Katumusta - Silkki Kaatajineen

// Anteeksi kovasti kestosta! Kutsutaan vain Calarma mukaan. //

Katalan lähtiessä kulkemaan omia jälkiään takaisin päin, Kaataja lähti perään. Susi jolkotteli Katalan takana, sillä ei suotta halunnut rasittaa itseään lumihangessa rämpimällä. Jos ruskeaturkkinen uros ei olisi kulkenut valmiita jälkiä pitkin, oletettavasti Kaataja olisi tarjoutunut menemään edeltä, jotta ystävä ei joutuisi kulkemaan syvässä hangessa. Sellainen harmaa hukka oli luonnoltaan, ystäviä kuului auttaa aina kuin mahdollista. Välillä Kaataja vaan tuppasi viemään avuliaisuutensa liiankin pitkälle.
Kenties juuri auttamisen halu oli aikoinaan saanut lempeän suden asettumaan vastoin Haukan unelmaa omasta laumasta. Halu auttaa Turrea, joka oli todellinen. Joka oli lähellä, ystävänä. Helppo oli vihata jotakuta, jota ei koskaan ollut nähnyt, josta oli kuullut vain paljon pahaa. Helppohan sellaista vastaan oli asettua, sen sijaan, että olisi kieltänyt apunsa lähellä seisovalta, todelliselta ja luotetulta ystävältä. Vaan tilanne oli muuttunut samassa, kun Kaataja oli nähnyt Haukan. Nähnyt sen, miten alfa koetti aina olla lempeä ja ystävällinen kaikille, olla oikeudenmukainen ja hyvä alfa. Siinä vaiheessa Kaataja oli ajautunut siihen päätökseen, ettei enää vastustaisi Haukkaa.

Katalan sanat havahduttivat Kaatajan mietteistään. Niin, ruskeaturkki puhui viisaasti. Haukka oli älykäs susi, eiköhän alfa ymmärtäisi. Katala ainakin tuntui luottavan siihen kovin, ja ruskeaturkkisen ystävän varmuus vahvisti Kaatajaakin. Susi tunsi olonsa varmemmaksi kun oli Katalan seurassa. Siltä sen kai kuului laumassa tuntuakin, lauma oli tuki ja turva, joka vahvisti jokaista.
"Niin, olet oikeassa", susi vastasi ystävälleen, jolkotellessaan eteenpäin. Nyt etsittäisiin Haukka ja selvitettäisiin ongelma pohjia myöten.

Haukka tallusti pirteänä ja onnellisena elämäänsä jostain syystä pesäkolojen läheisyydessä. Se tirkisti välillä pesiin, jossa Säde pentuineen oli ja läksi sitten jatkamaan matkaa. Jonkin aikaa sitten alfa oli kuitenkin kyllästynyt ja kulkenut kauemmaksi pesiltä. Loppujen lopuksi se huomasi kulkeutuneensa yllättävän kauas pesiltä. Käännös takaisinpäin tuntui Haukasta tyhmälle, joten se tallusti vielä hetken eteenpäin ja teki loivan käännöksen takaisinpäin.

Katala jatkoi matkaa vaiti, miettien jo valmiiksi miten asia oikein Haukalle esitettäisiin. Uros oli kyllä ollut reilu alfa. Ehkei niin reilu ja ystävällinen Katalaa kohtaan, kuin mitä Katala oli toivonut, mutta näin yleensä. Se oli ottanut Katalan pennut ja veljen laumaan ja kohdellut näitä hyvin. Katalaakaan Haukka ei ollut syrjinyt tai millään muullakaan tavalla haukkunut avoimesti. Se oli vain ollut epäluuloinen ja aavistuksen töykeä saatuaan kuulla juonesta itseään vastaan.

Tosin, kuinka moni kykenisi pitämään itsensä aisoissa, jos saisi kuulla luotetuimpiensa vehkeilleen itseään vastaan?

Ei mennyt aikaakaan, kun Katala tunsi kirsussaan Haukan tuoksun. Se kaarsi vähän vasemmalle, tarkisti että Kaataja tuli mukana ja loikkasi kaatuneen puunrungon ylitse. Sen jälkeen susi hidasti vauhtiaan ja haukahti, painuen jo valmiiksi kyyryyn. Haukka oli kieltänyt sitä alistumasta liian selvästi, joten Katala näytti vähän naurettavalta yrittäessään selkeästi alistua ja olla alistumatta samaan aikaan.

Uros jolkotteli Katalan takana, samaan aikaan sekä tyytyväisenä että jännittyneenä. Mitä, jos Haukka ei ymmärtäisikään? Entä jos Haukka suuttuisi ja heittäisi Katalan ulos laumasta? Kaatajaa pelotti. Enemmän tosin ystävänsä puolesta kuin itsensä. Susi tiesi, että mukautuisi alfansa päätökseen, mikä se sitten olikin, jos se koskisi Kaatajaa itseään. Susi karisti synkät mietteet harteiltaan. Haukka oli aiemminkin osoittanut ymmärtäväisyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Miksei siis tälläkin kertaa?

