tai niin suuri susi toisen eleistä päätteli. Ruskean turkin omaava susihukka kohotti jo häntänsäkin korkeammalle, kuin olisi saanut varmuutensa takaisin. Hitaasti Kaatajan ryhti parani, kun uros kohosi täyteen mittaansa. Hukka katseli Katalaa luottavaisesti, sillä yhä susi luotti Katalaan. Miksei olisikaan, toinen oli toiminut oikein. Kaataja arvosti Katalan rehellisyyttä, sillä uros oli itse myöntänyt, mitä oli tehnyt, tai no kuvitellut tehneensä. Kenties ehkä kerännyt varmuutta ennen kuin uskaltautui Kaatajan luokse, mutta joka tapauksessa tullut ja myöntänyt asian itse.

"Olet oikeassa. Saitko minkäänlaista tarkempaa käsitystä, miksi Haukka haluaa tavata minut? Vai käskikö alfa vain yksiselitteisesti hakemaan minut?" Kaataja kysyi, miettien. Siitä olisi kieltämättä apua, jos tietäisi, miksi tarkalleen ottaen Haukka halusi tavata Kaatajan. Varmasti jutellakseen sekä Kaatajan että Turren kanssa tästä suunnitelmasta. Vaan tarkempaa tietoa? Sitä ei ollut, ainakaan Kaatajalla. Uros yritti miettiä, löytää jonkin ratkaisun. Halusiko Haukka kuulla Turren vahvistuksen kaikelle, eikö alfa luottanut Kaatajaan? Vai mitä Haukka halusi? Selvittää asian asianomaisten kesken, vaiko kenties nolata Turren Kaatajan nähden? Vai nolata Kaatajan Turren edessä... vaihtoehtoja oli monia, eikä Kaataja nähnyt mitään vaihtoehtoa ylitse muiden. Mikä tahansa voisi olla syy, miksi Haukka halusi keskustella Kaatajan ja Turren kanssa. Uros odottikin Katalalta jotakin tietoa, tai kenties vain ylemmän suden vastausta, jotakin, mistä Kaataja tietäisi, mitä tekisi. Katala osaisi varmasti hoitaa tämän kaltaiset tilanteet, betanahan Katala oli elänyt vuosia.

kaataja lakkasi nöyristelemästä ja Katalakin rentoutui. Se oli helpottunut, ja vähän häpesikin äskeistä käytöstään. Kenties sen takia se yritti nyt olla mahdollisimman itseriittoisen ja ylpeän näköinen, ja takertui ahnaasti Kaatajan tarjoamaan mahdollisuuteen kertoa jotakin lisää. Kaatajan luottamus oli varmaan käsinyt, kun Katala oli nöyristellyt noin. Katalan pitäisi osoittaa, ettei se ollut mikään turha susi.

Ajatus ainoan ystävän menettämisestä oli kuitenkin ollut raskas. Se saisi kenet tahansa, kaikista ylpeimmänkin suden, maihin.

"Hän käski vain hakea sinut", Katala vastasi ja istahti maahan kookkaamman suden eteen: "Haukka vaikutti tyrmistyneeltä, mutta uskon, että enemmänkin Turren kuin sinun takiasi. Luultavasti hän tivaa sinulta, mikset kertonut hänelle nimiä itse tai mikset paljastanut Turren olevan mukana suunnitelmassa. Sinun lienee parasta selittää, että kerroitkin. Minun kauttani", Katala sanoi ja lipaisi taas kirsuaan. Ilmeisesti sen piti vieläkin vähän rauhoitella itseään. "Uskon, että Haukka ymmärtää kyllä, mikäli sanot kertoneesi minulle ja pyytäneesi minua kertomaan Haukalle. Selität sen vaikka pelolla. Mutta tähdennä, että kerroit. Ilman sinua minä en olisi saanut tietää, ja ilman sinua Haukka ei olisi saanut tietää. Ilman sinua Haukka ei tietäisi mitään tästä liitosta itseään vastaan."

Katala puhui totta. Ilman Kaatajaa kukaan ei tosiaan olisi saanut tietää. Haukalla ei ollut mitään syytä rankaista sutta, joka oli vain pelännyt.

"Voithan sinä sanoa, että pelkäsit Turrea. Kerroit minun kauttani, jottei Turre saisi tietää, että lavertelit."

Se olisi hyvä. Se antaisi ymmärtää, että Turressa oli oikeasti jotakin pelättävää. Mikä piru se susi olikaan. Katala luimisti korviaan pelkälle ajatukselle siitä. Se oli liittynyt laumaan vain hajottaakseen sen. Lauma oli pyhä. Susi eli laumaansa varten ja lauma oli olemassa sutta varten. Kenenkään ei tullut pettää omaa laumaansa.

