Uteliaisuus ((kutsupeli))

// Öää, taas minä tätä täällä jumitan. Anteeksi tuhannesti! Potkaise vain yksityisviestillä jos alkaa vastailu taas venymään. Tuhannet pahoitteluni vastauksen viipymisen johdosta! //

Kaataja heilutteli häntäänsä tyytyväisenä. Pikkuinen oli mukavaa seuraa. Narttu jutteli kohteliaasti, ystävällisesti, vaikkakin vaikutti yllättyneeltä. Pikkukynnen todetessa, että suuri susi sai laumattomuuden kuulostamaan helpolta, Kaataja virnisti.
"Helppoa se ei ole, mutta sitäkin hauskempaa. Ainakin ajoittain", susi kertoi iloisena ja huvittuneena. Uros virnisti tyytyväisenä.
"Kyllä, juttuseura oli laumattomana harvinaista herkkua. Joskus kului kuun kierto ketään tapaamatta, ja välillä taas seuraa oli joka puolella", Kaataja myötäili Pikkukynnen sanoja. Seura oli todellakin tervetullutta, varsinkin laumattomana. Yksin oli kurja viettää päiviä vain suojassa kyyhötellen, myrskyn pauhatessa ympärillä. Paljon mukavampaa oli, kun oli lauma ympärillään, tai edes joku toinen lajitoveri, jonka kanssa viettää aikaa. Yksinäisyys oli raskas taakka kannettavaksi.

Pikkukynsi kysyi arasti, kaipasiko Kaataja vapauttaan. Suuri susi heilutti häntäänsä lempeänä, samalla kun pohti vastausta. Itseasiassa, Kaataja ei ollut koskaan itsekään miettinyt, kaipasiko todella laumatonta elämäänsä. Tuntui, kuin kaikki se olisi kaukana takana päin, täysin eri kategorioissa nykyisen elämän kanssa. Mennyttä ja nykyistä ei Kaataja kyennyt puolueettomasti vertailemaan. Niinpä Pikkukynnen kysymys oli kiperä, eikä susi tiennyt vastausta.
"Minä... toisaalta kaipaan sitä vapautta ja rauhaa, omaa tahtoa. Sitä, että kaikki mitä teet vaikuttaa suoraan itseesi. Jos et mene metsästämään, et saa ruokaa. Toisaalta taas en kaipaa lainkaan sitä yksinäisyyttä ja vastuuta, sitä tietoa, että jos ei itse pysty tekemään, kuolee. Enää ei ole paluuta menneeseen, joten turha minun on pohtia, oliko laumattomana kaikki paremmin. Varsinkin kun tiedän, että laumani välittää minusta ja minä siitä. Paluuta ei ole, on vain elettävä tätä hetkeä. Kuka tietää, ehkä joskus olen jälleen laumaton ja saan vapauteni", Kaataja puhui rauhallisesti, pohtien jokaista lausettaan tarkkaan. Kaikkein viimeiseksi susi halusi valehdella Pikkuiselle, niinpä jokainen lause oli mietittävä. Ettei vahingossakaan lipsahtaisi puolitotuuksia tai suoria valheita. Susi ehkä kaipasi joitakin puolia laumattomuudesta, toisia taas ei yhtään. Laumassakin oli molempia puolia, mutta kaiken kaikkiaan, susi nautti nykyisestäkin elämästään paljon. Laumassa oli turvassa.

//Eipä se mitään. = ) Muutenkin tähän on varmaan hyvä lopettaa, mutta olisi mukavaa jos Pikkuinen ja Kaataja tapaisivat vielä jatkossa! //

Pikkukynsi hymähti. Sen katse ajautui jonnekin kauas ja hetken se vaikutti kulkevan vain pelkin sokean vaistoin.

"Niin...Kai siinä, vapaudessa siis, on paljon hyvää kuin huonoakin. Sinä vain vaikutat sudelta, joka tulee toimeen tilanteesta huolimatta: yksin tai yhdessä. Se on kadehdittavaa. Itse kun satun olemaan vähän tällainen ruipelo." Pikkukynsi naurahti sanojensa päätteeksi ja heilautteli häntäänsä, merkiksi siitä, että sillä ei ollut sanoistaan huolimatta pahoja tunteita Kaatajaa kohtaan.

Naaras pysähtyi hetken päästä ja katsahti taakseen.
"Tässä kohtaa kuitenkin minun pitäisi ottaa enemmän vastuuta omasta elämästäni ja kohdata seuraukset." Pikkuisen kuonolla karehti hetken irvistävä ilme - se ei halunnut kohdata Verta. Mutta naaraan ilme kertoi myöskin, että sitä oli tuhra yrittää ylipuhua jäämään.
"Tiedätkö, olen todella iloinen, että tapasin sinut. Olet varmaankin tällä hetkellä ainoa susi, jota voin kutsua enemmän kuin tuttavaksi", naaras painoi kuonoaan hiukan alemmas ja sen korvat taittuivat häveliäästi pitkin kaulaa.
"Kiitos siis, sinulle. Minun pitää tästä jatkaa matkaani."

// Kiitos kovasti pelistä! (: Pelataan toki joskus myöhemmin uudemman kerran. //

Kaataja heilautti häntäänsä leppoisasti.
"Tässä laaksossa laumaton pärjää, jos ei voimalla, niin älyllä. Muita susia on niin paljon, että apua on saatavilla. Se tosin, kuinka luotettavaa se apu on, on kyseenalaista", Kaataja jutusteli rentona. Niin, laakso, joka oli täynnänsä susia, oli toisaalta helppo alue elää. Haaskoja löytyi. Toisaalta taas oli enemmän kilpailua ravinnosta, reviireistä ja kaikesta muusta. Kaikella oli puolensa, asiat eivät olleet mustavalkoisia.
Pikkuinen pysähtyi, joten Kaatajakin seisahtui. Narttu äityi kiittelemään urosta, ennen kuin ilmaisi tahtonsa jatkaa matkaa. Suuri susi heilautti häntäänsä, kyllä Kaataja ymmärsi. Pikkuisen tilanteessa uros olisi varmaankin toiminut samoin, lopulta oli otettava vastuu tekemisistään. Lauman luokse olisi palattava.
"Kiitos itsellesi. Toivon vilpittömästi, että löydät onnesi laumassa", susi vastasi, heilutellen häntäänsä lempeänä.
"Olkoon polkusi suotuisa ja tähdet valaiskoon kulkuasi. Lähde ja kulje rauhassa", Kaataja lausahti hiukkasen salaperäisesti. Susi oli oppinut moisen toivotuksen pentuaikoinaan pohjoisessa, jossa tähdet todellakin hallitsivat taivasta suurimman osan vuodesta. Sitä paitsi, olkoon puhe miten salaperäistä tahansa, se kiteytti hyvin yhteen uroksen toiveen siitä, että Pikkuinen löytäisi paikkansa ja onnensa laumastaan.

Susi heilautti häntäänsä vielä kerran, ennen kuin lähti taivaltamaan kohti laumansa reviiriä. Kotiin olisi palattava.