Katalan kaartaessa sivuun, uros seurasi perästä. Haukka oli selkeästi lähellä. Kaataja ponnisti, ja ylitti puunrungon, ei tosin yhtä sulavasti, kuin edellä kulkeva Katala. Kaataja laski häntänsä alemmas ja painui hiukan kyyryyn lähestyessään Haukkaa. Katala näytti Kaatajan silmiin äärimmäisen hauskalta, toinenhan puoliksi alistui ja puoliksi oli alistumatta. Mielenkiintoinen yhdistelmä. Kenties Haukka oli kieltänyt Katalalta matelun, kuten oli Kaatajaltakin. Nopeasti suuri susi kumminkin keskittyi jälleen alfaansa, miettien nopeasti, miten asia esitettäisiin.

Haukka seisahtui. Kaksi hyvin tuttua hajua oli lähettyvillä, eikä kauaa mennyt, että Katala haukahti sille. Alfa kääntyi hitaasti venyttäen jokaista askeltaan hitusen enemmän kuin toista ja mulkaisi ohi mennen metsää kohden. Se tahtoi hillitä itsensä, sillä vastoin yleistä luuloa, alfa oli vihainen. Vihaisempi kuin oli luullut, mutta hillitsi itsensä erinomaisesti. Haukka katsoi puunrungon yli hyppäävää kaksikkoa ja vihamielisyys kaikkosi sen mielestä. Katalan alistuminen, kuten sen varmaan kuului olla, sai alfan jopa naurahtamaan kevyesti ja astelemaan rennommin toisen luokse. Pörröturkkinen kultasilmäinen uros seisahtui vajaan metrin päähän kummastakin niiden keskelle.

Alfa katsoi Kaatajaa pitkään ja arvioivasti. Ei, antaa olla. Haukka tuumasi ja siirsi katseensa Katalaan. Noihin luiduissa katseissa ilmaistiin pettymys ja häpeän tunteminen kumpaakin kohtaan, kuin molemmat olisivat tehneet jotain todella typerää ja alfa tuntusi häpeää sen vuoksi. Katseen tarkoitus oli kuitenkin saada kaksikko tajuamaan tekojensa vakavuus. "Katala, viitsitkö mennä hieman sivummalle? Puhuisin mielelläni Karhunkaatajan kanssa kahden," Haukka pyysi ja käänsi kuonoaan vasemmalle. Rungon toiselle puolelle Katala ei saisi mennä, koska asia oli hieman yksityisluonteisempi. Haukka tahtoi vain puhua Kaatajan kanssa. Kaataja saattoi ehkä ihmetellä, ettei alfa kutsunut sitä lempinimellä, niin kuin yleensä. Se oli osa syyllistämis stragediaa.

Uusi alfa pysähtyi Katalan kutsuessa ja käänsi katseensa. Suden tuijotuksessa oli kiukkua ja terävyyttä ja Katala oli entistä varmempi siitä, ettei se pääsisi koskaan betaksi. Jokin alfan olemuksessa kuitenkin vähön muuttui, kun tultiin lähemmäksi. Haukka puhutteli ensimmäiseksi Katalaa ja pyysi, tai käski mennä sivummalle. Haukka halusi puhua Karhunkaatajan kanssa yksin. Katala luimisti korviaan ja siirtyi pidemmälle saman tien. Se luikki kauempana näkyvän puskan luoksen, kiersi sen ja hyppäsi sen takana olevan kiven päälle. Makaamaan se ei alkanut, koska oli siihen liian jännittynyt, joten se istui kiven päälle ja pysytteli sivummalla.

Nyt pitäisi vain toivoa, että Kaatajalle kävisi kaikki hyvin.

(Voitte minun puolestani pelata ne vuorot, kun Haukka ja Kaataja keskustelevat, ilman minua. Seurailen sivusta ja hyppään mukaan sitten, kun Haukka kutsuu Katalan taas paikalle)

// Selvä Trisha. //

Haukka vaikutti vihaiselta, mutta hillitsi itsensä. Alfan heittämä katse sai Kaatajan painumaan matalammaksi ja liikkumaan entistä kyyristyneempänä lähemmäs. Haukka oli pettynyt ja häpeissään, ehkä vielä vihainenkin. Kun alfa sitten käski Katalan kauemmas, Kaataja painui vielä matalammas maata kohti. Uros oli huomannut, ettei Haukka käyttänyt lempinimeä, vaan puhui virallisemman oloisesti. Susi epäili sen enteilevän pahaa, ja pelko tulevasta painoi vielä omalta osaltaan Kaatajaa matalammas. Katala luikki kauemmas, kuten alfa käski, ja Kaataja kääntyi Haukan puoleen, katsellen visusti sivummalle. Kaikkein viimeiseksi susi halusi vaikuttaa niskuroivalta, kaiken jälkeen. Kaatajan tuuhea häntä oli koipien välissä, muutoinkin suden jalat joustivat, jotta uros näyttäisi pienemmältä. Korvat olivat luimussa päätä vasten ja katsettaan ei hukka kohottanut alfaansa kohti. Sen sijaan uros tuijotteli ohi, odottaen, että alfa sanoisi sanottavansa.