Katala ei pettänyt Kaatajan odotuksia. Itsevarmana susi vastasi paitsi ääneen lausuttuun kysymykseen, myös siihen, mitä Kaataja oli jo päässään miettinyt. Mitä sanoa Haukalle? Katalan puhuessa, asia selkeytyi urokselle itselleenkin. Kun ystävä istahti alas, myös Kaataja toimi niin, täysin vaistomaisesti ja miettimättä. Ajatukset kun askartelivat Katalan puheiden parissa.
Mitä enemmän Kaataja mietti, sitä paremmalta Katalan idea tuntui. Katala oli täysin oikeassa. Ilman Kaatajaa kukaan ei tietäisi liittoumasta. Joten sitä seikkaa Kaataja voisi painottaa Haukalle, kertoa että jos uros ei olisi kertonut, Haukka ei vieläkään tietäisi. Katalan jatkaessa, että se voisi johtua pelosta, Kaataja ajautui mietteisiinsä. Ystävän vielä lisätessä, varsin nerokkaasti, että Kaataja voisi väittää pelänneensä Turrea, uros heilautti häntäänsä hyväksyvästi. Nerokasta. Pelko ei edes olisi valetta, ainoastaan sen kohdetta olisi hiukan muuteltu. Kaataja oli pikemminkin pelännyt Haukan reaktiota kuin Turren. Mutta mitäs pienestä vilpistä, jos se oli lauman parhaaksi.

"Ideasi on hyvä, varsin loistava. Ja luulen, että se toimii. Se paitsi saattaa Turren entistä huonompaan ja epäilyttävämpään valoon, se kohottaa sinun asemaasi Haukan silmissä. Sitähän me molemmat toivomme. Sitä koko lauma toivoo", Kaataja sanoi, myöntyen Katalan ehdotukseen täysin. Toinen oli keksinyt hyvän, toimivan idean, joka ei edes olisi kaukana totuudesta. Hyvä vale perustui aina tosiseikkoihin. Turre ei ollut hyvä beta, joten olisi vain laumalle parempi, mitä nopeammin Haukka kohottaisi Katalan korkealle arvoon. Kaataja niin toivoi, ettei Haukka alkaisi kyselemään vaikeita, kun sudet tapaisivat. Se ei olisi hyvä juttu. Kaataja osaisi kyllä valehdella, muttei tehnyt sitä mielellään. Eikä uros halunnut uudelleen pettää alfaansa, ei millään tavalla. Mutta joskus lauman hyvinvoinnin eteen ja sen takia oli tehtävä uhrauksia. Kuten nyt. Jos kaikki menisi hyvin, Haukka menettäisi luottamuksensa Turrea kohtaan, ja lauman sisällä vallitseva epäjärjestys saataisiin kuriin. Talvikin puski päälle. Ei ollut hyvä, että lauman sisällä oli ristiriitoja ja epäjärjestystä näin lähellä talvea. Ruokaa olisi saatava, ja kaikkihan tiesivät, ettei riitojen pyörteissä oleva joukko pääsisi yhteisymmärrykseen mistään. Saaliit jäisivät kaatamatta ja lauma joutuisi vaikean paikan eteen.

Kaataja myöntyi mukisematta Katalan ideaan ja myönsi sen olevan hyvä. Se myös painotti, että Turre joutuisi entistä huonompaan valoon, jos Kaataja väittäisi pelänneensä Turrea. Se oli kyllä totta. Katalalle tärkeämpää oli kuitenkin, ettei Kaataja itse joutuisi huonoon valoon Haukan silmissä. Haukka oli varmasti hyvä alfa, mutta se oli yritetty pettää. Katalakin olisi siinä tapauksessa suhtautunut huonosti kenen tahansa sanoihin.

"Tärkeintä on, ettet sinä vajoa alemmaksi arvossa", Katala painotti. "Haukka ei välttämättä edes tee minusta betaa. Hän sanoi harkinneensa Sädettä siihen hommaan, koska Säteellä ei ole laumassa vastustajia", Katala paljasti. "Tavallaan minä ymmärrän sen. Se on viisas päätös. Jos minä olen beta, Turre vastustaa minua, sillä ehdolla tietenkin että kuuluu edelleen laumaan. Jos Turre on beta, minä vastustan häntä. Sädettä vastaan kukaan ei nouse", ruskea uros totesi. Se ei pitänyt siitä, ettei saisi betan paikkaa, mutta ainakaan sen ei tarvitsisi kumarrella Turrea. Ja ehkä joskus, jonakin päivänä, Haukka huomaisi Katalan taidot. Sen, että uros oli syntynyt betaksi. Siihen asti Katalan piti vain odottaa ja muistella niitä hetkiä, mitä se oli viettänyt Viiman laumassa. Kotonaan, perheensä luona.

Tosin, olihan sillä täälläkin Kaataja, Koko ja Kaiku.