Haukka siirsi suorastaan leimuavan katseensa Kaatajaan ja antoi sen viipyä toisessa tuskallisena, polttavana roviona pitkään ja hartaasti. Sitten ne sulkeutuivat ja avautuessaan ne olivat rennon häikäilemättömät. "Olet kuulemma... Vehkeillyt selkäni takana asioita," Alfa aloitti sulosointisella, järkyttävän kovalla äänellä. Jos oli luullut, ettei Haukka osannut olla vihainen tai edes käyttää eleitä tai sanoja aseina, oli ollut väärässä. Nyt koko Haukan olemus huokui puhdasta häpeää laumalaistaan kohtaan, kuin se olisi polttanut uroksen sisusta ja purkautunut sitten kerralla ulos.

"Karhunkaataja... Olen aina, sanon aina, luottanut sinuun. Miksi menit tekemään sen, että välität tiedon jonkun houkan kautta ennemmin, kuin tulit sanomaan sen suoraan minulle?" Haukka haukkui Katalaa tarkoituksella, se aikoi saattaa Kaatajan pahempaan syyllisyyden tunteeseen, ajaa se nurkkaan ja vapauttaa sitten pahimmasta läksytyksestä koskaan. Tappeluun alfa ei ryhtyisi, mutta sanansa se vetäisi takaisin vasta, kun Kaataja olisi ymmärtänyt tekojensa vakavuuden.

Vakavuus määritetään siis tässä kohtaan: Kaataja ei itse tullut sanomaan Haukalle, vaikka oli myöntänyt osallisuutensa asiaan. Silti Kaataja paljasti Katalalle, kuka oli syypää(Turre), joka paljasti taas Haukalle asian. Haukka tiesi kertojan ja oli olettanut, että Kaataja olisi ymmärtänyt kertoa asian ennemmin suoraan, kuin kiertoteitse. Kaatajaan ei siis voinut luottaa-> vakavuusaste = vakava.

Haukka piti häntäänsä korkealla ja silmät siristyneinä. Korvat terävän uhmakkaasti pystyssä ja koko olemus massiiviseksi pörhistyneenä. Kun Kaataja alisteli maassa näytti alfa kaksinkertaisella toiseen verrattuna. Onneksi Kaataja ei seissyt.

¤Puh... Luulin, että oli Trishan vuoro xD¤

Kaataja oli painunut matalaksi, mutta alfan pahaenteiset, liki uhkaavat sanat saivat suden painumaan vielä alemmas. Uroksen vatsa liki koski maata, sillä susi todellakin häpesi ja pelkäsi. Kaataja ei ollut koskaan nähnyt Haukkaa tuollaisena. Noin vihaisena, liki kylmänä. Alfa oli todellakin pettynyt, vihainen ja häpeissään. Uros kyyristyi vielä enemmän, kun Haukka jatkoi puhettaan. Suden nimi särähti ilkeästi harmaan hukan korvaan; eikö alfa olisi vain voinut puhua tuttavallisesti Kaataja, tai jättää käyttämättä nimeä ollenkaan? Karhunkaataja kuulosti niin viralliselta ja lopulliselta, sekä sai tummanharmaan uroksen tuntemaan olonsa ulkopuoliseksi ja hylätyksi.

Ehkä se oli Haukan tarkoitus.

Haukan nimitellessä Katalaa, uros pörhisti hieman turkkiaan ja kohotti katseensa, kuin olisi aikonut ärähtää jotakin takaisin. Vaan hetkessä todellisuus iski läpi, ja Kaataja painui takaisin kasaan, laski katseensa maahan, turkin tasoittuessa jälleen. Katala ei olisi tyytyväinen suteen, jos Kaataja nyt aiheuttaisi jonkin kohtauksen vain yhden nimittelyn takia. Niinpä susi karvaasti nieli vastalauseensa, keräten edes hitusen itseluottamustaan kyetäkseen vastaamaan alfansa varsinaiseen kysymykseen.
"Minä pelkäsin. Hän on korkeammalla, hän on luotettusi... Miksi olisit kuunnellut minua? Hän olisi suuttunut minulle, tehnyt elämäni vaikeaksi. Ajattelin, että kertomalla Katalalle, välittäisin tiedon sinulle, ilman, että hän tietäisi minun kertoneen. Luotin Katalaan, tiesin, että Katala ei kertoisi asiaa muille kuin sinulle. Samoin kuin tiesin, että Katala kertoisi kaiken sinulle hetimmiten, ensi tilassa, ja niin luotettavasti kuin pystyisi. Viesti tavoittaisi sinut, ilman että hän suuttuisi minulle ja pyrkisi kostamaan. Pahimmillaan se kosto olisi rikkonut lauman kahdeksi pienemmäksi joukoksi, heiksi, jotka vastustivat häntä ja heiksi, jotka tukisivat häntä", Kaataja puhui vaimealla äänellä. Susi sai hädin tuskin itseluottamustaan sen verran, että pystyi vastaamaan kuuluvasti. Kaatajalta vaati paljon vain olla tässä tilanteessa. Uroksen teki kovasti mieli vain kääntyä ja juosta pois, juosta niin kauas ja niin pitkälle, ettei takaisin olisi paluuta. Vaan kunnioituksesta alfaansa kohtaan, Kaataja pakottautui pysymään maassa. Odottamaan mitä odotettavissa oli, kestämään sen mitä tapahtuisi.

Kaataja ei voinut väittää, etteikö olisi pelännyt. Uros suorastaan tärisi pelosta.