Katalan seuraavat sanat saivat Kaatajan hämilleen. Katalasta tärkeintä oli, ettei Kaataja vajonnut alemmas arvossa. Uroksen mieleen tulvahti lämpöä. Katala välitti. Tuo ruskeaturkkinen susi, jota oli itsekkääksi omaneduntavoittelijaksi haukuttu, välitti Kaatajasta ja uroksen asemasta. Katala kohosi yhä korkeammalle Kaatajan silmissä. Toinen oli ehkä erilainen kuin muut, mutta yhtä kaikki, Katala välitti. Toinen ei ollut kylmä ja tunteeton, vaan välitti muista. Ehkei ruskeaturkki osoittanut tunnettaan niin selvästi kuin monet muut, ehkä siksi monet muodostivat sen käsityksen, että Katala välitti vain itsestään. Kaataja oli kummikin toista mieltä.
"Vai että Säde betaksi... no, ymmärrän kyllä, ei vastustajia, ei riitoja. Mutta enpä tiedä, moniko suostuisi kunnioittamaan Sädettä betana. Ja haluaisiko Säde edes betaksi. Kaikista ei siihen hommaan ole. Ja toiset ovat kuin luotuja betoiksi", Kaataja puheli, osoittaen viimeisen lauseensa Katalalle. Ruskeaturkkinen uros oli kuin luotu betaksi, toisin kuin vaikkapa Kaataja. Uros ei voisi ikinä kuvitella itseään betan asemaan, ei millään tavalla. Kaatajasta ei vain olisi siihen.

Kaataja katsoi ympärilleen pesäaukealla. Toisaalta se toivoi näkevänsä Haukan, mutta toisaalta pelkäsi alfansa kohtaamista. Susi ei halunnut tätä, näitä ongelmia ja luottamuksen rikkomisia. Mutta sen olisi pakko kestää. Kaataja hoitaisi homman niin hyvin kuin pystyisi, auttaisi Katalaa niin paljon kuin mahdollista ja huolehtisi omasta asemastaan siten kuin kykenisi. Kaataja halusi uskoa siihen, mitä Haukka oli sanonut. Siihen, että uros oli pettänyt alfansa, mutta saanut luottamuksen takaisin, koska oli myöntänyt virheensä ja kertonut itse.

Mutta pieni epäluulo kaihersi suden mieltä. Ehkei Haukka ollutkaan antanut anteeksi.

Kaataja pysähtyi miettimään Katalan sanoja ja tuumasi lopulta, ettei Säteellä tosiaan olisi vastustajia. Eri asia oli, kuinka moni susista olisi valmi tottelemaan narttua. Kaikista kun ei ollut betaksi. No se oli totta. Pidemmän päälle Säteen nimittäminen ei ehkä olisi kovinkaan viisasta. Katala röyhisteli rintaansa, kun Kaataja kehui, että jotkut oli kuin luoti betoiksi. Se oli kyllin fiksu tajutakseen, että toveri imarteli. Katala oli kovin perso imarteluille.

"Kunnioittaisitko sinä Sädettä betana? Ja unohdetaan se, pidätkö hänestä vai et. Mieti häntä vain sutena", Katala käski sitten ja laskeutui makuulle. Se oli rento Kaatajan seurassa, melkein yhtä rento kuin veljensä seurassa. Pelko Kaatajan suuttumisesta oli ollut turhaa ja nyt Katala saattoi taas ajatella Haukkaa ja Haukan lauman tilannetta. Katala tosiaan halusi betaksi. Haukka oli kuitenkin kääntänyt tärkeän asian kertomisen Katalaa vastaan ja se sai ruskean uroksen vähän kummastuneeksi. Miten Haukka yhä edelleen saattoi luottaa suteen, joka oli juoninut sen pään menoksi? Miten ihmeessä Haukka ei vain ollut etsinyt Turrea välittömästi käsiinsä ja opettanut tälle tapoja? Beta oli linkki alfan ja laumalaisten välillä. Siksi oli tärkeää, että beta oli koko sydämestään alfansa puolella. Muuten laumakin olisi pian johtajaansa vastaan.

Katala laskeutui makuulle, joten Kaataja näki parhaaksi noudattaa esimerkkiä. Uros oli muutoinkin niin suurikokoinen, ettei mielellään korostanut kokoeroa jäämällä itse istuskelemaan. Susi kävi makuulle, heilautellen yhä häntäänsä aina välillä. Katalan kysyessä, kunnioittaisiko Kaataja Sädettä betana, uros mietti hetken vastaustaan.
"Vaikea kysymys. Varmaankaan en, en ainakaan sen perusteella, millaisen kuvan sain hänestä viimeksi. Säde ei vaikuta niin itsevarmalta ja voimakastahtoiselta, että kestäisi yhtään arvostelua lauman taholta. Ja jos Säde osoittaisi hetkenkään vertaa epävarmuuttaan, joku yritteliäs nousisi heti vastustamaan. Ei, en pystyisi kunnioittamaan Sädettä betana. En kyllä vastustaisikaan, mutten myöskään kunnioittaisi", Kaataja vastasi, sanoen pohdintansa ääneen. Niin, Kaataja ei pystyisi kunnioittamaan Sädettä betana, ei pystyisi luottamaan siihen, että Säde hoitaisi asiat lauman parhaaksi. Uros epäilisi, että joku pystyisi vaikuttamaan Säteen päätöksiin liian helposti, ja siten voisi johtaa lauman tuhoonsa. Ei susi kumminkaan vastustaisi Sädettä, jos Haukka nostaisi Säteen betaksi, susi tyytyisi tähän. Ei kunnioittaisi betansa, mutta alfansa takia, ei myöskään vastustaisi. Se, kuka olisi beta, olisi viimekädessä Haukan päätös. Kaataja ei siihen puuttuisi.