Haukka tuijotti tiiviisti Kaatajaa. Se suorastaan poltti toisen ruumista katseellaan, eikä olemus järkkynyt edes silloin, kun Kaataja koetti selittää. Sanat tuskin ylsivät alfan korviin, mutta ylsivät kuitenkin. Silti uros tuijotti ilme järkkymättä laumalaistaan. Alfan sydäntä särki nähdä Kaataja tällaisena. Se todella tahtoi vapauttaa laumalaisensa tuosta tuskasta nyt, eikä vasta tunnin päästä. Silti Haukka piti itsensä lujana. Tämä saisi olla viimeinen kerta, kun Kaataja kiertoteitse kertoisi asiansa.

"Sinä pölvästi. Katala olisi voinut vääristää asioita. Hän olisi voinut käyttää tietoa hyväkseen ja kertoa itse Turrelle. Katala olisi voinut olla nimensä veroinen susi. Suorin ja puhtain tie on kertoa suoraan. Mieti sitä," Haukka rähähti väläyttäen hampaitaan. Sitten, kuin keijukainen olisi tökännyt sauvallaan alfaa, Haukka rentoutui ja leimuava katse ja kaikki muu hävisi. Se oli tuttu, turvallinen haukka taas. "Kaataja," Alfa päätti lauseensa lempeällä kurkkusointisella äänellään ja katsoi laumalaistaan lempeästi. Kaikki syyttely ja häpeän ilmaisu oli poissa. Vielä muutama asia pitäisi selvittää Kaatajan kanssa, ennen kuin Katala kutsuttaisiin takaisin.

Haukka tuijotti, tuijotti ja tuijotti vielä lisää. Kaatajaa moinen ahdisti, eritoten se, ettei uros ollut varma alfastaan ja tuon teoista. Susi ei uskaltanut kohottaa katsettaan tulkitakseen alfaansa tarkemmin, sillä Kaataja pelkäsi. Susi todellakin pelkäsi, niin itsensä kuin muidenkin puolesta. Uros pelkäsi enemmän kuin koskaan ennen elämässään. Sillä Kaataja oli kahden voiman törmäyskohdassa, kun itsesuojeluvaisto kehotti häipymään paikalta ja vauhdilla. Sen vastapainona uroksen persoona, lojaalisuus, käski pysymään alfan rinnalla viimeiseen asti.
Haukan puhuessa uros vapisi näkyvästi, sillä toden totta Kaataja pelkäsi, mitä alfa sanoisi. Käskisikö Haukka Kaatajaa katoamaan reviiriltä iäksi, vai hyökkäisikö alfa kimppuun? Kaataja ei tiennyt, mitä odottaa Haukalta. Alfa oli yllättänyt aiemminkin.

Ainakaan Kaataja ei ollut odottanut, että alfa antaisi asian olla näin pian. Haukka vain torui ja omalla tavallaan käski Kaatajaa jatkossa toimimaan toisin. Uros hämmentyi, eikä tiennyt, miten toimia. Susi pysytteli matalalla, mutta kohotti hiukan päätään, katsellakseen ylöspäin alfaansa kohti.
"Minä... pidän sen mielessä", Kaataja sanoi hiljaa, epävarmana. Uros ei tiennyt, miten toimia. Äkkiä Kaataja muisti, miten Haukka oli viimeksi kehottanut, liki käskenyt, sutta nousemaan ja lopettamaan matelun. Uros säpsähti pienesti, peruutti hiukan, ja suoristi ryhtinsä. Häntä jäi roikkumaan matalalle, ja muutoinkin Kaataja oli valmiina painumaan takaisin maan tasalle, jos Haukka osoittaisi merkkejä tyytymättömyydestä.

Haukka katsoi Kaatajaa pitkää ja oli tyytyväinen toisen suoristaessa ryhtinsä. Aiemmasta ei ollut siis unohdettu pyyntöä olla alistumatta. Nyt oli kuitenkin toinen asia ollut kyseessä. Alistumista oltiin vaadittu oikein olan takaa, eikä Haukka ollut antanut armoa - ei ennen kuin toinen ymmärsi varmasti. "Eihän tule toistumaan?" Alfa varmisti Kaatajalta vielä ja kallisti kivanmuotoista päätään.

Alfa vetäisi henkeä, ennen kuin aloitti: "Katala on beta, kuten varmaan tiedätkin. Tahdon silti, että otat hänet metsästysryhmääsi ja saalistatte yhdessä. Saat... Pitää häntä silmällä, sillä en ole täysin varma, voinko luottaa häneen. Ja toiseksi: en tarkoittanut kaikkia sanojani. Tarkoitus oli vain saada sinut muistamaan, että suorin ja turvallisin tie on kertoa suoraan, ei kaarrella." Haukka selosti. Jos Kaataja ymmärtäisi pointin, ei alfalla olisi muuta kerrottavaa. Oletettavasti Katala saisi palata kaksikon luokse jo hetken kuluttua.

Alfa vaikutti jo tyytyväisemmältä, mikä sai Kaatajan tuntemaan olonsa varmemmaksi. Pieni pelko kyti yhä suden sisällä, siitä ei päässyt mihinkään. Kun Haukka sitten varmisti, että Kaataja oli ymmärtänyt eikä enää toimisi samoin, susi painui matalaksi. Uros vilkaisi alfaansa.
"Ei tule toistumaan", susi sanoi hiljaa, katsellen sivummalle. Haukan alkaessa puhumaan Katalasta, uros kohottautui jälleen ylös. Yhtä kaikki, Kaataja oli yhäkin valmiina painumaan maan tasolle, jos Haukka osoittaisi pienintäkään ärtymystä. Alfan kertoessa kaikenmoista, Kaataja heilutti hiukan häntäänsä. Haukka sanoi, ettei ollut varma, saattoiko luottaa Katalaan. Uros vilkaisi kerran ruskeaturkkisen ystävänsä suuntaan.
"Katala tekee kaikkensa tämän lauman eteen. Hän ei petä sinua, sillä tämä lauma on hänen perheensä siinä missä muidenkin. Minä voin vakuuttaa, että Katala olisi viimeinen susi, joka kääntäisi selkänsä sinulle", uros sanoi, puhuen hiljaisella mutta varmalla äänellä. Kaatajan mieltä kirpaisi muisto Katalasta, kun toinen oli luullut pettäneensä ystävänsä. Susi oli varma siitä, ettei Katala pettäisi laumaa. Se ei vain ollut ruskeaturkin tapaista. Koko Katalan olemus soti sellaista vastaan. Kaataja luotti Katalaan, ruskeaturkkinen beta oli luottamustaherättävä kaikessa ylpeydessäänkin.

Haukka päätti olla kommentoimatta Kaatajan sanomisia. Alfa ei luottanut Katalaan samalla lailla, kuin luotti Kaatajaan tai veljeensä Turreen. Silti Haukka kykeni mylntämään, että luotta Katalaan jonkin verran. KataIa vain tuntui sudelle, joka oli epäIuotettava. Beta oli lipevä ja liian... Liian monimutkainen, jos totta puhutaan.

Haukka haukahti nopean kutsun Katalla, tämä voisi tulla paikalle. Kun Katala olisi paikalla alfa katsoisi tuota. "Jos joudut vielä olemaan välittäjä, älä välitä tietoa minulle, jollei se ole tärkeä. Käske jokaisen tulla sanomaan asiansa suoraan minulle, muuten en heitä kuuntele. Tämäkin asia olisi pitänyt hoitaa suorinta tietä minulle, ei kiertoteitse, kuten te kaksi sen teitte," Haukka puhui aluksi vain Katalalle, mutta viimeisen lauseen se sanoi rauhan lujasti molemmille hukille ja toivoi noiden tajuavan, ettei kiertotie pelastanut, vaan suora.

¤Trisha voi come backata :D¤

Katala oli seurannut keskustelua pidempää. Se ei voinut kuulla kaikkia sanoja, mutta erotti nimensä pari kertaa. Kaaratan käytöksestä se epäili, ettei Haukka puhunut Katalasta kovinkaan ylentävään sävyyn. Ruskea beta luimisti korvansa. Se oli ollut jokaista karvaansa myöten uskollinen Haukalle ja alfa katsoi sitä edelleen epäilevin silmin.

Kuullessaan kutsun Katala terästäytyi ja loikkasi alas kiveltä. Se jolkotti kuuntelemaan Haukan sanat. Kuullessaan toruja uros tapansa mukaan alistui, ja yritti samaan aikaan olla alistumatta. Lopputuloksena se näytti siltä, että sitä olisi kovasti syhyttänyt jostakin eikä olisi saanut raapia. Haukan sanojen lopuksi uros luimisti korviaan ja lipaisi huuliaan, kääntäen katseensa muualle. Täysin vaiti se ei kuitenkaan jäänyt.

"Betan tehtävä on toimia välittäjänä lauman ja alfan välillä. Jos minä olisin käskenyt Kaatajan tulla suoraan sinun luoksesi hänen toiveistaan huolimatta, millaisen betan se tekisi minusta laumalaisien silmissä? Epäluotettavan. Betan, joka ei tee työtään kuten se pitäisi tehdä. Minä välitin tiedon sinulle ja toin Kaatajan puhumaan kanssasi, kun toivoit niin. Jos minulta kysytään, tieto tuli sinulle suoraan. Minä toimin vain valmistajana, koska sitä betat tekevät. Lähettinä ja tapaamisenjärjestäjänä."

"Minä olen pahoillani, jos se loukkasi sinua, johtajani. Olen varovaisempi ensi kerralla", ruskea beta lupasi vielä ja käänsi katseensa Haukkaan. Uskollisten keltaisten silmien kätköissä asui vilpittömyyden lisäksi katkeruus. Se oli tehnyt kaikkensa ollakseen luotettava ja rehellinen ja Haukka löylytti sitä siitä huolimatta. Päivä päivältä ikävä kotiin ja perheen luokse kävi vahvemmaksi. Sitä vaikeampi oli päivä päivältä tajuta, ettei kotiin ollut enää palaamista.