Betaksi tarvittaisiin itsevarma, voimakastahtoinen ja hommansa osaava, puolueeton susi. Sellainen, joka tulisi toimeen sekä lauman että alfan kanssa, ja pystyisi yhdistämään laumaa entistä enemmän. Sellainen susi laumassa oli jo. Miksei Haukka voinut huomata sitä? Nähdä, että lauman oli liittynyt susi, joka pystyisi hoitamaan betan työt kunnialla. Sen sijaan, että betana oli vanha, jo heikkoon kuntoon ajautunut susi, joka kohteli uusia laumaan liittyjiä ennakkoluuloisesti ja vihamielisesti, sulkien uudet liittyjät lauman ulkopuolelle. Pian koko lauma oli uusia vastaan. Betan piti olla se, joka yhdisti laumaa. Ei se, joka rikkoi sitä.

Kaatajakin laskeutui makuulle ja heilautteli edelleen rennosti häntäänsä aina välistä. Katala antoi toverilleen aikaa miettiä kysymystään. Lopulta Kaataja sanoi kysymyksen olleen vaikea, mutta vastauksena olisi mitä luultavimmin ei. Kaataja ei kyllä asettuisi Sädettä vastaankaan, muttei voisi kunnioittaa sitä. Katala oli itse vähän samoilla linjoilla. Se kunnioittaisi Haukan päätöstä, muttei pitänyt Sädettä kyllä luonteeltaan sopivimpana betaksi. Betan ja alfan suhde oli tietenkin tärkeä, mutta tärkeämpi oli suden luonne. Betana piti olla itsevarma ja ehkä hivenen röyhkeäkin. Betan piti herättää luottamusta ja kyetä toimimaan lauman hyväksi jokaisessa tapauksessa, silloinkin kun lauma ei tiennyt omaa parastaan. Säde kyllä tekisi, mitä Haukka käskisi, mutta tuskinpa siitä olisi vastustamaan sisukkuudellaan esimerkiksi Katalan kaltaisia susia. Ei sillä, että Katala olisi vastahankaan asettumassa, mutta kuitenkin.

"Niin. Olen samoilla linjoilla kanssasi", Katala totesi sitten ja haukotteli. Se oli nyt rento ja tyytyväinen, kun oli onnistunut säilyttämään hyvän suhteensa Kaatajaan. Nyt sitä huoletti vain, mitä Haukka Kaatajalle sanoisi.

"Haluatko kohdata alfan yksin, vai tulenko mukaasi?" uros uteli sitten ja kohensi vähän ryhtiään. Sitä jännitti Kaatajan puolesta. Haukka oli lempeä susi, mutta nyt sitä oli satutettu. Ja sitä paitsi, Katala ei ollut nähnyt Haukkaa vihaisena. Se oli tuntenut alfansa vasta tovin.

Kaataja oli hyvillään, kun toinen oli samaa mieltä. Kenties Haukkakin ymmärtäisi, ettei Säteen kohottaminen betaksi ollut niin yksioikoista ja pitkälle harkittua. Susi oli myös siitä iloinen, että Katala oli niin rento. Tämä sama keskustelu olisi voinut olla tyystin toisenlainen, jos sudet olisivat molemmat jännittyneitä. Mutta niin ei ollut, Kaatajakin oli rento ja iloinen, joskin hiukkasen sutta epäilytti. Ja pelotti, Haukan kohtaaminen nimittäin. Uros ei halunnut satuttaa alfaansa, mutta oli silti tehnyt niin. Haukka oli sanonut, että Kaataja oli saanut anteeksi, mutta ehkei alfa ollut tarkoittanut mitä oli sanonut. Sutta pelotti. Mitäköhän siitäkin kohtaamisesta tulisi... ja Turre. Turrekin pitäisi kohdata siinä samalla.

Katalan kysyessä, halusiko Kaataja mennä yksin, vai tulisiko Katala mukaan, lämpö tulvahti suuren suden sydämeen. Katala välitti, ja tarjoutui tulemaan mukaan, jos se saisi Kaatajan olon paremmaksi. Katala oli hyvä ystävä.
"Minä en tiedä. En halua, että alfa kohdistaa vihansa sinuun, koska sinulla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Enkä halua, että Turre syyttää sinua tai purkaa oman vihansa sinuun. Olet kyllä oikeassa, en haluaisi kohdata alfaa yksin, mutta luulen, että sen on mentävä niin. Silloin sinua ei ainakaan sotketa mukaan", Kaataja puhui. Uros ei todellakaan olisi halunnut mennä alfansa ja Turren eteen yksin, mutta sisimmässään tiesi, että se olisi parasta. Olisi väärin, jos Katala joutuisi kärsimään, koska oli lähtenyt mukaan. Kaataja ei kumminkaan kieltänyt mitään, jos Katala haluaisi tulla, toinen voisi tulla. Mutta uros vilpittömästi toivoi, että Katala tiesi, mitä mukaan lähteminen voisi tarkoittaa.

Kaataja tuumasi asiaa hetken ja epäili sitten, että Katalan olisi viisainta jäädä. Ties vaikka alfa tai Turre olisivat vihaisia. No, Turren vihaa Katala osasi odottaa. Kookas uros saattaisi ehkä voittaakin, jos päättäisi kimppuun käydä, mutta ainakin Katalalla olisi mahdollisuus antaa takaisin niin kovaa, kuin se vain ikinä kykeni.

Vaan siihen varsinaiseen asiaan. Aikoiko se Kaatajan mukaan, vai ei.

"Minä voin viedä sinut. Saattaa. Jos tilanne vaikuttaa uhkaavalta, jään sinun tueksesi. Muuten lähden. Lienee parasta, että hoidat asiasi alfan kanssa kuitenkin rauhassa ja ilman minun läsnäoloani. Haukka ei edelleenkään luota minuun. Epäilen, josko hän luottaa koskaan kokonaan", Katala mietti ja vilkaisi sitten Kaatajaa tyytyväisenä. Se lipaisi kirsuaan ja heilautti häntäänsä kerran. Kaataja luotti Katalaan. Se oli nähnyt, millainen susi Katala todellisuudessa oli ja ottanut ystäväkseen. Siitä Katala ei voisi koskaan olla kylliksi kiitollinen.

Kaataja kuunteli Katalan ehdotuksen. Se, että toinen lähtisi mukaan, saattaisi Kaatajan paikalle ja jäisi tueksi, jos tilanne sitä vaatisi, rauhoitti suuren suden mieltä. Sillä vaikka Kaataja oli kooltaan suuri ja ruumiiltaan vahva, susi pelkäsi pienempää alfaansa, koska kunnioitti häntä. Uros tiesi, että vaikka Haukka hyökkäisi, ei Kaataja puollustautuisi muuten kuin väistämällä. Susi ei uhmaisi alfaansa, missään tilanteessa. Turren kohdalla tilanne oli toinen, ainakin joltain osin. Lempeä susi ei haluaisi satuttaa vanhusta, mutta jos Turre nostaisi jonkin metelin Katalasta, Kaataja puollustaisi ystäväänsä vaikka viimeiseen hengenvetoonsa. Uskollinen uros oli, ainakin niille, joita tosissaan kunnioitti. Ja Katala oli yksi heistä.

Katalan todetessa, ettei alfa luottanut tuohon, eikä välttämättä luottaisi koskaan, Kaataja inahti myötätuntoisena. Häntäänsä myötätuntoisesti heiluttaen ja olemuksellaan luottamusta ilmentäen susi katseli ystäväänsä. Voi, miten paljosta uros olisi valmis luopumaan, jos siten saisi Katalalle arvoisensa aseman ja ennen kaikkea lauman hyväksynnän ja luottamuksen.
"Haukka ei ole typerä eikä ennakkoluuloinen. Hän antaa sinulle mahdollisuuden todistaa taitosi useasti, hän oppii vielä luottamaan sinuun, kun huomaa, miten paljon voit antaa laumalle", Kaataja sanoi ystävällisenä. Susi todellakin toivoi, että jonakin päivänä Haukka luottaisi ruskeaturkkiseen laumalaiseensa ja uskoisi Katalan harteille betan työt.

Kaataja uikahti myötätunnosta ja heilutteli sitten häntäänsä. Se selvitti, ettei Haukka ollut typerä tai ennakkoluuloinen. Alfa oppisi kyllä luottamaan, jahka Katala saisi tilaisuuksia osoittaa uskollisuutensa. Katala toivoi samaa. Se toivoi myös, että voisi tutustua Haukkaan paremmin. Olo olisi mukavampi, jos edes joku muu kuin Kaataja olisi tässä laumassa Katalan puolella. Olihan sillä nyt Kaiku ja Koko Kaatajan lisäksi, mutta Säde taisi vieläkin katsoa sitä vähän kieroon ja Turre, se loinen, suorastaan vihasi.

No, Katalakin vihasi Turrea, joten sikäli sillä ei olisi mitään väliä. Säteen kanssa Katala kyllä halusi hyviin väleihin. Nartulla oli pennut ja Katala oli tottunut betana pitämään huolta tiineistä ja synnyttäneistä nartuista ja niiden penikoista. Olipahan se kasvattanut omatkin pennut. Sikäli huvittavaa, että Katala ei kyllä puolisoehdokkaana ollut miellyttänyt ketään, mutta pentujen isännöimisessä siihen luotettiin kyllä.