Kaataja seisoi paikallaan, miettien, oliko ollut liiankin röyhkeä puollustaessaan ystäväänsä. Haukka ei kumminkaan vastannut, kutsui vain Katalan luokseen. Alfa torui Katalaa, ja lopussa myös Kaatajaa, mikä sai uroksen painumaan hiukkasen alemmas. Uros oli jo vastaamassa, mutta Katala ehti ensin. Susi kuunteli ruskeaturkkisen ystävänsä puhetta, myötäillen mielessään jokaista sanaa. Kaatajan mielestä Katala puhui oikein. Betan tehtävä oli toimia yhdyssiteenä lauman ja alfan välillä. Betalle oli pelokkaimpienkin laumalaisten helpompi puhua kuin vastaavasti alfalle. Alfa saattoi potkia laumasta, beta ei sitä tehnyt. Ei sillä, että Haukka yleensä mitenkään pelkoa nostattavasti käyttäytyisi.

Kaataja ei nähnyt tarpeelliseksi lisätä mitään Katalan sanomisten jälkeen, eikä muutoinkaan vastata alfalleen, sillä uros oli jo sanonut sanottavansa. Susi oli kertonut mielipiteensä, eikä alkaisi väittelemään siitä alfansa kanssa. Kaataja seisoskeli paikallaan, miettien kuulemiaan asioita. Susi yritti kovin seistä suorana ja rentona, muttei voinut mitään sille, että oli jatkuvasti painumassa kyyryyn. Kaataja oli saanut kunnolla selkäänsä alfaltaan, eikä oikein tiennyt, miten käyttäytyä. Eihän uros halunnut vaikuttaa siltä, kuin kaikki olisi vain leikkiä eikä koskettaisi enää millään tavoin. Niinpä susi koetti samaan aikaan olla hyvä ryhtinen mutta rento, kun osa vaistoista käski painumaan maahan ja matelemaan alfan edessä.
Kaataja odotti Haukan vastausta Katalalle, samalla kun pohti, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Olisiko Haukalla jotakin erityistä tekemistä urokselle, vai palaisiko kaikki normaaliin päivärytmiin, Kaataja jatkaisi metsästysporukassa johtoasemassaan, toisi saalista pesälle ja toimisi muutoinkin kuten ennen. Susi päätti kumminkin odotella, josko alfalla olisi jotakin sanottavaa. Haukasta kun ei aina tiennyt. Ennen tätä päivää susi olisi voinut vannoa, ettei Haukka ollut pelottava. Vihaisena alfa oli kumminkin onnistunut säikyttämään Kaatajan ja kunnolla.

Haukka kuunteli Katalaa ja myötäili osaksi. Se itse ei ollut miettinyt asiaa näin, mitä nyt nuori ja aika kokematon alfa oli. Silti alfa tahtoi muiden tulevan suoraan sen luokse, eikä kiertelemään muualta. Mutta... "Ehkä voimme tehdä niin, että kehotat heitä tulemaan minun luokseni. Kerrot heille, että minä arvostan sitä enemmän, mutta voit kuitenkin viedä viestin perille, jonka jälkeen minä oletettavasti etsin kyseisen hukan ja selvitän asian. Onko tämä parempi?" Haukka kysyi hieman epävarmalla, mutta kysyvällä äänellä, jolloin epävarmuus piiloutui kysymykseen,

Haukka ei ollut varma asemastaan juuri nyt. Katala oli pistänyt uroksen miettimään, eikä alfa sitä mielellään tehnyt. Silloin harvoin, kun Haukka sai miettimisen aihetta, se olisi tehnyt sen mieluummin yksin jossain kaukana reviiriltä. Nytkin susi yritti sivuuttaa esiin pistäviä ajatuksia. Miten voin johtaa laumaa, kun en itsekään ymmärrä näitä asioita? Miksi muut seuraavat minua, kun olen näin... Hyvä sydämminen? Miksi ette vain lähde ja sano, että olen huono? Ajatukset katkesivat ja Haukka käänsi katseensa länteen. Oliko äsken kuulunut ulvontaa, vai harhailivatko korvat jo menneisyyteen? Haukka kuulosteli, muttei ollut varma kuulemastaan. Ehkei se ollutkaan mitään. Ken tietää.

Kaataja seisoi hiljaa, mutta sen olemuksesta näki, että Haukka oli höykyttänyt sitä. Katala oli nähnyt sivusta, miten uros oli painunut ihan kasaan ja sen oli käynyt toveriaan sääliksi. Nytkin Katala oli näkevinään Kaatajan käytöksessä tiettyä nöyryyttä. Se ei ollut ajatellut, että Haukan sanat saisivat Kaatajan niin pelokkaaksi. Mutta toisaalta, Haukka oli vihassaan vakuuttava.

Katala kuunteli Haukan ajatuksen ja sen korvat nousivat vähäsen. Sen mielestä ajatus oli hyvä. Lisäksi se oli uskomattoman hämillään siitä, että Haukka ylipäänsä kuunteli sitä. Haukka ei suhtautunut siihen kauhean luottavaisesti ja lämpimästi ja Katala oli olettanut, ettei Haukka katsoisi hyvällä Katalan parannusehdotuksia.

"Minä olen sinun betasi ja teen, kuten sinä sanot. Mutta tuo on hyvä ajatus ja minä teen jatkossa mieluusti noin", beta myöntyi auliisti. Se oli tyytyväinen siihen, että Haukka otti ehdotuksen noin hyvin vastaan. Kokematon alfa Haukka taisi olla, mutta ei se huono ollut.

Kaataja kuunteli sananvaihtoa mielenkiinnolla. Haukka otti Katalan ehdotuksen hyvin vastaan, ja tarjosi tilalle kompromissia. Katala kehottaisi muita saapumaan alfan juttusille, mutta voisi itsekin viedä viestin, jos niikseen kävisi. Haukka oli tehnyt hyvän kompromissin, antanut periksi omasta kannastaan suostuakseen betansa kantaan. Olettaen tietysti, että Katalakin myötäisi omasta mielipiteestään. Kompromissi vaikutti toimivalta. Kaatajan mieleen se ainakin oli, mitä susi nyt nopeasti ajatteli tilannetta laumalaisen näkökulmasta.

Haukan kuunnellessa keskittyneesti, Kaatajakin keskittyi kuuntelemaan, josko alfa oli kuullut jotakin kauempaa. Suden korvat olivat valppaasti pystyssä, kääntyilivät puolin ja toisin, koettaen tavoittaa ääntä, jonka Haukka vaikutti kuulleen. Susi vilkaisi alfaansa, mietteliäänä.
"Minusta olet hyvä alfa", Kaataja lausahti lopulta. Uros epäili Haukan tuntemisensa perusteella, että toinen pohti jälleen, oliko hänestä alfaksi. Kaatajan kanta ei kumminkaan ollut muuttunut sitten viime keskustelun. Haukka oli hyvä alfa, ehkä kokematon, mutta johtamalla oppisi. Haukka kehittyisi vielä. Vaan ei kokemattomuus tehnyt alfasta huonoa, ehei. Kaataja luotti Haukkaan, kunnioitti ja arvosti toista alfanaan ja ystävänään, sillä Haukka oli hyvä johtaja. Alfa kuunteli muita, huomioi toisten mielipiteet - kuten äskettäin Katalan parannusehdotuksen. Haukka oli hyvä alfa.

Haukka kuuli kutsun jälleen ja nyt selkeämpänä. Nyt oli parempi lähteä, eikä ihmetellä, sillä kutsu kuulosti hätäiseltä ja pelokkaalta. "Kiitos Kaataja, kiitos Katala. Pysykää valppaina." Haukka sanoi laumalaisilleen ja ampaisi sitten molempien ohitse venyttäen askeliaan jokaisella osumallaan maahan. Haukka ei tiennyt mistä oli kyse, mutta menneisyys pakotti sen ottamaan kunnolla vauhtia. Jos sama toistuisi jälleen, ei uros antaisi ikinä anteeksi itselleen.

¤Sovitaan, että peli loppuisi minun osaltani tähän(Akka tai Metka tai joku kutsuu alfaa, jolloin sille ilmoitetaan tulevasta vaarasta)?¤

[Selviö. Kiitoksia seurasta!]

Katalakin höristi korviaan kuullessaan ääniä, tällä kertaa selvempiä. Se ei ehtinyt tunnistaa ulvahdusta sen jo hiipuessa, mutta Haukalle se oli ilmeisesti kertonut tarpeeksi. Alfa hyvästeli heidät hätäisesti ja ampaisi sitten matkaan kadoten pian lumiseen metsään. Katala vilkuili sen perään uteliaana. Kukakohan alfaa oli kutsunut ja mistä syystä? Katala olisi voinut lähteä mukaan, mikäli Haukka olisi osoittanut toivottavansa sen tervetulleeksi. Se ei kuitenkaan halunnut tunkeilla. Kyllä Haukka kutsuisi sitä, jos haluaisi apua.

Katala palautti katseensa Kaatajaan. "No? Menikö kaikki hyvin?"

Ainakin näennäisesti kaikki oli mennyt odotetulla tavalla, mutta Katala ei ollut kuullut kaikkea keskustelussa, vain ne kovaäänisimmät ärähdykset. Voisihan se olla, että Kaataja oli menettänyt asemansa.

// Selvä juttu, kiitokset seurasta! (: //

Nyt Kaatajakin kykeni kuulemaan ulvonnan. Haukka ampaisikin hetkessä liikkeelle, lähtien ilmeisesti selvittämään tilannetta. Kaataja katseli alfansa perään, mutta kääntyi piankin takaisin Katalan puoleen. Ruskeaturkkinen ystävä tiedusteli, oliko kaikki mennyt hyvin. Suuri uros heilautti häntäänsä rauhallisesti.
"Kaikki meni ihan hyvin. Haukka oli vihainen, mutta se olikin oletettavaa. Alfa kumminkin antoi anteeksi, ja ilmaisi painokkaasti, että ensi kerralla sopisi kertoa suoraan", Kaataja vastasi. Uros tunsi olonsa rennommaksi, kun Haukka oli lähtenyt. Ei sillä, että sudella mitään Haukkaa vastaan olisi, ehei. Kaataja vain ei ollut tiennyt, miten käyttäytyä alfansa seurassa. Joten nyt kun alfaa ei ollut, ei ollut moista ongelmaakaan. Kyllähän ystävän seurassa oli helppoa olla rento ja tyytyväinen.