Lumos oli ehkä pitänyt Katalasta vähän enemmänkin, kuin ystävänä. Katala ei ollut ihan varma. Se kaipasi narttua, mutta tiesi samalla, ettei tuo varmaankaan koskaan tulisi takaisin. Eivät ne kyllä olleet olleetkaan vielä kuin ystäviä. Katala oli vähän hidas syttymään. Olisi se kuitenkin voinut ehkä antaa Lumokselle tilaisuuden, mikäli mahdollisuus olisi tullut.

"Toivottavasti. Sanohan, Kaataja", Katala kysyi ja kierähti selkänsä kautta ympäri, nousten sitten seisomaan voidakseen ravistella lumet turkistaan: "Oletko sinä koskaan halunnut perustaa perhettä?"

Kaataja katseli ystäväänsä lempeänä ja luottavaisena. Katalan noustessa ylös, susi näki parhaakseen toimia perässä. Tummanharmaa uros nousi seisomaan katsoen Katalaa, joka kysyi perheen perustamisesta. Kaataja jäi paikoilleen seisomaan, turkki yhä lumisena, sillä susi ei vielä ollut sitä ravistellut. Katalan kysymys oli yllättänyt.
"Kysytpä vaikeita", uros sanoi hiljaa, mietiskellen. Kaataja vajosi hetkeksi mietteisiinsä, muistaen hyvin rusehtavaturkkisen suden, Riesan. Uros oli nauttinut toisen seurasta ja läheisyydestä, ja lähtiessään tuntenut haikeutta. Mutta että perhe? Susi mietti vielä hetken. Ei, ei perhettä. Ainakaan vielä. Kaataja halusi vain olla Riesan lähellä, tukena ja turvana, hyvänä ystävänä. Tai ehkä hieman enemmän kuin ystävänä...
"Minä... ei, en ole halunnut perustaa perhettä. Laumani on aina ollut perheeni, ja se on riittänyt minulle", Kaataja lopulta vastasi. Susi oli yhäkin lievästi yllättynyt Katalan kysymyksestä, joka oli paitsi vaikea myös erittäin hyvä. Niin, laittoipahan suuren suden pohtimaan hiukan elämäänsä ja tekemisiään.

Hetken Kaataja mietti vielä, ennen kuin avasi uudelleen kitansa.
"Oletko sinä halunnut perustaa perheen, Katala?" Kaataja kysyi vastakysymyksen. Susi oli hiukan utelias Katalan elämästä ja tekemisistä, myönnettäköön. Olihan tuo ruskeaturkkinen susi jollakin tavalla kuuluisuus. Tummanharmaa uros oli kuullut paljon laumojen alfoista ja niiden jäsenistäkin, mutta Katala oli omaa luokkaansa. Kuin jokaisella vastaantulijalla olisi aina jotakin sanottavaa ruskeaturkista. Ja kieltämättä Kaatajaa kiinnosti Katala, olihan toinen hyvä ystävä ja luotettu. Olisi mukava tietää enemmän ystävästään, sillä Katalalla jos kellä olisi varmasti paljon kerrottavaa elämästään. Susihan oli ollut laakson suurimman lauman beta! Kaataja tunsi olonsa hyväksi ja rennoksi Katalan seurassa. Uroksen ei tarvinnut nöyristellä tai madella toisen edessä, vaikka nimenomaan sitä Kaataja olisi Katalalta odottanut kuulopuheiden perusteella. Vaan eipä Kaataja ollut odottanut ystävystyvänsä ruskeaturkin kanssa. Joten parempi näin. Onneksi Katala oli yllättänyt, ollut tyystin erilainen kuin mitä monet, kenties kateelliset sudet, olivat väittäneet.

Kaataja nousi heti Katalan perässä, mutta unohti ravistella turkkinsa. Vahingoniloisena sutena se oli Katalasta melko hauskaa ja susi antoi taas kielensä roikahtaa suustaan. Se odotti uteliaana, mitä Kaataja mahtaisi vastata. Lopulta uros, pitkän pohtimisen jälkeen, vastasi lauman olevan perhe. Katala odotti, josko Kaataja selittelisi vähän, mutta uros vaikeni enemmästä kuin muuri ja uteli, oliko Katala sitten halunnut perustaa perheen.