Uros oli hyvillä mielin siitä, miten kaikki oli loppujen lopuksi sujunut. Katala oli saanut betan paikan, Kaataja ei ollut menettänyt asemaansa. Siitäpä sudelle tulikin mieleen...
"Onnittelut betan arvosta", Kaataja lausahti iloisena. Häntä heilui puolelta toiselle suden katsellessa ystäväänsä. Katala oli saanut haluamansa aseman. Oliko ystävä nyt iloinen ja tyytyväinen elämäänsä? Ei Haukan laumasta koskaan Viiman laumaa tehtäisi, eikä Katala voisi saada entistä elämäänsä takaisin. Kaataja toivoi ystävänsä puolesta, että susi löytäisi uudelleen onnen tästä laumasta. Löytäisi sen perheen, minkä oli Veren takia menettänyt.

Kaataja rentoutui silminnähden Haukan lähtiessä ja selitti sitten, kuinka tilanne oli mennyt. Haukka oli ollut vihainen, kuten olettaa saattaa, mutta antanut lopulta anteeksi. Katala lipaisi kirsuaan ja heilautti häntäänsä. Hyvä, että tilanne oli ratkennut. Katalan ei tarvinnut kantaa syyllisyyttä ja Kaataja oli saanut pitää oman asemansa.

Kaatajan onnitellessa betan arvosta Katala heilautti häntäänsä taas. Se oli mielissään asemastaan, vaikka Haukka ei siihen täysin luottanutkaan. Katala jaksoi kuitenkin toivoa, että toimimalla luotettavasti alfa vielä joskus hyväksyisi sen osaksi laumaa, osaksi perhettä, ihan kokonaan.

"Kiitos. Vaikka eihän se vielä vakaa asema ole. Minuun ei luoteta täällä eikä suurin osa laumasta edes pidä minusta. Mutta ainakaan vielä kukaan ei ole kapinoinut."

Katalakin vaikutti tyytyväiseltä tilanteen kulkuun. Kaikki oli mennyt hyvin, ellei jopa loistavasti. Kaataja oli saanut pitää asemansa, mitä nyt Haukka oli suuren suden onnistunut järkyttämään ja säikäyttämään kunnolla. Vaan loppujen lopuksi kaikki oli kääntynyt parhain päin. Urosta hiukan häiritsi alfan viimeinen käsky. Vahtia Katalaa ja tuon tekemisiä, koska alfa ei luottanut. Kaataja ei todellakaan halunnut kytätä ystävänsä puuhia, mutta alfan käskyä oli toteltava. Susi mietti hetken, kertoisiko Katalalle alfansa käskystä, mutta päätti pysyä hiljaa. Turha vahvistaa Katalan tietoa siitä, ettei alfa luottanut.

Katala kiitti onnitteluista, mutta totesi, ettei asema ollut vakaa. Urokseen ei luotettu, eikä lauma edes pitänyt ruskeaturkista. Vaan kukaan ei ollut vielä kapinoinut. Jotain hyvää sentään.
"Kyllä he vielä oppivat luottamaan. Kenties se vie aikaa, mutta lopulta kaikki kääntyy parhain päin. Enkä edes usko, että kukaan lähtisi kapinoimaan - ei, kun sinulla on alfan tuki, sekä poikasi ja veljesi rinnallasi. Lauma kyllä huomaa, että olet luottamuksen arvoinen", Kaataja puheli, katsellen ystäväänsä tyytyväisenä. Uros meinasi lisätä, että olisi myös Katalan rinnalla, muttei lopulta sanonutkaan. Eiköhän ystävä tiennyt sen jo muutenkin. Katalan saavuttama, korkea arvo, toisi laumaan vakautta. Katala olisi hyvä beta. Johdonmukainen, taitava ja älykäs. Katala vahvistaisi laumaa sisäisesti, kunhan lauma ensin ymmärtäisi oman parhaansa - eli oppisi luottamaan Katalaan. Saisi nähdä, kauanko se vaatisi aikaa.

Kaataja sai Katalan taas paremmalle tuulelle. Kookas uros sanoi muutaman laumalaisen tuen kyllä pitävän kapinanlietsojat kurissa ja aikanaan Katala saisi lauman luottamuksenkin puolelleen. Niin. Ehkä se tapahtuisi aikanaan. Olihan hän tullut Haukan laumaan vieraana ja Viiman laumassa hän oli taas ollut siitä lähtien, kun lauma lähti kasvuun. Ne olivat olleet Katalan elämän parhaat vuodet.

"Niin", susi vastasi ja katseli hetken ystäväänsä. Se ei ollut kuvitellut saavansa uudesta laumastaan yhtään sellaisia ystäviä, mitä se oli jättänyt taakseen Viiman lauman hajotessa. Kaataja oli alusta asti nähnyt Katalan erilaisin silmin, kuin muut. Ehkäpä siksi Katala oli Kaatajan seurassa mukavampi susi. Oli helpompi olla ystävällinen kun joku jo valmiiksi piti sellaisena.

"Sinun luottamuksesi merkitsee minulle paljon", ruskea susiuros sanoi äkisti ja heilautti uudelleen häntäänsä. Jos se olisi osannut leikkiä, se olisi voinut haastaa Kaatajan painiin. Valitettavasti se oli niin raju leikeissään että painitoverit rajoittuivat Kokoon. Kokolla oli paksu nahka.

Tai sitten se oli vain liian yksinkertainen tajutakseen, että sitä sattui.