"Joskus minä mietin sitä ollessani vielä beta. Ajattelin, lyöttäytyisinkö yhteen alfani kanssa", Katala vastasi ja huiskaisi häntäänsä. "Mutta myönnettäkööt, että se oli minulle enemmänkin keino nousta ylemmäksi arvossa kuin varsinainen tunnesyistä perustettu perhe. Viima oli minun ystäväni, sisareni ja johtajani, mutta ei muuta Kun Sammal tuli, se narttu siis joka on pentujeni äiti, tiesimme kumpikin, että olemme korkeintaankin vain tovereita. Meidän järjestelymme hyödytti jokaista. Minua, häntä ja eritoten pentuja", Katala selvitti ja nuolaisi kirsuaan. "En taida olla narttujen mieleen, jos totta puhutaan. Kenties ne etsivät jotakuta... tuuheampaa", Katala tuumasi kuulostamatta suuremmin murheelliselta. Se vilkaisi talvellakin onnettoman ohutta turkkiaan ja sitten Kaatajan paksua talviturkkia. Olisipa silläkin kunnolla karvaa, niin ei tarvitsisi palella joka pakkasessa.

Katalalla oli ilmeisen hauskaa, kun oli saanut hämmennettyä Kaatajaa sen verran, ettei susi ollut turkkiaan ravistellut. Iloisesti tuhahtaen uros ravisti tuuheaa turkkiaan. Tumma turkki meni sekaisin, mutta ainakin lumi oli poissa. Kaataja katseli Katalaa mielenkiinnolla, ja kuunteli tarkasti uroksen seuraavat sanat. Niin no, Katalasta oli helppo uskoa, että toinen perustaisi perheen vain kohotakseen arvossa. Kaatajasta se ei kumminkaan ollut väärin. Jos sillä tavoin pystyi lujittamaan oman asemansa ja siten lauman sisäisen hierarkian, se oli hyväksi laumalle. Niinpä sen oli oltava oikein.
"Tai ehkä he eivät vain jaksa yrittää tutustua sinuun. Ehkä nartut antavat periksi ulkokuoresi edessä?" Kaataja vastasi kysyvästi, ei syyttävänä tai uteliaana, enemmänkin vain asian todetakseen. Niin, Katala ei ollut sitä helpoiten lähestyttävää tyyppiä. Katala kun tuppasi antamaan hiukan erilaisen kuvan itsestään ensisilmäyksellä, kuin mitä totuus oli. Kaataja oli ainakin sitä mieltä.
"Kesäisin voit olla tyytyväinen turkkiisi. Ei ole kuuma. Voit uskoa, ettei tämän turkin alla ole mukavaa, kun aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta ja varjoa ei ole missään", Kaataja sanoi. Niin, talvisin, kovien pakkasten aikaan, uros oli tyytyväinen turkkinsa tuuheuteen. Mutta kesällä, kun lämpötila oli jo valmiiksi korkealla, aurinko kuumensi tummaa turkkia entistä voimakkaammin, ja varjon suomaa viileyttäkään ei ollut missään - kyllä, Kaataja olisi mielellään halunnut ohuen turkin.

Katala höristi korviaan ja kallisti vähän päätään. Kaataja voi olla oikeassa. Nartut eivät ehkä vain jaksaneet tutustua. Katala tiesi olevansa ylpeä ja jokseenkin pelottava ja luotaantyöntäväkin, mutta se herätti alamaisissaan kunnioitusta ja turvallisuudentunnetta. Se olikin betan tärkein tehtävä. Kunpa Katala vielä joskus pääsisi siihen asemaan. Tavallisena laumalaisena se ei viihtynyt, ei tässä laumassa eikä edellisessään. Synnyinlaumansa se oli jättänyt niin nuorena, ettei ollut hierarkiassa vielä kunnolla mukana.

Kaataja takertui sitten Katalan mainintaan ohuesta turkista ja vilkuili omaansa. Se näytti pörröiseltä ja tuuhealta ja Katala luimisti korviaan kateellisena. Tällaisina hetkinä, kun ahteri meinasi jäätyä kiinni maahan, se tosiaankin kaipasi paksua turkkia. Vaikka olihan siitä hyötynsäkin, kuten Kaataja pian huomautti. Kesällä oli hyvä olla.

"Kesällä tosiaan, mutta eipä muisto siitä lämmitä nyt", Katala totesi ja nosteli etutassujaan, ettei niitä paleltaisi. Se piti Kaatajan kanssa keskustelemisesta. Oikeastaan se olisi voinut kuvitella pitävänsä leikkimisestäkin, mikäli Katala olisi osannut leikkiä. Se oli siinä melkoisen huono eikä ylempiarvoisena ollut tottunut itse aloittamaan leikkimistä. Joten, koska leikkiminen tuntui kovin kaukaahaetulta vaihtoehdolta jatkaa yhdessäoloa, uteli Katala lopulta: "Haluatko lähteä tapaamaan Haukkaa nyt?"

Katala totesi, ettei muisto kesästä ja silloisesta hyvästä olosta paljoakaan lämmittänyt näin keskellä talvea, mistä Kaatajakin oli samaa mieltä. Urosta huvitti, miten ikinä ei oltu tyytyväisiä vallitsevaan tilanteeseen - jos oli talvi, haluttiin että olisi kesä, kun taas kesällä jotkut toivoivat talven pian saapuvan. Toisaalta Kaataja ymmärsi sitä. Eihän kaikki voinut olla hyvin, aina oli jotakin, mikä voisi olla paremmin. Ei sen puoleen, uros oli nauttinut elämästään laaksossa, ja piti tätä seutua parempana paikkana kuin monia muita. Mutta olisihan täälläkin voinut olla enemmän saaliseläimiä...

Katala keskeytti suden pohdiskelut kysymällä, halusiko Kaataja lähteä tapaamaan Haukkaa saman tien. Uros mietti muutaman sekunnin, ennen kuin vastasi.
"Kaipa niin on parasta. Kohtaaminen on joka tapauksessa edessä, miksi siis suotta sitä viivytellä?" Kaataja vastasi. Uros tunsi olonsa varmaksi, olihan Katala lähellä. Ruskeaturkkinen uros tiesi varmasti mitä teki, ja sitä paitsi, Katala oli Katala. Katalaan pystyi luottamaan, toinen suorastaan levitti turvallisuudentunnetta ja varmuutta ympäristöönsä. Hetken Kaataja ajatteli, miten pelottava Katala olisi vihollisena. Ja liki saman tien tunsi helpotusta, että oli Katalan ystävä, ei vihollinen. Ruskeaturkki olisi vaarallinen vihollinen, sitkeä ja älykäs. Kaataja tiesi, että jos olisi koskaan haastanut Katalan aseman ensikohtaamisella, susiuros olisi hävinnyt ruskeaturkille karvaasti. Katala ei ehkä fyysisesti ollut suurin tai voimakkain, mutta ruskeaturkkisessa uroksessa oli toisenlaista voimaa. Kaataja ei todellakaan halunnut vastustaa ystäväänsä, missään tilanteessa. Uros ei toisaalta pelännytkään Katalaa, koska luotti toiseen. Se oli monimutkaista, mutta samalla yksinkertaista. Kaataja piti Katalasta, arvosti ja kunnioitti ystäväänsä, tietäen, ettei pärjäisi Katalalle mutta että tuo ruskeaturkki pystyisi suojelemaan Kaatajaa. Niin hölmöltä kuin se tuntuikin, ettei Kaataja, suuri ja massiivinen susi pystyisi vastustamaan Katalaa, se oli totta. Tai siis, pystyisihän uros - fyysisesti. Mutta ei Katala haastaisi taistelua, uros keksisi paremmat tavat voittaa. Kaataja tiesi sen. Ja kenties juuri siksi arvosti Katalaa niin kovin - Katala pystyisi lyömään Kaatajan maanrakoon, muttei tehnyt sitä. Sen sijaan ruskeaturkki hyväksyi suuren hukan ystäväkseen. Susiuros kunnioitti Katalaa syvästi, ja toivoi voivansa auttaa ystäväänsä mahdollisimman paljon. Sen Kaataja koki olevansa velkaa, kun oli saanut näin vahvan suden rinnalleen.

Kaataja mietti vain hetken, ennen kuin sanoi kohtaamisen olevan edessä joskus. Olisi parempi mennä nyt. Katala oli samaa mieltä. Se nousi taas ravistelemaan turkkiaan ja lähti sitten hipsimään takaisin pitkin omia jälkiään. Haukka lieni rajapartiossa tai hiukan kauempana pesillä. Sen etsimiseen tuskin menisi kauaa Kaatajan ollessa paikalla ja Katalakin oli alkanut tuntea seutua jo vähäsen paremmin. Se tiesi jo muutaman saalistuspaikan, josta saattoi napata kovimpaan nälkäänsä myyriä tai jäniksiä ja yhden paikan, josta hirvet ja peurat kulkivat ruokaa etsiessään. Katalalla ei ollut toivoakaan kaataa kumpaakaan, koska se oli hintelä, mutta toverin kanssa kaato kenties olisi onnistunutkin. Kaatajan metsästysryhmässä toimiminen oli ollut hyväksi maastontuntemukselle.

"Haukka tuntuu järkevältä sudelta ja luotan hänen arviointikykyynsä. En usko, että hän on kovin vihainen sinulle. Luultavasti kyselee lähinnä, miksi kerroit tästä minulle etkä hänelle. Mutta siihenhän meillä on jo vastaus olemassa", Katala puheli ja vilkaisi taakseen. Se viittasi aiempaan keskusteluun, jossa oli jo mietitty, millä tavoin Kaataja selittäisi valintansa. Katala uskoi vakaasti, että Haukka oli viisas eikä kantaisi kaunaa teosta, joka olisi pitänyt katsoa pikemminkin Kaatajan eduksi kuin haitaksi. Susihan oli halunnut viestin saavuttavan Haukan, ennemmin tahi myöhemmin. Se ei vain ollut sanonut kasvotusten vaan välikäden kautta. Katalasta se oli ihan luonnollista. Perheessäkin, vaikka jokainen pelasi saumattomasti yhteen, suojeli yksilö kuitenkin myös omaa nahkaansa.

((Kutsutaanko Calarma Haukkoineen paikalle vai mites?))